Myötätunto on laaja ja puhutteleva teema. Toteutuessaan se kurottaa hoivaavan silityksensä syvyyksiimme. Sinne, minne tiukkaan varjellut haavamme ja itseltämme vaatimiset ovat tallentuneet.

Joskus ohjattu kokeminen on ainoa tie päästä alkuun myötätunnossa itseä kohtaan. Etenkin jos omat uskomukset elämästä ja itsen riittämisestä ovat rakentuneet hyvin toisenlaisille alustoille, kuten vaativuus, suorittaminen ja muille antaminen.

Myötätunnon herättely on prosessi, jossa välillä kellutaan pinnalla ja välillä humpsahdetaan vanhoihin malleihin. Siksipä tietoisuuden kasvattaminen itsestä on olennaista. Sen hoksaaminen, mitä ja milloin minussa tapahtuu.

Myötätunto itseä kohtaan ei kuitenkaan pääse konkretiaan ilman jämäkkyyttä. Siksi ne kulkevat käsikkäin, oman voimamme kaksi puolta.

Jotta myötätunto muuttuu käytännön teoksi, tarvitaan jämäkkä päätös ja ihan oikeaa toimintaa. Joskus sisuuntumistakin.

Ehkä jämäkkää ei:n sanomista, rajaamista, itsensä ilmaisemista entistä painavammin, omien tarpeiden todesta ottamista, itsensä alkuun saattamista tai omaa hyvinvointia tukevan toiminnan jatkamista, vaikkei aina huvittaisikaan.

Siinä missä myötätunto on pehmeää ja joustavaa, on jämäkkyys vahvaa ja napakkaakin. Sitä sellaista, mikä on ja pysyy. Mihin voi nojata ja mistä voi hakea ryhtiä. Itselleen, toiminnalleen ja valinnoilleen.

Jämäkkyyden tukinojasta voi sitten välillä käydä hengittelemässä myötätunnon pehmeyttä ja lämpöä siihen hankaluuteen, pelkoon ja epävarmuuteen, mitä jämäkkyyden käyttö meissä usein herättää. Apua, ei musta oo tähän! Emmä vaan jaksa/uskalla/osaa.

Myötätunto kasvaa siis jämäkkyyden avulla niiksi konkreettisiksi teoiksi, jotka hyvinvointiamme tukevat. Arjessa, ihmissuhteissa, työssä. Ja jämäkkyys – se taas pysyy joustavana myötätunnon kanssa annosteltuna!

Myötätunnon eri puolet ovat myös tärkeä osa tunnetaitojen ydintyökaluja. Koulutuksissamme opit niistäkin lisää!

Onko sulle tutumpaa olla itseäsi kohtaan myötätuntoinen vai jämäkkä?