Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Voisitko pysähtyä kuuntelemään sitä, minkä stressimielen alta jo ehkä aavistaatkin?
Stressi, kiire, paine, kuormitus. Kaikkea paljon ja nopealla temmolla. Monelle meistä ajoittain kovin tuttua.
Stressi saa meistä näkyville ne ei niin maireat puolet – ärsyyntymiset, tiukat ilmeet, kovat otteet ja kulmikkaat sanat. Joskus niitä on armollisempaa ja selkeämpää tutkia, kun tilanteeseen saa vähän etäisyyttä. Vaikka näin joululoman kynnyksellä.
Kun stressihormoni kortisoli pitää meidät valppaana se laittaa meidät huomaamaan uhkia ja vaatimuksia sielläkin, missä niitä ei ehkä lähtökohtaisesti olisikaan. Olo tuntuu riittämättömältä, teki sitten niin tai näin. Syvemmät tunteet kuten syyllisyys, neuvottomuus, yksinäisyys, häpeä ja ahdistus saattavat kalvaa riittämättömyyden alla. Syvällä jossain voi olla kipeääkin kaipuuta ja tarvetta olla läsnä läheisilleen ja itselleen, ja samaan aikaan tehdä työnsä hyvin – olla luottamuksen arvoinen ja edistää itselle tärkeitä teemoja.
Monen auttajatyössä tavalla tai toisella mukana olevan vilpitön halu on tukea toisia heidän hyvinvoinnissaan. Kuunnella, neuvoa, tukea, kannatella. Joskus käy niin, että oman itsen kuunteleminen jää ja tilaa itselle ei enää muiden auttamisen ja asioiden edistämisen ohella olekaan. Tai jos tilaa aukeaakin, ei siihen enää oikein ole jaksamista.
Juuri siksi kaikkein kiireellisintä ja ykköseksi priorisoitavaa on kiireisessä tai pidemmässä kuormitushetkessä palauttaa yhteys itseen – millä tahansa itselle sopivalla tavalla, riittävän usein. Hengittämällä, silittämällä itseä, sytyttämällä kynttilä, katsomalla ikkunasta hetken ulos, sulkemalla silmät tai kysymällä itseltä: ”mikä minulle on tärkeintä juuri nyt?” ”mitä minä ihan itsenäni kaipaisin, mitä kehoni nyt kaipaisi?”
Vaatii usein rohkeuttakin pysähtyä kuulemaan tarkasti sitä, minkä ehkä jossain stressimielen alla jo aavistaakin. Olisi hidastamisen ja palautumisen paikka.
Kun itseen saa vahvempaa yhteyttä pystyy tunteitaan aistia selkeämmin ja lopulta kuulla myös niiden alla kuiskivia tarpeita.
Kun tarpeitaan kuulee, on helpompi miettiä keinoja niiden riittäväksi tyydyttämiseksi. Miten otan lepohetken tähän kiireiseen päivään ja mikä olisi siihen pienin mahdollinen askel? Miten kannustan ja kiitän itseäni? Mitä voin pyytää ja keneltä? Miten toimin pitkällä aikavälillä itseäni tukien?
Joululomalla yksi itseä tukeva pohdinta voisi olla miettiä, millaisia omaa hyvinvointiani tukevia valintoja voisin kalenteriin tehdä ensi vuodelle? Millä värillä merkkaisin sinne itselleni ja palautumiseeni käytettävän ajan?
Miten ja missä kohdissa eritoten haluan huolehtia yhteydestä itseeni ja omien tarpeideni äärelle? Ja mitä se kaikki toisi myös läheisilleni?