Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Tunteita tietää tuntevansa vasta, kun niihin rakentaa itse yhteyden ja merkityksen
Kun tunteisiin alkaa rakentaa yhteyttä, sisällämme vellovat epämääräiset olotilat alkavat saada selkeämpää muotoa ja merkitystä. Alkaa löytyä syy ja yhteys ja niiden kautta myös mahdollisuus valita.
Mikään tunne meissä ei synny vahingossa, vaan jokaisella on tärkeä tarkoituksensa toimia tarpeidemme viestintuojina, elämää ylläpitävinä ja suojaavina tekijöinä.
Tunteet kuiskivat viestejään kehomme tuntemusten kautta niin pitkään ja niin lujaa, että vihdoin niitä kuuntelisimme. Ihmislajin melkoisesta sinnikkyydestä johtuen tähän saattaa mennä jopa vuosikymmeniä!
Jos omiin tunteisiin ei syystä tai toisesta ole muodostunut yhteyttä, ei oikein edes ymmärrä tuntevansa mitään, vaikka kehossa tunne mylläisikin. On vain epämääräistä pahaa oloa, ärtymystä, alakuloa, hankalia päiviä, hankalia työkavereita ja asiakkaita. Kurjaa säätä ja elämän kolhuja, joille ”nyt vain ei voi mitään.” Voi olla jopa olo oman elämänsä heittopussina olosta voimatta kovinkaan paljoa vaikuttaa mihinkään. Jokainen ymmärtää, ettei sellainen elämä ole kovin mieluista.
Tunteilla sanotaan olevan ainakin kolme vaihetta. Ensimmäisenä tapahtuvat fysiologiset muutokset kehossamme ja toisena käyttäytymisessämme ja toiminnassamme tapahtuu muutoksia. Vasta kolmannessa vaiheessa tunne nousee tietoisuuteemme asti ja teemme siitä sisäisesti päätelmän ”suututtaa!”, ”tämä kyllä hämmentää” tai vaikkapa ”uh, miten rakastunut olenkaan!”.
Jos meillä ei ole ymmärrystä viipyä tunteen äärellä hivenen pidempään ja kaivautua pinnan alle, voi olla, että tyydymme ensimmäiseen tulkintaamme. Tällöin tunteen tärkeimmät viestit ja tarpeen tyydyttämiset itsellemme jäävät ulottumattomiimme.
Mikä merkitys tällä tunteella oli minulle juuri nyt?
Miksi kehoni halusi minun tuntevan tätä juuri nyt? Mitä olisin tarvinnut ja miten voisin mennä sitä kohti rakentavasti? Miten voisin sallia tämän itselleni ja ilmaista tätä myös toisille? Mitä haluaisin pyytää itseltäni tai toisilta? Mitä pitää rajata tai mistä lähteä pois, jotta hyvinvointi mahdollistuu? Mitä kohti mennä, ehkä pelosta huolimatta?
Aina kaikkien pienempien tunteiden äärelle ei toki ole tarkoituksenmukaistakaan pysähtyä, mutta pidemmällä tähtäimellä on itseä ja toisia palvelevaa, kun omia tunteitaan ja toimintaansa niiden kanssa ymmärtää syvemmin. Silloin itseään voi lempeän jämäkästi ohjata toimimaan tarkoituksenmukaisemmin.