Yksi koulutus, monta ainutlaatuista opettajaa – LTTO-koulutuksessa on neljä vierailevaa kouluttajaa

Draaman, Satuhieronnan, EFT:n ja myötäelävän vuorovaikutuksen opinnot ovat osa Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutusta.

Draamaa, Satuhierontaa, EFT:tä ja tunne- ja tarvelähtöistä vuorovaikutusta – näitä kaikkia taitoja opetellaan Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksessa (LTTO) vierailevien kouluttajien opastamana.

Tuoreimmat vahvistukset LTTO:n kouluttajatiimiin saatiin viime vuonna, kun draamakouluttaja Leena Ylimäki ja vuorovaikutuskouluttaja Sara Hellsten aloittivat työnsä.

Jo aiemmin LTTO-opiskelijat ovat päässeet vierailijoiden avulla tutustumaan muun koulutussisällön ohella Satuhierontaan ja tunteiden vapautustekniikka EFT:hen.

Myötäelävä vuorovaikutus ei ole myötäilemistä

Sara Hellsten on koulutukseltaan kehityspsykologian maisteri ja Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja.

Myötäelävää, tunteita ja tarpeita sanoittavaa vuorovaikutusta harjoitellaan läpi koko koulutuksen, mutta Hellstenin opastamana siihen paneudutaan erityisesti koulutuksen loppupuolella yhden lähiosion verran.

– Syvempää yhteyttä ja ymmärrystä ei välttämättä synny, jos väkisin yritämme aina puhua nätisti ja kiltisti, Hellsten pohtii kuvaillessaan tunne- ja tarvelähtöistä vuorovaikutusta.

Hellstenille tunne- ja tarvelähtöinen vuorovaikutus on rehellistä ja vastuullista itseilmaisua ja toisen empaattista ja kunnioittavaa kuulemista.

Konfliktit nähdään mahdollisuutena kasvuun ja sujuvampaan yhteiseloon.

– Asioita ei yritetä kääriä kauniiseen silkkipaperiin sovun säilyttämiseksi, vaan pyritään ilmaisemaan se, mikä on itselle totta, mutta rakentavasti. Ja ymmärtäen, että muiden ihmisten tarpeet ovat yhtä tärkeät kuin omatkin.

Draamatyöskentely sopii kaikille eikä kysy näyttelijäntaitoja

Draaman keinoja LTTO-opiskelijoille ohjaa draamakouluttaja Leena Ylimäki.

Draamatyöskentely koostuu monipuolisista parin tai ryhmän kesken tehtävistä draamaharjoituksista, mutta ei sisällä varsinaista näyttelemistä.

– Draamatyöskentely on toiminnallinen ja kokemuksellinen tapa käsitellä mitä tahansa aihetta, etsiä uusia näkökulmia ja pureutua aiheeseen syvemmin eläytyen erilaisiin rooleihin, tapahtumiin, tilanteisiin ja tunteisiin sekä tehden asioita kuultavaksi, näettäväksi ja koettavaksi, Ylimäki kuvailee.

Aiempaa kokemusta draamatyöskentelystä ei tarvita, vaan jokainen osaa, voi ja riittää niillä valmiuksilla, joita sillä hetkellä on käytettävissä.

– Draamatyöskentely on hauska tapa kaikenikäisten kanssa kokea ja kokeilla, mitä esimerkiksi voisi tapahtua, jos tunteet puuttuvat tai voimistuvat eri tilanteissa liian suuriksi.

Draamaharjoituksia tärkeämpää on kuitenkin niiden jälkeen käytävä keskustelu, ajatusten ja kokemusten jakaminen yhdessä ryhmän kanssa, Ylimäki kertoo.

Draaman keinoja opiskellaan LTTO-koulutuksessa lähipäivässä ja verkkomateriaalin tuella.

Satuhieronnasta lapsi saa jakamatonta huomiota ja hyväksyvää kosketusta

Satuhieronta on ollut osa LTTO-koulutusta jo koulutuksen alusta lähtien.

LTTO-koulutuksessa sitä opettaa Satuhieronnan kehittäjä Sanna Tuovinen.

Satuhieronta antaa opiskelijoille yhden konkreettisen keinon pysähtyä lapsen äärelle ja tarjota lapselle jakamatonta huomiota.

– Satuhieronta rentouttaa lasta ja luo turvallisen ja luottamuksellisen tilan lapsen ja aikuisen välille. Kosketuksen kautta aikuinen pääsee aistimaan, mitä lapselle kuuluu, ja samalla vahvistetaan lapsen tasapainoisen tunne-elämän, perusturvallisuuden, itsetunnon ja arvokkuuden kokemuksen kehittymistä, Tuovinen kertoo.

Myönteisen kosketuksen ja voimaannuttavien satujen hetket antavat lapselle rentoutumisen lisäksi myös mahdollisuuden käsitellä mielessä pyöriviä asioita.

– Joskus on niin, että Satuhieronnan jälkeen lapsi jakaa tunteitaan tai mieltään painaneita asioitaan, kun turvallinen läsnäolon tila on syntynyt, Tuovinen toteaa.

Satuhierontaa opiskellaan LTTO-koulutuksessa yhden lähipäivän verran – vaikka moni tahtoisi jatkaa Satuhieronnan lempeässä tunnelmassa paljon pidempään!

EFT:stä tukea kehoyhteyteen ja kuormittavien tunteiden kohtaamiseen

Myös tunteiden vapautustekniikka EFT (Emotional Freedom Techniques) on ollut osa LTTO-koulutusta jo usean vuoden ajan.

Kyse on helposti opittavasta, integratiivisesta kehomielimenetelmästä stressin ja kuormittavien tunteiden hoitoon.

Monelle ohjaajalle EFT:stä onkin tullut tärkeä työkalu omaan tunnetyöskentelyyn – lasten kanssa tehtävän työskentelyn lisäksi.

EFT:tä opettaa verkkokurssin avulla psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki.

– Kun EFT:n on itse sisäistänyt, sitä on helppo opettaa myös lapsille tunteiden säätelyyn ja kehotietoisuuden parantamiseen. Lapset ottavat EFT:n usein hyvin vastaan, ja heillä EFT:n positiiviset vaikutukset näkyvät usein vielä nopeammin kuin meillä aikuisilla, Palomäki kertoo.

Leimatuista lapsista rakkaudella nähdyiksi lapsiksi

Osassa Etelä-Suomen koulutusryhmiä vieraili opettajana ja erityisopettajana aiemmin myös pitkän elämäntyön tehnyt Eija Reinikainen. Sittemmin Eija on jäänyt eläkkeelle.

Reinikainen on monelle tuttu kirjastaan Leimatut lapset: Kun koulu ei ymmärrä (2007), ja tuon kirjan teemoja – hyvän näkemisen, yhdessä tekemisen ja nähdyksi tulemisen merkitystä – hän käsittelee myös LTTO-opiskelijoiden kanssa.

– Kaikilla lapsilla pitäisi olla koulussa sellainen tunne, että toi ope tykkää musta, ja kaikki se, mitä tarvitaan, voidaan opetella. Siitä tunteesta, etten kelpaa, lähtevät murheet liikkeelle, Reinikainen tiivistää.

Reinikainen kertoo, miten häntä yhä suututtaa, kun hän kuulee puhuttavan erikseen koulun ja kodin tehtävistä.

– Meillä on paljon koteja joissa ei joko jakseta tai osata antaa lapselle kaikkea sitä mitä hän tarvitsee. Siksi meidän tulee ammattilaisina osoittaa lapsille joka päivä, miten tärkeitä he ovat ja antaa heille aina täysi tuki.

LTTO-koulutuksia tarjolla aiempaa enemmän!

LTTO-koulutuksia on tarjolla aina Helsingistä Rovaniemelle asti. Katso tästä alkavat koulutukset >

Koulutuksen kehittäjä, taideterapiaohjaaja ja tunnetaitokouluttaja Anne-Mari Jääskinen iloitseekin siitä, miten paljon niin opetuksen, varhaiskasvatuksen, kuntoutusterapian kuin psykiatrisen sairaanhoidonkin piirissä ollaan kiinnostuttu lasten ja nuorten tunnetaitojen tukemisesta.

– Me kouluttajina kuulemme jatkuvasti koskettavia kokemuksia siitä, miten paljon hyvää ja kaunista tunnetaitoryhmissä koetaan ympäri Suomea. Pieniä, lasten kokoisia askeleita rohkeampaan itseilmaisuun, empatian kasvuun ja itsensä arvokkaana näkemiseen.

Anne-Marin lisäksi LTTO:n pääkouluttajina toimivat Titta Karanta ja Inkeri Meriluoto.

– Kouluttajamme ovat ennenkaikkea ihania, lämminhenkisiä ihmisiä – itseään ja omia tunteitaan läpi käyneitä ammattilaisia. Tässä joukossa on hyvä olla ja uskon, että se välittyy osaltaan myös opiskelijoille.

– Saamme itsekin olla kouluttajina ihmisiä keskenämme – haasteinemme ja kasvukohtinemme. Jokaisella meillä on myös valtava sydämen palo myötävaikuttaa ihmisten hyvinvointiin syvällä tasolla.

Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajaksi on valmistunut jo yli 200 kasvatusalan ammattilaista, ja heidän vetämissään ryhmissä on viety tunnetaitoja tuhansille lapsille.

– Lapsen ja nuoren tunnetaitoja voidaan tukea jokaisessa kohtaamisen hetkessä – mallina, kuunnellen ja lempeästi ohjaten. Kohtaamiseen vaikuttavat eritoten omat tunteemme, ne näkymättömiin painetutkin – siksi koulutuksessa matkataan aluksi vahvasti omia tunteita ja lapsuutta kohti, tunnetaitoja yhdessä harjoitellen, kertoo Jääskinen.

Lue lisää alkavista LTTO-koulutuksista täältä! > 

Olet sydänlämpöisesti tervetullut mukaan kouluttautumaan Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajakoulutukseen!

Lue myös nämä

”Tukee opettajan jaksamista” – Mikkelistä vahva viesti LTTO-koulutuksen annista

Artikkelit

”Tukee opettajan jaksamista” – Mikkelistä vahva viesti LTTO-koulutuksen annista

Jyväskylän suursatsaus varhaiskasvatuksen työhyvinvointiin kannatti – ”Oikeasti hyötyä!”

Artikkelit

Jyväskylän suursatsaus varhaiskasvatuksen työhyvinvointiin kannatti – ”Oikeasti hyötyä!”

Ruoveden iso satsaus tunnetaitoihin toi LTTO-ohjaajalle unelmatyön

Artikkelit

Ruoveden iso satsaus tunnetaitoihin toi LTTO-ohjaajalle unelmatyön