Koulussa myös tunnetaan ja puretaan kokemuksia

Kun sosiaalisesta yhteisöstä on oltu erossa pitkään, on yhteenliittyminen aina vähän jännittävää. Tuttu oleminen sekä on että ei ole läsnä. Poikkeustilassa väistämättä jotain aiempaan on muuttunut.

Ihan samanlaiseen ei ole paluuta, kun perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa siirrytään lähiopetukseen 14.5. alkaen.

On huolehdittava niin käsihygieniasta, etäisyyksistä, riskiryhmiin kuuluvista kuin porrastetuista ruokailuistakin.

Sen lisäksi, vähän näkymättömissäkin ovat ne monet tunteet ja emotionaalinen turvattomuus, jota äkillisessä poikkeustilanteessa väistämättä koetaan. Tunnekokemuksia ei voida ohittaa väliaikaisen normaalin alkaessa.

”Jos oppilasta painaa jokin huoli, oppimisen edellytykset ovat heikot”, kuvailee opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen Helsingin Sanomien haastattelussa 8.5.

Siksi soisi, että jokaisessa päiväkoti- ja kouluryhmässä tunteita käsitellään yhteen palatessa yhteisesti. Että siihen tietoisesti panostetaan.

Nostetaan keskusteluun ja tutkitaan rauhassa sitä kaikkea, mitä nyt ollaan kukin tahoillamme tunnettu ja paraikaakin tunnetaan.

Käytetään tähän ja yhteenliittymiseen rauhassa aikaa. Päivän, kaksi, useammankin.

Piirrellään, jutustellaan, vietetään rentoutumishetkiä. Hengitellään. Leikitään.

Poikkeustilan tunteiden kirjo

Hämmennystä, huolta, epävarmuutta, turhautumista, yksinäisyyttä, pelkoa, joukkoon kuulumattomuutta, irrallisuutta ja toki myös iloa ja helpotustakin. Monenlaisia tunteita monenlaisista tarpeista lähtien.

Lapsilla ja nuorilla tämä tunteiden kirjo näkyy myös käyttäytymisessä.

Levottomuutena, korostuneena fyysisen kontaktin ottamisena, aggressiivisuutena, passiivisuutena, omiin oloihin jäämisenä, vastustamisena tai vaikkapa vetäytymisenä. Muun muassa.

Kun asioista saa puhua ja kaikki tunteet ja pohdinnat saavat tilaa, olo helpottuu usein vähän jo sillä.

Kun tämä vielä tehdään tutussa porukassa ja näkyville tulee koko tunteiden kirjo kaikkineen, vapautuu tilaa myös ehkä jonkin oppimisellekin. Sitten kun sen aika on.

“Oli helpottavaa huomata, että muillakin on samanlaista”, toteavat lapset ja nuoret usein tunnetaitohetkissä kouluissa ja päiväkotiryhmissä. Ihan jo tavallisen arjen keskellä.

Nyt elämme poikkeusaikaa ja tunteiden kirjo on vieläkin voimallisempi. Niin lapsissa ja nuorissa, kuin meissä aikuisissakin.

Tarve tunteiden käsittelemiselle on suuri. Ammattilaisia myöten.

Olemme tässä yhdessä

Kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Aro kuvaa kirjoituksessaan 7.5., että jos opettajat eivät voi hyvin, oppilaatkaan eivät voi hyvin. Siksi nyt on tärkeää, että myös opettajien jaksamisesta pidetään huolta.

Tunteiden osalta ei olekaan väliä minkä ikäisiä olemme tai mikä on roolimme – olemme kaikki samanlaisia tuntevia ihmisiä, koemme samanlaisia tunteita.

Juuri siksi tunteita voidaan yhdessä tasaveroisina tutkia ja ihmetellä.

Tätä kaikkea me jokainen olemme kannatelleet itsessämme. Onpa ollut melkoista!

Yhteiset läsnäoloharjoitukset, mielikuvamatkat, piirusteluhetket ja leppoisat jutustelut voivat toimia myös ohjaavalle ammattilaiselle yhteyden ja läsnäolon palauttavina hetkinä, kun niistä jättää suorittamisen pois.

Voidaan olla vaan ja ihmetellä. Olla yhdessä tämän kaiken äärellä. Ja ymmärtää, ettei ole tarkoituskaan heti alkaa opiskelemaan tai suorittamaan.

Epävarmuus elämässämme jatkuu edelleen ja myös sen käsittelyyn nostaminen on merkityksellistä.

Tunnekokemuksien jakaminen maalaamalla, piirtämällä tai vaikka vain omiin vihkoihin alkuun kirjoittelemalla luo ensiaskeleita turvaan, mistä käsin voi sitten kurottautua vastaanottamaan oppiakin.

Vaikkapa kokeilemalla, miten omalla hengityksellä voi auttaa itseä hankalissa oloissa.

Selviämme tästäkin yhdessä. Kiireetön askel kerrallaan.


Voit hankkia ilmaiset tunne- ja tarvesanalistat keskustelun tueksi Tunne & Taidan verkkokaupasta.

 

Yhteyttä ja tunnetaitoja yli eristyksen – se onnistuu!

Poikkeusaika on saanut monet kuntoutusalan terapeutit ja opettajat kysymään, voiko tunnetaitoja tukea ja oppia etäyhteyksien kautta. 

Tunnetaitoja tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, mutta miten kokemuksellista, vuorovaikutteista oppimista voi tukea etäyhteyksen avulla?

Tätä pohdittiin paljon myös Tunne & Taidassa maaliskuun puolivälissä, kun poikkeustila esti kaiken lähikontaktiopetuksen.

Tunne & Taidassa vaihtoehdoksi nousi muokata muutamassa viikossa kaikki käynnissä olevat pitkät Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutukset (LTTO) ja tilauskoulutukset toteutettavaksi online-yhteyksien kautta.

Pohdittavaksi nousi erityisesti se, miten koulutusten emotionaalinen turva, kokemuksellisuus ja yhteys synnytetään nyt uudella tavalla.

– Tämä on vaatinut paljon myös opiskelijoilta. Monelle kynnys osallistua online-koulutukseen on ollut suuri, samoin pettymys ja suru siitä, että paljon odotetut lähiopetuspäivät estyivät. Me kouluttajatkin surimme sitä todella. Olemme saaneet kuitenkin itsekin yllättyä, että todella, kyyneliin asti koskettuminen tapahtuu ruudunkin välityksellä – tunneyhteys voi syntyä! Tunne & Taidan perustaja, LTTO-koulutuksen kehittäjä Anne-Mari Jääskinen kertoo.

Huumori yhdistää, kun yhteydet pettävät

Se aamu aloitettiin hammaspesun kuvilla.

Ensimmäiset Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksen online-koulutukset pidettiin huhtikuun alussa, kun Helsingissä viime syksynä aloittanut koulutusryhmä pääsi harjoittelemaan tunnetaitojen ohjausta toisilleen.

Jännitys oli melkoista, puolin ja toisin. Voimmeko saavuttaa online-koulutuksissa samaa kokemuksellisuutta, yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta kuin lähikontaktiopetuksissa?

Online-yhteyksien serverit olivat tuolloin hurjan kysyntäpiikin keskellä, ja yhteydet tökkivät aamulla pahasti.

Ryhmän yhteinen Whatsapp-ryhmä muodostui tärkeäksi tueksi: syntyi yhteinen kokemus odottelusta, turvasta, yhteisestä tunnetaitojen tosiharjoittelusta tämänkin mylläkän keskellä.

Ja sitten joku totesi, että nythän ehtii pestä hampaat! Whatsappin ilmestyi muitakin kuvia aamutouhuista – naurua ja iloa, että tässäkin ollaan, yhdessä.

Ensimmäisten online-koulutuspäivien jälkeen yksi opiskelijoista totesikin: ”Ihana huomata, että jakaminen, inspiroituminen, liikuttuminen, yhteenkuuluvuus kaikki mahdollistui näin etänäkin.”

Satuhierontaa, draamaa ja oppia tunnetaitojen tukemisesta etäyhteyksien kautta!

Myös Satuhieronnan ja draaman menetelmiä opeteltiin heti online-yhteyden kautta: ”Draama-osio oli huippu. Draaman menetelmiä voin hyödyntää monin tavoin ohjaajuudessani. Pöytäteatteri, ylösnostattava puhe ja kehukuja tulevat ehdottomasti käyttöön. Tunneprosessin etenemisen kuvaamisessa voisin käyttää draamaa soveltaen pienillä lapsille.”

Satuhieronnan jokainen osallistuja sanoi vievänsä osaksi omaa työtään. Päivä oli koskettava, kiinnostava ja innostava – uutta taas opittiin!

Rohkeasti kokeilemaan – kokemuksesta syntyy oppia muillekin!

Etäkoulutusten kautta opiskelijoille on jo kertynyt kokemusta tunnetaitojen tukemisesta etäyhteyksien kautta.

Se on rohkaissut lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia ottamaan opittua heti käytäntöön, Anne-Mari Jääskinen riemuitsee.

“Tämä on mun paras työpäivä ikinä! <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3”

Näin totesi eräskin LTTO-opiskelija, joka rohkaistui ohjaamaan tunnetaitoja etänä 8. luokkalaisille nuorille mielenterveyttä, stressiä ja renotutusta käsittelevällä tunnilla.

“Mulle välittyi alkutunnista se jännitys ja ihmettely, uteliaisuus ja sit kun sain noita kuvia niin lämpö ja yhteys ja ihmettely ja mietteliäisyys.”

“Wau! He oikeesti teki tän.”

– Moni LTTO-ohjaaja ja ohjaajaopiskelija onkin jo rohkaistunut etäohjaamaan tunnetaitoja omassa työympäristössään, ja tätä haluamme todella tukea laajemminkin myös ihan erillisellä koulutuksella, Anne-Mari Jääskinen iloitsee.


Tietoa tulevista koulutuksista – tilaa Tunne & Taidan uutiskirje! 

Liittyessäsi saat “Näin tuet lasta tunnereaktiossa” -minioppaan.


Syksyllä alkavat LTTO-koulutukset – ilmoittaudu mukaan! 

HELSINKI 10.9.2020-17.9.2021 Lisätiedot ja hakuohjeet Helsingin seudun kesäyliopisto >

ROVANIEMI 14.9.2020-15.9.2021 Lisätiedot ja hakuohjeet Lapin kesäyliopisto >

TAMPERE 9.11.2020-24.11.2021 Lisätiedot ja hakuohjeet Tampereen kesäyliopisto >

Koulutusten lähiosiot järjestetään tarpeen vaatiessa online-opetuksena.

 

Sairaanhoitaja, LTTO Mari Holmberg: Tunteita sanoittamalla voi tukea koko perhettä kriisin kohtaamisessa

Kun hoitaja uskaltaa sanoittaa ääneen lapsen ja perheen tunteita, lapsen lisäksi usein vanhemmat huokaavat, että just noin, lasten ja nuorten veri- ja syöpäsairauksien osastolla työskentelevä sairaanhoitaja, LTTO Mari Holmberg kertoo.

Kun lapsi sairastuu syöpään, se on kriisi koko perheelle.

Millainen kriisi, se riippuu muun muassa perheen aiemmasta kokemusmaailmasta ja elämäntilanteesta.

Perheen huoli on joka tapauksessa valtava. Ahdistus ja pelko. Neuvottomuus. Viha.

– Aikuinen saattaa tilanteessa olla ihan yhtä hädissään kuin lapsikin ja toimia sen mukaisesti, kertoo sairaanhoitaja, Lasten tunnetaito-ohjaaja Mari Holmberg.

Oma olemus vaikuttaa valtavasti – sanoittaminen tukee tunteiden tunnistamista

Holmberg on työskennellyt yhdeksän vuotta lasten ja nuorten veri- ja syöpäsairauksien osastolla. Työssään hän on havainnut, miten pienellä potilaskohtaamisiin voi tuoda turvaa ja tukea kriisin keskellä kamppailevalle perheelle.

– Oma olemus on ensimmäinen asia, jolla voi tuoda turvaa ja luottamusta tuntemiseen. Kun hoitaja uskaltaa sanoittaa ääneen tunteita, se usein helpottaa ja tukee koko perhettä. Lapsen lisäksi usein vanhemmat huokaavat, että just noin, Holmberg kertoo.

Mitä kaikkea perhe onkaan elämässään kokenut ennen kuin he astuvat sairaalan ovesta sisään, vaikuttaa merkittävästi myös hoitotyön tekemiseen.

– Lähtökohtaisesti sairaanhoitajat koodataan ajattelemaan, että jos ihmisellä on vaiva, siihen annetaan lääkettä tai tehdään toimenpide, ja vaiva on hoidettu. Oman ymmärryksen kasvattaminen tunteista ja tarpeista niiden takana on avannut ihan uudenlaisen oven perheiden maailmaan. Koen, että voin kohdata ja hoitaa niitä perheitä nyt paremmin, Holmberg kertoo.

Tunteet voivat tukea tai vaikeuttaa hoitotyötä

Syövän hoito on Suomessa maailman parasta, ja koko perhettä koskevan kriisin kohtaamiseen ja tukemiseen sairaaloissa on viime vuosina kiinnitetty paljon huomioita.

Kussakin kohtaamisessa ammattilainen on aina samalla myös omine kokemuksineen ja tunteineen, elämäntilanteineen.

– Se, miten hoitaja selviytyy perheen tuskasta, riippuu hoitajan omista kokemuksista ja siitä, miten hän kohtaa omia tunteitaan, Holmberg sanoo.

Toisinaan voimavarat tunteiden kohtaamiseen ovat vähissä meissä itse kussakin. Silloin keinoiksi nousevat herkästi suomalaisten ehkä yleisimmät ja toisinaan myös ainoat perityt taidot tunteiden kanssa: vähättely, mitätöinti tai kieltäminen.

– Perheet aistivat hirveän herkästi sen, onko toi hoitaja nyt sellainen, jolle voin kertoa tämän asian. Kestääkö se sen. Ja jos perheellä on sellainen olo, että ei se kestä, niin ei ne sitten kerro. Silloin ne asiat jäävät sisälle ja tuovat uudenlaisia ongelmia ja vaikeuttavat yhteistyötä.

Kokemukset hoidosta ja kohtaamisista sairauden aikana jättävät jäljen

Holmberg vahvisti omia tunnetaitojaan Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksessa. Hän oli jo aiemmin opiskellut pitkän psykososiaalisen tuen koulutuksen ja ollut mukana rakentamassa Suomessa ainutlaatuista psykososiaalisen tuen mallia osastolleen.

Holmberg kokee, että omien tunnetaitojen kehittämisen ja omaan tunnehistoriaan tutustumisen ansiosta hoitosuhde perheiden kanssa on paljon syvempi, luottamuksellisempi ja avoimempi.

– Perheet kertoo avoimemmin omista asioistaan ja ovat kiitollisia vinkeistä esimerkiksi lapsen tunteiden sanoittamisesta, mitä he voivat ottaa suoraan käyttöön myös omassa arjessaan, ei pelkästään sairaalassa.

Tunteiden huomioiminen, niiden salliminen ja tukeminen vaikuttavat myös lapsen ja perheen myöhempään elämään, Holmberg uskoo.

– Lapset saattavat alkaa käydä sairaalakokemuksiaan läpi vasta vuosien päästä. Jos hoitohenkilökunnan tunnetaitoihin ja hankalien tunteiden kohtaamiseen kiinnitettäisiin enemmän huomiota, vältyttäisiin ehkä monelta isolta ongelmalta myöhemmin, Holmberg toteaa.

LTTO-koulutuksen mukaisen lopputyön, eli tunnetaitoryhmän vetämisen harjoittelun, Holmberg teki yhdessä toisen LTTO-opiskelijan, eli Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen lapsiperhekoordinaattori Pia Ilveksen kanssa. Syntyi tunnetaitoryhmä syöpää sairastavien lasten sisaruksille. Uusia tunnetaito-ryhmiä eri tavoin syövän koskettamille perheenjäsenille on luvassa vielä nyt keväälle ja syksylle Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen kautta.

Holmberg aloittaa nyt keväällä myös Tunne & Taidan vierailevana kouluttajana terveydenhuollon tunnetaitokoulutuksissa.

 

Jämäkkyyttä, myötätuntoa ja itsetuntemusta – näin tunnetaidot vaikuttavat jaksamiseen

Omien tunteiden ja tarpeiden tunnistaminen on inhimillisen hyvinvoinnin pohja. Niiden lisäksi tarvitaan myötätuntoa ja jämäkyyttä, jotta tunnistamista seuraa hyvää tekeviä tekoja.

Omien tunnetaitojen vahvistaminen ja tunnetaitojen ohjaaminen lapsille ja nuorille vaikuttavat selvästi lasten ja nuorten kanssa työskentelevien hyvinvointiin töissä, selviää Tunne & Taidan tuoreesta kyselystä.

Kyselyyn vastasi 90 Lasten tunnetaito-ohjaajaksi (LTTO) valmistunutta ammattilaista. Heistä suurin osa työskentelee varhaiskasvatuksessa, opetustyössä, kuntoutusterapeutteina tai lastensuojelussa.

Kyselystä nousee selvästi esiin kolme tärkeää teemaa: läheisempi ja myötätuntoisempi yhteys itseen, kokemus merkityksellisyydestä ja riittävä jämäkkyys, jolla huolehtii omista rajoista ja tunteiden ja tarpeiden ilmaisusta.

Yhteys omiin tunteisiin ja tarpeisiin on hyvinvoinnin perusta

Vuoden kestävässä Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksessa opiskelijat pääsevät kokemuksellisesti työstämään omia tunne- ja tarvetaitojaan, tutustumaan omaan tunnehistoriaansa ja opettelemaan kokemuksen kautta uusia tapoja toimia omien ja toisten tunteiden kanssa. Tämä kaikki toimii pohjana sille, miten tunnetaitoja lähdetään ohjaamaan lapsille ja nuorille.

Vastaajista kaikki kertovat, että yhteys itseen on syventynyt koulutuksessa selvästi – kahdeksalla kymmenestä melko tai erittäin paljon.

Yhteys itseen eli kyky tunnistaa omia tunteita ja tarpeita on koko inhimillisen hyvinvoinnin ja rakentavan vuorovaikutuksen ydin. Tunteet tuntuvat meissä kehollisina muutoksina – muun muassa värinänä, paineena, puristuksena – ja tuovat sitä kautta tietoisuuteen fyysisiä, psyykisiä ja sosiaalisia tarpeitamme.

Jos oman kehon tuntemusten kuuntelu on vierasta tai ehkä jopa epämiellyttävää, ei tarpeillakaan ole mahdollisuutta nousta tietoisuuteen ja tulla vastatuiksi.

Elämästä saattaa tulla ulkoaohjautuvaa – muiden tarpeisiin ja toiveisiin vastaamista ja niihin sopeutumista – tai vain miellyttäviltä tuntuvien tunteiden metsästystä.

Ja nurinkurisesti käykin niin, että mitä enemmän hankalilta tuntuvia tunteita väistää tai tukahduttaa, sitä enemmän niitä alkaa kokea.

”Kun olen paremmassa yhteydessä itseeni, tunnistan paremmin tarpeitani.”

”Osaan pysähtyä kuulostelemaan omia tarpeitani tarkemmin ja uskallan kertoa niistä paremmin läheisilleni. Osaan siis pitää puoliani paremmin. Jaksan paremmin töissä, kun osaan pitää parempaa huolta omasta palautumisestani vapaa-ajalla.”

Tietoisuus on kaiken alku – sen lisäksi tarvitaan myös rohkeutta ilmaista

Pelkkä tietoiseksi tuleminen tunteista ja tarpeista ei kuitenkaan riitä tuomaan hyvinvointia. Sen lisäksi tarvitaan myös rohkeutta ja jämäkkyyttä ilmaista sitä, mitä itsessään todeksi kokee ja mitä tarvitsee.

Etenkin oman vihan, pettymyksen ja esimerkiksi turvan, arvostuksen ja tuen tarpeiden ilmaiseminen voi olla pelottavaakin, jos siihen ei ole tottunut tai jos elämää on kannatellut uskomus siitä, että aina pitää pärjätä yksin.

Kuitenkin vain tuomalla todellista itseään vuorovaikutukseen voi alkaa vaikuttaa ympäristöönsä niin, että valinnat ja muutokset palvelevat omaa hyvinvointia.

”Osaan pitää paremmin huolta omista rajoista ja sitä kautta jaksamisesta. Olen armollisempi itseä kohtaan. Osaan kuunella itseä ja tunteitani tässä ja nyt ja huomioida ne valintoja tehdessäni.”

Lähes kaikki vastaajat vastaajista kertovat, että ilmaisevat itseään nyt rohkeammin kuin ennen – kuusi vastaajaa kymmenestä kertoo, että rohkeus on lisääntynyt melko tai erittäin paljon.

”Itseni kuuntelu on lisääntynyt ja kuulen mitä tarpeita minussa. Osaan sanoa ei tarvittaessa.”

Yhdeksän kymmenestä kertoo myös huolehtivansa omasta palautumisestaan nyt aiempaa paremmin, myös päivän mittaan.

”Osaan paremmin huolehtia omasta palautumisesta, rajata työaikaa sekä seurata itsestä niitä merkkejä, jotka kertovat liiasta työmäärästä. Lisäksi ihan päivän aikana tulee kiinnitettyä huomiota hengitykseen ja pieniä pysähtymisen hetkiä esim. ympäristön huomioimiseen.”

Myötätunto tuo sujuvuutta, jaksamista ja tilaa ilolle

Tunnetaitojen kehittäminen tuo myös turvaa kohdata niin omia kuin toisten hankalailta tuntuvia tunteita – ahdistusta, pettymystä, ärtymystä, vihaa, surua – joita väistämättä niin arki- kuin työelämässä riittää.

Yhdeksän kymmenestä kertoo huomanneensa, että joustavuus ja kyky kohdata hankaliakin asioita tai muutostilanteita on parantunut. Kuusi kymmenestä kertoo sen parantuneen jopa melko tai erittäin paljon.

”Niiden asiakkaiden kohdalla, joilla on käyttäytymisen ongelmatiikkaa, on paljon enemmän itsellä keinoja käytössä ja ymmärrystä, jota voi sitten jakaa myös yhteistyötahoille. Se antaa jaksamista itselle, kun tietää ja ymmärtää, mistä on kyse eikä siten aseta itselle liian suuria vaatimuksia eikä sitä kautta myöskään lapselle.”

Myötätunto niin itseä kuin muita kohtaan on kasvanut koulutuksen aikana selvästi, vastaajat kertovat.

”Myötätunto ja itsemyötätunto ovat auttaneet löytämään isoimpia oivalluksia. Myötätunnon kautta lapsen tilanteen ymmärtäminen ja tunteiden sekä tilanteiden sanoittaminen ovat lisänneet onnistumisen kokemuksia lasten kanssa ja itsemyötunnon löytäminen on auttanut minua hyväksymään erilaisia puolia ja tarpeita itsessäni.”

Kahdeksan kymmenestä vastaajasta onkin huomannut, että työssäjaksaminen ja yleinen työhyvinvointi ovat kohentuneet.

”Omaa tunnemaailmaa läpikäydessäni sain kasvatettua itsemyötätuntoa, oman osaamisen ja itseni arvostamista sekä omia rajoja niin paljon, että kykenin palaamaan kesällä töihin.”

Oman työn merkityksellisyys tuo voimaa

Vastaajista kaikki kertovat työn merkityksellisyyden kasvaneen omien tunnetaitojen kehittämisen jälkeen – seitsemän kymmenestä kertoo sen lisääntyneen melko tai erittäin paljon.

”Merkityksellisyyden kokeminen on lisääntynyt ja se lisää voimavaroja!”

Myös lasten tunnetaitojen vahvistaminen, mahdollisuus voida vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin, tuo työhön huimasti merkityksellisyyttä, vastaajat kertovat.

”Vaikka työnkuva on vaativa, koen sen innostavana ja merkityksellisenä. Voin työssäni jakaa vuorovaikutus-, tunne- sekä tietoisuustaitoja lapsiryhmän ja yksittäisten lasten tarpeiden mukaan. Ellen olisi opiskellut tunnetaito-ohjaajaksi, en olisi löytänyt näin innoittavaa ja palkitsevaa työtä, ja se on vaikuttanut huomattavan paljon omaan työssäjaksamiseeni!”

Kyse ei ole pienestä asiasta, sillä merkityksellisyyden kokeminen vaikuttaa tutkimusten mukaan työssäjaksamiseen selvästi.

”Itseäni innostaa ja auttaa jaksamaan työssä, kun koen onnistumisen kokemuksia rakentavassa vuorovaikutuksessa, sensitiivisessä kohtaamisessa ja yhteyden kokemisessa toisiin ihmisiin.”


Omien tunnetaitojeni kehittämisen ansiosta:

  • Jaksan paremmin töissä (83%)
  • Huolehdin palautumisestani paremmin (88%)
  • Minun on helpompi kohdata muutoksia ja hankalia asioita (93%)
  • Työ tuntuu merkityksellisemmältä (96%)
  • Työssäni on iloa ja innostusta enemmän (88%)

Lähde: Kysely Lasten tunnetaito-ohjaajille, 11/2019. n=90. Lämmin kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Jutussa olevat sitaatit on poimittu kyselystä. 


 

LTTO jättää pysyvän jäljen: Tunnetaitojen tukeminen juurtuu osaksi työtä

Työnantajan ja työyhteisön rooli tunnetaitojen tukemisessa on erittäin merkittävä, valmistuneet ohjaajat kertovat Tunne & Taidan tuoreessa kyselyssä.

Yhdeksän kymmenestä Lasten tunnetaito-ohjaajasta (LTTO) kertoo, että tunnetaitojen tukeminen on juurtunut melko (41%) tai erittäin paljon (51%) osaksi omaa työnkuvaa.

Tiedot selviävät Tunne & Taidan tekemästä kyselystä, johon vastasi 79 Lasten tunnetaito-ohjaajaa. Ensimmäiset ohjaajat ovat valmistuneet 2016, ja nyt LTTO-koulutuksesta on valmistunut jo yli 300 ohjaajaa.

Juurtumista on tukenut koulutuksen omakohtaisuus, perusteellisuus, koulutuksen materiaalit ja mahdollisuus lisäkoulutukseen ja vertaistukeen toisten valmistuneiden ohjaajien kanssa, vastaajat kertovat.

“Oma kokemuksellinen oivaltaminen ja jano kohdata itseni aidosti ja rehellisesti. Kaikki työkalut mitä siihen olen koulutuksessa saanut. Kun osaan kohdata itseä on toisen kohtaaminen luontevaa ja tulee vähän niin kuin bonuksena päälle.”

Juurtumista on motivoinut myös muutos, mitä koulutuksessa ja siihen kuuluvassa lopputyössä näkee itsessään ja lapsissa tapahtuvan.

”Omakohtainen kokemus hyvinvoinnin lisääntymisestä tunnetaitojen kehittymisen myötä on juurruttanut ne osaksi opettajuuttani. Lasten hyvinvoinnin näkyvä lisääntyminen ja kouluviihtyvyyden, oppimisen/olemisen ilon kasvaminen tunnetaitojen opettelun kylkiäisenä.”

Eikä motivoivia tilaisuuksia harjoitteluun useinkaan puutu. Arkemme on tunteita ja tunnetaitojen käyttöä täynnä – ja niitä on läsnä jokaisessa kohtaamisessa.

”Tilanteita tulee päivittäin, jossa lapsi tarvitsee peiliä omille tunteille ja tarpeille, joten sitä kautta harjaantuu taidot.”

”Jatkuva harjoittelu arkisissa tilanteissa tukee.”

”Taitojen juurtumista on tukenut jatkuva vuorovaikutustyöskentely lasten kanssa.”

 

Kiitos, työnantaja ja työkaverit tuestanne! Sitä tarvitaan, jotta rutiinit voivat muuttua

Myös työnantajan ja työyhteisön rooli tunnetaitojen juurtumisessa osaksi arkea on erittäin merkittävä, valmistuneet ohjaajat kertovat.

”Tiimin tuki ja kiinnostus, lasten innostus ja nähdyt tulokset ja kehitys lapsissa.”

”Työnantajan tuki ja kannustus, mahdollisuus pitää ryhmiä ja käyttää omaa osaamista työarjessa.”

”Työyhteisössä kulttuuri, johon kuuluu tunnetaitojen opetus. Rehtorin tuki tuntiresurssien jakamisessa. Vanhempien kiinnostus ja tuki tunneasioita kohtaan. Yhdessä tekeminen (luokanopettajat, erityisopettajat, koulupsykologi, kuraattori, tsemppari) toisen aikuisen kanssa.”

Juurtumista on puolestaan heikentänyt etupäässä töissä koettu kiire, resurssien tai tuen puute.

Jos tukea on vähän ja kiirettä paljon, on riski luisua toimimaan niillä vanhoilla tavoilla, joita on aiemmin käyttänyt, monet vastaajista kertovat.

”Kiireinen arki on se isoin este. Koska uusien taitojen ja tapojen juurruttaminen vie aikaa ja siihen pitää panostaa.”

Moni kiittelikin kyselyssä saavansa tukea Tunne & Taidan verkkosivustosta, valmistuineiden ohjaajien omasta Facebook-ryhmästä ja Tunne & Taidan järjestämistä lisäkoulutupäivistä – ja niitä kaivataan selvästi lisää!

***

Seuraa Tunne & Taidaa somessa!

Facebook: Facebook.com/tunnejataida

Instagram: instagram.com/tunnejataida

YouTube: https://www.youtube.com/channel/UCbQsRYTnJwHV2Q5SFgTIm6w/videos

 

Kun toivo ja pelko ovat aina läsnä – ammattilaisten omat tunteet lasten erikoissairaanhoidossa

LTTO, lasten ja nuorten veri- ja syöpäsairauksien osastolla työskentelevä sairaanhoitaja Mari Holmberg: ”Hoitajan omat tunteet voivat joko tukea tai raskauttaa työtä”

Kaikki meni töissä hyvin, mutta kotiin tullessa sisällä oli vain kasa riekaleita.

Näin kuvaa oloaan yhdeksän vuotta lasten ja nuorten syöpätautien osastolla sairaanhoitajana toiminut Mari Holmberg.

Vasta usein kotiovella ehti pysähtyä, huomata pelon ja huolen. Tuntea rinnassa painavan möykyn: Entä jos meidänkin lapset sairastuvat, kuolevat?

Sitten oli vain pyyhittävä suru kasvoilta, päätettävä jättää kaikki töissä tapahtunut taakse. Avattava ovi ja hymyiltävä vastaan rientäville lapsille.

Painettava puristus jonnekin alemmas, pois tuntumasta. Oltava, kuin mitään ei olisikaan.

Pian koitti uusi päivä, uusi työvuoro. Päivä toisensa jälkeen.

– Hoitajien pukuhuoneessa saatetaan yhä vitsillä heittää, että kun työvaatteet pukee päälle, niin samalla riisuu omat tunteensa pois, Holmberg kertoo.

"Vasta usein kotiovella ehti pysähtyä, huomata pelon ja huolen.
Tuntea rinnassa painavan möykyn: Entä jos meidänkin lapset sairastuvat, kuolevat?"

Tunteet vaikuttavat merkittävästi hoidon onnistumiseen

Hoitotyön tutkimukset osoittavat, että hoitajien tunnetaidot vaikuttavat merkittävästi hoidon ja potilaskohtaamisen laatuun ja myös työssä jaksamiseen.

Sama pätee kaikkeen kohtaamistyöhön, varhaiskasvatuksesta terapiaan. Kun ihmiset kohtaavat, tunteet ovat aina läsnä.

Vaativan työn kiireessä käy kuitenkin herkästi niin, että tunteiden väistämisestä tai tukahduttamisesta tulee kaikkein käytetyin tapa kohdata tunteita.

Ei nyt. Myöhemmin. Äh, mitä nyt tällaisestä. Kyllä tässä selvitään. 

Pikku hiljaa kohtaamattomien tunteiden kuorma kasvaa ja alkaa tihkua meistä ulos: ehkä piikittelynä, vetäytymisenä, ärtyisyytenä tai särkyinä, unettomuutena, addiktioina.

Tai räjähtää säätelemättömänä ulos, kun töistä kotiin palatessa kompastuu eteisen kenkämereen.

Kuka perkele nää on tähän jättänyt! 

Pelko riittämättömyydestä kuormitti kohtaamisia

Holmberg alkoi opiskella tunnetaitoja syvemmin Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksessa.

Hän kertoo, että vaikeat kohtaamiset esimerkiksi lapsensa menettäneiden perheiden kanssa olivat sujuneet hyvin ja ammatillisesti aiemminkin, hän oli saanut niistä paljon perheiltä kiitosta.

– Olin aiemmin tällaisten kohtaamisten jälkeen kuitenkin aivan riekaleina itse. Koin ehkä alitajuntaisesti riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta, kun minulla ei ollut ratkaisua tai en voinut ottaa toisen tuskaa pois tai muuttaa tilannetta.

Myös omat lapset tulvahtivat mieleen.

– Herkästi tilannetta alkoi miettiä myös omien lasten kautta – entä jos joutuisimme itse vastaavaan tilanteeseen. Yhtäkkiä sitä kuormaa olikin itsellä sitten tosi paljon.

Tunteiden salliminen ja sanoittaminen helpottaa

Koulutuksen jälkeen oma jaksaminen kohtaamistilanteissa muuttui ratkaisevasti.

Holmberg kertoo esimerkin tilanteesta, jossa perheen lapsi joutui hankalaan leikkaukseen. Hän istui toisen vanhemman kanssa odottamassa, jutteli leikkauksesta ja toipumisesta.

Holmberg näki, miten paljon vanhempi pidätteli, vaikka toisteli rohkaisevia sanoja. Veti syvään henkeä. Istui jännittyneenä, kädet tiukasti sylissä.

”Sua varmaan pelottaa aika kovasti”, Holmberg kysyi.

Se avasi oven. Suru ja pelko saivat tulla esiin, lohduton itku. Entä jos menetämme hänet?

Holmberg oli rinnalla ja hengitteli. Oli vaan, läsnä ja lähellä, auttoi katsomaan ja kantamaan surua.

Nyt on näin ja saa olla.

Suru sai kestää niin kauan kuin se kesti. Sitten vanhempi itse totesi, että nyt hänellä on sellainen olo, että voisi lähteä syömään lounasta.

– Ilman Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutusta en olisi osannut sanoittaa vanhemman tunnetta enkä olisi ollut kykenevä ottamaan hänen tunnettaan vastaan. Itsellä säilyi tilanteessa turvallinen olo, että kyllä me pärjätään, vaikka toisen ahdistus oli kova.

 

”LTTO-koulutus on tuonut mulle turvaa olla omien tunteideni kanssa. Mun ei enää tarvitse pelätä reaktioitani tilanteissa, joissa perhe kokee surua, pelkoa tai ahdistusta. Tiedän, että mulla on keinoja kohdata omia tunteitani, myös tosi hankalia”, sairaanhoitaja Mari Holmberg kertoo.

Opettajan kirje oppilaalleen: ”Minä ihailen sinun selviytymistäsi, sinun matkaasi”

”En voi sinulle sanoa, miksi olet kaiken kokenut, enkä voi viedä pahaa sinulta pois. Mutta tiedän, että olet nyt siinä ja minä näen sinut, kuulen sinua ja arvostan sinua juuri sinunlaisenasi lapsena”, kirjoittaa opettaja, LTTO Tiina Santos maahanmuuttajataustaiselle oppilaalleen.

”Jokainen meistä lähellä olevista aikuisista voi olla lapselle se henkilö, joka pysähtyy ja on läsnä. Ihminen, joka viestittää lapselle, että olet turvassa.”

Näin toteaa yli viisitoista vuotta suomea toisena kielenä etupäässä maahanmuuttajalapsille opettanut LTTO Tiina Santos.

– Se ei tarkoita sitä, että alamme terapeutiksi lapselle, vaan se tarkoittaa sitä, että tuomme lapselle läsnäoloa ja huomatuksi tulemista. Ikään kuin sanatonta yhteyttä siitä, että näen tarinasi ja ihailen sitä, miten olet selviytynyt tuosta kaikesta ja miten elämässäsi on nyt monia hyviä asioita.

Omille oppilailleen, heistä jokaiselle, hän kirjoitti tämän kirjeen:

”Sinä olet kaikki se, mitä olet kokenut.

En voi sinulle sanoa, miksi olet sen kaiken kokenut enkä voi viedä sitä pahaa sinulta pois, mutta tiedän, että olet nyt siinä ja minä näen sinut, kuulen sinua ja arvostan sinua juuri sinunlaisenasi lapsena.

Ei haittaa, vaikket vielä osaa kaikkea sitä, mitä muut osaavat. Ei haittaa, sillä olet nähnyt paljon sellaista, mitä muut eivät ole nähneet.

Minun ei tarvitse tietää tarkalleen, mitä olet kokenut.

Tiedän, mitä monet tänne tulleista ovat kokeneet kotimaassaan, merellä kumiveneessä, vastaanottokeskuksissa, uudessa ympäristössä kielitaidottomana tai huolen jatkuessa yhä edelleen vanhempien puheissa tai kotimaan televisiolähetyksissä.

Miten pelottavaa on selvitä siitä kaikesta.”

**

“Ehkä vasta vähitellen vuosien aikana alat ymmärtää, miten sinun polkusi on eronnut muista lapsista. Ehkä vasta turvan tilan kautta alat pystyä muistamaan kaikkea mitä on tapahtunut.

En kuitenkaan voi tietää, miten pysyvää sinun turvasi tila on. Onko sinulla varmuus tulevaisuudestasi?

Jos perheelläsi ei ole varmuutta, sinä kyllä sen aistit kotonasi. Ehkä vanhempasi ovat hermostuneita, suuttuvat pienistäkin asioista. Ehkä heillä ei ole voimia kohdata sinun huoltasi. Ehkä he eivät jaksa miettiä sitä, mitä sinä olet kokenut ja miltä se on sinusta tuntunut.

Voi olla, että he itkevät öisin, kun et näe. He itkevät, koska ovat itsekin rikkinäisiä lapsia eivätkä voi vielä rentoutua. Muistot mylläävät mielessä öisinä kuvina. Kurkkua kuristaa huoli kotimaahan jääneistä perheenjäsenistä. Suru myös kotimaan menettämisestä.

Kaikki piti jättää, mukaan tuli ehkä vain päällysvaatteet ja passi – tai nekin hukkuivat pitkällä matkalla.”

**

“Silti minä ihailen sinun selviytymistäsi, sinun matkaasi.

En tiedä, miten oma lapseni olisi selvinnyt tuosta kaikesta, enkä sitä, miten minä osaisin olla vanhempasi. Varsinkaan, jos en saisi apua itselleni menneen käsittelyssä ja eteenpäin menemisessä.

Vain anonyymina ilman turvaverkkoa ulkomailla elänyt voi tavoittaa sitä, miltä vanhemmistasi nyt tuntuu.

Miten haastavaa on käydä eri viranomaisten luona, yrittää löytää kaupoista ruoka-aineita, ymmärtää erilaisia laskuja ja lappuja, mitä kouluista ja toimistoista tulee, yrittää etsiä apua terveyshuoliin ja unettomuuteen.

Ovatko vaihtuvat viranomaiset oikeasti kohdanneet vanhempasi? Onko vanhemmillasi tunne, että he ovat tulleet ymmärretyksi ja kohdatuksi? Ovatko viranomaiset nähneet ne surun ja pelon täyttämät kyyneleet silmäkulmissa, kun vanhempasi häpeävät taas osaamattomuuttaan?”

**

“Tämän kaiken keskellä mietin vain, mitä sinä, pieni ihminen, ajattelet.

Kannatko ehkä syyllisyyttä siitä, että vene kaatui ja veljesi hukkui? Kannatko syyllisyyttä siitä, että äitisi on niin surullinen? Kannatko syyllisyyttä siitä, että vanhempasi joutuvat opettelemaan erilaisia uusia taitoja, kuten tietokoneen käyttämistä?

Kannatko syyllisyyttä siitä, ettet pärjää koulussa? Kannatko syyllisyyttä siitä, että jouduit tappeluun haluamattasi ja nyt hävettää? Kannatko syyllisyyttä siitä, että olet erilainen?

Miten sinä jaksat, pienoinen, kaiken tämän?”

**

“Mutta olen myös nähnyt sen, miten sinun voimaantumisesi kehon tunteiden tunnistamisessa ja niistä kertomisessa voi nostaa suuren puron, jonka valo loistaa myös perheeseesi.

Antaa valoa ja uskoa myös vanhemmillesi, että tunteet ovat meidän ja niitä voi puhallella pois. Niitä voi maalata pois. Niitä voi tanssia pois. Niihin voi tuoda rauhan hengittämällä.

Eivätkä tunteet ryöpsähdä hallitsemattomasti pintaan, kun vähän kantta avaa, sillä ne ovat olleet siinä jo pitkään. Ne ovat osa sinun elämääsi, ajatuksiasi ja sinua. Ne ovat sinun arjessasi ja juhlissasi. Ja kun saat niitä puhallettua pois, löydät vapautta, ja ilo alkaa nousta esiin varjoista.”

 

Kirjoittaja Tiina Santos opettaa suomea toisena kielenä ja kouluttautunut Lasten tunnetaito-ohjaajaksi.

Maahanmuuttajalasten kanssa työskentelevä opettaja: Vaikeat tunteet sallimalla oppiminen helpottuu

Traumat ja kauhut ovat arkea osalle maahanmuuttajalapsista ja vaikuttavat lapsiin ja heidän perheisiinsä monin tavoin, kertoo LTTO-koulutettu S2-opettaja Tiina Santos.

Lasten tunnetaito-ohjaaja, S2-opettaja Tiina Santos opettaa suomea toisena kielenä helsinkiläisessä peruskoulussa.

Hänen oppilaansa ovat maahanmuuttajataustaisia, ja osalla lapsista on takanaan myös traumaattisia kokemuksia kotimaastaan tai pakomatkasta Suomeen.

Santos on huomannut, miten monella lapsella turvattomuudesta ja huolesta on tullut normaali olotila.

– Se vaikuttaa merkittävästi lapseen ja oppimiseen, Santos toteaa.

Kotona vanhemmat saattavat murehtia kotimaahan jääneitä sukulaisistaan, olohuoneessa televisio välittää lohdutonta kuvaa ja uutisia kotimaan tapahtumista, Santos kuvaa.

– Jos lapsen perheellä ei ole varmuutta tulevasta, lapsi kyllä aistii sen. Vanhemmat voivat olla hermostuneita ja traumatisoituneitakin kaikesta tapahtuneesta, suuttua pienistäkin asioista. Voi olla, ettei heillä ole voimia kohdata lapsen huolta ja nähdä asioita lapsen kannalta, Santos kuvailee.

Hyväksyntä ja turva luovat oppimiselle tilaa

Santos muistuttaa, että lapsessa on kaikki se, mitä hän on kokenut. Koetut ja käsittelemättömät ylivoimaiset kokemukset voivat konkreettisesti olla uuden oppimisen tiellä – sille ei yksinkertaisesti ole tilaa.

"Voin nähdä, kuulla ja arvostaa lasta juuri sellaisena kuin hän on."

– Voin välittää lapselle, että ei haittaa, vaikkei hän vielä osaakaan kaikkea sitä, mitä muut osaavat. Hän on nähnyt paljon sellaista, mitä muut eivät ole eivätkä toivottavasti koskaan tulekaan näkemään.

Pikku hiljaa pienillä asioilla voi kuitenkin saada aikaan suuria muutoksia, Santos muistuttaa. Arkisilla kohtaamisilla koulussa. Kaikkien tunteiden ja kokemusten sallimisella ja niiden hyväksymisellä osaksi elämää.

– En voi selittää lapselle, miksi hän on kokenut sen kaiken enkä voi viedä häneltä pahaa oloa pois. Mutta tiedän, että voin nähdä, kuulla ja arvostaa lasta juuri sellaisena kuin hän on.

Näitä kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksia Santos on vahvistanut myös erillisillä tunnetaitoryhmillä. Kun yhteistä kieltä ei ole ollut, sitä suurempi merkitys on ollu kuvallisella ja kehollisella kommunikaatiolla ja ilmaisulla.

Niin paljon voi sanoa sanomatta mitään. Katseilla, kuvilla, eleillä, kehon asennoilla, väreillä, savella, musiikilla.

Hyväksynnän tuomat muutokset alkavat näkyä lapsissa pieninä häivähdyksinä arjen tohinoissa.

– Kun tällainen lapsi saa mahdollisuuden tulla kosketetuksi läsnäololla, huomatuksi lämmöllä ja turvatuksi rajoilla ja turvallisella kouluympäristöllä, hän alkaa voida paremmin.

Osa lapsista voi tarvita syvempää työskentelyä terapiassa, mutta läsnäolevalla turvallisella koulun arjella, jossa on sisäistä herkkyyttä omaavia opettajia, voi olla jo riittävästi avaimia hyvinvoinnin parantumiseen, Santos sanoo.

Tiukkojen resurssien koulumaailmassa tämä ei kuitenkaan aina toteudu. Santos myös näkee, että opettajan nykyinen työnkuva on jo niin laaja, ettei lasten voimaantuminen voi olla vain koulun vastuulla.

– Vaikka opettajan rooli on merkittävä, täytyy näiden lasten auttamiseen olla yhteiskunnassa riittävästi resursseja ja myös tukea siihen, että perheet rohkenisivat ottaa apua vastaan.  Jään usein pohtimaan sitä, kuinka paljon tulevaisuuden ongelmia voitaisiinkaan välttää sillä, että nämä nuoret ja lapset saisivat jo nuorena tukea. Jälkikäteen tehtävä korjaustyö tulee varmasti maksamaan enemmän!

Katso Tiinan haastattelu LTTO-koulutuksen merkityksestä hänen työlleen:

Lisää tietoa ja tukea pakolais- ja turvapaikanhakijalasten ja -nuorten oppimisen tueksi >

***************************************************************

Kohtaamisen ja tukemisen taitoja lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Moni lasten ja nuorten kanssa työskentelevä kaipaa lisää työkaluja ja taitoja tukea lasten tunnetaitoja ja kuulla tunnetilanteiden taakse.

Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksesta on valmistunut jo yli 300 lasten ja nuorten kanssa työskentelevää ammattilaista opetus- ja varhaiskasvatuksesta, kuntoutusterapiasta, lastensuojelusta, sosiaalityöstä sekä terveydenhuollosta. Kaikki tekevät arvokasta kohtaamistyötä omilla työkentillään ja moni ohjaa erillisiä tunnetaitohetkiä lapsille ja nuorille.

Koulutus on laajin ja perusteellisin Suomessa tarjolla oleva koulutus tunnetaitojen tukemiseen – se on myös omakohtainen ja kokemuksellinen.

Koulutus kestää vuoden ja vastaa työmäärältään 40 op.

Lue lisää Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksesta ja tule mukaan! 

Ehdit vielä ilmoittautua huhtikuussa Helsingissä alkavaan koulutusryhmäämme! Muut kevään koulutusryhmät ovat jo täynnä.

🌷 Helsinki 16.4. Haku 2.4. mennessä.

Syksyn ryhmät alkavat:
🌼 Tampereella 3.8.
🌼 Rovaniemellä 14.9.
🌼 Lisäksi Turkuun on suunnitteilla uusi ryhmä syksylle! Julkaisemme sen päivät piakkoin!

Tutustu myös muihin kevään koulutuksiimme! 

 

Vuoden koulutusvaikuttaja: Koulun näkymätön työ on usein se kaikkien tärkein

Se, että opettaja uskaltaa katsoa oppilaan tilannetta, hyväksyy ja elää rinnalla, voi olla koulun suurin anti, kasvatustieteen professori, aivotutkija Minna Huotilainen sanoo. Hänet palkittiin juuri Vuoden koulutusvaikuttajana.

“Se on isoin este, ettemme ymmärrä, että näitä taitoja voi edes oppia.”

Professori Minna Huotilainen istuu työpöytänsä ääreen ja laskee kädet alas. Ollaan korkealla Helsingin yliopiston Siltavuorenpenkereen kampuksella, jossa Huotilainen toimii kasvatustieteen professorina ja aivotutkijana.

Viikonloppuna hänet palkittiin Educa-messuilla Vuoden koulutusvaikuttajana.

Viereisestä tilasta kuuluu innostuneita ääniä, kun opiskelijat jatkavat matematiikan konkretisoinnin ja havainnollistamisen keinojen tutkimista.

– Tiedon ja taidon oppiminen on meille tuttua. Osaamme kuvata, mitä tiedämme ja mitä taidamme esimerkiksi motorisesti. Mutta sitten on paljon sellaista oppimista, joka on tiedon ja taidon välimaastossa, ja joka usein jää meiltä huomaamatta tai oivaltamatta.

Tällaiselle oppimiselle ei oikeastaan ole edes sanoja. Se on sitä, miten ihminen on itsensä kanssa ja vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.

Se on sitä, miten ihminen tunnistaa kehossaan tapahtuvaa, miten ilmaisee itseään myös sanattomasti, miten tuo itsestään ja omastaan jotakin yhteiseen todellisuuteen, rikastuttaa sitä, muokkaa sitä, ottaa siitä vastaan.

– Tämä on ihan erilainen oppimisen tapa. Se ei ole tietoa eikä taitoa, ja silti se on jotain, mitä me voimme opettaa ja oppia myös kouluissa. Isoin este tällaisen oppimiselle on se, ettemme ymmärrä, että tätä voi edes oppia.

Mitkä ovat lapselle tärkeimmät eväät elämään?

Ja silti, Huotilainen kertoo, opettajat opettavat näitä tunnetaitoja jo paljon. Osa tietoisesti, osa tiedostamattaan.

– Mitä pidemmälle opettajan ura kehittyy, sitä enemmän näiden taitojen merkitys usein itselle korostuu. Sen oivaltaminen, että mitä varten ja mitä täällä oikeastaan ollaan tekemässä. Että se, mitä eväitä lapsille antaa, ei ole tieto ulkoa opittu lista Suomen joista.

Huotilainen miettii hetken ja jakaa:

– Se, että opettaja uskaltaa katsoa oppilaan tilannetta, hyväksyy ja elää rinnalla, voi olla koulun suurin anti.

Sen oivaltaminen usein myös helpottaa. Asettaa asiat tärkeysjärjestykseen, luo opettajan työpäivään rajaa, jonka sisällä voi kokea riittävyyttä.

– Opettajat ovat usein kovin ankaria itselleen, vaativat itseltään paljon ja tahtovat antaa lapsille ja nuorille kaikkensa. Se on kova resepti, jolla on vaikea jaksaa.

Varsinaisten tietojen ja taitojen opettaminen on kuitenkin mahdotonta, kun lapsi tai nuori voi pahoin.

Mistä saisin apua tälle lapselle ja perheelle? Miten jaksan itse?

Moni opettaja kuvaa, että muutos kymmenen viime vuoden aikana on ollut raju. Yhtäkkiä oma työ on sosiaali- ja mielenterveystyötä, avun hakemista ja järjestämistä lapsille ja perheille ilman, että sille on varattu mitään aikaa tai siihen saisi itse tukea.

Työ on usein myös surun ja järkytyksen kantamista siitä, että apua ei ole saatavilla

– Opettaja huomaa syrjiviä rakenteita, mutta ei pysty muuttamaan niitä, Huotilainen pudistaa päätään.

Tämän lisäksi pitäisi tehdä itse päätyö, eli opettaa.

Tilanne on tuttu myös muualla maailmassa.

Isossa-Britanniassa keskustellaan parhaillaan siitä, miten lasten ja nuorten arkisten ympäristöjen – koulujen, päiväkotien – aikuiset voivat pienillä muutoksilla tukea merkittävällä tavalla särjetyn mielen hyvinvointia ja eheytymistä. 

Luota pienten tekojen voimaan

Vaikka muutos pelottaa, se on tarpeen ja helpottaa, brittiläiset asiantuntijat viestivät.

Usein pienikin pysähtyminen riittää. Ilahtuneen, arvostavan katseen välittäminen. Kokemusten – rajujen, karujen, riipivienkin – kuuleminen ilman arvostelua tai neuvontaa. Myötäeläminen. Rinnalle asettuminen. Yhdessä tekeminen. Pienen hyvän huomaaminen.

Siihen luottaminen, että mitä enemmän hätää ja vastustusta, sitä enemmän tarvitaan turvaa ja hyväksyntää, ja sitä vähemmän vaatimuksia ja ratkaisuja.

Siihen luottaminen, että mitä enemmän turvaa ja hyväksyntää, sitä enemmän on lopulta tilaa oppimiselle ja opettamiselle.

– Opettaja, joka yrittää pitää kiinni siitä, että nyt opetellaan ne Suomen joet, niin aika tahkoomista on se todellisuus, Huotilainen toteaa.


Kohtaamisen ja tukemisen taitoja lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Moni lasten ja nuorten kanssa työskentelevä kaipaa lisää työkaluja ja taitoja tukea lasten tunnetaitoja ja kuulla tunnetilanteiden taakse.

Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksesta on valmistunut jo yli 300 lasten ja nuorten kanssa työskentelevää ammattilaista opetus- ja varhaiskasvatuksesta, kuntoutusterapiasta, lastensuojelusta, sosiaalityöstä sekä terveydenhuollosta. Kaikki tekevät arvokasta kohtaamistyötä omilla työkentillään ja moni ohjaa erillisiä tunnetaitohetkiä lapsille ja nuorille.

Koulutus on laajin ja perusteellisin Suomessa tarjolla oleva koulutus tunnetaitojen tukemiseen – se on myös omakohtainen ja kokemuksellinen.

Koulutus kestää vuoden ja vastaa työmäärältään 40 op.

Lue lisää Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksesta ja tule mukaan! 

Ehdit vielä ilmoittautua joihinkin keväällä alkaviin koulutusryhmiimme – osa ryhmistä on jo täynnä!

🌷 Kuopio 17.2. Haku 29.1. mennessä. Vielä muutama paikka vapaana!

🌷 Turku 12.3. Haku 31.1. mennessä. Vielä pari paikkaa vapaana!

🌷 Helsinki 16.4. Haku 2.4. mennessä.

Tampereen (28.1.) ja Oulun (12.3.) kevään ryhmät jo täynnä, mutta voit kysyä peruutuspaikkoja ja ilmoittautua Ouluun varasijalle.

Tutustu myös muihin kevään koulutuksiimme! 

 

Kasvatustieteen professori: Koulun tulisi näyttää lapselle hänen erityisyytensä

Erityisoppilas-termin ”kaappaaminen” on ollut aivotutkija, professori Minna Huotilaiselle tietoinen valinta.

Kasvatustieteen professori, aivotutkija Minna Huotilaisen silmissä me olemme kaikki erityisoppilaita.

Erityisiä oppijoita, joista kukin oppii parhaiten tavallaan.

Erityisoppilas-termin kaappaaminen toiseen merkitykseen on ollut Huotilaiselle tietoinen valinta.

– Ensinnäkin erityisoppilas on terminä hyvin leimaava. Toisekseen, leima on aikaan sidottu. Jos sama luokallinen oppilaita olisi ollut koulussa 1920-luvulla tai olisi oppimassa 2040-luvun koulussa, niin ”ongelmallisiksi” koetut oppilaat olisivat ihan eri oppilaita. Haasteellisuus on aina suhteessa ympäristöön ja sen vaatimuksiin.

Huotilainen peräänkuuluttaakin kaikilta lasten kanssa työskenteleviltä kykyä nähdä erilaisia ominaisuuksia arvokkaana.

– Yksi koulun tärkeimmistä tehtävistä on näyttää lapselle se, mikä hänessä on erityistä. Että jokainen lapsi saisi löytää itsestään sen erityisyyden, mistä hän voi antaa muille, koska heillä ei sitä samaa ole.

“Että jokainen lapsi saisi löytää itsestään
sen erityisyyden, mistä hän voi antaa muille,
koska heillä ei sitä samaa ole.”

Huotilainen korostaa, että vähemmistöasema on heti rikkaus, kun se ei ole heikkous.

– Me kaikki kuulumme useisiin erilaisiin vähemmistöihin, Huotilainen muistuttaa.

Erityisoppilaita ja turvapaikanhakijoita

Toisen sanonnan mukaan olemme kaikki myös emotionaalisen turvan turvapaikanhakijoita. Tarvitsemme emotionaalista turvaa voidaksemme oppia, voidaksemme luoda uutta, voidaksemme hyvin elämässämme.

– Jos lapsella on kotona turvapaikka, jossa hän voi saada myös ne raivarit turvallisesti, hänen on huomattavasti helpompi lähteä siitä koulun penkille kuin jos sellaista ei ole tai ehkä edes vanhemmatkaan eivät ole sellaista koskaan kokeneet.

Huotilaista harmittaa julkisuudessa usein esiintyvä oletus siitä, että luokassa on yksi tai korkeintaan kaksi erityistä tukea tarvitsevaa lasta, muut ikään kuin pärjäävät ilman.

– Tämähän ei ole ollenkaan todellinen tilanne, vaan meillähän on koko lapsiryhmä täynnä lapsia, jotka tarvitsevat tukea, ja jokainen heistä tarvitsisi niitä omia hetkiä opettajan tai varhaiskasvattajan kanssa.

“Meillähän on koko lapsiryhmä täynnä lapsia,
jotka tarvitsevat tukea, ja jokainen heistä
tarvitsisi niitä omia hetkiä opettajan tai

varhaiskasvattajan kanssa.”

 

Huotilainen kuvaa, miten kova paikka monelle opettajalle on tajuta, miten vähän päivässä lapsille ehtiikään antaa.

– Se on kamalaa, ei voi muuta sanoa. Ja se on resurssointikysymys.

Huotilainen heittää ajatusleikin siitä, miten erityisen tuen tarpeen kustannukset muuttuisivat, jos koulut olisivat lähtökohtaisesti paremmin resurssoituja.

– Kuinka paljon meille silloin edes syntyisi erityisen tuen tarvetta? hän kysyy.

Erityisen tuen tarve herkästi myös eristää oppilaan. Ryhmässä piilee kuitenkin koko ihmisyyden vahvuus.

– On hyvä muistaa, että ihminen on laumaeläin ja kasvu tapahtuu aina ryhmässä. Laumasta eristäminen käytännössä estää laumassa toimimisen taitojen kehittymisen, mutta myös itsensä kanssa olemisen taito on täysin kateissa. Sekin syntyy laumassa olemisesta.

“Myös itsensä kanssa olemisen taito
syntyy laumassa olemisesta.”