Tunnetaito-ohjaaja, sijaisvanhempi Heino Vanhala: ”Tekisi hyvää muillekin ukoille tämä LTTO-koulutus”

”Tuhlaa kauniita sanoja, kiitä, kehu ja kerro että rakastat. Kerro reilusti, jos olitkin väärässä ja pyydä rehdisti anteeksi”, sijaisvanhempi, LTTO Heino Vanhala tiivistää ohjeensa työskentelyyn lasten ja nuorten kanssa.

Teksti Inkeri Meriluoto Kuvat Heino Vanhala

Äitienpäiväviikko oli kuluneena keväänä Vanhalan suurperheessä erityinen. Heino Vanhala valmistui yhtenä ensimmäisistä miehistä Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajaksi ja vaimo Merja palkittiin äitienpäivänä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla kultaristein.

”Kyllä silloin jännitettiin, että saanko oikeasti valmistuttua ja saako vaimo kunnan hänelle hakeman mitalin. Minä taisin jännittää siinä enemmän kuin vaimo”, Heino Vanhala naurahtaa.

Matkaa biologisina ja sijaisvanhempina he ovat tehneet yhdessä jo yli 30 vuoden ajan yhteensä 18 lapselle.

Vuosi aiemmin oli ollut vaimo Merjan vuoro purskahtaa nauruun, kun Heino kertoi hakevansa Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajakoulutukseen.

”Vaimo meinasi siinä pissiä housuun kun kerroin, minne olin hakemassa. Sanoi, että olet varmasti ainoa ukko, joka sinne hakee, että pääset jollain mieskiintiöllä sisään.”

Useita miehiä jo valmistunut – ”Se kannattaa”

Oikeassa vaimo olikin kyseisen koulutusryhmän miesmäärän suhteen – Heino oli ryhmänsä ainoa mies. Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajiksi on valmistunut jo muutamia miehiä ennen Vanhalaa, ja parhaillaan koulutusryhmissä eri puolella Suomea on useampia miehiä mukana. Mitään sukupuolikiintiöitä ammattilaisten täydennyskoulutusryhmissä ei tietenkään ole.

Vanhala toivookin, että useampi lasten ja nuorten kanssa työskentelevä mies uskaltautuisi koulutukseen mukaan.

”Koulutuksen tuoma laajennus omiin näkökulmiin on tarpeellista meille ihan kaikille, mutta ehkä meille miehille vielä tarpeellisempi”, Vanhala pohtii.

Vaikka koulutukseen lähtö jännittäisi, se kannattaa, Vanhala sanoo.

”Koulutusryhmän luottamuksellisuus oli vapauttavaa. Ihmisyyteen kuuluva tietty primitiivisyykin myös ammattilaisina sai olla läsnä ja jaettua. Aika usein me näemme toisistamme vain silotellun puolen.”

”Sekin oli äärimmäisen hyvä, että meitä oli ryhmässä niin monenikäistä. Välillä oli fiilis kuin olisi omien mukuloiden kanssa sparraillut, ja se oli mahtavaa.”

Koulutuksen opit integroituvat arkeen – tunteita sanoitetaan aiempaa enemmän

Vanhalalle oli tärkeää integroida koulutuksen antia ja oivalluksia arkeen heti alusta asti.

Vanhalan suurperheessä tämä tarkoitti konkreettisesti esimerkiksi tunteiden ja tilanteiden avoimempaa sanoittamista, tunnesäätelykeinojen yhteistä harjoittelua arjen pienissä tilanteissa, tarpeiden pohtimista käytöksen takana, yhteyden vahvistamista tietoisesti yhdessä tekemällä ja yhdessä touhuamalla – puutarhassa, keittiössä, käsitöiden tai mopon rassauksen parissa.

”Arkeen on alkanut vahvistua säännönmukaisuutta ja ennakoitavuutta. Tiedetään kaikki, mitä tehdään, jos ja kun kiukku kiehuu yli.”

Vanhala pohtii, että vaikka perheen nuoret toimisivat kodin ulkopuolella ja kaverisuhteissaan esimerkillisesti, kotona tilanne voi näyttäytyä väsymyksen ja monien paineiden takia välillä hyvin erilaiselta.

”Omaa huomiota on haettu toisinaan tölvimällä läheisiä rumilla sanoilla tai kyseenalaistamalla asioiden järkevyyttä kasvatuksessa.”

Yhteinen rakentava tapa elää yhteistä elämää on kuitenkin parantunut harjoittelun seurauksena, Vanhala kertoo.

”On opittu vaikkapa väsyneenä ollessa menemään kuuntelemaan voimamusiikkia sen sijaan, että alettaisiin purkaa sitä väsymystä sättimällä toisia kelvottomilla sanoilla. Hauraasti on opittu myös pyytämään toiselta kauniimpaa sanoittamista silloin, kun meinaa alkaa liikaa sammakoita lentelemään”, Vanhala kuvailee.

Vanhala kertoo kokevansa yhteyttä perheen nuoriin aikaisempaa enemmän.

”Johtuu todennäköisesti siitä, että eri tunteita sanoitetaan rehellisemmin kuin ennen. Tunteista puhumisesta on tullut luontevaa ja väsyneenäkin on vitsailtu tunteista positiivisella tavalla aikaisempaa enemmän.”

Luovat ja toiminnalliset keinot harjoittelussa tärkeitä

Perheessä on harjoiteltu myös keinoja tunnekuormituksen purkamiseen vaikkapa saven tai maalaamisen avulla.

”Merkitys on ollut niin vaikuttavaa, että muu fyysinen kontakti on ollut näiden jälkeen nuorilla lähes olemattoman vähäistä. Etenkin savi on ollut meidän nuorten suosikki.”

Kokemus on ollut niin rohkaiseva, että Vanhala on lupautunut toimimaan ohjaajana riitapukareiden purkutuokioissa läheisellä koululla ja on ajatellut muutenkin uskaltautua toimimaan ohjaajana myös perheen ulkopuolella.

”Monta turhaan tappelua voidaan jatkossa estää, kun jälkihöyryt hoidetaan heti”, Vanhala uskoo.

Koulutus toi uutta kaikille elämänalueille – isänä, puolisona, yrittäjänä

Vanhalan perheessä vaimo työllistyy täyspäiväisesti sijaisvanhemmuudesta ja Heino toimii yrittäjänä.

Yrittäjyys, biologinen vanhemmuus, sijaisvanhemmuus, puolisona oleminen. Ei ole elämänaluetta, mihin tunnetaito-ohjaajakoulutus ei olisi vaikuttanut, Vanhala toteaa.

”Kyllä tämä jonkinlainen uudestisyntymisen ihme on ollut.”

”Olen kiitollinen, kun uskalsin hakea koulutukseen mukaan, vaikka pelkäsin, etten pysy mukana, että tuskin selviän tehtävistäkään. Selvisin, voimaannuin, sain uutta inspiraatiota, uusia ystäviä. Sain hullutellakin! Vahvistuin ihmisenä, aviomiehenä, kuuntelijana, perheenisänä,” Vanhala kertaa.

Se, että saa yhteyden toiseen ihmiseen, että päästään samalle ”levelille” ennen kuin tehdään mitään muuta, on ollut tärkeää ennenkin, ja vielä tärkeämpää nyt, Vanhala tiivistää.

Samalla armollisuus niin itseä, toisia kuin tilanteita kohtaan on kasvanut. Luottamus itseen ja asioiden järjestymiseen.

”Otan lepohetkiä herkemmin, pyydän helpommin apua ja hellin sitä koulutuksessa tavoittamaani pikkupoikaa sisälläni.”

”Entistä vähemmän mietin, mitä muut minusta mahtavat ajatella. Ajattelevat varmaan, että tuon ukon timantti muuten on alkanut näkyä”, Vanhala hymyilee.

Vaikka ovat tutut koulutuksesta kyllä kyselleet.

”Yksikin tuttava kommentoi suoraan, että pitääkö tuollaisia tunnetaitoja nykyään opetella erikseen. Vastasin, että ei tarvitse, mutta maailma olisi kyllä parempi, jos niin tehtäisiin.”