Aivotutkija, kasvatustieteen professori: Opettajan omat tunnetaidot ovat opettamisen perusta

Opettajan tulisi aivan ensimmäiseksi pyrkiä vaikuttamaan oppimistilanteen tunnelmaan, Minna Huotilainen sanoo.

Mitä oppilaille kuuluu, miten he voivat?

Mitä heille on tapahtunut viime viikonloppuna? Ehkä pidemmän ajan kuluessa? Ehkä juuri hetki ennen koulun alkua?

Näitä kysymyksiä tuhannet opettajat pohtivat päivittäin, lukuvuoden ympäri.

Voi olla, että jotain on selvästi tapahtunut, sen kyllä aistii. Mutta mitä?

Ehkä jotain on tapahtunut juuri sille luokan hiljaiselle oppilaalle, joka ei ole ennenkään sanonut mitään eikä sano nytkään.

Opettaja miettii, pitäisikö tähän tarttua vai ei.

Aivotutkija, kasvatustieteen professori Minna Huotilainen nyökkää. Ollaan opettajantyön jokapäiväisessä avainhetkessä.

– Jos opettaja ei tätä huomaa, niin tuo oppilas ei tuolla tunnilla opi mitään eikä hän ehkä jatkossakaan opi, jos tälle asialle ei pystytä jotakin tekemään.

Oppiminen edellyttää turvaa ja hyväksyntää

Kyse on yksinkertaisesti aivoista. Ihminen ei voi oppia säätelemättömän stressin tai voimakkaan yli- tai alivireyden tilassa.

Jos oppilas kokee uhkaa tai turvattomuutta ja kehossa jyllää valmius joko taistella tai paeta, oppimiselle ei ole tilaa.

– Se, että me ylipäätään mahdollisestaan oppimismahdollisuus tarkoittaa sitä, että jokaisella luokassa pitää olla sellainen olo, että mä saan nyt olla tässä.

Huotilainen vetää henkeä ja jatkaa.

– Sitten pitää vielä muistaa se, että pienen lapsen tehtävänä ei ole osata itse korjata sitä tilannetta, vaan hän tarvitsee siihen apua. Voihan olla, että hän saa apua kavereilta tai vanhemmiltaan, mutta opettaja on kuitenkin se kaikkein keskeisin henkilö siinä tilanteessa.

“Se, miten opettaja siellä luokassa sitten opettaa,
on aivan toissijaista tähän verrattuna.”

Tunteet ja oppiminen ovat sidoksissa toisiinsa

Huotilainen on toiminut Helsingin yliopiston kasvatustieteen professorina vuodesta 2018 lähtien. Aivotutkimuksen parissa hän on työskennellyt yli parikymmentä vuotta.

Tunteiden merkitys oppimiselle on tuona aikana tullut tutkimuksissa vahvasti esiin.

Huotilaisen mukaan hyvän opettajan tulisi aivan ensimmäiseksi pyrkiä vaikuttamaan oppimistilanteen tunnelmaan. Luoda tunnelma siitä, että mä saan nyt olla tässä.

– Se, miten opettaja siellä luokassa sitten opettaa, on aivan toissijaista tähän verrattuna, Huotilainen painottaa.

Kehon kautta välittyvät
opettajan todelliset
tunteet ja asenteet
– sanat jäävät armottomasti toiselle sijalle.

Opettajan omat tunnetaidot ovat kaiken alku

Huotilainen pitääkin opettajan omia tunnetaitoja äärimmäisen tärkeinä. Ne ovat oikeastaan pohja koko opettamiselle.

– Jos opettaja ei tunnista tunteita itsessään, hän antaa lapsille herkästi ristiriitaista viestiä esimerkiksi puhumalla teennäisen rauhallisesti ollessaan hyvin hermostunut ja silloin myös hermostuttaa oppilaansa.

Tutkimusten mukaan näin tapahtuu usein: opettaja ei aina pysty tiedostamaan omaa kehoilmaisuaan keskittyessään opettamiseen.

Kuitenkin juuri kehon kautta välittyvät opettajan todelliset tunteet ja asenteet – sanat jäävät armottomasti toiselle sijalle.

Miten paljon opettajat ovat sitten saaneet koulutuksessaan tukea oman tunnekehoyhteyden ja tunnetaitojen kasvattamiseen?

– Niin, mitenköhän tämän diplomaattisesti sanoisin, Huotilainen aloittaa.

Huotilainen kertoo, että aiemmin opettajankoulutuksessa harjoiteltiin erilaisten soittimien soittamista, laulamista, tehtiin taidetta ja paljon draamaa, mitä Huotilainen pitää tunnetaitojen oppimisen kannalta ”ihan äärimmäisen tärkeänä”.

– Kokemuksellista, luovaa oppimista on karsittu taloudellisista ja käytännöllisistä syistä, ja tietopuolista sisältöä on tullut opintoihin paljon lisää, ja se on musta riski.

“Kirja ei voi opettaa sitä, miten
kukin omassa kehossaan tunteita havaitsee.
Se on taito, joka ei kirjasta löydy.”

Tunnetaitoja oman kehon, kokemuksellisuuden ja vuorovaikutuksen kautta

Aivotutkijana Huotilainen tietää, että tie omiin tunnetaitoihin käy oman kehon, kokemuksellisuuden ja vuorovaikutuksen kautta. Ne eivät kehity pelkästään tietoa lukemalla.

– Kirja ei voi opettaa sitä, että miten kukin omassa kehossaan tunteita havaitsee. Se on taito, joka ei kirjasta löydy.

Huotilainen pohtii, että opettajaksi opiskeleville voisi olla hyvä tehdä näkyväksi heidän omia tunnetaitojaan.

– Ja sitten herättää se kysymys, että ovatko nämä asiat sellaisia, että me haluttaisiin opettaa ja mitä meidän opiskelijat haluaisivat oppia.


Opettaja, oppiminen ja tunteet

  • Suomalaistutkimuksen mukaan opettajan ja oppilaan välinen lämmin ja sensitiivinen vuorovaikutussuhde vaikuttaa enemmän lukemaan oppimiseen kuin esimerkiksi ryhmäkoko, käytetty oppimateriaali tai opetusmenetelmät.
  • Opettajan antama tunnetuki edesauttoi myös koulumotivaation syntymistä.
  • Lämmin ja positiivinen kohtaaminen motivoi oppilaita työskentelemään ja sitoutti heidät tunnin aiheeseen ja vähensi näin myös häiriökäyttäytymisen määrää luokassa.
  • Hyvää opettajuutta tutkineen KTM Johanna Mäki-Havulinnan mukaan opettajan vuorovaikutustaito on jopa asiatietoa tärkeämpää: Laajakaan tietomäärä ei pelasta oppimistilannetta, jos opettajalta puuttuu vuorovaikutustaitoja.

Lisätietoja: Lerkkanen, M.-K., & Rasku-Puttonen, H. (2011). Vuorovaikutuksen laadun yhteys lasten oppimiseen ja motivaatioon: Alkuportaat-tutkimuksen esiopetusvuoden tuloksia. In A.-L. Välimäki (Ed.) Näkymätön näkyväksi. Varhaiskasvatustutkimuksen kutsuseminaari 2010 kooste. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2011:3. (pp. 25-28). Available online at: www.stm.fi/julkaisut

Muhonen, H., Vasalampi, K., Poikkeus, A.-M., Rasku-Puttonen, H., & Lerkkanen, M.-K. (2016). Lämmin opettaja-oppilassuhde edistää kouluun sitoutumista. Kasvatus 2, 112-124.

Mäki-Havulinna, Johanna (2018). Opettajan merkitys tukea tarvitsevan oppilaan koulupäivässä.

Lue lisää: Näin tunnetaitojen opettelu vaikuttaa aikuiseen ja lapseen > 

Ruoveden iso satsaus tunnetaitoihin toi LTTO-ohjaajalle unelmatyön

Lasten Tunnetaito-ohjaaja Minna Katajamäki on tuonut tuntemiseen turvaa ja ymmärrystä sadoille lapsille Ruovedellä.

Hankala olla. Vaikea saada mistään kiinni. Ei kiinnosta. Jännittää. Ei huvita. En mä osaa. En mä tiedä.

Näitä sanoja Ruoveden yhtenäiskoululla tunnekouluttajana toimiva Lasten Tunnetaito-ohjaaja (LTTO) Minna Katajamäki on kuunnellut juuri päättyneen kevätlukukauden aikana.

Hänen työhuoneessaan, yhtenäiskoulussa sijaitsevassa Tunnekeskuksessa on istunut satoja ala- ja yläkoululaisia, pää ehkä riippuen, jalkoja tuolilla heilutellen, hartioita kohotellen, poispäin tai innokkaasti kohti katsoen.

Nämä asennot, ilmeet ja eleet Katajamäki tuntee hyvin, sillä hän teki vuosikymmenet töitä lastentarhanopettajana. Töiden ohessa hän kouluttautui EFT-terapeutiksi ja Lasten Tunnetaito-ohjaajaksi. Yksilöohjausten ja oman yrityksen perustamisen kautta aukeni työ Ruoveden kunnan ainutlaatuisen Tunne, Älyä! -hankkeen tunnekouluttajana.

Kun sanoja on ollut vaikea löytää, Katajamäki on kaivanut esiin tunnekortteja, tunnesanoja, maalausvälineitä, tai kysynyt, haluaisiko lapsi nauttia hetken satuhieronnasta.

Näitä kaikkia menetelmiä on opeteltu Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksessa.**

– Koskaan ei ole pakko puhua, on paljon muitakin keinoja purkaa sisällä olevaa. Lasten Tunnetaito-ohjaajan koulutus antoi ymmärryksen kokemuksellisuuden merkityksestä, Katajamäki sanoo.

Luovien ja kehollisten menetelmien kautta on pikkuhiljaa syntynyt yhteys, jossa lapsi tai nuori on löytänyt tilaa ilmaista itseään, tulla näkyväksi oman kokemusmaailmansa kanssa, ja tunnetaitojen harjoittelu on mahdollistunut.

Kokeilukeskus mahdollisti tutkivan hankkeen

Pirkanmaalla sijaitseva Ruoveden kunta käynnisti Tunne! Älyä! -hankkeensa vuodenvaihteessa.

Hanke on yksi Opetushallituksen alaisen Kokeilukeskuksen rahoittamista hankkeista.

Keskuksen tuoman taloudellisen ja suunnittelutuen avulla Ruovesi on pystynyt tarjoamaan lapsille päiväkodista yläkouluun ja heidän vanhemmilleen lisää tietoa ja ymmärrystä tunnetaidoista.

Tietoa, menetelmäkoulutusta ja tukea tunnetaitoihin on tuotu myös perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen työntekijöille. Heille on tarjolla myös Katajamäen vetämänä viikoittainen kokemuksellinen tunnetyöskentelytunti.

Lisäksi ala- ja yläkoululaiset ovat voineet halutessaan osallistua luokkana Katajamäen Tunneagentti-koulutukseen. Tunneagentit vievät tunnetaitoharjoituksia omaan ja muihin luokkiin sekä henkilöstölle.

Tunne!Älyä! -hanke jatkuu vielä tämän vuoden loppuun. Katajamäki kiittelee hankkeen avointa ja uteliasta otetta.

– Kokeilu on avartanut ajattelua, antanut luvan hankkeellemme kasvaa sinnekin, minne emme osanneet odottaa sen laajenevan.

“Lapsella ei tarvitse olla näkyvää ongelmaa, että hän voisi tulla tänne.”

Kaikilla on tarvetta ymmärtää omaa oloaan ja päästä puhumaan siitä

Tunnekeskus toimii ikään kuin hankkeen sydämenä: siellä Katajamäki ohjaa tunnetaitoja pienille ryhmille tai yhdelle lapselle kerrallaan. Tapaamiset hoituvat ajanvarauksella, onnekkaat pääsevät nopeasti peruutusajoille.

Kuka tahansa on tervetullut, ilon, surun, pelon tai vain hämmennyksen tai uteliaisuuden kanssa.

– Lapsella ei tarvitse olla näkyvää ongelmaa, että hän voisi tulla tänne. Kaikilla on tarvetta ymmärtää omaa oloaan ja päästä purkamaan sitä, Katajamäki sanoo.

Hän kokee, että LTTO-koulutus ja siihen sisältyvä oma prosessi, tutustuminen omiin tunteisiin ja tunnetaitoihin, on ollut tärkeydessään ehdoton työn tekemisessä.

– Se on mahdollistanut aidon yhteyden, inhimillisyyden läsnäolon kohtaamisissa lasten ja nuorten kanssa. Ilman omien vaillejäämisteni tunnistamista, kipukohtien läpi elämistä ja tuntemista, en omaisi sitä ymmärrystä ja rohkeutta asettautua keskeneräiseksi, olla ihminen. Nyt voimme yhdessä ihmetellä tuntemista sen kaikissa väreissä, Katajamäki kertoo.


Tunne!Älyä!

  • Tunne!Älyä! -hanke on Ruovedellä toteutettava, runsaan vuoden mittainen hanke tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistamiseksi.
  • Tavoitteena on etsiä matalan kynnyksen keinoja vastata stressiin, henkiseen ja fyysiseen jaksamiseen, perheiden pahoinvointiin ja yhteisöllisyyden puutteeseen.
  • Tavoitteena lisätä tunnetaitojen kehittymisen myötä kouluyhteisön, perheiden ja oppilaiden hyvinvointia sekä vahvistaa oppilaiden minäkuvaa ja itsetuntoa ja lisätä myös henkilöstön työviihtyvyyttä ja työhyvinvointia.

 

** Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutus antaa valmiudet ohjata tunnetaitoja lapsille ja nuorille ryhmämuotoisesti. Se ei anna valmiuksia yksilöohjaukseen tai ammattitaitoa kouluttaa lasten kanssa työskenteleviä tunnetaidoista tai niiden ohjaamisesta muuta kuin silloin, jos opiskelijalla on näihin muuta, aiempaa ammattitaitoa, jota LTTO-koulutus täydentää.

Yksi koulutus, monta ainutlaatuista opettajaa – LTTO-koulutuksessa on neljä vierailevaa kouluttajaa

Draaman, Satuhieronnan, EFT:n ja myötäelävän vuorovaikutuksen opinnot ovat osa Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutusta.

Draamaa, Satuhierontaa, EFT:tä ja tunne- ja tarvelähtöistä vuorovaikutusta – näitä kaikkia taitoja opetellaan Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksessa (LTTO) vierailevien kouluttajien opastamana.

Tuoreimmat vahvistukset LTTO:n kouluttajatiimiin saatiin viime vuonna, kun draamakouluttaja Leena Ylimäki ja vuorovaikutuskouluttaja Sara Hellsten aloittivat työnsä.

Jo aiemmin LTTO-opiskelijat ovat päässeet vierailijoiden avulla tutustumaan muun koulutussisällön ohella Satuhierontaan ja tunteiden vapautustekniikka EFT:hen.

Myötäelävä vuorovaikutus ei ole myötäilemistä

Sara Hellsten on koulutukseltaan kehityspsykologian maisteri ja Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja.

Myötäelävää, tunteita ja tarpeita sanoittavaa vuorovaikutusta harjoitellaan läpi koko koulutuksen, mutta Hellstenin opastamana siihen paneudutaan erityisesti koulutuksen loppupuolella yhden lähiosion verran.

– Syvempää yhteyttä ja ymmärrystä ei välttämättä synny, jos väkisin yritämme aina puhua nätisti ja kiltisti, Hellsten pohtii kuvaillessaan tunne- ja tarvelähtöistä vuorovaikutusta.

Hellstenille tunne- ja tarvelähtöinen vuorovaikutus on rehellistä ja vastuullista itseilmaisua ja toisen empaattista ja kunnioittavaa kuulemista.

Konfliktit nähdään mahdollisuutena kasvuun ja sujuvampaan yhteiseloon.

– Asioita ei yritetä kääriä kauniiseen silkkipaperiin sovun säilyttämiseksi, vaan pyritään ilmaisemaan se, mikä on itselle totta, mutta rakentavasti. Ja ymmärtäen, että muiden ihmisten tarpeet ovat yhtä tärkeät kuin omatkin.

Draamatyöskentely sopii kaikille eikä kysy näyttelijäntaitoja

Draaman keinoja LTTO-opiskelijoille ohjaa draamakouluttaja Leena Ylimäki.

Draamatyöskentely koostuu monipuolisista parin tai ryhmän kesken tehtävistä draamaharjoituksista, mutta ei sisällä varsinaista näyttelemistä.

– Draamatyöskentely on toiminnallinen ja kokemuksellinen tapa käsitellä mitä tahansa aihetta, etsiä uusia näkökulmia ja pureutua aiheeseen syvemmin eläytyen erilaisiin rooleihin, tapahtumiin, tilanteisiin ja tunteisiin sekä tehden asioita kuultavaksi, näettäväksi ja koettavaksi, Ylimäki kuvailee.

Aiempaa kokemusta draamatyöskentelystä ei tarvita, vaan jokainen osaa, voi ja riittää niillä valmiuksilla, joita sillä hetkellä on käytettävissä.

– Draamatyöskentely on hauska tapa kaikenikäisten kanssa kokea ja kokeilla, mitä esimerkiksi voisi tapahtua, jos tunteet puuttuvat tai voimistuvat eri tilanteissa liian suuriksi.

Draamaharjoituksia tärkeämpää on kuitenkin niiden jälkeen käytävä keskustelu, ajatusten ja kokemusten jakaminen yhdessä ryhmän kanssa, Ylimäki kertoo.

Draaman keinoja opiskellaan LTTO-koulutuksessa lähipäivässä ja verkkomateriaalin tuella.

Satuhieronnasta lapsi saa jakamatonta huomiota ja hyväksyvää kosketusta

Satuhieronta on ollut osa LTTO-koulutusta jo koulutuksen alusta lähtien.

LTTO-koulutuksessa sitä opettaa Satuhieronnan kehittäjä Sanna Tuovinen tai hänen kollegansa, fysioterapeutti, Satuhieronta-kouluttaja Topi Laitinen.

Satuhieronta antaa opiskelijoille yhden konkreettisen keinon pysähtyä lapsen äärelle ja tarjota lapselle jakamatonta huomiota.

– Satuhieronta rentouttaa lasta ja luo turvallisen ja luottamuksellisen tilan lapsen ja aikuisen välille. Kosketuksen kautta aikuinen pääsee aistimaan, mitä lapselle kuuluu, ja samalla vahvistetaan lapsen tasapainoisen tunne-elämän, perusturvallisuuden, itsetunnon ja arvokkuuden kokemuksen kehittymistä, Tuovinen kertoo.

Myönteisen kosketuksen ja voimaannuttavien satujen hetket antavat lapselle rentoutumisen lisäksi myös mahdollisuuden käsitellä mielessä pyöriviä asioita.

– Joskus on niin, että Satuhieronnan jälkeen lapsi jakaa tunteitaan tai mieltään painaneita asioitaan, kun turvallinen läsnäolon tila on syntynyt, Tuovinen toteaa.

Satuhierontaa opiskellaan LTTO-koulutuksessa yhden lähipäivän verran – vaikka moni tahtoisi jatkaa Satuhieronnan lempeässä tunnelmassa paljon pidempään!

EFT:stä tukea kehoyhteyteen ja kuormittavien tunteiden kohtaamiseen

Myös tunteiden vapautustekniikka EFT (Emotional Freedom Techniques) on ollut osa LTTO-koulutusta jo usean vuoden ajan.

Kyse on helposti opittavasta, integratiivisesta kehomielimenetelmästä stressin ja kuormittavien tunteiden hoitoon.

Monelle ohjaajalle EFT:stä onkin tullut tärkeä työkalu omaan tunnetyöskentelyyn – lasten kanssa tehtävän työskentelyn lisäksi.

EFT:tä opettaa verkkokurssin avulla psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki.

– Kun EFT:n on itse sisäistänyt, sitä on helppo opettaa myös lapsille tunteiden säätelyyn ja kehotietoisuuden parantamiseen. Lapset ottavat EFT:n usein hyvin vastaan, ja heillä EFT:n positiiviset vaikutukset näkyvät usein vielä nopeammin kuin meillä aikuisilla, Palomäki kertoo.

Leimatuista lapsista rakkaudella nähdyiksi lapsiksi

Osassa Etelä-Suomen koulutusryhmiä vierailee opettajana ja erityisopettajana pitkän elämäntyön tehnyt Eija Reinikainen.

Reinikainen on monelle tuttu kirjastaan Leimatut lapset: Kun koulu ei ymmärrä (2007), ja tuon kirjan teemoja – hyvän näkemisen, yhdessä tekemisen ja nähdyksi tulemisen merkitystä – hän käsittelee myös LTTO-opiskelijoiden kanssa.

– Kaikilla lapsilla pitäisi olla koulussa sellainen tunne, että toi ope tykkää musta, ja kaikki se, mitä tarvitaan, voidaan opetella. Siitä tunteesta, etten kelpaa, lähtevät murheet liikkeelle, Reinikainen tiivistää.

Reinikainen kertoo, miten häntä yhä suututtaa, kun hän kuulee puhuttavan erikseen koulun ja kodin tehtävistä.

– Meillä on paljon koteja joissa ei joko jakseta tai osata antaa lapselle kaikkea sitä mitä hän tarvitsee. Siksi meidän tulee ammattilaisina osoittaa lapsille joka päivä, miten tärkeitä he ovat ja antaa heille aina täysi tuki.

LTTO-koulutuksia tarjolla aiempaa enemmän!

Tänä vuonna LTTO-koulutuksia tarjotaan ennätysmäärä, Helsingistä Rovaniemelle asti. Katso tästä alkavat koulutukset >

Koulutuksen kehittäjä, taideterapiaohjaaja ja tunnetaitokouluttaja Anne-Mari Jääskinen iloitseekin siitä, miten paljon niin opetuksen, varhaiskasvatuksen, kuntoutusterapian kuin psykiatrisen sairaanhoidonkin piirissä ollaan kiinnostuttu lasten ja nuorten tunnetaitojen tukemisesta.

– Me kouluttajina kuulemme jatkuvasti koskettavia kokemuksia siitä, miten paljon hyvää ja kaunista tunnetaitoryhmissä koetaan ympäri Suomea. Pieniä, lasten kokoisia askeleita rohkeampaan itseilmaisuun, empatian kasvuun ja itsensä arvokkaana näkemiseen.

Anne-Marin lisäksi LTTO:n pääkouluttajina toimivat Titta Karanta ja Inkeri Meriluoto.

– Kouluttajamme ovat ennenkaikkea ihania, lämminhenkisiä ihmisiä – itseään ja omia tunteitaan läpi käyneitä ammattilaisia. Tässä joukossa on hyvä olla ja uskon, että se välittyy osaltaan myös opiskelijoille.

– Saamme itsekin olla kouluttajina ihmisiä keskenämme – haasteinemme ja kasvukohtinemme. Jokaisella meillä on myös valtava sydämen palo myötävaikuttaa ihmisten hyvinvointiin syvällä tasolla.

LTTO-kouluttaja Inkeri Meriluoto, myötäelävän vuorovaikutuksen kouluttaja Sara Hellsten, koulutuksen kehittäjä, LTTO-kouluttaja Anne-Mari Jääskinen ja LTTO-kouluttaja Titta Karanta.

Lasten Tunnetaito-ohjaajaksi on valmistunut jo yli 200 kasvatusalan ammattilaista, ja heidän vetämissään ryhmissä on viety tunnetaitoja tuhansille lapsille.

– Lapsen ja nuoren tunnetaitoja voidaan tukea jokaisessa kohtaamisen hetkessä – mallina, kuunnellen ja lempeästi ohjaten. Kohtaamiseen vaikuttavat eritoten omat tunteemme, ne näkymättömiin painetutkin – siksi koulutuksessa matkataan aluksi vahvasti omia tunteita ja lapsuutta kohti, tunnetaitoja yhdessä harjoitellen, kertoo Jääskinen.

Lue lisää alkavista LTTO-koulutuksista täältä! > 

Olet sydänlämpöisesti tervetullut mukaan kouluttautumaan Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutukseen!

Sijaisäiti Katri Filppula: Lapsen kanssa ollaan kaikissa tunteissa, eikä osallistumista rajoiteta käytöksen takia

Kun Filppula aloitti Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksen, hän pelkäsi, voisiko oppia enää mitään uutta. ”Mutta tästä tulikin vähän syvempi matka.”

Ajomatkalla pelotti. Saapa nähdä, meneekö tässä rahat hukkaan.

Sijaisvanhempana ja pitkään lastensuojelussa töitä tehnyt Katri Filppula ajoi kohti Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksen ensimmäistä tapaamista.

Filppula oli opiskellut töiden ohessa mieleen ja mielenterveyteen liittyviä asioita, ja vuosien työ lastensuojelussa oli tuonut paljon kokemusta.

­Kun auto kääntyi kolmen lähipäivän jälkeen kohti kotia, olo oli innostunut.

– Jo ensimmäisen koulutusjakson jälkeen huomasin, että tässä lähestytään asiaa ihan eri näkökulmasta kuin koskaan ennen. Oli laskeuduttu mielen ja pään tasolta kehoon, tunteiden kehollisuus tuntui tosi isosti!

 

Sinä olet tervetullut meille, vaikka keskellä yötä

Filppulan perhe toimii nyt viidettä vuotta päivystysperheenä lastensuojelussa. Kodissa asuu 16. sijaislapsi.

Lapsi saattaa tulla perheeseen hyvin lyhyellä varoitusajalla, mihin vuorokauden aikaan tahansa.

– Välttämättä emme tiedä lapsesta juuri mitään, ehkä iän ja nimen ja sijoituksen syyn, mutta siitä tutustuminen sitten alkaa.

Lapselle tilanne on usein todella pelottava, hämmentävä ja ristiriitainen, mutta se, mitä lapsesta ulospäin näkyy, vaihtelee paljon.

– Osa lapsista on kokenut elämänsä aikana jo niin paljon, että he saattavat tulla meille ihan niin kuin olisimme aina tunteneet. Vauriot ovat niin suuria, ettei tilanne aiheuta näkyvää jännitystä.

Osalla lapsista hätä sijoituksesta näkyy itkuna, pelkona, varautuneisuutena, aggressiivisuutena.

Pelko saattaa kohdistua myös sijaiskotiin: millainen paikka tämä on, mitä mulle täällä tehdään.

 

”Sinä pikkuinen. 
Saavut yllättäen keskelle arkeani,
vähän hämmentyneenä ja eksyneenä.
Otan sinut omieni joukkoon ja
levitän suojelevat käteni ympärillesi.
Silitän sinut hiljaa uneen ja sanon:
ei mitään hätää, ei mitään hätää pikkuinen
minä olen tässä!”

 

Lapsen hätä ei poistu käskemällä – auta lapsi takaisin turvalliseen yhteyteen

Moni lapsi on kokenut myös väkivaltaa kodissaan ja kantaa sen jälkiä ja pelkoa itsessään.

– Lapsi, joka on kokenut väkivaltaa, on joutunut tilanteeseen, jossa hän on fyysisen kivun lisäksi joutunut kestämään yksin sietämättömiä tunteita. Se on hyvin traumatisoivaa.

Koettu väkivalta näyttäytyy lapsissa monin eri tavoin, lapsesta riippuen. Käytös voi olla esimerkiksi aggressiivista tai jonkun roolin taakse menemistä.

­- Oireilu tai lapsen käyttämät suojelumekanismit ovat hyvin erilaisia, vaikka kyseessä olisivat sisarukset, joista molemmat ovat kokeneet väkivaltaa. Turvan puuttuessa toinen lapsi saattaa ylivirittyä, ja lapsi on ikään kuin “taistele ja pakene” -tilassa, ja toinen lapsi voi pudota alivirittyneeseen tilaan, jossa lapsi passivoituu ja sulkee itsensä kontaktista.

Lapset usein myös syyllistävät itseään kokemastaan väkivallasta.

– Saattaa olla, että lapsi on oppinut, että kun olen kiltti ja teen kaiken kiltisti, niin mitään pahaa ei tapahdu. Hän ajattelee, että hän voi omalla toiminnallaan vaikuttaa asiaan ja sitä kautta kokee vääränlaista vastuuta asioista.

Trauma saattaa aktivoitua aivan tavallisessa perhehetkessä, jossa joku käyttää ääntä vähän enemmän. Pelästynyt lapsi voi esimerkiksi juosta huoneeseensa piiloon.

Lapsi ei välttämättä edes ymmärrä, mitä hänessä ja tilanteessa äsken tapahtui, joten sitä avataan rauhassa ja turvassa.

– Lapsen kokema hätä ei poistu käskemällä, vaan katsomalla pinnalla näkyvän käyttäytymisen taakse ja auttamalla lapsi takaisin sosiaalisen liittymisen tilaan ja turvalliseen yhteyteen aikuisen kanssa.

Samalla lasta rauhoitetaan omalla olemuksella ja hengityksellä, hyväksyvällä kosketuksella, jos lapsi antaa koskettaa.


”Vaikka samalla sisimmässäni suren, 

miksi toiset saavat enemmän
kannettavakseen kuin toiset.
Aikuinenkaan ei aina ymmärrä,
miten sinä pieni viaton voisit ymmärtää.”

 

Näe lapsi käytöksen takana – luo turvallista tilaa tulla näkyviin

Perhehoitajan on vaikea ja mahdotontakin nähdä, mitä kipuja selviytymiskeinojen taustalla on. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin nähdä lapsi kaiken käytöksen, oirehdinnan ja mahdollisten diagnoosien takaa, Filppula painottaa.

– Syvimmillään meidän työssä on kyse turvan luomisesta, siitä, että lapsi tuntee, että saa tulla ulos suojakuorestaan ja purkautua turvallisesti. Tähän ei voi lasta hoputtaa, vaan lapsi tuottaa omilla ehdoillaan ja keinoillaan sen, mitä pystyy. Tätä koulutus vahvisti paljon.

Katri opettaa kaikille lapsille myös syvähengityksen – se on perheessä paljon käytetty työkalu.

Tunteita työstetään jatkuvasti myös muun muassa maalaus- ja savitöiden avulla.

Sijaisvanhempana lasten kanssa jaetaan myös ikävä omia vanhempia kohtaan – oli tilanne kotona sitten millainen tahansa.

– Vaikka tilanne kotona olisi millainen, lapsi tuntee surua ja ikävää omia vanhempia kohtaan, ja myös niitä sanoitetaan, niiden kanssa ollaan. On tärkeää hyväksyä se, että tunteita nousee, eikä niitä paineta takaisin lapseen.

 

”Pikkuhiljaa tulet aina vain tutummaksi,
opin tuntemaan tapasi pyytää apua,
opin tuntemaan itkusi eri vivahteet,
opin tuntemaan naurusi ja ilosi eri aiheet,
opin tuntemaan miltä tunnut sylissäni,
opin tuntemaan tuoksusi,
opin tuntemaan pehmeät kätesi kaulallani
ja märät suukkosi poskillani.”

 

Luottamusta testataan aggressiolla

Lapsen luottamus siihen, että hän saa kuulua joukkoon juuri sellaisena kuin on, kasvaa hitaasti ja vaatii paljon työtä.

Lapsi saattaa alussa taistella tuntikausia siitä, ollaanko nyt menossa nukkumaan. Hän voi huutaa, heitellä tavaroita, yrittää löydä toisia, sylkeä, haastaa kaikilla mahdollisilla tavoilla.

– Itsestä tuntuu tosi pahalta ottaa kaikkea sitä aggressiota vastaan ja samalla tiedän, että tämä auttaa lasta. Kuuntelen lasta ja hänen tunteitaan, olen molemmille läsnä, mutta en tingi siitä, että nukkumaan mennään. Kun siinä tilanteessa muistaa, että kun mä nyt rakennan tämän perustuksen, niin meillä kaikilla on mukavampi jatkaa.

Lapselle tunteet ja hänen oma käytöksensä saattavat olla myös jotakin hyvin pelottavaa ja ulkokohtaista.

– Voi olla, että lapselle on puhuttu esimerkiksi vain känkkäränkästä, joka tulee ja menee ja saa tekemään pahaa, ja käsitys siitä, että on kyse hänen omista tunteistaan ja tarpeistaan on jäänyt täysin syntymättä.

Oman kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ovat usein joutuneet olemaan jo pienestä pitäen aikuisen roolissa, huolehtimaan itsestään ja ehkä sisaruksistaan, vanhemmistaan.

– Heille voi olla vaikeaa käsittää, että aikuinen on se, joka tekee ja määrittelee asiat. Tämä ei tarkoita sitä, ettei lasta kuunneltaisi, vaan sitä, että hänelle ei sysätä sellaista vastuuta, jota hänen ei kuulukaan kantaa. Lapsen pitää saada olla lapsi, ja aikuinen kantaa vastuun.

Kyllä sinä pystyt! Me pystymme tähän yhdessä!

Oirehtivan käytöksen takia lapsi on saattanut saada itselleen vahvan leiman ”ongelmalapsena” ja hänen osallistumistaan perheen menoihin tai päiväkoti- tai koulutyöhön on ehkä rajoitettu.

Tätä ”Et sä kuitenkaan pysty” -rajaa Filppulan perhe purkaa lastensa kanssa.

– Lapselle on hirveän tärkeää, että hän kuuluu joukkoon. Jos käytöksen takia osallistumista aletaan rajoittaa, se vaikuttaa lapsen itsetuntoon, ja lapselle alkaa kehittyä huonommuuden identiteetti.

Toisinaan oirehtivan lapsen ympärille on rakennettu niin paljon erilaisia tukimenetelmiä, että lapsen tila on lähes hävinnyt.

– Kehossa ja askeleissa saattaa näkyä sellainen voimattomuus, ikään kuin ymmärrys siitä, ”etten kuitenkaan pysty enkä kykene”, ja voi olla, että tätä ”pystymättömyyttä” aikuiset olivat lähteneet vahingossa vahvistamaan.

Filppuloiden perheessä kaikki lapset osallistuvat tasavertaisina suurperheen elämään ja tapahtumiin.

– Se on lapselle hyvin eheyttävää ja itsetuntoa korjaavaa huomata, että hän oikeasti pystyykin! Hän ei ole erilainen tai huonompi kuin muut. Tunteet saavat olla, niitä ei laiteta pois tai kielletä, mutta niiden synnyttämän käytöksen takia ketään ei hylätä joukosta.


“Kun vihdoin näen vilpittömän hymysi
ja huolettomat leikkisi,
juuri sen hetken haluan tallettaa,
syvälle sydämeeni.
Ja lisään hentoja siipiä selkääsi,
yksi haiven kerrallaan.


Älä pelkää pikkuinen,
lähdet kyllä vielä vahvaan lentoon,
siipesi kyllä kantavat sinua,
ja sinua kyllä kannetaan.”

 

Mistä apua itselle omissa tunnekuohuissa?

Parin kuukauden päästä sijoituksesta elämä sijaisperheessä usein tasoittuu. Alku on silti lähes poikkeuksetta raskasta, myös sijaisvanhempien omien vuoristorataa kulkevien tunteiden takia.

– Olen hyvin herkkä ihminen, mikä on hyvä asia tässä työssä, mutta kriisistä kriisiin kulkeminen on samalla työn raskaimpia puolia.

Filppula kokee, että Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksesta hän sai konkreettisia työkaluja lasten tunne-elämän tukemiseen ja samalla tukea myös itselleen. Kun erilaiset, hankalatkin tunteet hyväksyy ensin itsessään, ne hyväksyy paremmin myös toisessa.

– Tärkeä kysymys onkin, pystynkö minä aikuisena ottamaan vastaan lapsen tunteita. Uskallanko kohdata niitä yhdessä lapsen kanssa, vai yritänkö ohittaa tai hillitä lasta kokemasta tunteita?

– Tässä elämässä näitä tunteita todella on, ja ne kertovat meille tärkeistä tarpeista. Liiallisella positiivisuudella voidaan tehdään hallaa, jos se tarkoittaa kärsimyksen kieltämistä. Kärsimys on olemassa, ja etenkin näissä lapsissa. On tärkeää voida sallia ja tehdä todeksi myös suru, pelko ja ikävä.

 

”Lopulta tulee se hetki 
ja minun täytyy sanoa sinulle:
Onnellista matkaa pikkuinen.
Kiitän mielessäni matkasta kanssasi.
Sinä kasvoit
minä kasvoin!”

 

(Runo: Katri Filppula)


 

Kuvassa Katri Filppula ja perheen nuorin biologinen lapsi Iisa. Katri tarjoaa lasten tunnetaito-ohjausta yksilö- ja ryhmäohjauksena. Katrin tavoittaa osoitteesta tunnetaitajat@gmail.com

Kirjoittaja Inkeri Meriluoto toimii Lasten Tunnetaito-ohjaajien kouluttajana osassa Etelä-Suomen ryhmiä.

Paras harjoitteluaika on juuri nyt! Tähän tunnetaitoharjoitukseen tarvitset kylmyyttä 

Voinko antaa itseni kokeilla kastautumista, vaikka se pelottaakin ja tuntuu ihan mahdottomalta. Minäkö tuonne kylmään veteen? Ei ikinä!

Ei onnistu. Ei sitten millään. En kyllä mene.

Kun ensimmäistä kertaa seisoo talvisen veden äärellä, mieli huutaa, että ei. Älä mene! Älä ole hullu!

Tunnetaidoista kiinnostuneelle kylmä vesi tarjoaa kuitenkin oivan harjoittelumahdollisuuden.

Voinko antaa itseni kokeilla kastautumista, vaikka se pelottaakin ja tuntuu ihan mahdottomalta. Minäkö tuonne kylmään veteen? Ei ikinä!

Entä jos sittenkin?

Hengitystä aistimusten läpi, porras kerrallaan

Varpaat, nilkat, sääret, polvet…

Kun kylmä vesi koskettaa yhä isompaa osaa kehosta, mieli täyttyy tuhansista terävistä aistimuksista ja välittömästä halusta kiskaista itsensä ylös vedestä niin nopeasti kuin vain voi.

Maha vetäytyy sisään, keuhkot pullistuvat, hartiat sinkoavat korviin, sydämen syke nousee, jalat kipristelevät! Ei onnistu!

Tässäkin tunnekuohussa hengitys ja päättäväisyys auttavat.

Rauhallinen hengitys välittää aivoille nopeasti viestin, ettei todellista hätää ole, vaikka juuri nyt siltä tuntuukin.

Kylmä vesi voi olla keholle aistimuksena uusi, mutta sopivasti annosteltuna se ei ole vaarallinen.

Sen oivaltaminen on vapauttavaa. Voin toimia kuten haluan kaikkien näiden aistimusten keskellä!

Tietoisuus, jämäkkyys ja myötätunto – näitä kaikkia tarvitset

Uah, se on niiiin kylmää!

Vaaditaan päättäväisyyttä, että veteen asti todella laskeutuu kokonaan. Porras ja hengitys kerrallaan. Reidet, lantio, alavatsa…

Jokaisen uuden ihoalueen aistimustulvan läpi on hengitettävä, sentti kerrallaan.

Harva pystyy ensimmäisellä kerralla pulahtamaan kiljumatta. Riemusta, pienestä shokista, hämmästyksestä! Jäisessä vedessä räpiköi ehkä kaula pitkällä kohti taivasta, mutta yhtä kaikki, räpiköi!

Yhtäkkiä sitä seisoo takaisin laiturilla keho märkänä höyryten, ulkoilman kylmyyttä tuntematta. Mä tein sen!

Saunan lauteilla jo naurattaa. Toki, mennään toisen kerran! Eihän se niin kamalaa ollut!

Sitten seuraa yllätys.

Ensimmäisestä uintikerrasta on jäänyt voittajafiilis, ja löylyjen jälkeen veteen astuu huolettomammin – ja vesi onkin jäätävän kylmää!

Miten mä pystyin tähän viime kerralla? Tämähän on ihan kamalaa!

Niin tuttu kokemus niin monesta arkisesta hetkestä. Miksi tämä nyt tuntuu niin vaikealta? Munhan piti osata tää jo!

Eikä muuta neuvoa ole edelleenkään kuin se, että pitää muistaa hengittää, joka askeleella.

Hengittää myös sille, että ehkä tänään yksi kerta vedessä riittää ja nousta portaat ylös kastautumatta.

Harjoittaa yhtä maailman tärkeintä taitoa, kykyä kuunnella itseään.

Sitä tarvitaan etenkin, kun uintiaika kokemuksen karttuessa pitenee.

Miltä kehoni tuntuu silloin, kun kylmyyttä on tullut tarpeeksi mutta ei vielä liikaa? Miltä etäisyydeltä pääsen vielä turvallisesti takaisin?

Kiinnostavaa on myös tutkia sitä, miten turvan tunne vaikuttaa uintiaikaan. Yksin uidessa keho tuntuu ikään kuin aistivan sen, ettei apua ole tarjolla, jos jotain sattuisi, ja hoputtaa nousemaan ylös nopeammin.

Seurassa uskaltaa uida pidempään. Mutta hyvä on ehkä kysyä myös, että näyttämisenhaluko se saa viivyttelemään?

Kylmä vesi on keholle armoton, mikäli omia rajojaan ei tunne tai niistä ei välitä.

Minun oma kehoni, tänä yönä sinä nukut hyvin!

Oli uinteja sitten yksi tai useampi, pitkiä tai lyhyitä, harjoitus päättyy hellyyteen.

Keho puetaan kauttaaltaan lämpimästi, villasukat sujautetaan jalkaan. Kädellä silitellään verenkiertoa raajoissa vilkkaammaksi, nautitaan jotain lämmintä.

Mielessään voi jo luvata: Minun oma kehoni, tänä yönä sinä nukut hyvin!

Ja kun harjoituksia toistaa muutaman kerran, jonain päivänä sitä huomaa, ettei talven kylmyys ole enää niin kylmää kuin ennen. Että palelee vähemmän, kulkee tuulessa takki auki, hartiat rentoina.

Niin kuin tunteisiin, kylmään suostuminen on vapauttanut tuntemasta sitä koko ajan.

Pian seuraavaa uintikertaa, seuraava talvea alkaa odottaa.

Ja kun veteen taas tovin jälkeen pääsee – hui, miten kylmää se onkaan!

 

PS. Selvitäthän ennen ensimmäistä kertaa, sopiiko talviuinti terveydellesi.

 


Kirjoittaja Inkeri Meriluoto toimii Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksen lähikouluttajana ja käy mielellään pulahtamassa ympäri vuoden.

 

Mitä minussa tapahtuu juuri nyt? Keho kertoo tunteen ja antaa avaimia sen säätelyyn

Kuvat: Inkeri Meriluoto, Pixabay ja Ingimage

Tunteet tapahtuvat kehossamme, ja kehomme tarjoaa hyvän välineen niiden säätelyyn, muistuttaa psykoterapeutti, kouluttaja Laura Mannila.

Polttaa! Kutittaa! Kuristaa! Puristaa!

Tunteet tapahtuvat kehossamme, ja jokaiseen tunteeseen liittyy kehollisia aistimuksia.

Viha saa sykkeen kohoamaan, kasvot ja koko lihaksiston kiristymään. Suru laskee hartiat, hengityksen, tekee liikkeistä hitaita ja raskaita. Rakkaus lepattaa vatsassa, nostaa varpaille ja niidenkin yli, ilmaan!

Kaikki tämä tapahtuu meissä jokaisessa läpi koko elämämme.

Eroamme kuitenkin siinä, miten näitä tunnemuutoksia kehossamme huomaamme, havainnoimme ja hyödynnämme.

Tunnekehoyhteys on yhteyttä tuntevaan ja kokevaan itseen

Tunnekehoyhteyden vahvistaminen on yksi Lasten Tunnetaito-ohjausten kulmakivistä.

Tunnekehoyhteys on vähän kuin yhteyttä itseen; kun tunnistan, mitä minussa tapahtuu ja mitä tarvitsen, kuulen ja kuuntelen itseäni. Opin tuntemaan itseäni, suojelemaan rajojani ja täyttämään tarpeitani itseäni ja muita kunnioittaen.

Kaikki lähtee tunteen kehollisesta tunnistamisesta. Mitä aistimuksia minussa on elossa juuri nyt, mistä tunteesta ja tarpeesta ne minulle kertovat?

Jos tunnistaminen on vaikeaa, sitä voidaan tukea tarjoamalla erilaisia vaihtoehtoja tai sanallistamalla kehon ulospäin näkyviä muutoksia.

Miltä tunne tuntuu esimerkiksi rintakehässä – tunnetko painoa, puristusta tai liikettä? Huomaan, että puristat käsiäsi nyrkkiin – liittyykö siihen jokin tunne?

Psykoterapeutti, kouluttaja Laura Mannila muistuttaa, että tunteen kehollisen olemuksen tunnistaminen antaa avaimia myös tunteen säätelyyn.

Jos suru puristaa rintaa, mitä tapahtuu, jos koitat hengittää rauhallisesti surun kanssa tai sen läpi? Jos häpeä nostaa olkapäät korviin ja painaa pään kumaraan, mitä tapahtuu, jos lasket hartiat ja kokeiletkin suoristaa päätä ja selkärankaa?

Tai toisinpäin. Ihminen saattaa sanoa, ettei hän anna itsensä koskaan itkeä. Silloin ovea kohti tunteen sallimisen ja säätelyn taitoja voi raottaa kysymällä: Miten sinä sen teet, miten estät itseäsi itkemästä?

Kun löytyy kehollinen tapa estää tunnetta ilmenemästä, löytyy myös avaimia sen sallimiseen ja säätelyyn.

Ja aivan kuten tunnistamisessa tarvitaan aluksi apua, säätelyn oppimisessa tarvitaan turvallista kanssasäätelijää. Lapselle se on usein oma turvallinen aikuinen, aikuiselle toinen läheinen aikuinen tai terapeutti.

– Meille kaikille kehittyy lapsuusvuosien aikana tietty tunteiden säätelyn ja kehon järjestäytymisen ydinrepertuaari. Näihin sisäisiin malleihin vaikuttaa ympäristö, jossa kasvamme ja elämme. Tietyistä kehollisen järjestäytymisen malleista tulee ”ylikäytettyjä”, tietyistä ”alikäytettyjä”. Myöhemmin elämässämme joudumme uudelleen arvioimaan, toimivatko varhain oppimamme mallit myöhemmässä elinympäristössämme, Mannila kuvailee.

Mannila rohkaiseekin aikuisia sanoittamaan lasten tunteiden lisäksi myös kehollisia muutoksia.

– Lapselle kehon tuntemukset ovat usein hyvin konkreettisia ja niiden sanoittaminen auttaa lasta havaitsemaan kehossaan tapahtuvia muutoksia ja sitä kautta myös tunteita. Tunteita ja kehollisia muutoksia voi sanoittaa rinnakkain.

Lapset saavat usein kiinni myös sellaisista mielikuvista, jotka konkretisoivat tunnetta.

– Lapselta voi esimerkiksi kysyä, onko kiukku tällä hetkellä pieni kuten pingispallo, vai jalkapallon kokoinen, vai maapallon kokoinen? Sitten voidaan yhdessä miettiä, mikä voisi auttaa, että maapallon kokoisesta kiukusta saataisiin jalkapallon kokoinen, että sen kanssa olisi hiukan helpompi olla, Mannila havainnollistaa.

Tunteet tulevat ja menevät

Vielä viime vuosituhannella kehopsykoterapiassa haettiin katharsista. Tavoiteltiin tunteen kliimaksia, jonka ajateltiin johtavan helpotukseen, vapautumiseen tai elämänhalun voimistumiseen.

Eli ikään kuin haettiin sitä hetkeä, kun oli saatu itsestä kaikki raskaat ja elämänhalua syövät tunteet pois.

– Tämä ei ole enää kehopsykoterapian pyrkimys. On saatu tutkimusnäyttöä siitä, että esimerkiksi aggression hallitsematon ilmaisu vain vahvistaa hallitsemattoman aggression kokemusta, eikä edesauta säätelyä.

Toisekseen tunteet eivät tyhjene, vaan ne ovat osa elämää. Ne tulevat ja menevät, aina uudelleen, Mannila korostaa.

Puhdistautumisen sijaan tarvitaan taitoja ja uskallusta ottaa tunteita jatkuvasti eri tilanteissa vastaan, tunnistaa niitä, kannatella, säädellä, käsitellä ja ilmaista – tarvitaan siis arkisia tunnetaitoja.

Taitojen avulla voidaan myös tunnistaa tarpeet tunteiden takana.

– Jos häivytämme tunteen ottamatta sitä vastaan, emme kuule, mistä tarpeesta ne yrittävät meille kertoa.

Tunteen, kuten esimerkiksi vihan tai surun, kieltäminen myös kehittää kehoomme tapoja, joilla voimme estää tunteiden tuntemisen ja niiden ilmaisemisen.

Keho ikään kuin järjestyy ylläpitämään tilaa, jossa tunne ei pääse näkyviin tai edes tuntumaan.

– Keinona voi olla vaikka hengityksen katkaiseminen tai joidenkin lihasryhmien jatkuva jännitystila. Nämä voivat kroonistua, jolloin niistä syntyy kehoon fysiologinen blokki. Siksi esimerkiksi keholliset hoidot tai hieronta voivat nostaa pintaan myös tunteita: kun tunnetta pidätellyt lihasjännitys hellittää, saatamme alkaa jälleen tuntea niitä tunteita, joita olemme yrittäneet välttää.

Autonomisen hermoston normaalia toimintaa ja sen säätelyä

Miksei tätä ole kerrottu aikaisemmin!

Näin moni Mannilan asiakkaista toteaa kuultuaan, miten tunteisiin ja vireystiloihin liittyvät keholliset muutokset, kuten sykkeen nousu, aistihavaintojen muuttuminen tai tärinä liittyvät autonomisen hermoston normaaliin toimintaan.

Mannila uskoo, että tiedon lisääminen auttaa tekemään kehollisten muutosten havainnoimisesta vaarattomampaa ja helpommin vastaanotettavaa.

– Tunteen ilmeneminen kehossa voi tuntua aluksi epämiellyttävältä, uhkaavalta tai pelottavalta, ja halu kokea tai käsitellä asioita vain pään tasolla voi siksi tuntua turvallisemmalta.

Silloin kehollista kokemusta pilkotaan avustetusti niin pieniin palasiin, että sen vastaanottaminen tulee mahdolliseksi ja tunnekehoyhteyden vahvistuminen saa alkunsa.

Tieto voi myös vähentää koko tunteiden kehollisuuden hyväksymiseen liittyvää vastustusta.

– Tunteiden kehollisuuteen ei liity mitään mystiikkaa. Mitä enemmän sitä avaamme ja teemme läpinäkyväksi, sitä ymmärrettävämmäksi ja konkreettisemmaksi se usein tulee.


Tiesitkö?

Kehon järjestäytymisen mallit kehittyvät varhaislapsuudessa

Keho järjestäytyy kaiken aikaa vuorovaikutussuhteissa ja kaikessa toiminnassa. Kyse on pitkältä tiedostamattomasta toiminnasta, joka on kuitenkin mahdollista tuoda tietoisuuteen.

Kehon järjestäytymisen mallit syntyvät ja kehittyvät varhaislapsuudessa.

Aikuisuuteen mennessä tietyt mallit ovat usein ylikäytettyjä, toiset alikäytettyjä.

Omaksumamme mallit vaikuttavat siihen, miten reagoimme stressi- ja kriisitilanteissa, miten selviydymme ja miten palaudumme.

Mallit, jotka ovat olleet tarpeellisia varhaisemmassa elämänvaiheessa eivät välttämättä toimi enää – joskus on tarpeen oppia tämänhetkisen elämän kannalta tarkoituksenmukaisempia malleja.

Lähde: Laura Mannilan haastattelu Surukonferenssissa Tampereella 18.4.2018.


Kirjoittajasta

Kirjoittaja Inkeri Meriluoto on koulutukseltaan VTM, koulutettu hieroja, Lasten Tunnetaito-ohjaaja MM ja Toimiva Perhe –ohjaaja. Inkeri toimii Lasten Tunnetaito-ohjaajien kouluttajana osassa Etelä-Suomen koulutuksiamme.

“Tunnekehoyhteys on sanana monelle vieras, vaikka kyse on hyvin arkisesta ja meissä kaikissa väistämättä tapahtuvasta asiasta: tunteet tuntuvat ja tapahtuvat kehossamme jatkuvasti, vaikka tietoinen mielemme havaitsee niistä vain osan. Tunteet välittävät meille viestejä suhteestamme sisäiseen ja ulkoiseen ympäristöömme ja yrittävät ohjata toimintaamme.

Ei ole mielekästäkään yrittää tulla tietoiseksi kaikista meissä jatkuvasti tapahtuvista tunnekehomuutoksista, mutta herkkyyttä sen suhteen on usein varaa kasvattaa. Pieni pysähdys kesken päivää voi herättää huomaamaan, millaista tunnekuormaa kehossaan juuri sillä hetkellä kantaa. Se voi olla ahdistusta tai surua esimerkiksi aamuisen riidan takia tai kuplivaa riemua illalla odottavasta ihanasta tapahtumasta.  Tai se voi olla alkavaa kiukkua nälän takia. Hermostusta huonosti nukutusta yöstä.

Mitä varhemmin kuulemme meissä viriävän tunteen, sitä helpompaa sen kannattelu ja säätely usein on – ja sitä enemmän meille jää tilaa valita, miten toimimme kussakin hetkessä.”


Inkerin ruotsinkielinen haastattelu tunnetaidoista kuunneltavissa Ylen Vega Kväll -ohjelmasta täältä. Juttu alkaa kohdasta 9:30.

Inkerin kouluttamat Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutukset alkavat syksyllä Hämeenlinnassa ja keväällä Turussa. Haut suoraan ko. Kesäyliopistoihin linkkien kautta. Tiedustelut inkeri(at)tunnejataida.fi tai koulutus(at)tunnejataida.fi.