Tunteita on elossa jatkuvasti – vasta mielesi rakentaa niille merkityksen

Rinnassa puristaa, vatsassa vääntää, käsivarsissa tuntuu onttous. Apua, paniikki iskee, nyt äkkiä pois! Mielellä on suuri vaikutus siihen, millaisiksi tunnekokemuksemme muodostuu ja miten näiden kokemustemme kanssa eri tilanteissa toimimme.
Siinä missä yksi juoksee jo pois, toinen jähmettyy ja kolmas meistä alkaa sättimään keskustelukumppaniaan.
Tunteiden aiheuttamia fysiologisia muutoksia tapahtuu kehossamme kaiken aikaa, mutta vain pieni osa niistä tulee tietoisuuteemme niin, että kykenemme yhdistämään olomme tietyksi tunteeksi.

Tunteen voimakkuuteen vaikuttaa tilanteen tärkeys itsellemme

Vahvoilla tunteilla on tarkoituksensa – saada meidät toimimaan. Tunteet puskevat meitä ottamaan askelia eteen- tai taaksepäin. Ne sytyttävät meissä impulsseja, joita emme pysty ohittamaan, ajatuksia, jotka tuntuvat niin suurilta, että niiden äärelle on pakko pysähtyä.

Keho toimii tunteiden postipoikana. Mitä isompi ja painavampi paketti, sen tärkeämpi viesti ja toimintatarve. Siispä älä ammu viestintuojaa – sillä on hyvä tarkoituksensa.

Tunne koittaa fysiologisten muutosten kautta saada meidät esimerkiksi ottamaan tai välttämään kontaktia, se valpastuttaa aistejamme tai vaikkapa pysäyttää sen hetkisen toimintamme havaitaksemme jotain tärkeämpää. Tässä kohtaa mieli astuu voimallisemmin mukaan. 

Mitä voimakkaampi tunne, sitä tärkeämmäksi aivojemme tunnekeskus on määritellyt käsillä olevan tilanteen itsemme kannalta.

Tulkintaan aivomme käyttävät muistipankkiamme, josta se kaivaa esiin aiemmin kokemiamme vastaavia kokemuksia. Onko syytä panikoida vai voiko tässä kohtaa ottaa ihan rennosti? Aiemmat kokemuksemme värittävät siis aina voimakkaita nykyhetken tilanteita.

Tulemalla tästä aivojemme tulkintakaavasta tietoisiksi, voimme ottaa lisäaikaa tulkinnan tekemiselle ja kääntää sitä siedettävämpään suuntaan. Tämä tilanne tässä ei ole hengenvaara. Vaikka pienenä en pystynyt, nyt voin puolustaa itseäni ja voin tehdä sen ihan rakentavasti.

Näin vältämme tuhoavat teot ja sanat, jotka ihmissuhteitamme tai itseämme vahingoittavat. Tunnepäissään ei totisesti kannata toimia heti, vaan ottaa aikaa ja hengitellä hetki.

Tunne tulee tunteeksi vain sille antamamme merkityksen kautta

Tunne on aina vain tunne, fysiologinen muutos kehossamme, ennenkuin itse nimeämme sen merkitsemään jotakin. Oikeastaan vasta tässä vaiheessa tieteen termein emootiosta tulee varsinainen tunne – kun mielemme antaa sille merkityksen.

 

Alitajuntamme saattaa tulkita pulssin kiihtymisen ja hikoilun ennen esiintymistä joko panikoitumiseksi tai voimme tietoisesti ajatella sen innostuneisuudeksi ja arvokkaaksi aistien valpastamiseksi ennen tärkeää hetkeä.

Voimme kääntää rinnassa jyskyttämisen ja käsien kuumenemisen parisuhdekeskustelussa raivostumisen merkin sijaan tärkeäksi merkiksi siitä, että on aika ottaa oma voima käyttöön ja puolustaa itseäni – vetäytymisen sijaan jämäkästi mennä kohti.

Tunne on siis yksinkertaistettuna sisäinen paine toimia.

Kun paine on voimakas, viesti on tärkeä ja tilanne meille merkityksellinen. Tunteen mielestä. Viisas mieli voi kuitenkin auttaa meitä seulomaan tunteen tulkintaa. Varsinkin vihalla ja pelolla on paisuttelevat luonteensa ja niiden tuomia viestejä on syytä ensin etäämpää tarkastella.

On viisautta – ja varsin vaativaa – sietää sisäisiä impulsseja, painetta, mitä voimakas tunne mukanaan tuo. Se haluaa, että toimimme heti. Pakene, hyökkää, jähmety! se huutaa.

Tunteen automaatiolla on tarkoituksensa

Ei ole sattumaa, että tunne on automaattinen reaktio. Se vastaa aistein havaitsemaamme ärsykkeeseen, jonka sisällämme tai ympärillämme havaitsemme. Jos joutuisimme arvioimaan jokaikisen tilanteen tietoisella, kognitiivisella tasolla, joutuisimme käyttäisimme siihen aivotasollamme valtavan määrän energiaa.

Aistit tuovat informaatiota nopeammin kuin tietoinen mielemme ehtii sitä jäsentää. 

Jo normaalissa tilassa aivojemme energiankulutus kaikesta energiastamme on noin 20%, kuormittuneessa tilassa tuo määrä tuplaantuu.

Energiaa tarvitaan myös muuhun tärkeään – elintoimintojemme ylläpitämiseen, ruoansulatukseen, liikkumiseen, ajatteluun. Näihin ei enää polttoainetta riittäisi, jos kaikki tilanteet joutuisimme automaation sijaan pohtimaan järjellä. Lisäksi toimintamme olisi hidasta, emmekä ehtisi suojaan ennen vaaran kitaan syöksymistä.

Arkinen esimerkki: Jos rankkasateen iskiessä miettisimme ensin todennäköisyyttä kastua, sitten pohtisimme millä meidän kannattaisi suojata itsemme ja kolmanneksi miettisimme, mistä saisimme tällaisen suojan, olisimme jo läpimärkiä.

Aikaa olisi mennyt moninkertainen määrä siihen nähden, mitä äkillinen tunnereaktio saa meissä aikaan: ensimmäisten pisaroiden lyödessä kasvoillemme aistimme saavat meidät toimimaan. Juoksemme suojaan tai käännämme käsissämme olleen salkun päämme suojaksi. Ilman yhtäkään tietoista ajatusta – ne ehtivät sitten myöhemminkin. Huh, mitä äsken oikein tapahtuikaan!

Aistien herättämän tunteen nopeudella ja automaatiolla on myös huonot puolensa. Reagoimme ennenkuin ehdimme pohtia mihin tai miksi. Siksi tietoinen tunteen äärelle pysähtyminen – hengen vetäminen, on ihan varteen otettava neuvo.

Hengitys luo tilaa ärsykkeen, sille merkityksen antamisen ja siihen vastaamisen välille. 

Tunteita ei aina ole helppo sietää, mutta sitä helpompi, mitä enemmän ymmärrämme niiden olevan tärkeitä viestin tuojia, ja mitä enemmän ymmärrämme itse voivamme vaikuttaa niihin merkityksiin, mitä annamme kullekin tunnekokemukselle tietoisessa mielessämme.

Tunne on vain tunne. Mielesi antaa sille merkityksen. Ja mieltäsi ohjaat sinä. Niin hyvin kuin tässä hetkessä pystyt.


Testaa mieltäsi ja tunnemuistojasi!

Katso ylläolevaa kuvaa hetki. Hengitä sitä sisääsi.
  • Mitä näet?
  • Entä mitä tunnet siitä, mitä näet?
  • Millaisia ajatuksia tai mielleyhtymiä kuvasta mieleesi nousee?
  • Herääkö sinussa miellyttäviä vai epämiellyttäviä tunteita?

Jos huomaat sisälläsi epämiellyttäviä, mielipahan tunteita, tunnustele niitä hetki. Mistä ne sinua muistuttavat? Muistatko ehkä kolean koulupäivän, kun koulumatkalla kastuneissa kengissä istuit luokassa koko päivän ja hytisit? Muistavatko aistisi lehtien märkyyden, kostean luihin ja ytimiin menevän koleuden? Muistaako mielesi ne ilkkuvat naurut ja satuttavat sanat, joita kiusaajasi koulumatkalla huutelivat? Vai nouseeko mieleesi joku näkemäsi elokuva, jossa tämä näkymä tiesi vaaraa tai uhkaa? Merkitseekö syksy sinulle apeutta ja alakuloa päättyneestä kesästä ja alkavasta pimeästä ja koleasta ajasta?

Jos huomaat sisälläsi miellyttäviä, mielihyvän tunteita, viivy niissä hetki. Millaisia muistoja niiden alla on vaikuttamassa? Muistaako mielesi ihanat lapsuuden metsäretket yhdessä perheesi kanssa? Mummon kanssa haravoimiset ja mummon ihanan hyräilyn haravoinnin lomassa? Kikatukset ystävien kanssa lehtikasoissa hyppiessä? Vai tuleeko mieleesi se ihana syksy, jolloin teit päätöksen irtautua sinua kuormittaneesta työstä tai ahdistavasta ihmissuhteesta ja koit riemua ja vapautta rinnassasi? Onko syksy sinulle vapauttava lupa käpertyä viltin alle ja antaa aikaa itsellesi tai aloittaa harrastus, joka inspiroi?

Huomaatko, miten aiemmat kokemuksesi vaikuttavat siihen, mitä silmilläsi, visuaalisella aistillasi havainnoit? Koemme maailmaa aistien kautta. Siksi aistit tallentavat myös tunnekokemuksia. Ohi tietoisen mielemme, alitajuntaamme. Sieltä ne myös nousevat erilaisissa hetkissä mieleemme, vaikkemme tietoisesti niitä ajattelisikaan.

Oikeassa elämässä meitä ympäröi varsinainen aistien monikerroksellisuus – äänet, tuoksut, lämpötilat, tuntoaistimukset ja maut. On helppo ymmärtää, että tästä merkkien paljoudesta alitajunta tunnistaa aina jonkin mielleyhtymän, aiemman kokemuksemme. Tämä mielleyhtymä, kuten huomasit, vaikuttaa osaltaan siihen, millaisia tunteita tilanteissa kulloinkin kehoomme herää.