Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Millaisia ovat sinun kehosi ja mielesi lopetusmerkit?
Kun keho ja mieli väsyvät, ne tarvitsevat taukoa. Lepoa.
Levon tarpeestaan keho kertoo ensin pienen pienin aistimuksin, värinöin ja heijastuksin. Mieli saattaa alaspainavine ajatuksineen alkaa kulkea toistuvaa rataansa, huolimieli valtaa alaa ja ärtymys sekä väsymys olla päivittäisiä vieraita. Jos näistä merkeistä huolimatta jatkamme suorittamista tai ääressä oloa, merkit alkavat voimistua. Keho ja mieli oireilevat pikkuhiljaa isommin, äänekkäämmin, tuntuvammin.
Kaiken aikaa ne koittavat meidän puolellamme ollen – ystävinä – kertoa lopettamaan, lepäämään ja lataamaan akkuja.
Kehosi on puolellasi.
Sen oireilu on siis normaalia epänormaaleihin ja poikkeuksellisiin tilanteisiin tai tilanteisiin, jotka ylittävät liikaa jaksamisrajaasi.
Ihmisellä on huikea kyky venyttää voimiaan poikkeuksellisissa ja vaativissa olosuhteissa. Kykymme auttaa meitä selviytymään kriiseissä ja jopa ylivoimaisissa tilanteissa. Joskus kuitenkin käytämme tätä selviytymiskykyämme itsellemme haitallisesti hyödyksemme.
Saatamme venyttää työpäiviämme yli rajamme ja annamme työn lonkeroiden valua vapaa-ajalle mielen ja konkreettisen tekemisen kautta. ”Vastaan vain tähän viestiin”, ”Tässä lenkillä samalla mietin sitä huomista projektia”. Mielemme uskottelee meille loputtomasti sitä, että ”kohta tämä loppuu”, ”tuon nurkan, projektin ja tehtävän jälkeen helpottaa”, ”katson vain tämän vielä”. Sitten lepään ja sitten on aikaa itselle, läheisille. Joskus niin onkin, mutta usein kiire jatkaa tuttua, intensiivistä ja vaativaa rytmiään ennen kuin itse asetamme sille rajan.
Kun oman kehonsa lopetusmerkkejä tunnistaa, niitä voi huomioida jo ajoissa, ottaa ne tosissaan eikä ääreen menemistä silloin edes tarvita. Oman rajansa voi oppia ilmaisemaan itselleen ja toisille ajoissa. Ajoissa reagoiden pystymme helpommin rajan rakentavaan ilmaisuun ja vihalla ilmaisu käy tarpeettomaksi, vaikka joskus senkin voimaa tarvitaan.
Elämme aikaa, jossa ulkopuolisia lopetusmerkkejä ympärillämme ei juuri enää ole. Elokuvan lopputekstien aikana ruutuun ilmestyy jo seuraavaksi alkavan mainos – ”katsothan minutkin!”. Somessa kuvien ja uutisten virta on loputon ja ainoa lopettaja olemme me itse. Kauppojen aukioloajatkaan eivät enää lopeta ostamistamme lauantai-iltapäivisin, eivät edes sunnuntaisin. Voimme tehdä ostoksia vuorokauden ympäri, olla saatavilla ja hereillä maailman tapahtumille 24/7.
Siksi juuri sinun omien lopetusmerkkien merkitys on tässä ajassa suuri. Milloin on tarpeeksi? Milloin lopettaa? Mistä sen tiedät ja miten siihen reagoit?
Millaisia ovat sinun kehosi ja mielesi lopetusmerkit? Miten niitä huomioit?