Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Anna kiukulle ymmärtävä syli
Vieläkin kuulee vanhaa surullista sanontaa siitä, että vanhempien tehtävä olisi tuottaa lapsilleen pettymyksiä. Tuskin kukaan meistä haluaisi olla parisuhteessakaan, jossa toinen osapuoli kokisi tehtäväkseen tuottaa minulle pettymyksiä, jotta oppisin?
Elämä kyllä pitää huolen siitä, ettei lapsen tai nuoren kaikki toiveet toteudu – aina ei ole suosikkiruokaa, kaikkia ihania tavaroita ei voi saada eikä kaikkiin ihaniin paikkoihin päästä ja ihmiset ympärilläkin toimivat toisin kuin itse toivoisi. Tärkeintä näissä hetkissä on tukea lasta ja kanssasäädellä pettymyksen tunnetta, mikä usein ilmenee kiukkuna, vastustamisena tai mököttämisenä – lapsen keinoina purkaa oloaan.
Silloin lapsi oppii pettymyksistä, kun niitä autetaan yhdessä aikuisen kanssa sietämään, niitä sanoitetaan ja tuetaan käyttämään sinnikkyyttä niistä yli pääsemiseksi. Miten lapsi voisikaan oppia pettymysten sietämisen tärkeää taitoa muuten kuin harjoittelemalla –
ei yksin, vaan yhdessä turvallisen aikuisen kanssa,
joka ei itse menetä hermojaan lapsen (joskus aikuiselle mitättömästäkin syystä tuntuvan) pettymyksen hetkellä.
Pettymyksessä nousee usein ensin hämmennys ja viha, minkä jälkeen puhdas pettymyksen suru saa tilaa. Siksi kiukullekin on tärkeä antaa ymmärtävä syli, jotta aito suru – irtipäästämisen apuri – voi päästä pintaan. Pieni tai iso. Surun kautta voi taas päästä uutta kohti – miten tästä eteenpäin.
Miten sinä siedät ja kannattelet pettymyksiä – mikä sinulla auttaa pettymyksen tunteeseen?