Nuoren sisällä kuohuu – ole majakkana myrskyissä

Murrosikä on aikaa, jossa punnitaan niin nuoren kuin häntä kohtaavan aikuisenkin tunnetaidot. Hormonicoctaili nuoren kehossa pistää nuoren ärsyyntymään, tylsistymään, nukkumaan pitkään, hakemaan elämyksiä, ottamaan riskejä ja tiuskimaan vastaan. Tässä kuohunnassa on merkityksellistä se, miten aikuinen ymmärtää nuoren kohdata.

Nuoren käytöstä ei tietenkään ohjaa pelkät hormonit, mutta koville ne ja niiden aiheuttamien sisäisten kuohuntojen sietäminen nuoren pistävät. Pojilla etenkin testosteroni- ja tytöillä estrogeenituotanto kiihtyy. Alfaurosten elkeitä näkee mopojen kiihdytyksistä, riskien ottamisista ja kovaan ääneen kaduilla huuteluista. Kuka uskaltaa eniten pullistella ja ärsyttää ulkopuolisia?

Poikien testosteronitaso voi hetkellisesti jopa kaksikymmenkertaistua murrosiässä. Tytöillä estrogeeni pistää tunteet herkille etenkin kuukautisten aikaan – itku- ja hermostumisherkkyys saattaa hämmentää juuri kun haluaisi näyttää muille, ettei mikään tunnu missään.

Hämmennystä lisää etenkin oman kehon fyysiset muutokset. ”Olenko näin ok? Onko tämä riittävän iso/pieni koko tällä kriittisellä alueella kehossani? Pidetäänkö musta?”

Nuoren aivot ovat herkimmillään sosiaaliselle palkitsevuudelle ja hyväksynnän tarpeessa nuori on herkästi valmis toimimaan omaa sisintäänkin vastaan. Somen tykkäyskulttuuri on omiaan lisäämään tätä painetta. ”Follaa (seuraa) mua, niin mä follaan sua.”

Tunteet, toisiin liittyminen ja elämykset ruokkivat nuorten aivoja

Aivoissa etenkin sosiaaliseen liittymiseen, tunteiden säätelyyn ja elämyksiin liittyvät aivoalueet kehittyvät. Kehittyminen vaatii harjoittelua. Epäonnistumista ja onnistumista, haparointia. Näin nuoren tietoisuus itsestään kokemus kokemukselta vahvistuu. Tuo tuntui hyvältä, tuosta seurasi ikävyyksiä.

Tunteet toimivat ns. tunneaivojen alueella vahvasti samalla kun tunteiden säätelyn alue etuotsalohkossa vasta toimii raakileena. Kiihdytyskaistalle on helppo päästä, mutta jarrut ovat vielä hakusessa. Etuotsalohko säätelytaitoineen kehittyykin vielä 25-30-vuotiaaksi saakka. Siihen saakka aikuisten ja toisten mallia sekä hyvään ohjaamista tarvitaan.

Stressihormoni kortisolin pitoisuus on murrosiässä huipussaan, minkä johdosta nuori näkee uhkaa sielläkin, missä sitä ei lähtökohtaisesti ole. ”Vähäks noloo!” ”Mitä sä taas rageet?”

Erään tutkimuksen mukaan 11-17-vuotiaat tulkitsevat niin huolen kuin surunkin helposti vihan tunteeksi toisten kasvoilta, kunnes normaali tunteiden aistiminen taas tämän kuohuntavaiheen jälkeen palautuu. Ei siis ihme, että aikuisen esittämä huoli nuoren nukkumisesta, syömisestä tai älylaitteella olosta koetaan niuhottamisena ja pikkuasioihin puuttumisena, rageemisena.

Mielihyvä- ja oppimishormoni dopamiinin tuotanto muuttuu sykäyksittäiseksi, minkä vuoksi nuori tylsistyy helposti ja kaipaa vaihtelua entistä tiuhemmin. Varsinkin vanha ja tuttu – kuten oma perhe, alkaa ärsyttää. ”Mun elämässä ei tapahdu ikinä mitään!” ”Miks mä oon ikinä edes syntynyt tähän perheeseen!”

Nuoren mustavalkoisuus aiheuttaa yhdessä etenkin dopamiinihormonin kanssa sen, että vaikka nuori järjellä ymmärtäisikin, ettei tästä nyt ajatellusta tempauksesta hyvä heilu, niin se tehdään silti. Itsesäätely ja kontrolli eivät vielä toimi aikuisen tapaan – etuotsalohko kun vielä jatkaa kypsymistään. ”Mitä välii!” ”Anna mennä vaan!” Jälkeenpäin nuori usein itsekin kokee häpeää impulssinsa sokeasta seuraamisesta.

Tässä kohtaa nuori tarvitsee sydämen viisaudella toimivaa, jämäkän lempeää aikuista. ”Tästäkin opit ja pääset eteenpäin.” Tärkeää onkin, että nuorella olisi aina mahdollisuus korjata tekonsa sen kautta, että ottaa siitä vastuun. Näin löytyy tie ulos mahdottomaltakin tuntuvasta kuopasta. Aikuisen tehtävä on näyttää elämän toiveikkuus ja sinnikkyyden ja vastuullisuuden kautta löytyvä vaikutusmahdollisuus. ”Sinä pystyt ja osaat toimia myös fiksusti! Minä luotan sinuun.”

Nuoruudessa näkyy lapsuudesta kuljettu matka

Nuori peilaa edessään olevalle aikuiselle sitä tapaa, jolla hänet on aiemmin eri tilanteissa kohdattu. Luottamus ei synny hetkessä. Siksi myötätuntoisinkin aikuinen joutuu maksamaan hintaa siitä, miten muut ovat ymmärtäneet nuorta kohdata. Hyväksyvästi ja lempeän jämäkästi myönteiseen ohjaten, vai tiukan vaativasti ja tuomitsevasti syytellen. Ei ole vaikea arvata kumpi tapa kannustaa itsen rakentavaan ja rehelliseen ilmaisemiseen.

Nuoruudessa tulee näkyville koko siihen asti lapsuudesta kuljettu matka. Miten aikuiset nuoren ympärillä ovat kohdanneet itseään ja omia tunteitaan? Miten tunteita on saanut kodissa ilmaista? Mikä on ollut kiellettyä tai välteltyä – sanattomastikin? Missä ollaan oltu tiukkoja, missä lepsuiltu? Miten nuori on saanut vaikuttaa elämässään omiin asioihinsa?

Onko kiukun tai vihan ilmaisut olleet sallittuja? Miten tunteiden purkamista on tuettu? Miten tunteiden rakentavaan ilmaisuun on kannustettu? Miten on autettu toimimaan sosiaalisissa tilanteissa myös toiset huomioiden?

Nuoruus ei tapahdu yhdessä yössä rymistellen, eikä puolessa vuodessa kotiin tunkeutuen, vaikka murrosiän ilmeneminen saattaa vanhemmista juuri niin äkilliseltä tuntuakin. Nuoruus alkaa kypsyä lapsuudessa – siellä hoidetusta idusta. Idulle annetusta rakkaudesta, empatiasta ja rakentavan ilmaisun tukemisesta.

Temperamentti ja hermoston rakenne – jokaisen yksilölliset rakenteelliset lähtötekijät vaikuttavat myös omalta suurelta osaltaan. Niitäkin tärkeämpää on kuitenkin se tapa, jolla aikuiset nuoren lähellä näihin yksilöllisiin tarpeisiin vastaavat. Tukien vai torjuen. Kannustaen vai ohittaen. Myönteisyydellä vai kielteisyydellä. Luottaen vai epäluottamusta viljellen.

Häpeä ja viha auttavat pyristelemään irti

Tunteilla on nuoren elämässä suuri merkitys myös siksi, että niiden kautta nuori oppii itsestään – siitä, mikä juuri hänelle on tärkeää. Tunteet heräävät meissä niistä tilanteista, jotka ovat meille tavalla tai toisella merkityksellisiä. Tämän lisäksi nuoruuden yksi tärkeimmistä tehtävistä on irrottautua omaksi yksilökseen lapsuuden perheestä. Sen nuori tekee etenkin vihan ja häpeän tunteiden avulla.

Mitä kiihkeämmin nuori vanhempiaan häpeää, sitä enemmän hän maailmalle julistaa, ettei ole yhtä kuin tämä perhe. ”En ole mikään tämän perheen toivejatke – olen oma itseni, MINÄ!” Häpeämällä vanhempiaan ja perhettään, nuori siis osoittaa yksilöllisyytensä, eroavaisuutensa.

Viha on omien rajojen ilmaisemisen tunne ja oman elämänvoiman liekki. Vihassa nuori kokee voimaa, jota ei ehkä muuten pääsisi kokemaan. Viha on itsen ja toisten puolustamisen tunne. ”Tämä ei ole minulle ok!” Siksi sen torjuminen ja vältteleminen aiheuttaa pitkällä aikavälillä sisäistä painetta, joka on huomattavasti vaarallisempaa räjähtäessään ilmoille kuin viha, joka ilmaistaan rakentavasti niissä hetkissä, joissa se nousee.

Aikuisen on hyvä tutkia suhdettaan omaan vihaansa, tunnustella sen voimaa ja ilmaisemista, jotta hän ei hätkähdä nuoren vihan purkauksia. Näin aikuinen voi auttaa nuorta olemalla vahvana majakkana ottamassa nuoren vihaa vastaan ja omalta osaltaan myös laittaa rajaa liiallisuuksiin menevän vihan ilmaisun kanssa. Aikuinen voi näin ymmärtää, ettei viha ole pahasta, mutta sen rakentavaan ilmaisemiseen ja purkamisen kanavoimiseen nuori tarvitsee tukea ja ohjausta.

Huolehdi itsestäsi ja luota nuoreesi

Aikuisen tehtävä on pitää itsestään, omista tarpeistaan ja tunteistaan huolta voidakseen luotsata nuoren myrskyisän vaiheen läpi turvalliseen satamaan. Voisi sanoa, että aikuisen vastuu omien tunnekuormien purkamiseen korostuu murrosikäisen kanssa eläessä. Muutoin on vaarana, että nuoren piikittelyt ja älyttömät edesottamukset lietsovat pintaan jo sisällä pitkään olleet tunnepatoutumat ja tilanne värittyy ja vääristyy entisestään. Ilman niitäkin nuoren kanssa voi olla haastavaa pitää itsensä aikuisena.

Nuori on kuitenkin myös valloittava, elämänintoa pursuava, uudesta mielenkiinnon kohteestaan innostuva ja elämää hyvällä tavalla kyseenalaistava omanlainen persoonansa, jonka kanssa aikuinenkin pysyy hereillä ja elämässä kiinni.

Nuori pistää aikuisen tutkimaan omia jämähtäneitä uskomuksiaan. ”Niin miksi ei?” Nuori jos kuka myös pistää aikuisen omat tunnemykkyrät liikkeelle, vähintäänkin painelemalla juuri niistä kipeimmistä napeista ja kyseenalaistamalla juuri ne itselle tärkeimmät arvot.

Parin vuoden kuohuntavaiheen jälkeen voi kuitenkin huokaista helpotuksesta, että lapsesta on kuoriutunut esiin jalostuneempi versio, vahvempi omassa itsessään, omaa suuntaansa etsivä upea ihminen.

Se, joka hän on koko ajan kuohuntansa sisällä ollutkin.

Lue blogistamme myös: Vanhempien syytä se on, että niiden kullannuput riehuu sekä Mitä sä rageet? – Teini katsoo maailmaa hormoniverhon läpi.

Lisää tunteista ja tunnetaidoista Mitä sä rageet? #tunteita sikanolosta sairaan siistiin -nuorten kirjasta (Jääskinen, Pellicioni 2017). Sekä sen vertaisteoksesta vanhemmille ja kasvattajille Mitä sä rageet? Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen. Kustantaja Lasten Keskus.