Kirjoittaja Taru-Tuulia Astala, Kuvat Pixabay
Oivalla tunnetaito-ohjauksesta: Tunnetaito-ohjaus maahanmuuttajalasten kanssa
Turvallisessa ympäristössä erilaiset luovat ja keholliset tunnetaitoharjoitukset toimivat silloinkin kun yhteistä kieltä ei ole, muistuttaa Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja (LTTO), erityisopettaja, luokanopettaja ja nepsy-valmentaja Taru-Tuulia Astala.
”Tunnetaitojen tukeminen luokanopettajana maahanmuuttajalasten kanssa on ennen kaikkea lapsen saappaisiin asettumista.
Olen työskennellyt luokanopettajana pian kaksi vuosikymmentä, ja kohdannut opettajana lapsia ja nuoria jokaiselta peruskoulun luokka-asteelta.
Opetan ja kohtaan myös paljon maahanmuuttajataustaisia lapsia, joilla on erilaisia
traumaattisia kokemuksia, ja tunnetaidot ovat merkittävässä roolissa myös näissä
suhteissa. Ammennan näistä kokemuksista tähän kirjoitukseen.
Tunteet ovat universaaleja, mutta kulttuurinen suhtautuminen niihin vaihtelee
Tunnetaitojen tutkimisen kautta olemme lasten kanssa kulttuurisista eroista huolimatta voineet huomata, miten kaikki olemme pohjimmiltamme hyvin samanlaisia, tunnemme samoja tunteita, koemme samoja tarpeita, haluamme kaikki tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Niin moni asia tunnetaidoissa on universaalia.
”Olemme pohjimmiltamme hyvin samanlaisia, tunnemme samoja tunteita, koemme samoja tarpeita, haluamme kaikki tulla nähdyiksi ja kuulluiksi.”
Turvan merkitys on todella isossa roolissa ja sen luominen opettajana omalla toiminnalla on ensimmäinen askel, kun lähtee luomaan suhdetta lapseen.
Yhteisen kielen puuttuessa eleet, ilmeet, pysähtyminen lapsen vierelle, mahdollisesti turvallinen kosketus aloittavat polkua tunnetaitojenkin tukemisessa.
Tärkeää on huomioida se, että maahanmuuttajalapset eivät ole yhtenäinen porukka, vaan heillä on hyvin erilaiset lähtökohdat myös tunnetaitojen harjoitteluun. Voi olla lapsia, joiden perheissä ei ole mahdollista ilmaista kaikkia tunteita tai tunneympäristö voi olla hyvin jännitteinen. On kulttuureja, joissa häpeällä on hyvin suuri rooli ja sen tuottaminen perheelle on pahinta mahdollista.
Ja toisaalta voi olla maahanmuuttajia, jotka ilmaisevat meitä kantasuomalaisia vapaammin tunteet ja halaavat ja koskettavat hyvin spontaanisti.
Toistuvat rutiinit luovat tunnetason turvaa
Monesti tavallinen arki on parasta tukea myös tunne-elämältään särkyneelle lapselle. Pidetään kiinni päivärytmistä, toistetaan samoja käytäntöjä, tuetaan kommunikointia kuvilla ja eleillä.
Samalla pitää pystyä pysähtymään lapsen luo ja antaa hänelle aikaa yrittää selvittää auttavalla kielitaidolla hänelle tärkeää asiaa. Omalla katseella pystyy ilman sanoja kertomaan, että myös sinä olet yhtä tärkeä lapsi minulle, kuin nämä muutkin luokkatoverit.
Liike on lääke -sanonta pitää paikkansa myös kehon henkiseen lääkitsemiseen.
”Erityisesti vaikeista oloista tulleiden lasten kohdalla liikunta, pelit, juokseminen ja muu hyvin fyysinen rasitus ovat toimineet myös tunteiden käsittelyssä ja vapauttamisessa.”
Musiikin yhdistäminen kehollisiin harjoituksiin ja tunteiden käsittelyyn antaa taas mahdollisuuden ilman sanoja ilmaista omaa oloa ja tunteita.
Pienten lasten kanssa olen kokenut hyväksi ohjenuoraksi: paljon toimintaa ja pieni pala keskustelua. Nuorten lasten kanssa toisin päin: pieni määrä luovaa tai kehollista työskentelyä ja paljon aikaa keskustelulle.
Teinit kyllä puhuvat tunteistaan, jos aikuinen kuuntelee
Usein kaikki lapset ja nuoret ovat innoissaan ja tykkäävät tehdä erilaisia luovia ja kehollisia tunnetaitoharjoituksia.
Teinit ovat yllättäneet sillä, että turvallisessa ympäristössä he haluavat puhua omista tunteista ja ovat innoissaan tekemässä pohdintaa vaativia harjoituksia.
”En allekirjoita sitä, että teinit eivät puhu tunteista.
Kyllä he puhuvat, kun aikuinen oikeasti kuuntelee.”
Haasteiksi voi nousta erilaisissa tunnetaitoharjoituksissa niiden sidonnaisuus meidän kulttuuriimme tai meille tyypilliseen luontoon tai luontosuhteeseen.
On syytä pohtia ennen harjoituksen tekemistä, sisältääkö se jotain sellaista, minkä ymmärtäminen on haastavaa joko kielellisesti tai niin, että lapsi ei ole koskaan esimerkiksi kokenut, mikä on pulkkamäki. Tunnesäätilakortitkaan eivät ehkä aukeakaan samalla tavalla.
Jokin harjoitukseen sisältyvä ajatus voi myös olla itselle rauhoittava, esim. ajatus meren aalloista ja laineiden keinuminen, kun sotaa paenneelle lapselle se voi tuoda mieleen raskaita mielikuvia.
Opettajan tulee myös ymmärtää erityisesti maahanmuuttajien kohdalla, milloin he tarvitsevat sellaista apua ja terapiaa, mitä koulussa ei voida antaa, ja ohjata perheitä avun luokse. Tässä korostuu myös opettajana omien rajojen tunnistaminen.
Tunnetaidot rakentuvat vähitellen
Parasta ovat olleet ne pienet edistymisaskeleet, mitä on koettu yhdessä omassa tunnesäätelyssä ja kaveritaidoissa. Se, miten sulkeutunut lapsi alkaakin avautumaan ja uskaltaa ottaa kontaktia muihin, menee mukaan leikkiin tai tulee itse juttelemaan välitunnilla opettajalle ja halaa päivän päätteeksi. Miten lapsi tuntee olonsa niin turvalliseksi omassa luokassa, että uskaltaa kertoa muille omasta vaikeasta sairaudestaan tai siitä miten ikävältä vanhempien ero tuntui.
Parasta on myös olla asettamatta itselleen tai oppilaille tiukkoja tavoitteita tai odotuksia, vaan antaa sieltä tulla mitä on tullakseen.
Tunnetaidoilla on niin merkittävä yhteys lasten sosiaalisiin taitoihin ja kaveritaitoihin, että kun taitojen harjoittelu on osa kaikkea koulutyötä, on varmasti eväitä annettu.”
Kirjoittaja on erityisopettaja, luokanopettaja, Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja (LTTO) ja nepsy-valmentaja Taru-Tuulia Astala.
Lue lisää muista Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajien kokemuksista!
Oivalla tunnetaito-ohjauksesta: Yläkoulussa huumori ja tilannetaju auttavat
Oivalla tunnetaito-ohjauksesta: Tunnetaidot erityisopetuksessa – sytytä ja vaali toivon kipinää!