Kasvatustieteen professori: Koulun tulisi näyttää lapselle hänen erityisyytensä
Erityisoppilas-termin ”kaappaaminen” on ollut aivotutkija, professori Minna Huotilaiselle tietoinen valinta.
Kasvatustieteen professori, aivotutkija Minna Huotilaisen silmissä me olemme kaikki erityisoppilaita.
Erityisiä oppijoita, joista kukin oppii parhaiten tavallaan.
Erityisoppilas-termin kaappaaminen toiseen merkitykseen on ollut Huotilaiselle tietoinen valinta.
– Ensinnäkin erityisoppilas on terminä hyvin leimaava. Toisekseen, leima on aikaan sidottu. Jos sama luokallinen oppilaita olisi ollut koulussa 1920-luvulla tai olisi oppimassa 2040-luvun koulussa, niin ”ongelmallisiksi” koetut oppilaat olisivat ihan eri oppilaita. Haasteellisuus on aina suhteessa ympäristöön ja sen vaatimuksiin.
Huotilainen peräänkuuluttaakin kaikilta lasten kanssa työskenteleviltä kykyä nähdä erilaisia ominaisuuksia arvokkaana.
– Yksi koulun tärkeimmistä tehtävistä on näyttää lapselle se, mikä hänessä on erityistä. Että jokainen lapsi saisi löytää itsestään sen erityisyyden, mistä hän voi antaa muille, koska heillä ei sitä samaa ole.
”Että jokainen lapsi saisi löytää itsestään
sen erityisyyden, mistä hän voi antaa muille,
koska heillä ei sitä samaa ole.”
Huotilainen korostaa, että vähemmistöasema on heti rikkaus, kun se ei ole heikkous.
– Me kaikki kuulumme useisiin erilaisiin vähemmistöihin, Huotilainen muistuttaa.
Erityisoppilaita ja turvapaikanhakijoita
Toisen sanonnan mukaan olemme kaikki myös emotionaalisen turvan turvapaikanhakijoita. Tarvitsemme emotionaalista turvaa voidaksemme oppia, voidaksemme luoda uutta, voidaksemme hyvin elämässämme.
– Jos lapsella on kotona turvapaikka, jossa hän voi saada myös ne raivarit turvallisesti, hänen on huomattavasti helpompi lähteä siitä koulun penkille kuin jos sellaista ei ole tai ehkä edes vanhemmatkaan eivät ole sellaista koskaan kokeneet.
Huotilaista harmittaa julkisuudessa usein esiintyvä oletus siitä, että luokassa on yksi tai korkeintaan kaksi erityistä tukea tarvitsevaa lasta, muut ikään kuin pärjäävät ilman.
– Tämähän ei ole ollenkaan todellinen tilanne, vaan meillähän on koko lapsiryhmä täynnä lapsia, jotka tarvitsevat tukea, ja jokainen heistä tarvitsisi niitä omia hetkiä opettajan tai varhaiskasvattajan kanssa.
”Meillähän on koko lapsiryhmä täynnä lapsia,
jotka tarvitsevat tukea, ja jokainen heistä
tarvitsisi niitä omia hetkiä opettajan tai
varhaiskasvattajan kanssa.”
Huotilainen kuvaa, miten kova paikka monelle opettajalle on tajuta, miten vähän päivässä lapsille ehtiikään antaa.
– Se on kamalaa, ei voi muuta sanoa. Ja se on resurssointikysymys.
Huotilainen heittää ajatusleikin siitä, miten erityisen tuen tarpeen kustannukset muuttuisivat, jos koulut olisivat lähtökohtaisesti paremmin resurssoituja.
– Kuinka paljon meille silloin edes syntyisi erityisen tuen tarvetta? hän kysyy.
Erityisen tuen tarve herkästi myös eristää oppilaan. Ryhmässä piilee kuitenkin koko ihmisyyden vahvuus.
– On hyvä muistaa, että ihminen on laumaeläin ja kasvu tapahtuu aina ryhmässä. Laumasta eristäminen käytännössä estää laumassa toimimisen taitojen kehittymisen, mutta myös itsensä kanssa olemisen taito on täysin kateissa. Sekin syntyy laumassa olemisesta.