”Älä anna lapsesi periä käsittelemättömiä tunnehaavojasi” – terapiaohjaaja antaa elämän tärkeimmän ohjeen vanhemmille, Helsingin Uutiset 2.7.2017

Helsingin Uutiset verkkojulkaisu 2.7.2017

Teksti: Toni Vähämaa
Kuva: Helsingin Uutisten arkisto/Päivi Tuovinen

Etenkin lapsi aistii tehokkaasti kaiken ympäristössään tapahtuvan. Rintamaidon lisäksi se imee itseensä vanhempiensa tapoja, eleitä, ilmeitä ja tunteita. Matkaan voi tarttua myös kätketyt tunteet – vanhempien tunnehaavat, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet käsittelemättä.

Järvenpääläisen tunnekouluttajan ja terapiaohjaajan Anne-Mari Jääskisen mukaan vanhempien käsittelemättömät tunnehaavat, kuten suomalaisille tyypilliset häpeä ja viha, kaatuvat suoraan lapsen kannettavaksi. Pitkään piilossa muhineen vihan seuraukset voivat olla hyvinkin vakavat ja kauaskantoiset.

– Jos aikuinen pitää vihan sisällään, lapsi aistii kireyden, mutta ei saa sille ymmärrystä. Se aiheuttaa turvattomuutta ja hämmennystä. Jos vanhemmalta ei saa tarvittavaa peiliä, lapsi ei opi tunnistamaan mikä on omaa ja mikä toisen tunnetta, eikä saa tukea myönteiseen toimintaan. Pahimmassa tapauksessa lapsi erkaantuu omasta itsestään, tunteistaan ja tarpeistaan, Jääskinen sanoo.

– Varttuneemmalla iällä lapsi – tai kuka tahansa meistä – täyttää sisäistä tyhjyyttään esimerkiksi syömällä, juomalla, pelaamalla tai yltiöpäisellä suorittamisella.

Isoin haaste on tunnistaa piiloutuneet tunnehaavat. Pahimmillaan vanhempi saattaa olla täysin tiedoton omista tunteistaan. Nähdään, että vika on aina muissa.

On pysähdyttävä.

– Vanhempien on hyvä pohtia aika ajoin, millainen ilmapiiri perheessä on. Onko ilmassa kireyttä, jota emme käsittele? Miksi minussa tapahtuu aina näin? Miksi toimin näin?

– Ihmisillä on joskus todella vahvoja kokemuksia ja uskomuksia, jotka vaativat sinnikästä työskentelyä. Minun täytyi itsekin kulkea äärirajalle asti ennen kuin tunnistin oireet. Syy pahaan olooni löytyikin padotuista tunteistani, keskivaikean masennuksen aikanaan läpikäynyt Jääskinen kertoo.

Jotta äärirajoille johtaneilta tilanteilta vältyttäisiin, kannustaa Jääskinen vanhempia puhumaan avoimemmin tunteista perheen lisäksi ulkopuoliselle ihmiselle.

Ystäväkin voi auttaa. Antakaa itkun tulla.

– Kaikkien on mielestäni hyvä puhua jossain vaiheessa elämää tunteistaan ulkopuoliselle. Sen ei tarvitse olla aina ammattilainen, jos kokee että ystäväkin voi auttaa. Antakaa itkun tulla.

Viimeiset kahdeksan vuotta tunne- ja vuorovaikutuskouluttajana toimineella Jääskisellä on runsaasti hyviä kokemuksia vanhemmista, jotka ovat esimerkiksi kehollisen ja luovan tunnetyöskentelyn kautta saaneet helpotusta tunteiden käsittelemiseen. Jääskistä auttoivat masennuksen yli muun muassa terapia, maalaaminen ja luonto.

– Käsitellyn tunteensa kautta vanhempi voi ymmärtää ja oppii ohjaamaan lastaan. Ärsyyntyneen lapsen tunne ei enää tunnukaan pois saatavalta, vaan sitä voi rauhallisesti kanssasäädellä oman olemuksen ja sanoittamisen avulla. Usein jo pienetkin muutokset arjessa ohjaavat lasta kohti positiivisempaa lopputulosta.

 

Sydän auki ihmisenä ihmiselle, Maaseudun Tulevaisuus 19.6.2017

Anne-Mari Jääskinen toivoo, että tunteiden kontrolloimisen sijaan opettelisimme kohtaamaan ne.

Järvenpää

Teksti: Lumi Nivaro
Kuvat: Jaana Kankaanpää

Maaseudun Tulevaisuus 19.6.2017

Mitä hyvää voi seurata burnoutista ja keskivaikeasta masennuksesta? Anne-Mari Jääskisen tapauksessa vaikka mitä. Hän tutustui tukahdutettuihin tunteisiinsa ja todellisiin tarpeisiinsa, mikä johdatti hänet unelmatyöhönsä.

Jääskinen on viimeiset kahdeksan vuotta toiminut tunne- ja vuorovaikutuskouluttajana. Hän on myös kehittänyt lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksen, ja nyt hän on kirjoittanut kirjan Mitä sä rageet? #tunteita sikanolosta sairaan siistiin. Se on erityisesti nuorille suunnattu tunnetaitojen opas. Miten burnout ja masennus johtivat naisen tähän pisteeseen?

”Burnout pakotti tutustumaan omiin tukahdutettuihin vihan tunteisiin” Jääskinen kertoo toimitilassaan Järvenpäässä.

”Olin kilttinä tyttönä aina suorittanut asiat niin kuin piti. Ajattelin, etten muuten riitä. Lopulta se johti siihen, että olin ihan solmussa. Rupesin kysymään, että pitääkö kaikkien ihmisten vasta aikuisina alkaa ymmärtää ja kohdata omia tunteitaan. Voisiko jo lapsia auttaa kehittämään terveen suhteen omiin tunteisiin?”

Jääskinen lähti kouluttautumaan lasten tunnekouluohjaajaksi, minkä jälkeen hän ryhtyi pitämään lapsille tunnetaitoryhmiä. Vanhemmat olivat niin vaikuttuneita ryhmien toiminnasta, että he tahtoivat Jääskisen opettavan heitäkin.

 

Jääskiselle tuskaa sydämeen tuottaa sukupolvelta toiselle siirtyvät tunnehaavat.

”Ne asiat, joita vanhempi ei itsessään käsittele, häpeät, vihat, surut kaatuu valitettavasti suoraan lapsen kannettavaksi”, Jääskinen huokaa. ”Vaikka sanottaisiin, että meidän perheessä voi kaikesta puhua, niin jos vanhempi ei ota jotain asiaa esille, niin ei se nuorikaan ota.”

Yhdessä vietetty aika ilman kännyköitä tai muita häiriötekijöitä on hyvä tapa luoda rento ilmapiiri keskustelulle.

”Kaikkien tunteiden käsittelyssä on tärkeää, että voi luottaa siihen, ettei toinen kohta ampaise muualle, tai vaadi tai odota mitään”, Jääskinen kertoo.

Vaikeita keskusteluista tulee, jos aikuinen ei itse ole kohdannut omia tunnehaavojaan.

”Ei voi viedä toista pidemmälle, kuin missä itse on ollut”, Jääskinen lausuu.

Tämän takia jokainen lasten tunnetaito-ohjaajakoulutukseen tulija käy läpi myös omaa lapsuuttaan ja omia tunteitaan.

”Kaikilla meillä on niitä tunteita ja kipuja, jotka on syystä tai toisesta painanut alas, usein siksi, ettei kukaan ole ollut kannattelemassa, tai auttamassa säätelemään niitä.”

Anne-Mari Jääskinen

Jääskinen puhuu tunne-kehoyhteydestä, jonka ihminen saattaa katkaista, kun tunteet käyvät liian tuskallisiksi.

”Ihminen voi tietää paljonkin asioita lapsuudestaan, voi puhua vaikeistakin asioista kuin vettä vaan, mutta hänellä ei ole mitään tunneyhteyttä asioihin”, Jääskinen selittää.

”Silloin ei kohtaa sitä, miltä oikeasti tuntui, kun mua vaikka rangaistiin.”

”Me ollaan aika kadoksissa tuntemiselta tänä päivänä. Me ollaan hyvin suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, joka on auki 24/7. Ei ole tilaa tuntemiselle. Aikuisen vastuu on järjettömän suuri; aikuinen raivaa sen tilan, että nyt vain ollaan, eikä ole mitään hätää.”

Jääskinen selittää, että tunnekuohutilanteessa ei tarvitsisi saada tunteita pois, vaan ihanteellisempi tapa toimia olisi seurata niitä ja kokea. Hänen mukaansa yksi kompastuskivi kasvatuksessa on opettaa lasta vain kontrolloimaan tunteitaan. Vaikka sopivan käyttäytymisen opettaminen on hyvä lähtökohta, voi lapsen käyttäytymisen takana oleva tunne jäädä silloin kohtaamatta.

”Parempia tuloksia tunne-elämän kannalta saadaan, kun aikuinen antaa lapsen tunteille tilaa ja esimerkiksi sanoittaa niitä sekä tarpeita niitten takana”, Jääskinen kertoo.

”Kun lapsi oppii tunnistamaan omat tunteensa ja tulee niiden kanssa kuulluksi, oppii hän helpommin myös lukemaan toisten tunnetiloja. Se vaikuttaa myös käytökseen.”

”Varsinkin pienellä lapsella käyttäytyminen ja tunnekokemus on kietoutunut yhdeksi ja samaksi. Se pieni lapsi ei pysty ymmärtämään, että kun hänen käyttäytyminen kielletään, niin se tunne kuitenkin saisi olla. Oikeastaan tämä pätee ihan kaikkiin. Tunnekokemuksessa pudotaan pienen lapsen tasolle. Silloin jokainen kaipaa toisen kanssa käsikkäin kulkemista.”

Jääskiselle itselleen haasteita ovat tuottaneet kahden kirjan kirjoittaminen, lasten tunnetaito-ohjaajakoulutusten suosio sekä ohjauksiin haluavat ihmiset. Muille työn ja perheen välillä tasapainotteleville Jääskinen haluaa muistuttaa oman inhimillisyyden näkemisestä.

”Täytyy muistaa, että minäkin mokaan”, hän naurahtaa. ”Se on oikeasti voimavara, että voi olla riittämätön.”

Jääskinen kehottaa jokaista miettimään, mitkä asiat itselle tuovat voimia ja mitkä vievät niitä.

”Jos en ole yhteydessä omiin tunteisiini, niin en myöskään pysty yhdistämään niitä siihen, mitä tarvitsen.”

”Ja sitten, kun en tiedä, mitä tarvitsen, niin en voi myöskään mennä sitä kohden. Niitä tarpeita ei voi silloin tyydyttää. Sitten tyytymätön elämä jatkaa etenemistään koko ajan siihen väärään suuntaan.”

”Kun tulee tietoiseksi asioista, mitä kaipaa, mitkä tuovat iloa ja auttavat jaksamaan, niin kannattaa miettiä, voiko niitä lisätä omaan arkeen”, Jääskinen sanoo.

”Mikä saa mun sydämen laulamaan?”

 

Yltiöpositiiviseen ajattelutapaan ammattilainen ei kannusta.

”Kipua on tärkeä katsoa silmästä silmään. Jos kääntää kaiken myönteiseksi, voi ohittaa oikean tunnekokemuksen.”

Niitä meistä, joilla on vielä omia tunteita ja kokemuksia läpikäytävänä, Jääskinen lohduttaa.

”Aivot on plastiset, eli ne muovautuvat sen mukaan mitä teemme. Toistamalla ja tekemällä aivoja voi treenata.”

Oli oma lähtökohta tunteisiinsa minkälainen tahansa, voi tunnetaitoja opetella ja oppia koko elämän ajan.

Mutta mitä kehitettävää Jääskisellä itsellään sitten vielä on?

”Minulle haastavaa on häpeän tunne. Se nousee helposti esiin sillä tavalla, että apua, kuka mä olen sanomaan, miten pitää toimia tai kasvattaa.”

”Törmään omien esiteini- ja teini-ikäisten lasteni kanssa tilanteisiin, että vaikka olen kuinka opettanut tunnetaidoista ja keskustellut, niin silti lapsi käyttäytyy jotenkin, mikä sitten onkin itselle vaikeaa. Niitten tilanteiden sietäminen on avain, että voi todeta, että näin ne asiat joskus menee ja jokainen hakee itse oman polkunsa.”

”Häpeää ei saa pois, mutta sitä voi oppia sietämään”, hän toteaa. ”Aina kun maltan olla sen häpeän kanssa, niin se taas hetkeksi puhdistuu musta. Maalaaminen on minulle tosi tärkeä purkukanava. Ja luonto.”

 

Jääskisen tunnetaito-ohjaajakoulutuksessa on kaksi päälinjaa: oma matka omiin kokemuksiin ja tunteisiin, sekä lapsen tunteiden ymmärtäminen ja tukeminen.

”Kukaan kasvattaja ei pysty tukemaan lapsen tai nuoren tunnetaitoja, jos ei ole itse kosketuksissa omiin tunteisiinsa. Muuten siitä tulee teoreettista sanahelinää, jossa kohtaamisissa ei oikeasti ole mitään. Nuori jos kuka vastustaa aikuisen teennäisyyttä ja sellaista kasvatushöpinää. Siksi juuri nuori saattaa toimia oikein radikaalisti, jotta saisi aikuisesta oikeasti jotain aitoa esiin.”

Jääskinen painottaa, että on tärkeätä voida kasvattajina tai ammattilaisina laittaa ”ammattilainen” välillä taka-alalle, ja olla ihan vain ihmisenä toiselle.

”Ammattilaisen keinoja voi ottaa käyttöön tarvittaessa, mutta tärkeintä on olla sydän auki ihmisenä ihmiselle.”


Faktaboksi:

Anne-Mari Jääskinen

Syntynyt 17.4.1973 Helsingissä.

Asuu Järvenpäässä.

Parisuhteessa, perheeseen kuuluu 11- ja 13-vuotiaat pojat.

Työskentelee tunne- ja vuorovaikutuskouluttajana sekä tunne- ja taideterapiaohjaajana. Kehittänyt lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksen. Toiminut aikaisemmin projektipäällikkönä markkinointialalla.

Kirjoittanut nuorten tunnetaito-oppaan Mitä sä rageet? #tunteita sikanolosta sairaan siistiin. Kirjalle valmistuu syksyllä myös vertaisteos, joka opastaa aikuisia lapsen ja nuoren tunteiden tukemisessa.


Linkki Maaseudun Tulevaisuuden verkkojuttuun ”Tunnekouluttaja: ”Ne kivuliaat asiat, joita vanhempi ei itsessään käsittele, kaatuu suoraan lapsen kannettavaksi” tässä.


Nuorille ja nuorten kanssa työskenteleville suunnattua Mitä sä rageet? #tunteita sikanolosta sairaan siistiin -kirjaa voi tilata Tunne&Taida -verkkokaupasta.

Tunteiden tulkinta on taitolaji, Keski-Pohjanmaa 12.5.2016

Lasten Tunnetaito-ohjaajia koulutetaan Raudaskylällä

Keski-Pohjanmaa 12.5.2016
Kalajokilaakso 11.5.2016

Juhani Rintakumpu, Ylivieska

DSC_7764

Eheyttävän satutaiteen tuokiossa keskellä oleva Anu Raines kertoo tarinan meduusasta.

Kaupan karkkihyllyn edessä raivoava lapsi on sangen yleinen näky. Pitääkö aikuisen tässä tilanteessa huutaa jälkikasvulleen pää punaisena vai löytyykö jokin muu keino hillitä tunnereaktioita?

Ylivieskassa Raudaskylän Kristillisellä opistolla lasten tunnetaito-ohjaajakoulutusta vetävällä Anne-Mari Jääskisellä on tähän tuttuun tilanteeseen rakentava ehdotus. Se ei ole vanhemman huutaminen pää punaisena, sillä tällöin lapsen tunne vastustaa vain lisääntyy.

– Ensin pitää saavuttaa sanattoman hyväksymisen tila esimerkiksi katseella ja kosketuksella, oman läsnäolon kautta tai ottamalla lapsi vaikkapa syliin. Sen jälkeen lapsen tunne sanoitetaan lapselle. Tällöin lapsi voi ymmärtää, että hänen pettymyksensä on todennettu ja aikuinen kuuntelee lastaan. Vasta tämän jälkeen voi rauhallisesti todeta, ettei tänään ole karkkipäivä.

Jääskinen sanoo lapsen tällöin ymmärtävän, että tunteiden kanssa voi selvitä. Jatkossa hän voi oppia hillitsemään itseään.

– Tunteiden hillintää opetellessa kyseessä on pitkäjänteinen prosessi, jota toistetaan johdonmukaisesti. Aikuisen tuella ja esimerkistä lapsi oppii säätelyn mallin.

DSC_7763

Vuoden kestävää Raudaskylän koulutusta vetää Anne-Mari Jääskinen. Riitta Jokela ja Kirsi Mäkinen piirtävät omia hoivaavia käsiään.

 

Tunnesäätely kehittyy 25-vuotiaaksi saakka

Tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja Anne-Mari Jääskinen on itse kokenut loppuun palamisen ja keskivaikean masennuksen noin 15 vuotta sitten. Näiden kokemustensa jälkeen hän alkoi perehtyä tunteisiin sekä vuorovaikutukseen ja kouluttautui myös taideterapiaohjaajaksi.

– Tunnesäätely kehittyy 25-vuotiaaksi asti, ja tunnetaitoja sekä vuorovaikutusta voidaan opiskella. Kun kokemuksia vahvistetaan, aivoissa tapahtuu muutoksia. Kyseessä on fyysinen, henkinen ja emontionaalinen prosessi.

Jääskinen muistuttaa, että lapset ovat erilaisia, ja myös tunnetaidot kehittyvät eri tavoin. Hän korostaa sitä, että lasten tunne-elämä kehittyy kokemusten kautta. Esimerkkeinä ovat sekä lähipiiri vanhempineen että myös toiset lapset ja ryhmässä toimiminen.

Tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja jakaa Raudaskylällä oppia, jossa kohderyhmänä ovat 4-14-vuotiaat lapset. Jääskinen nostaa esille tunnetaitojen jatkuvan harjoittelemisen. Tähän sisältyy taideterapiaa, mielikuvaharjoittelua, hyväksyvää kosketusta, kehollisia harjoituksia ja hengitystekniikkaa.

Opiskelijat saavat perehtyä muun muassa lapsen tunnekehitykseen, erilaisiin selviytymiskeinoihin, ohjaajuuteen sekä myötäelävään vuorovaikutukseen. Koulutuksessa käydään läpi esimerkiksi Thomas Gordonin ja Marshall Rosenbergin oppeja.

DSC_7765

Eheyttävän satutaiteen tuokiossa Päivi Rantakangas ja Riitta Jokela satutaiteilija Anu Rainesin kanssa.

Eheyttävä Satutaide osana opetusta

Raudaskylän opetus kestää vuoden, ja se alkoi viime syksynä. Lähiopetusjaksoja on seitsemän, ja lisäksi opiskelijat suorittavat etätehtäviä. Ryhmässä on mukana kaikkiaan 12 kasvatusalan ammattilaista.

Tällä viikolla vierailevana kouluttajana oli satutaiteilija-musiikinopettaja Anu Raines. Hän veti opiskelijoille eheyttävän satutaiteen tuokion. Musiikin soidessa satukuningattareksi pukeutunut Raines opasti opiskelijoita tarkastelemaan asioita eri aistein.

Anne-Mari Jääskinen muistuttaa, että luovissa menetelmissä ymmärrys voi tulla ilman sanoja kokemuksen jakamisen kautta.

DSC_7766

Anne-Mari Jääskinen vastaa Raudaskylän kurssiopetuksesta ja Anu Raines on vieraileva opettaja.

Oppii ymmärtämään lasta ja itseään

Lastentarhanopettaja Päivi Rantakangas Ylivieskasta ja Ylivieskan seurakunnan johtava lapsityöntekijä, luokanopettaja Pirkko Pylväs-Kaarlela ovat erittäin tyytyväisiä meneillään olevaan lasten tunnetaito-ohjaajan koulutukseen. Molemmat kokevat saaneensa työkaluja omaan työhönsä sekä samalla he ovat oppineet asioita myös itsestään.

– Olen jo tähän mennessä oppinut ymmärtämään aikaisempaa paremmin, mitä löytyy lapsen käytöksen takaa, sanoo Rantakangas.

Pylväs-Kaarlela on saanut eväitä ongelmallisten tilanteiden kohtaamiseen, mutta samalla hän on oppinut myös itsestään.

– Ei voi antaa muille ennen kuin on sinut itsensä kanssa. Olen myös oppinut hyväksymään itseni paremmin.

Päivi Rantakangas on havahtunut huomaamaan, että lapsen aivot ovat vielä kehitysvaiheessa, ja tunteidensa kehittämiseen hän tarvitsee aikuisen apua sekä esimerkkiä.

Pylväs-Kaarlela muistuttaa, että lapsi ja nuori kaipaavat lämpöä sekä turvaa, ja jos sitä ei ole tarjolla, lapsi oirehtii käytöksellään. Ilman turvallisuutta ei voi oppia.

Tunnetaidot ovat tulossa osaksi uutta peruskoulun opetussuunnitelmaa. Rantakangas ja Pylväs-Kaarlela suosittelevat tunnetaito-ohjaajan koulutusta kaikille lasten kanssa työskenteleville.

Samalla saa kasvueväitä itselleen ja omien lastensa kohtaamiseen.

——-

Tietoa koulutuksesta täältä.

Ylivieskan Raudaskylällä aloitetaan uusi koulutusryhmä keväällä 2018. 

Syksyllä 2018 alkaa koulutusryhmiä Oulussa, Seinäjoella, Tampereella ja Järvenpäässä. Lue lisää täältä.

Asenteena ihme

Sana-lehti

Toimittaja: Saila Keskiaho

Keho on tunteiden koti, tunnetaito-kouluttaja Anne-Mari Jääskinen muistuttaa. Siinä kodissa kasvavat myös lasten ja nuorten tunteet.

Kolmevuotias ehtii jo viidessä minuutissa paljon. Hän ehtii paiskoa tavaroita, huutaa typerälle vanhemmalle, nyyhkyttää sylissä, puhjeta hymyyn ja nauraa selkä kaarella. Kolmevuotiaan hetkiseen mahtuu helposti koko tunteiden kirjo. Hänellä ei vielä ole sanoja kaikelle eikä kykyä jäsentää tunteita. Mutta tunteita, niitä hänellä piisaa.

Anne-Mari Jääskisen työtä on työskennellä tunteiden parissa. Hän on tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja, joka opettaa tunnetaitoja yksilöille ja ryhmille. Mitä ihmeen tunnetaitoja?

– Tunnetaidoissa on kyse siitä, miten toimin sen kanssa, mitä koen sisälläni ja ympärilläni tapahtuvan, Jääskinen tiivistää.

Tunne ei ole vain järjen asia

Käyttäytyminen on eri asia kuin tunne: sisällä saattaa kiehua, mutta se ei välttämättä näy mitenkään päälle. Miksi tunnetaitojen opettelu sitten on tärkeää?

– Tunnetaitojen avulla päästään palaamaan sinne, missä koetaan. Silloin ei tarvita haitallisia tunteen purkamisen keinoja. Jos en tiedosta tunteitani, en tiedä, mitä tunteet viestivät, Anne-Mari Jääskinen sanoo.

Mutta tiedostamisessa piilee pieni sudenkuoppa.

– Tunteminen ei ole vain mielen tai järkeilyn asia. Tunteet tuntuvat kehossa, Jääskinen toteaa.

Hän puhuukin mielellään tunne-kehoyhteydestä. Viha ja riemastus eivät tapahdu vain aivoissa, vaan tuntuvat mahanpohjassa ja hartioissa.

Yksi tunnetaitoharjoitusten tehtävä onkin miettiä, miltä jokin tunne tuntuu kehossa. Aikuinen voi kysyä lapselta, missä suuttumus tai ilo tuntuvat.

– Mielessä pyöriminen vie pois tuntemisesta. Ihminen on saattanut käydä vuosikausia puhumassa ongelmastaan mutta vasta tunne-kehoyhteyttä vahvistaessaan hoksaa: nyt tiedän, miltä se tuntuu!

Lapsi on alkutaipaleella

Voimakkaassa tunnetilassa oleva lapsi tai aikuinen tarvitsee lähelleen turvallisen aikuisen.

– Tunne on liian voimakas lapsen käydä yksin läpi. Ei niiden tarvitse olla mitään isoja traumaattisia juttuja, vaan ihan arkisia asioita. Lapsi on vaikka hyvin pettynyt, kun ei saakaan jotain, ja aikuinen vastaa, että sinun pitäisi olla kiitollinen siitä, mitä kaikkea on, Afrikan lapsilla ei ole mitään, Jääskinen kuvailee.

– Siinä kielletään lapsen tunne. Lapsi alkaa uskoa aikuista ja toteaa, että tämä, mitä koen, ei saa olla totta.

Yksin jättämisen tai kieltämisen sijaan aikuinen voi olla fyysisesti lapsen lähellä ja pyrkiä sanoittamaan, mistä on kysymys: sinua harmittaa, koska asiat menivätkin toisella tavalla.

Vasta alakouluikäinen alkaa oppia tunteiden säätelemistä. Siihen asti aikuisen tehtävä on olla vierellä ja etsiä yhteisiä sanoja suurille tunteille.

– Asenteena voisi olla ihme, Jääskinen vinkkaa.

Anne-Mari Jääskinen

– Lapsen kanssa voi asettua ihmettelemään tunteita. Aikuisen ei tarvitse olla se osaaja, vaan yhdessä lapsen kanssa voi kysyä: mitä ihmettä meissä tapahtuu?

Aikuisella on silti aikuisen vastuu. Lapsen tunteiden sanoittaminen ei tarkoita, että aina pitäisi toimia lapsen tahdon mukaan. Tärkeintä on, että tunne tulee ilmaistuksi ja huomatuksi. Silloin siitä pääsee myös yli.

Tunteita säätelevä aivojen etuotsalohko kehittyy 25-30 -vuotiaaksi asti.

– Lapsi on vasta alkutaipaleella, Jääskinen painottaa.

Väärin ymmärretty viha

Tahtoikäisen ja teinin vakiovastaus on ei. Ovet paukkuvat ja desibelit nousevat kodissa kuin kodissa. Siitäkin voi Anne-Mari Jääskisen mielestä löytää hyvää.

– Viha on kaikkein väärin ymmärretyin tunteistamme.Vihassa on elämänvoima. Mitä vahvemmin voin sanoa johonkin ei, sitä vahvemmin voin myös sanoa kyllä.

Viha ei ole sama asia kuin lyöminen tai huutaminen. Viha on tunne, mutta sen purkamiseen on monia rakentavia tapoja. Jääskisen mielestä yksi tapa on puhuminen.

– Lapsi saattaa esimerkiksi vastustamisen kautta ottaa tilaa hahmottaakseen, mitä tulee tapahtumaan. Silloin aikuinen voi kuulla lasta ja kertoa, mitä tehdään seuraavaksi.

Toisin kuin arjen taisteluissa tuntuu, lapsen karjuma ei ei välttämättä tarkoita vanhemman torjumista.

– Ei on kutsu syvempään dialogiin. Silloin vanhempi voi miettiä, mille tarpeelleen lapsi sanoo kyllä. Onko se turvan tarve, tarve saada aikaa tai tietoa siitä, mitä tapahtuu?

Arka lapsi kaipaa turvaa

Kaverisynttärit edessä, mutta lapsi ei uskalla lähteä. Mitä tehdä: pitäisikö vain komentaa lapsi juhlimaan reippaasti ja nielemään epävarmuutensa?

– Arkaa lasta ei saa reippaaksi käskemällä, Anne-Mari Jääskinen sanoo painokkaasti.

– Arka, hitaasti syttyvä lapsi voi olla sosiaalisesti todella taitava. Hän kokee turvattomuutta, ja turvattomuus kaipaa turvaa. Mitä enemmän lapsi saa turvaa, sitä enemmän hän saa kuoriutua.

Kaverisynttäreilläkin vanhempi voi olla aluksi mukana. Jos isot ryhmät jännittävät, ryhmän kokoa voi pikku hiljaa kasvattaa.

Jääskinen toivoo, että aran lapsen kohdalla reippaaksi muuttuminen ei olisi ensisijainen tavoite.

– Pakottamalla saa lapsen, joka oppii nielemään pelkonsa. Hän käyttäytyy ehkä ulkoisesti niin kuin aikuinen toivoo, mutta sisällä on täysi hätätila.

Vaikeiden tunteiden ja tilanteiden äärellä on kiusaus korostaa positiivisia puolia: asiat ovat kuitenkin monella lailla hyvin. Jääskisen mielestä siinäkin on riskinsä, että lapsi oppii nielemään todelliset tunteensa.

– Myönteinen ajattelu ei saa mennä negatiivisten tunteiden kohtaamisen edelle.

Inhimillisyys esiin

Tunnetaidoissa vanhempien esimerkki on ykkönen. Aina ei tarvitse miettiä otsa rypyssä, toiminko oikein. Joskus raadollinen arki ja sen tunnustaminen onkin parasta tunnetaitotyötä.

– Sen sijaan, että yrittäisimme olla hienoja kasvattajia, voisimme näyttää lapsille elämän inhimillisyyden, Anne-Mari Jääskinen pohtii.

Vanhemmissa elää sama tunteiden kirjo kuin lapsellakin – niin iso kuin pienikin ihminen tuntee iloa, surua, raivoa ja pettymystä. Niiden näkyväksi tekeminen ja rakentava purkaminen antaa lapselle mallin, mitä kaikkia tunteita on ja miten niitä ilmaistaan.

– Vanhemmuus on aina matka omaan lapsuuteen. Se nostaa esiin omia haavoja. Toisaalta lapsi on lahja, joka kutsuu katsomaan, miksi reagoin näin.

Jääskisen mielestä aikuisten olisi hyvä vahvistaa omaa ymmärrystään erilaisista tunteista ja kykyä hyväksyä ne.

– Kun on turvassa itsensä kanssa, voi olla turvallinen aikuinen myös lapselle, Jääskinen kiteyttää.

Tunteiden tunnistamisen taidossa on lopulta kyse vapaudesta niin lasten kuin aikuistenkin kohdalla.

– Kun saan kokea, että olen hyväksytty kaikkine tunteineni, minulla on vapaus lähteä elämään omannäköistä elämää.


AJATELTAVAA

  • Sanoita lapsen tunteita, jotta hän oppii hahmottamaan niitä.
  • Lapsi on lahja, joka kutsuu katsomaan, miksi reagoin näin.
  • Kuuntele lasta, ihmetelkää yhdessä. Vanhemman ei aina tarvitse tietää kaikkea.