Suru

Suru on menettämisen tunne. Suremme sitä, mikä on poissa tai muuttunut siitä, mihin olemme tottuneet. Suru auttaa luopumaan vanhasta ennen uuteen suuntaamista. Se hidastaa meitä olemiseen ja kivun vastaanottamiseen.

Suru on erilaista riippuen siitä, kuinka merkittävä asia surun aihe on. Suruja on monenlaisia ja monen kokoisia. Suru hidastaa ja lamaannuttaa kehomme toimintoja eniten. Keho ohjaa lepäämään ja antamaan surulle tilaa. Suruun liittyy usein itku: se vapauttaa mielihyvähormoniendorfiineja. Itku tekee tietä hyvälle ololle.

Jokainen suree tavallaan; toinen kaipaa enemmän yksinoloa, toinen seuraa ja lohtua. Tärkeintä on antaa surulle aikaa. Sanotaan, että suurempien menetysten suru etenee tiettyjen vaiheiden kautta. Alussa meidän voi olla vaikea uskoa sitä, mitä on tapahtunut. Voimme tulla vihaisiksi siitä, että jokin otettiin meiltä pois. Viha tulee usein surussa paikalle, kun mielen on vielä vaikea hyväksyä tapahtunutta. Saatamme ajatella, että jos vain olisin tajunnut toimia toisin, tätä ei olisi tapahtunut. Voimme kokea syyllisyyttä tapahtuneesta tai miettiä, miten voisimme palata entiseen, jolloin kaikki vielä oli hyvin.

Kuitenkin se, mitä on tapahtunut, on tapahtunut. Surussa tulee lopulta vaihe, jossa ymmärrämme, että kaikki se, mitä on tapahtunut, on todella tapahtunut. Kun hyväksymme sen, tulee varsinaiselle surulle tilaa. Silloin vaivumme kunnolla suremaan.

Menetys ja suru ovat aina tie kohti uutta. Suru on kunnianosoitus menneelle ja tärkeä vaihe siihen, että voimme alkaa suunnata kohti jotain uutta, pikkuhiljaa iloakin. Jos emme saa surtua kunnolla, vetää suru meitä koko ajan enemmän kohti alakuloa ja masentunutta mieltä. Pidätelty itku ja suru estävät ilon tuntemisen.

Suru kutsuu elämään hetkessä. Nauttimaan elämästämme tässä ja nyt, ilman että haikailisimme johonkin tulevaan tai johonkin, mitä meillä ei ole.

Hyviä vinkkejä lapsen ja nuoren surun kohtaamiseen on kirjattu ylös Henna-Riikka Hiltusen Lapsen ja nuoren surun tukeminen. Opas lasten ja nuorten kanssa työskenteleville. -oppaaseen (2016). 

Nuoret Lesket Ry:n sivuilta löytyy myös paljon materiaalia.

HARJOITUS

Surupesä

Surulle ja suremiselle voi tehdä oman pienen surupaikan.

Laita sopivalle pöydälle tai hyllylle esiin muistoja siitä, minkä menettämistä suret. Valoku-via, piirroksia, lehtileikkeitä, kiviä tai vaikka laulun sanoja. Laita muistot kauniisti esille tai piiloon laatikkoon tai rasiaan. Sieltä voit ottaa ne esiin silloin, kun haluat kutsua surun luok-sesi, muistella ja surra mennyttä.

Surullasi on näin ihan oma paikkansa, yksityinen surupesäsi, jonka äärellä saat surra juuri niin kuin haluat.

Voit asettaa surupesän lähelle viltin tai peiton, johon voit kääriytyä surusi hetkeksi. Jos si-nulla on mahdollisuus, voit kuunnella surressasi jotain itseäsi lohduttavaa tai muistoosi liit-tyvää musiikkia.

Harjoitus kirjasta: Anne-Mari Jääskinen: Mitä sä rageet? # tunteita sikanolosta sairaan siistiin, 2017