Tunnetaitoja eivät tarvitse vain vilkkaat lapset – kiltit uupuvat herkemmin

”Otetaas tähän tunnetaitoryhmään nämä meidän vilpertit”, kuuluu usein ammattikasvattajan suusta. Kyllä, ympäristöä ja aikuisia koetteleville, kiihtyville lapsille tunteiden säätelytaidoista on hyötyä ilman muuta ympäristön lisäksi myös heille itselleen.

On kuitenkin harhauttavaa ajatella, että vain voimakkaasti reagoivat ja nopeasti nollasta sataan kiihtyvät lapset tarvitsisivat tunne- ja elämäntaidoissa tukemista. Hiljaiset, toiset alati huomioivat, ns. kiltit lapset ovat jo nuoruusiällä riskialttiimpia uupumiseen ja masennukseen.

Nämä aikuisen näkökulmasta ihannelapset muistavat huomioida kyllä muut, tehdä sovitut tehtävät, ponnistella projekteissa, lukea ja saavuttaa tavoitteita, mutta juuri sen takia he myös uupuvat. Suorittamisesta ja toivotulla lailla olemisesta tulee itseään ruokkiva kierre. Lapsi saa myönteistä huomiota, kannustusta ja hänen itsetuntonsa kohenee. Kukapa sellaista ei haluaisi kokea.

Jos tällaisella lapsella ei ole kokemusta – ikään kuin julkilausuttua ja teoin osoitettua lupaa olla myös heikko, osaamaton ja jaksamaton, eri mieltä tai ylipäätään lupaa toimia myös oman tahdon mukaan, suorittamisesta voi aikaa myöten tulla pääsääntöinen tapa elää ja saada hyväksyntää.

Dopamiinisyöksyt aivoissa kannustavat onnistumisten jälkeen jatkamaan samaan malliin ja ajan saatossa aiempi ei enää riitä. On pyrittävä vielä parempaan, vielä täydellisempään suoritukseen ja ennakoitava aikuisen odotukset jo pitkältä. On todettu, että menestysorientoituneet nuoret kokevat muita enemmän uupumusasteista väsymystä ja tottahan se on myös meidän aikuisten keskuudessa.

Innostumisen ja saavutusten varjopuoleksi voi muodostua uupumus.

Uupuneita on yhä useampi ja usein hän on tyttö

Vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn mukaan jo yli kolmasosa 10–11-vuotiaista kokee koulustressiä ja aivan liian lapsi moni irrallisuutta. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaiseman selvityksen (2017) mukaan koulu-uupumus myös lukiolaisten keskuudessa on kasvanut. Tytöistä lähes viidesosa ja pojista 8 prosenttia kokee koulu-uupumusta. Luvut ovat vähintään hätkähdyttäviä.

Eräässä tutkimuksessa tutkittiin tyttöjen ja poikien eroja uupumuskokemuksista. Todettiin, että tytöt painottavat kouluarvosanan merkitystä enemmän kuin pojat. Tytöille arvosana oli yhtä kuin totuudenmukainen arvio omasta kyvykkyydestä.

Ei siis ihme, että tämän ajattelumallin kanssa elävä lapsi ajautuu uupumukseen. Lisäksi tytöt arvioivat suorituksensa huonommaksi kuin pojat ja ovat enemmän huolissaan aikuisten mielipiteistä koulumenestyksensä suhteen.

Pienikin epäonnistuminen voi olla lahjakkaalle tytölle minuutta järisyttävä pettymys.

Suomalaisessa yli kymmenen vuotta yläaste- ja lukioikäisiä tutkineessa FinEdu-tutkimuksessa koulu-uupuneiden ja koulusta innostuneiden lisäksi löydettiin muitakin oppilasjaotteluja: innostuneet uupumusta kokevat, negatiivisesti kouluun suhtautuvat sekä kyyniset. Mielenkiintoinen yksityiskohta löytyy ryhmästä kyyniset. Heidän henkinen hyvinvointinsa oli tutkimuksen mukaan yleisesti parempi kuin uupuneilla, koska kyynisillä ei ollut paineita menestymisestä.

“Kyyniset opiskelijat kuitenkin erosivat koulu-uupuneista siinä, että he eivät olleet yhtä stressaantuneita ja väsyneitä opiskelusta, eivätkä he olleet yhtä huolissaan mahdollisista epäonnistumisista koulussa. Myös heidän yleinen hyvinvointinsa oli korkeampi kuin koulu-uupuneiden. Huolimatta vähäisestä innostuksesta ja melko kielteisestä asenteesta koulua kohtaan, näillä nuorilla ei näyttänyt olevan erityisen vakavia ongelmia.”                                              

Salmela-Aro ja Tuominen-Soini, 2013

Kun hyvinkäyttäytyvä lapsi on tavoite tulos voi olla surullinen

Kun lapsi saa arvostusta hyvästä käyttäytymisestä ja suorituksistaan koulussa tai harrastuksissa, hän toki saa vahvistusta minäpystyvyydelleen. Itsetunto kohoaa ja se myös on hieno juttu. Hyvä ja toisia kunnioittava käytös on myös arvostettava asia ja osaltaan se kertoo sosiaalisista ja tunnetaidoistakin. Mutta vain osaltaan.

”Tyypillistä koulussa hyvin menestyville oppilaille on se, että he hyväksyvät normit ja odotukset. Tämän takia lahjakas oppilas ahkeroi paljon kouluarvosanojensa eteen, mutta motivaatio siihen lähtee ensisijaisesti tavoitteesta tyydyttää vanhempien ja opettajien tarpeet.

Ahkeruus ja hyvät arvosanat eivät siten ilmennäkään positiivisia tunteita vaan johtuvat ennen kaikkea epävarmuudesta ja pelosta tulla hylätyksi.”

Professori, tutkija Kari Uusikylä, 2005

Valitettavasti meitä epävarmuudesta ja pelosta kiltiksi muokkautuneita aikuisia uupuneita on paljon. Emme me saaneet kuulla, ettei aina tarvitse riittää eikä aina tarvitse miellyttää, emmekä varsinkaan nähneet sitä aikuisten toiminnassa, olemuksissa ja ilmeissä. Työ tuli aina ennen huvia ja siinäkin piilee edelleen viisautensa. Mutta joskus voisi vähän hellittääkin.

Onneksi – oi, onneksi nyt voi, saa olla ja onkin toisin!

Helsingin yliopiston akatemiatutkija, professori Katariina Salmela-Aron tutkimuksessa (2005) todetaan, että nuori, joka kokee muita vähemmän paineita menestyä koulussa, antaa syyksi nimenomaan hyvät ja kestävät ystävyyssuhteet. Vaalikaamme siis niitä.

Kaverit voivat innostaa vähän huonompaankin käyttäytymiseen – ja kyllä, ryhmässä tyhmyys tiivistyy, mutta kaverit ovat loppupelissä kuitenkin niitä, joihin lapsi ja nuori tiukoissa tilanteissa tukeutuu. Niissä, joissa tuntuu, ettei enää jaksa. Siinä kohtaa koulumenestys ei juuri auta, mutta jos ympärillä on yksikin luottokaveri, joka kuuntelee ja ymmärtää, se voi pelastaa.

Opeta kilttiä lasta huomioimaan itseään välillä ensin

Tunnetaitoja opeteltaessa ulotutaan aina myös sosiaaliselle vyöhykkeelle. Minä ja minun tunteet. Sinä ja sinun tunteet. Mutta kilttien ja menestyneiden lasten kohdalla pääpainon olisi hyvä olla niissä omissa tunteissa. Niiden tunnistamisessa ja liikasäätelyn hellittämisessä.

Sinnikkäästi jaksamisrajoillaan keikkuva ihminen on kertakaikkisen taitava tunteidensa vaimentamisessa. Juuri niiden, jotka kertovat, että olisi aika hellittää.

Hän on ylisäätelyn maestro. Siinäkin huipputasolla.

Ylisäätely on kuitenkin tukahduttamista. Oman itsen ja sisäisten viestien tukahduttamista. Eikä tunteitaan kuin tarpeitaankaan voi hiljentää kuin aikansa. Sitten vastaan tulee raja.

Tuo raja ilmenee usein uupumuksena ja kyynistymisenä, mikä on siis terve reaktio epäterveeseen ja liian pitkään jatkuneeseen tilanteeseen. Ylivenymiseen, tekemiseen yli oman inhimillisen rajansa. Siksi kiltille lapselle on hyvä opettaa tervettä itsekkyyttä, omien rajojen kuuntelemista ja kielteisen vastauksen antamista. Kaikkea ei tarvitse niellä, kaikkea ei tarvitse jaksaa.

Menestyneeltä odotetaan lisää menestystä

Menestyksestä tulee lapselle joskus myös sosiaalisissa suhteissa kuormittava tekijä. Menestyspaineessa haluaa käyttää ikätovereita enemmän aikaa opiskeluun, mikä tarkoittaa, että jää väistämättä jostain palasta sosiaalista elämää paitsi. Aiempi menestys luo usein myös ympäristöltä, opettajilta ja vanhemmilta odotuksia menestykseen jatkossakin. Näin nuoret tutkimuksissa ovat kertoneet.

Lapsi tai nuori saattaa kokea, ettei ole tilaa hellittää. Siksi uupunutta koululaista tai opiskelijaa voi olla vaikea tunnistaa. Numerot pysyvät hyvinä, koska nuori yrittää entistä enemmän. Ja myös uupuu enemmän.

Ja kuten mikään ihmisjoukko, eivät lapset  ja nuoretkaan ole yhteen piirakan lohkoon niputettavia. He ovat yksilöitä, joihin vaikuttavat monet muutkin tekijät, etenkin tapa, jolla lapsi kohdataan.

“Uudet tuloksemme osoittavat, että vanhempien kasvatus, joka tukee nuorten autonomiaa, vähensi nuorten koulustressiä.”

“Keskeisin koulustressiä ja koulu-uupumusta selittävä tekijä on psykologisten perustarpeiden ja koulukontekstin yhteensopimattomuus.”

Professori, tutkija Katariina Salmela-Aro Blogikirjoituksessa “Koulu-uupumuksesta intoon” 9.10.2017

Psykologisten perustarpeiden ja koulukontekstin yhteensopimattomuus! Miten me olemme päätyneet tähän? Että inhimillisyys ja koulu, ehkä nykymaailman meno ylipäätään, eivät oikein sovi yhteen. Etteivät ihmisen sisäiset perustarpeet tule tyydytetyiksi koulumaailmassa. Etenkin joukkoon kuulumisen ja merkityksellisyyden tunne nousivat tutkimuksissa esiin vajeina. Jos elämä on suorittamista ja kilpailua toisten tai itsen kanssa, jää syvä merkityksellisyys ontoksi. Ihmisyys kumajaa tyhjyyttään.

Opetellaan siis hellittämistä.

Pitkiä henkäyksiä nopeiden sijaan. Puhutaan vaikeistakin tunteista. Annetaan niillekin tilaa. Ei pusketa niin paljon. Ja puhutaan siitä, mitä liikaa puskemisesta seuraa. Puhutaan siitä, miltä liikaa puskeminen kehossa tuntuu – mistä sen tunnistaa? Ja miten sietää niitä pettymyksiä, ettei olekaan aina kympin, ysin tai kasinkaan oppilas. Että sekin on ok. Ja siltikin sinua rakastetaan.

Ja silloin, juuri silloin – seiskan ja kutosen koenumeron jälkeen, lahjakkaan lapsen kanssa voi pitää lettukestit ihan vain siksi, että lapsi on antanut itsensä olla ihan tavallisen, keskeneräisen ja erehtyvän ihmisen kokoinen!

Mikä elämässä kannatteleva, hyvinvointia ennustava upea taito! Hellittäminen.


Mitä uupumus kouluikäisillä ja nuorilla on?

Uupumuksen kokemukseen liittyvät yleisesti määriteltynä kokemus riittämättömyydestä, pitkäaikaisesta väsymyksestä ja kyynisistä ajatuksista tulevaisuutta kohtaan. Usein uupumukseen liittyy myös somaattisia kehon oireita, kuten päänsärkyä, sumuisuuden tunnetta tai vatsakipuja.

Tunnetasolla uupunut voi olla masentunut, ahdistunut, haluton, voimaton ja kokea merkityksettömyyden tunnetta. Etenkin nuorilla tytöillä uupumukseen liittyy usein myös syömishäiriöitä ja liitoiteltua terveellisyyden tavoittelua.

Uupumus ja liian pitkään jatkunut ylivalppaus- eli stressitila voi lapsesta tai nuoresta näkyä itkuisuutena, univaikeuksina, omiin oloihin vetäytymisenä, alakuloisuutena, toimeen tarttumattomuutena ja sitten taas temperamentista riippuen myös vielä kovempana suorittamisena, esimerkiksi kokeisiin lukemisena.

Niinpä numerot eivät uupuneella lapsella olekaan paras mittari uupumuksen huomaamiseen.

Relatkaa!

Voit tukea suorittajalapsen rohkeutta ihmisen kokoiseen elämään esimerkiksi aloittamalla näistä:

  • Näytä oma ihmisyytesi ja jaksamattomuutesi. Jätä tiskit ja lähde lenkille. Unohda pyykit ja koppaa lapsi sohvalle kainaloon. Sanoita sitä, mitä teet ja miksi. ”Vaikka nuo pyykit tuolla odottaisivat, niin minä haluan nyt antaa itselleni lepoa, pyykit ehtii myöhemminkin!”
  • Rohkaise lasta tunnustelemaan, onko esim. kokeisiin lukemisen tarvetta, vai pärjäisikö tunneilla opitulla ilman ihan niin valtavaa pänttäämistä?
  • Viettäkää “mitään-tekemättömyys-päiviä”. Mitä tapahtuu, jos ei teekään mitään? Kaatuuko maailma? Naurakaa senkin edestä.
  • Hassuttele, vietä kasvatuspaastoviikkoa, relaa vanhemmuudesta ja anna lapsen tehdä itse. Hän selviää kyllä, omalla tavallaan.
  • Sanoita ja nosta esille niitä hetkiä, kun kaikki ei mennyt ihan täydellisesti ja selvisitte silti! Elämä ei ole aina niin vakavaa, eikä kaikkea tarvitse huomioida ihan viimeisen päälle.
  • Viljele hellittämistä kuvaavia lauseita arkeenne: “Vähemmälläkin selviää.” “Eipä elämä tähänkään kaatunut.” “Ihana ottaa rennosti.” “Tästäkin seuraa varmasti jotain hyvää.” “Sun kanssasi on niin ihanaa vaan olla!”

Lue myös kaksiosainen blogikirjoitus On sitä ennenkin selvitty – mihin tarvitaan erillistä tunnekasvatusta?  

Tässä artikkelissa inspiraationa ja lähteinä käytetty mm:

  • Salmela-Aro, Näätänen. Nuorten koulu- uupumusmittari BBI-10. 2005
  • Salmela-Aro, Tuominen-Soini. Koulu-uupumuksesta innostukseen? Teoksessa Välittääkö kukaan? Gaudeamus. 2013
  • Ahvensalmi, Vanhalakka-Ruoho. Opinnoissa menestyvien lukiotyttöjen koulu-uupumus elämänhistorian kontekstissa. 2012
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö. Lukioselvitys. Kooste lukion nykytilaa ja kehittämistarpeita koskevista selvityksistä ja tutkimuksista. 2017

Artikkelin kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen toimii Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksen kehittäjänä ja pääkouluttajana sekä tunne- ja taideterapiaohjaajana.

“Vaikka tunnetaitoryhmä ei ole terapiaa, niillä on usein terapeuttinen vaikutus lapsiin ja nuoriin. Läsnä on koulutettu, myötätuntoinen ja itsekin tunteva ohjaaja. Kun lapsi saa tilaa ja konkreettisia keinoja ja väyliä ilmaista itseään, moni tunnemykkyrä avautuu ja hermosto rauhoittuu.”
“Lapsi rohkaistuu enemmän olemaan se, joka on ja epämukavatkin tunteiden kokemiset normalisoituvat. Minä saankin olla minä – kaikkine väreineni! Näitä kokemuksia on joka kerta yhtä koskettava kuulla.”