Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Puristuksen voiman ymmärtää vasta kun hiukan voi alkaa jo hellittää
Paineista, puristeista selviämistä. Epävarmuuden tuomaa kuormittavaa, stressaantunutta ja valpasta oloa.
Siihen meistä moni on tänä keväänä joutunut tottumaan. Niin ammattilaiset, vanhemmat kuin lapset ja nuoretkin.
Kun pitkään jatkunut paine vihdoin hellittää, kun helpotus on jo käsillä ja on tilaa huokaista, on tilaa myös paineen alle jääneen tunnekasauman esiin nousemiselle.
”Huh, onpa ollut melkoista!” Puristuksen voimankin ymmärtää todella vasta jälkeenpäin. Sen, miten paljon voimavaroja monet muutokset, epävarmuus ja arjen muuttuminen lisävastuineen onkaan tuonut!
Näin ihmisen stressijärjestelmä auttaa meitä selviytymään tiukoista, paineisista vaiheista. Energia käytetään siihen, mikä edesauttaa selviämistä. Tunteille annetaan tilaa sitten vasta myöhemmin. Karkeasti kuvattuna.
Kun koulut ja päiväkodit jälleen huomenna avautuvat, paine eristyksestä hellittää monella lapsella. ”Nyt te ootte taas siinä! Me voidaan leikkiä. Hengata!” Alkaa sosiaalinen yhteenliittyminen ja tuttuun joukkoon palaaminen, helpotuskin sen osalta, vaikka mielessä jollain vielä huoli väijyisikin.
Opettajilla ja ammattilaisilla paineiset päivät taas hetkeksi tiivistyvät. Merkitään teipeillä jonotuspaikkoja lattiaan, mietitään istumajärjestyksiä ja siirrellään kalustuksia etäisyydet mahdollistaviksi. Muistutetaan käsien pesusta. Uudestaan ja uudestaan.
Osa vanhemmista huokaisee helpotuksesta pystyessään jälleen keskittymään kunnolla omaan työhönsä. Osan sisintä taas kalvaa pelko ja huoli terveydestä.
Yhtä kaikki, kun paineinen olo helpottaa, riittää ihmisellä vasta silloin voimavaroja ja kykyä tiedostaa ja ottaa vastaan sisälleen selviämismoodissa väkisinkin padottua. On kuin puristava muotti ympäriltä hellittäisi ja voisi itsekin höllentää otettaan. Antaa tulla näkyville sen, mikä tullakseen on.
Lapsilla ja nuorilla tämä näkyy etenkin toiminnan tasolla. Kellä aikuisen mielestä kiukutteluna, kellä vastustamisena, kellä vetäytymisenä, kellä aggressiona. Leikit voivat olla villejä ja fyysistä kontaktia saatetaan ottaa painimalla ja kovilla otteilla.
”Oletko sä tosiaan siinä? Anna mä tunnen sut kunnolla!”
Kontaktin ottaminen voi helposti mennä ääreen tai jäädä kokonaan ottamatta. ”Miten tää nyt tehtiinkään? Miten mä pääsen mukaan?”
Leikeissä lapsi purkaa tunteitaan monin tavoin. Pelottavaa ja uhkaavaa voidaan leikeissä tutkia ja ihmetellä. ”Jos tää tekiskin näin? Sit tää tulis täältä ja pelastais nää!”
On arvokasta, jos aikuinen lähellä antaa spontaaneille leikeille tilaa ja toisaalta tukee ja auttaa purkamaan oloja ja sisällä olleita pelkoja ja huolia niin toiminnallisten leikkien kuin luovan työskentelynkin kautta. Revitään sanomalehdistä suikaleita ja tehdään niistä olokollaasi. Maalataan ne värikkäiksi ja kauniiksi! Näin me voidaan itse vaikuttaa!
Kun on pitkään symbolisesti joutunut vetämään henkeä sisään ja kapeuttamaan hengitystä, on sen jälkeen pitkän ulospuhalluksen aika. Phuuh, mitä kaikkea tänne sisälle onkaan jäänyt!
Voimia ja sujuvuutta opeille, ammattilaisille, lapsille ja nuorille, vanhemmillekin.
On ok olla hämillään. On ok olla neuvoton ja väsynyt. On ok tarvita uloshengitystä.
Ja on ok alkaa pikkuhiljaa tuntea sitä huolta ja surua, kannattelun painetta, mitä on joutunut tässä ajassa kokemaan ja sisälleen painamaan. Keinuttelua siihen.