Tunnemuisti – Miten tunnekokemukset tallentuvat ja miten ne vaikuttavat?

Puinen lattia narisee allasi hiippaillessasi yöllä vierasmökin vessaan. Tuttu lämmin tunne läpäisee kehosi – mummola. Mummon turva ja tuoksu tuntuvat elävinä olossasi. Ja entä se leivinuunin lämpö siitä ohikulkiessa! Tunnemuisti – se on toiminut sinussa jälleen.

Kuvat: IngImage

Tunnemuistista aktivoituu nyt-hetkeen niin miellyttäviä kuin epämiellyttäviäkin kokemuksia, joiden avulla alitajuisesti arvioimme nyt-hetkeä. Aina niillä ei kuitenkaan ole todenperäisyyttä tähän hetkeen, mutta aivomme ovat tässä suhteessa melko yksinkertainen elin. Niille on sama onko jokin asia todellisuudessa koettu vai mielessä kuviteltu uhka. Se on silti kokemus, johon voi nojata. On siis hyvä huomioida, millaisia kuvia mieleensä maalaa.

Aivomme skannaa jatkuvasti ympäristöämme suojellakseen henkeämme ja varmistaakseen hyvinvointimme.

Tämän se tekee arvioimalla mahdollisia uhkia tai meille suotuisia elementtejä, jotta se voi laittaa kehomme tarvittaessa salamannopeasti toimintavalmiuteen. Alkukantaista, mutta meissä edelleen automaatiolla toimivaa. Se, miten automaatio uhan ja turvan voimakkuuksia arvioi, tapahtuu pitkälti tuon opitun ja itseemme tallentuneen tunnemuistimme kautta. Siksi toisen turva voi olla toisen uhka.

Tunnemuisti muokkautuu meihin jokaisen kokemamme vahvan tunnekokemuksen kautta.

Aivot keräävät ensihetkistämme lähtien valtavaa kokemusten tietokantaa, johon ne vertaavat nyt-hetkessä tapahtuvaa tilannetta. Onko syytä valpastua ja puolustautua vai paeta nopeasti paikalta? Aktivoidaanko lepo- ja sulattelutoiminnostamme vastaava parasympaattinen hermosto, vai annetaanko aktivaatiosta vastaavalle sympaattiselle hermostolle impulssi toimintaan heräämiseen? Millaisia muistoja tähän nyt-hetkeen liittyen tunnetietokoneemme amygdala löytää hippokampuksesta, muistipankistamme?

Tunteiden salamannopea syttyminen ja niihin reagoiminen on tarkoituksellista. Jos käsittelisimme kaikki yhtäkkiset tilanteet kognitiivisen eli tiedollisen järjestelmämme kautta punniten eri toimintavaihtoehtojen hyötyjä ja haittoja, emme ehtisi toimia niin nopeasti, mitä tunteet saavat meissä aikaan. Hyvä ja huono puoli. Hyvä se on siksi, että hätätilanteessa ehdimme vetäistä käden kuumalta liedeltä jäämättä tarkemmin tunnustelemaan sen kuumuusastetta ja pohtimaan mahdollisen ihovaurion vakavuutta. Huono puoli siinä on se, että jos emme ole tietoisia tunteistamme, saatamme vaikkapa huutaa toisen päälle oloamme tai vetäytyä panssarilasin taakse tavoittelemattomiin aiheuttaen säätelemättömänä sillä itselle tai toiselle vain lisää kärsimystä.

Jokainen tunnekosketus tallentuu sinuun

Ihmisen hermosto alkaa kehittymään kohdussa jo kolmen viikon ikäisenä sikiönä. Äiti ja vauva ovat kohtuajan varsin symbioottinen pari. Niinpä myös äidin kokema stressi ja vahvat tunnekokemukset välittyvät stressihormoni kortisolin muodossa istukan kautta lapseen. Suomalainen FinnBrain -tutkimus on vuodesta 2010 lähtien tutkinut perimän ja ympäristön vaikutusta lapsen kehitykseen ja mm. tätä stressihormonin vaikutusta lapsen tapaan reagoida tunnepitoisissa tilanteissa.

Tutkimuksissa on vahvistunut, että jos lapsi on kohdussa kokenut äidin voimakasta stressiä, hän kahdeksan kuukauden iässä reagoi voimakkaammin myös esim. pelkoreaktiossa. Koska vauva on oppinut reagoimaan vahvasti , hän toimii tämän kokemuksensa mukaan uusissakin tilanteissa. Psykologian ja filosofian tohtori Saara Nolvi julkaisi joulukuussa tutkimukseen liittyvän väitöskirjan.

Tietty toimintatapa vahvistuu meissä joka kerta, kun toimimme tunteen kanssa tuolla tavalla. 

Jokainen kokemus vahvistaa hermostossamme hermosolujen välisiä synapseja. Tähän yksinkertaisimmillaan perustuu oppiminen. Opimme toistoista, jotka vahvistavat taitoratoja hermostossamme niin, että taito on helppo ottaa jatkossakin käyttöön. Poluista kasvaa moottoriteitä. Jos toistamme vaikkapa huutamista tunnehetkissä, tulemme siinä hyväksi. Jos toistamme ja harjoittelemme sen sijaan hengitystä ja myötätuntoisia ajatuksia kiihtymyksen hetkellä, tulemme vastaavasti siinä hyväksi. Yksinkertaista.

Millaista toimintatapaa sinä harjoitat ja vahvistat?

Millaisilla mielen kuvilla sinä muistipankkiasi täydennät? Millaisista paloista sinun aivosi todellisuutesi rakentavat?

Lohtuna muovautuva hermosto

Hermosto rakentuu ja muovaantuu ympäristön vaatimaan ja myös mahdollistamaan suuntaan. Siksi onneton kohtukokemus ei vielä määrittele ketään loppuiäksi hermoheikoksi, vaan kasvuympäristöllä ja myöhemmänkin iän kokemuksilla on hermostoamme muokkaava vaikutus. Jos ympäristö on uhkaava, on syytäkin olla valppaana, jos taas turvallinen, voi hermostokin levähtää ja siirtyä lepotilaan. Lohdullista on, että hermosto ja aivot ovat muokattavissa koko elinikämme ajan. Ja toisaalta synnynnäinen alttius olla valppaana voi olla hyväkin asia, kunhan myös palautumiselle on riittävää vastapainoa ja turvaa.

Sen enempää kokemamme kokemukset, kuin äidistä meihin valuneiden stressihormonienkaan määrä eivät siis määritä olemisemme ja reagoimisemme tapaa loppuelämäksemme. Voimme aina muuttua ja muokata hermostoamme, mutta siihen tarvitaan toistoa ja harjoittelua. Valmiutta kokeilla erilaista tapaa, astua epämukavuusalueelle ja toimia tunteistaan huolimatta jämäkästi.

Muuta keinoa ei ole kuin kokemus kokemukselta oppiminen ja poisoppiminen.

Netistä ostettava pikakurssi ei kasvata hermostoosi uusia yhteyksiä puolestasi, mutta se voi antaa vinkkejä, miten voit niitä kärsivällisesti itse kasvattaa ja harjoittaa.

Keho muistaa, vaikka mieli unohtaisi

Kehomme vastaanottaa kosketuksia, katseita, fyysisiä ja henkisiä lämpötiloja – kylmyyttä ja lämpöä jatkuvasti. Hyväksyntää tai vaatimuksia.

Kosketusaistin kautta rakentuu myös kehonkuvamme.

Olenko arvokas, pysähdytäänkö äärelleni, vai hoidetaanko riuhtoen pakolliset hoitotoimet?

Koska tunne on ennenkaikkea kehollinen kokemus, on jo vastasyntyneellä taito tuntea tunteita. Kehossamme tuntuvat tunneaistimukset, kuten pala kurkussa, tykytys rinnassa tai onttous käsissä, ovat tunteen synnyttämiä fysiologisia muutoksia sisällämme. Näille saamme sanat vasta myöhemmässä vuorovaikutuksessa, kun aikuiset meille tunteita hyvässä lykyssä peilaavat. Huonossa lykyssä emme tällaista peiliä saa, vaan sisällemme jää epämääräisiä oloja ilman jäsentyneitä sanoja niille. Jos vastakaikua ei saa ollenkaan ja lapsi jää tunteidensa kanssa yksin, hän alkaa siirtyä mieleensä, pois tuntemisesta, mikä yksin koettuna olisi liian kivualiasta.

Keho ei kuitenkaan tunteita unohda, vaan tunnemuisti nostaa sinne painettuja tunteita esiin nyt-hetken vuorovaikutustilanteissa. Monet työyhteisöjen ja parisuhteiden kärjistyneet kuohutilanteet sisältävät osapuoliltaan juuri näitä, ehkä vuosikymmentenkin tunnesaldoja. Kun ymmärrämme sukeltaa päällimmäisten tunteiden alle, saamme ehkä yhteyden jo kauan sitten alas painettuihin tunteisiin. Keho antaa näin aina uusia mahdollisuuksia käsitellä alas painetut tunteet kuormittamasta kehoamme. Tarkoitus on, että energiamme voisi vapautua tunteiden pidättelemisestä elämisen iloon ja vapauteen.

Oikea ja vasen aivopuolisko – taistelua vai yhteistyötä?

Kliinisen psykiatrian professorin, uraauurtavan aivotutkija Daniel J. Siegelin mukaan varhaisina kehitysvuosinamme oikea aivopuoliskomme hallitsee sekä kasvuamme että toimintaamme. Silloin kehittyvät myös kiintymyssuhdemallit ensimmäisistä lähi-ihmissuhteistamme. Oikea aivopuoliskomme käyttää kielikuvia ja kuvia, haluaa kokea enemmän kuin tietää ja ennenkaikkea aistii koko kehoamme, toisinsanoen hyödyntää sen kokemuksia. Vasen aivopuoliskomme sen sijaan myöhemmin kehittyvänä tuo mukaan sanat, luokittelevan ajattelun ja tietämisen.

“Vetäytymällä vasemman aivopuoliskon hallintaan, viemme tietoisuutemme turvalliseen paikkaan. Se on tyypillinen sopeutumismenetelmä, joka auttaa pärjäämään vaikeissa olosuhteissa”, sanoo Siegel. Tämä mieleen tietoisuuden vieminen toimii kuitenkin hyvinvointimme ja ihmissuhteiden kannalta kehnosti. Päästäksemme tuntemisen tasolle, meidän tulisi saada oikea aivopuoliskomme aktiiviseksi. Siegel itse käyttää vastaanotollaan tähän kehon aktiivista havainnoimista asiakkaidensa kanssa. Psykofyysisesti ihminen nähdään kokonaisuutena, johon mielen lisäksi vaikuttaa myös fyysinen kehomme ja sen kokemukset.

Kun alamme rakentaa yhteyttä aistivaan kehoomme, alamme vahvistaa myös tunnekehoyhteyttä.

Näin saamme vasemman ja oikean aivopuoliskon jälleen tasapainoon, toimimaan yhteistyössä sen sijaan, että käyttäisimme vain toista. Tunnetilanteissa tarvitsemme ennenkaikkea oikean aivopuoliskon myötätuntoa, mutta myös vasemman aivopuoliskon jämäkkyyttä ja päättäväisyyttä toimia tunteestamme huolimatta. Yhteistyö ja tasapaino takaavat kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin.

Tunnemuistia voit itse päivittää

Voimme itse vaikuttaa tunnemuistimme päivittämiseen myönteisen ajattelun, myötätuntoisen suhtautumisen ja omien voimaannuttavien mielikuvien avulla. Voimme kuljettaa itseämme meitä vahvistaviin kokemuksiin, hankkia elämäämme iloa ja nautintoa ainaisen raatamisen sijaan. Voimme ravistella juurtuneita uskomuksiamme ja tallattuja polkuja aivoissamme. Voimme alkaa ottaa askelia myös sinne umpimetsään. Tilanne tilanteelta. Kasvattaa uusia synapseja hermosolujemme väleihin. Sallia itsellemme vaatimisen sijaan.

Olemalla itse itsesi paras ystävä, teet jo paljon. Silloin hakeudut ihmissuhteisiin, joista saat jälleen uusia korjaavia kokemuksia päivittämään tunnemuistiasi. Päivittynyt tunnemuisti kokee enemmän turvaa ja levollisuutta ja vaikuttaa siten turvaa välittävänä myös uusiin nyt-hetkiin.

Lähteinä käytetty:
Daniel J. Siegel, 2015: Mindsight. Muutoksen tiede.
Turun Yliopiston FinnBrain-tutkimuksen julkaisut.