Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Entä jos kaikki onkin hyvin? Juuri nyt, juuri näin kuin asiat nyt ovat?
Entä jos kaikki onkin hyvin? Juuri nyt, juuri näin kuin asiat ovat?
Entä jos, vaikka elämä näyttää nurjaakin puoltaan, silläkin on isossa kuvassa tarkoituksensa?
Mieli rakastaa asioiden lokeroimista hyvään ja pahaan, oikeaan ja väärään. Se rakastaa asioiden arvottamista, ratkaisuihin pääsemistä ja elämän hallintaa. Siksi usein, kun elämä tuo eteemme jotain hallitsematonta, määrittelemätöntä tai ennakoimatonta, mieli haluaa asetella sen ymmärrettävämpään muotoon. Niinpä se kaivaa kokemuspankistaan, kehon muistoista aiempia vastaavia kokemuksia, joihin verrata meneillään olevaa. Edes jollain pienellä tavalla löytää jotain, mistä saada kiinni.
”Tämä on just tätä!”, se tuskailee. ”Et sinä voi tälle mitään, on vaan alistuttava”, se kuiskii tai ehkä se huutaakin ottamaan ohjat äkkiä haltuun. Niin kuin se aiemminkin on tottunut selviämään. Taistele-pakene-jähmety -reaktio käynnistyy meissä sadasosa sekunneissa.
Alitajuinen mieli on nopea ja usein uskomuksissaan ehdoton. Niinpä se tarvitsee varmuutta, ennen kuin voi alkaa hellittämään. Rauhoittelua, rauhaksiin olemista, hengittelyä.
”Ollaan vaan. Kaiken tämän epämääräisen ja hankalankin kanssa. Ollaan vaan.”
”Ollaan ja hengitellään. Tältä tuntuu nyt. Näin paljon pelottaa. Ärsyttää. Ahdistaa. Huh, onpa tosiaan.”
”Mitähän tämä tunne on tullut minulle kertomaan? Mistä tarpeesta viestimään?” ”Miten voisin mennä sitä kohti – mikä olisi pienin mahdollinen askel? Pyytää itseltäni itselleni?”
Ahdistus tulee usein paikalle edistämään muutoksen käyntiin saamista. Pelko koittaa suojata meitä ja huutaa siksi turvaa uuden ja mahdottomalta tuntuvan edessä. Turhautuminen lempeästi ja väsymättä työntää tarttumaan asioihin. Ärtymys saattaa näyttää, mikä ei enää ole meille ok ja mihin voisi jo laittaa rajan. Juuri siksi nekin kaikki ovat hyviä ja tarkoituksellisia tunteita ja olotiloja. Niin kuin kaikki muutkin.
Ehkä tämä sadepäivä antaa mahdollisuuden jollekin sellaiselle pysähtymiselle, käpertymiselle ja itsen kanssa olemiselle, mitä aurinkoisella säällä ei tulisi tehtyä? Ehkä tämä muutos näyttää jotain uutta tai mahdollistaa jonkin uuden oppimisen? Oman potentiaalin käyttöön ottamisen itsellekin yllättävällä tavalla?
Entä jos kaikki onkin hyvin juuri näin? Miltä silloin tuntuisi?