Arjessa pantatut tunteet ovat sitkeitä – ne odottavat lomaasi

Lomaa odottaa jokainen. Sitä ihanaa, levollista aikaa, jolloin ei ole paineita mistään, ei aikatauluja eikä odotuksia. Vain iloisia ja inspiroivia tunteita, niitä lomakuvafiiliksiä! Mutta arkipa vyöryy lomallekin. Tunteineen kaikkineen. Trampoliinivuorojen jakamisineen ja ruoanlaittoineen.

Lomalle tulevat ne hankalatkin olot, joista ei arjessa ehditty puhua. Pantattiin vaan, että selviydyttiin.

Lomaa ovat tunteetkin odottaneet. Jotta pääsevät tuntumaan kiireiden alta. Oloajassa. Tulemaan huomioiduiksi, kuulluiksi ja ilmaistuiksi.

Ilmaisemattomat tarpeet soppautuvat

Lomalle tunnetusti ladataan odotuksia. Puolison toiveet läheisyydestä ja toisen toiveet omasta ajasta ja tilasta. Teinin toive iltapäivään nukkumisesta ja päiväkotilaisen odotus koko perheen yhdessäolosta. No siellä Muumimaailmassa tietysti.

Vaikka kuinka päätettäisiin, että tänä kesänä mennään vaan minne nenä näyttää ilman yhtään odotuksia, niin alitajunnassa ne kuitenkin muhivat. Jokaisella. Tarpeet.

Kunkin omat ja henkilökohtaiset. Muhivat sopaksi asti, jos ei niistä arjessa ole pitänyt riittävästi huolta, saati ilmaissut. Ja jos ei kukaan ole edelleenkään osannut lukea toistensa ajatuksia.

Kun arki on hektistä, loman ajatteleminen antaa toivoa. Silloin levätään ilman paineita.

Me vanhemmat alamme hyvässä lykyssä jo talvella vedota lapsen tai nuoren kivan pyytämisen kohdalla, että lomalla sitten! Kun siellä laiturin nokassa istutaan, niin sitten on kivaa ja sitten on aikaa sinullekin. Ja tälle ja tuolle. Puolisollekin. Inhimillisesti ostamme aikaa kiireisessä hetkessä hyvän lupaamisella. Että kyllä sitä tulee, vaikka ei just nyt. Kun ei ehdi.

Sitten ollaan yhdessä. Jutellaan kaikesta. Elämästä ja siitä, miltä kustakin meistä tuntuu.

Miksi tunteista on niin hankala puhua?

Miksi tunteista puhuminen sitten koetaan vieläkin niin kovin vaikeaksi asiaksi? Miksi se koetaan aikaa vieväksi ja hankalaksi? Ehkä siksi, että tämän hetkisten olojen ilmaiseminen ja tämän hetken reagoinnit avaavat usein pandoran lippaan. Sen, joka on ollut padottuna ehkä pitkäänkin. Kukapa sitä haluaisi avata. Työntää kätensä soppaan, johon ei ole edes osallinen, mutta saa silti kitkerän kauhallisensa.

Mikä tahansa tilanne, sana, katse, toiminta tai toimimattomuus saattaa kuitenkin toimia lippaan avaajana, tietämättään.

Muistat ehkä itsekin tilanteita puolisosi tai läheistesi kanssa, kun se viimeinen pisara läikytti koko kattilallisen sisällesi jättämiä tunteita yli laidan. Kertakaikkisesti silloin riitti! Ehkä olit itsekin ihmeissäsi tai noloissasi moisesta. Jokin vain naksahti. Miten mä nyt noin – lomalla? Enkö mä aikuisena jo osaa hillitä itseäni? Miksen vaan rakentavasti sanonut siitä?

Sitkeä kuin tunne

Tunteet ovat sitkeydessään välillä kiusallisiakin matkalaisia. Ne vellovat ihmissuhteissamme halusimme tai emme. Töissä ja lomalla. Mitä enemmän niitä nielemme, sitä enemmän ne suhteeseen vaikuttavat. Alitajuisesti reagoimme panttaamamme tunteen ohjaamana, vaikka kuinka järkevästi koittaisimme oloamme hallita.

Tunne haluaa tulla ilmaistuksi, se haluaa virrata sinusta ulos-, ei sisäänpäin.

Sitkeys tunteissa on myös sitä, että ne pirulaiset eivät vain häviä. Eivät vaikka kuinka haluaisimme. Vaikka kuinka toivoisimme, että kun nyt on niin kiva ja iloinen hetki, niin en mä nyt siitä ala puhumaan. Koska eihän mua nyt harmita. Ehkä juuri silloin pitäisi? Tai ainakin hetken päästä. Koska jos et silloin, niin milloin?

Jätä tunnekattila raolleen

Jos olet jättänyt joskus asian sikseen, tiedät varmaan sen, miten seuraavan ärsyyntymisen kohdalla tunnesaldo kumuloituu entisenkin lastin edestä. Ja taas tää toistuu! Eikö se koskaan tajua? Miten voisikaan, jos ei asiasta ole puhuttu. Silloin kun oli se hyvä hetki.

Jos taas olet puhunut – avannut kipeiden tunteiden arkun silloin, kun hyvä hetki on kannatellut – saatat tietää, että puhuminen takaa useampien hyvien hetkien ilmaantumisen jatkossakin. Kun tunnesaldoa saa purettua ja vastapuoli ottaa siitä kopin, kattilaan tulee taas tilaa. Tilaa hengittää ja tilaa tuntea. Ei ihan heti kiehahda yli.

Kun kantta pitää sillä lailla sopivasti raollaan, pääsevät höyryt ilmoille silloin kun tarvitsee.

Erään omiin tunteisiinsa ja niiden ilmaisemiseen tutustuneen miehen sanoja luvalla lainatakseni: Tunne on kuin pieru. Vähän aikaa haisee, mutta eipähän kierrä sisällä enää!

Puhutaan niistä tunteista, oloista ja ajatuksista. Arjessakin.