Tunteet seurakuntatyössä – pappi, LTTO Pia Kähkönen: ”Tunnetaitojen vaikutus työhön ja työssäjaksamiseen on selvää”
”Ehkä papin yksi tärkeistä työkaluista onkin häpeän sieto – se vapauttaa ihmisyyteen ja läsnäoloon suorittamisen sijaan”, Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajaksi valmistunut pappi Pia Kähkönen tiivistää.
Teksti Inkeri Meriluoto Kuvat Pia Kähkönen
Minun sieluni lepää tässä maisemassa. Missä sinun sielusi lepää?
Tätä pappi Pia Kähkönen huomasi pohtivansa yhtenä varhaisena aamuna ajaessaan auringonnousun aikaan työpaikalleen.
Edessä aukeni peltomaisemaa horisonttiin asti, aurinko tulvi auton sivuikkunasta sisään. Rinnassa tuntui toivo uuden päivän alkamisesta, kiitollisuus hetken kauneudesta, halu jakaa se toisten kanssa.
Ehkä meillä jokaisella on oma tärkeä maisemamme, jonka haluaisimme jakaa muiden kanssa, Kähkönen tuumi.
Syntyi ajatus pienestä ”tee-se-itse-pyhiinvaellusreitistä”, joka rakentuisikin seurakuntalaisten ottamista kuvista heille merkityksellisistä maisemista.
”Saa nähdä, miten pian saan tämän toteutettua. Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajakoulutuksen innoittamana on syntynyt niin paljon ideoita, että tarvitaan vähän malttia ja realistista suhtautumista siihen, mihin kaikkeen aika riittää”, Kähkönen naurahtaa.
Tukea kaikkein tärkeimpään – kohtaamiseen ja työssäjaksamiseen
Kähkönen valmistui Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajaksi Helsingistä 2024.
Kähkönen on integroinut koulutuksen antia ja menetelmiä laajasti omaan työnkuvaansa: seurakunnan erilaisiin toimintoihin, yksilö- ja ryhmäkohtaamisiin ja perhetapahtumiin.
Suunnitteilla on esimerkiksi lapsiperheiden tunnetaitopäivä, jossa olisi koko perheen vuorovaikutusta vahvistavaa yhteistä kivaa tekemistä, tunteiden ja tarpeiden näkyväksi tekemistä.
Omaan työhön integrointia helpottavat koulutuksessa saadut omat kokemukset, konkreettiset menetelmät, materiaalit ja harjoitteet.
”Koulutus on auttanut minua tunnistamaan myös omat tarpeeni, mikä on tukenut työssäjaksamista.”
Tärkeimpänä Kähkönen kokee kuitenkin sen, että taito ihmisten kohtaamiseen vahvistui.
”Tunteiden ja niiden takana olevien tarpeiden ymmärtäminen ovat auttaneet näkemään jokaisen ihmisen inhimillisyyden, mikä tekee lähimmäisen rakkaudesta helpompaa. Koulutus on auttanut minua tunnistamaan myös omat tarpeeni, mikä on tukenut työssäjaksamista.”
Kähkönen uskoo, että yksi tärkeimmistä työtä tukevista tunnetaidoista on taito tunnistaa ja ilmaista omia rajoja sekä taito osata antaa tilaa myös omille tunteille.
”Papin työssä tulee välillä ruuhkakausia, ja työajattomuus voi aiheuttaa sen, että uhkana on väsyminen. Silloin voi käydäkin niin, ettei ole läsnä niille ihmisille, joita varten tätä työtä tekee.”
Rinnallaeläjänä monissa tunteissa
Seurakuntien ammattilaiset kohtaavat ihmisiä koko elämänkaaren matkalta, sen hyvin erilaisissa kohdissa surusta iloon, syntymästä kuolemaan.
Kähkönen kertoo, että esimerkiksi siunauskeskusteluita vainajan läheisten kanssa on viikoittain. Niissä on läsnä valtava kirjo tunteita: muun muassa surua, ikävää, hämmennystä, järkytystä, epäuskoa, rakkautta, lohtua, toivoa.
”Koen, että koulutuksen jälkeen osaan nyt paremmin vain asettua kuuntelemaan omaisia ja myötäelämään heidän tunteitaan sen sijaan, että yritän selittää tilannetta jotenkin tai keskittyisin siihen, mitä tässä pitäisi nyt sanoa.”
Kähkönen sanoo, että suru koskettaa aina – ja näin täytyy ollakin.
”Jos suru ei koskettaisi, siitä jäisi kylmä olo.”
”Jos suru ei koskettaisi, siitä jäisi kylmä olo.”
”On kuitenkin tärkeää osata erottaa se, että tämä suru on näiden ihmisen suru eikä minun suruni. Minun tehtäväni on olla rinnalla kulkija ja kanssaeläjä siinä surussa.”
”On selvää, että välillä ihmisten kokema on järkyttävää ja jää myös itseen elämään, mutta silloin pitää vain olla armollinen itselle muissa tehtävissä, hyväksyä että näiden omaisten surun kanssa kulkeminen vaatii nyt enemmän.”
Usko itsessään voi tukea tunnesäätelyä
Viime syksynä Kähkönen veti myös seurakunnan sururyhmää. Se oli voimaannuttava kokemus koko ryhmälle ja vetäjälle.
”Oli todella ihanaa nähdä, mitä ryhmän matkan varrella tapahtui. Vertaistuki toimi hyvin ja läheinen yhteys ryhmäläisiin on säilynyt”, Kähkönen iloitsee.
Sururyhmässä tutustuttiin Kähkösen koulutuksesta oppimiin, konkreettisiin tunnesäätelyä tukeviin keinoihin.
”Tutustuminen menetelmiin oli tietenkin vapaaehtoista. Kaikkien kokemus oli kuitenkin todella positiivinen”, Kähkönen kertoo.
”Usko itsessään voi olla säätelyä tukeva, kokemus siitä, että olemme hyväksyttyjä ja rakastettuja juuri sellaisina kuin olemme ja että saamme jättää myös tunteitamme Taivaan isän kannettavaksi.”
On helpompi suunnata voimavaroja omien arvojensa mukaisesti
Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajakoulutus perustuu tutkittuun tietoon ja vuosien kokemukseen tunnetaitojen opettamisesta ja ohjaamisesta.
Koulutus ei ole sidoksissa mihinkään uskontoon, ja osallistujien moniammatillisuus on yksi koulutuksen koetuista vahvuuksista – teoriaa, menetelmiä tai harjoitteita ei ole suunnattu vain jollekin työkentälle tai tietyn kohderyhmän ohjaamiseen.
Silti juuri omaan ammatti-identiteettiinsä Kähkönen kokee saaneensa koulutuksesta paljon.
”Koulutus auttoi minua jäsentämään omaa pappeuttani, vapautumaan miellyttämisestä ja suuntaamaan voimavarani armon välittämiseen. Olen varmempi siinä, mitä teen.”
”Olen oppinut luottamaan siihen, että tärkeämpää kuin täydellinen suoritus saarnassa on läsnäolo sanoissa ja siinä hetkessä, ja tätä myös seurakuntalaisten palaute on vahvistanut.”
Papiksi opiskellessa Kähkönen oletti, että papin työssä varsinaisia sielunhoidollisia keskusteluita ja ripittäytymisiä, olisi enemmän kuin mitä työarki lopulta osoitti.
”Mutta jos näkee sielunhoidollisen keskustelun mahdollisuuden jokaisessa kohtaamisessa, pienissä hetkissä vaikkapa kirkkokahveilla, niin näkymä on ihan erilainen. Joskus pienestäkin ”Mitä sinulle kuuluu?” -kysymyksestä voi aueta iso ja tärkeä keskustelu. Iloitsen jokaisesta kohtaamisesta ja koen ne arvokkaina.”
Kähkönen kertoo, että Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajakoulutuksen tuoma vaikutus näkyy niinkin konkreettisissa asioissa kuin saarnan valmisteluun käytetyssä ajassa.
”Olen oppinut luottamaan siihen, että tärkeämpää kuin täydellinen suoritus saarnassa on läsnäolo sanoissa ja siinä hetkessä, ja tätä myös seurakuntalaisten palaute on vahvistanut.”
”Aiemmin moitin itseäni pienistäkin mokista ja koin ne noloina. Ehkä papin yksi tärkeistä työkaluista onkin häpeän sieto – se vapauttaa ihmisyyteen ja läsnäoloon suorittamisen sijaan. Se on itselleni yksi koulutuksen tärkeistä anneista.”