Toimintamme laajenee – peruskoulutukseen kaksi uutta kouluttajaa, syventävä koulutus alkaa loppuvuodesta

Kasvatusalan ammattilaisille suunnattujen tunnetaitokoulutusten kysyntä on jatkanut kasvuaan!

Tunne&Taida vastaa kysyntään aloittamalla yhteistyön kahden uuden kouluttajan kanssa ja käynnistämällä loppuvuodesta ensimmäisen Syventävän Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksen.

– On ollut mahtavaa huomata, miten paljon tunnetaitojen tukemisesta ollaan kentällä kiinnostuttu ja tarve koulutuksiin nähdään tärkeänä. Kysyntä koulutuksiin on ollut suurta, ja tuntuu helpottavalta, että voimme siihen vastata nyt paremmin ja laajemmin, koulutuksen kehittäjä, pääkouluttaja Anne-Mari Jääskinen iloitsee.

Uusina Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksen kouluttajina aloittavat Titta Karanta ja Inkeri Meriluoto.

– Titta ja Inkeri ovat kumpikin käyneet LTTO-koulutuksen, joten heillä on omakohtainen kokemus koulutuksesta myös opiskelijan näkökulmasta, Jääskinen kertoo.

Titta toimii Lasten Tunnetaito-ohjaajakouluttajana Pohjois-Suomen koulutusryhmissämme. Titta on kokenut kouluttaja ja luennoitsija ja saa kiitosta rauhallisuudestaan ja selkeydestään sekä helposta lähestyttävyydestään. Titan ohjaamana matkaa itseen on turvallista taittaa.

Titalla on taustaa myös NLP-kouluttajana ja erityisenä mielenkiinnon kohteenaan Titalla on ylisukupolviset tunnetaakat ja -mallit.

 

Inkeri tulee toimimaan Lasten Tunnetaito-ohjaajakouluttajana osassa Etelä-Suomen koulutusryhmistämme. Inkeri osaa avata käsiteltävät asiat konkreettisesti arkisten esimerkkien kautta. Tunteet ja tunnetaidot saavat hänen sanoittamanaan ymmärrettävän ja jäsennellyn muodon.

Inkeri on innostava, avoin ja myötätuntoinen. Tunnetaitotyöskentelyssä Inkeriä kiinnostaa erityisesti empaattisen kuuntelemisen ja kohtaamisen merkitys.

Syventävä koulutus alkaa loppuvuodesta – haku käynnistyy kesällä

Syventävässä Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksessa kouluttajina toimivat koulutuksen kehittäjä ja pääkouluttaja Anne-Mari Jääskinen sekä hengitysterapiaohjaaja ja tunnekehoterapeutti Sari Saario.

Ensimmäinen syventävä vuoden koulutus alkaa tämän vuoden lopulla. Tarkemmat tiedot koulutuksesta sekä hakuohjeet päivitetään kesän aikana.

Sari on kouluttajana läsnäoleva ja eritoten tunteiden kehollisuuteen perehtynyt vankka alan ammattilainen. Sari on tehnyt asiakastyötä tunteiden parissa jo reilun 15 vuoden ajan.

Sarin työvälineitä ovat mm. tunnekehoterapia, psykofyysinen hengitysterapia, logoterapia, terapeuttinen kosketus ja mielikuvatyöskentely.

Sari ohjaa Tunne&Taidassa myös kaikille avoimia kursseja erityisherkkyydestä sekä tukee vanhempia ja kasvattajia oman kokemuksen kautta tiedostamaan omia tunteitaan ja kasvattamaan voimavarojaan tavoittaakseen myös lasta aidommin. Lue lisää Sarin kevään kursseista täältä.

Tuttuun tapaan kaikkiin koulutusten käytännön asioihin liittyen kysymyksiin vastaa koulutusassistenttimme Katja.

Katja huolehtii koulutustemme ja tapahtumiemme käytännön järjestelyistä sekä vastaa koulutustiedusteluihin ja itsekin LTTO-koulutukseen osallistuneena osaa vastata myös sen sisältökysymyksiin.

Katjaan voit olla aina yhteydessä, mikäli pohdit jotain koulutuksiin tai luentoihin liittyviä asioita.

Tervetuloa kouluttautumaan!

Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksia alkaa kevään aikana Oulussa, Tampereella, Järvenpäässä ja Ylivieskassa. Syksyn uusia ryhmiä suunnittelemme parhaillaan – alkamassa ovat ainakin ryhmät Hämeenlinnassa ja Järvenpäässä.

Jos et pääse vuoden koulutukseemme, olet aina tervetullut osallistumaan yksittäisille kursseillemme.

Facebook-sivuiltamme löydät ajankohtaisia aiheita ja tiedotuksia, vinkkejä ja linkkejä. Tervetuloa tykkäämään! Löydät meidät myös Instagramista nimellä tunnejataida.

Hyvä jatkaa leviämistään, ja jo lähes 200 ammattilaista on kouluttautunut Lasten Tunnetaito-ohjaajaksi ympäri Suomea.

Nähdään luennoilla ja koulutuksissa!