Kun toivo ja pelko ovat aina läsnä – ammattilaisten omat tunteet lasten erikoissairaanhoidossa

LTTO, lasten ja nuorten veri- ja syöpäsairauksien osastolla työskentelevä sairaanhoitaja Mari Holmberg: ”Hoitajan omat tunteet voivat joko tukea tai raskauttaa työtä”

Kaikki meni töissä hyvin, mutta kotiin tullessa sisällä oli vain kasa riekaleita.

Näin kuvaa oloaan yhdeksän vuotta lasten ja nuorten syöpätautien osastolla sairaanhoitajana toiminut Mari Holmberg.

Vasta usein kotiovella ehti pysähtyä, huomata pelon ja huolen. Tuntea rinnassa painavan möykyn: Entä jos meidänkin lapset sairastuvat, kuolevat?

Sitten oli vain pyyhittävä suru kasvoilta, päätettävä jättää kaikki töissä tapahtunut taakse. Avattava ovi ja hymyiltävä vastaan rientäville lapsille.

Painettava puristus jonnekin alemmas, pois tuntumasta. Oltava, kuin mitään ei olisikaan.

Pian koitti uusi päivä, uusi työvuoro. Päivä toisensa jälkeen.

– Hoitajien pukuhuoneessa saatetaan yhä vitsillä heittää, että kun työvaatteet pukee päälle, niin samalla riisuu omat tunteensa pois, Holmberg kertoo.

"Vasta usein kotiovella ehti pysähtyä, huomata pelon ja huolen.
Tuntea rinnassa painavan möykyn: Entä jos meidänkin lapset sairastuvat, kuolevat?"

Tunteet vaikuttavat merkittävästi hoidon onnistumiseen

Hoitotyön tutkimukset osoittavat, että hoitajien tunnetaidot vaikuttavat merkittävästi hoidon ja potilaskohtaamisen laatuun ja myös työssä jaksamiseen.

Sama pätee kaikkeen kohtaamistyöhön, varhaiskasvatuksesta terapiaan. Kun ihmiset kohtaavat, tunteet ovat aina läsnä.

Vaativan työn kiireessä käy kuitenkin herkästi niin, että tunteiden väistämisestä tai tukahduttamisesta tulee kaikkein käytetyin tapa kohdata tunteita.

Ei nyt. Myöhemmin. Äh, mitä nyt tällaisestä. Kyllä tässä selvitään. 

Pikku hiljaa kohtaamattomien tunteiden kuorma kasvaa ja alkaa tihkua meistä ulos: ehkä piikittelynä, vetäytymisenä, ärtyisyytenä tai särkyinä, unettomuutena, addiktioina.

Tai räjähtää säätelemättömänä ulos, kun töistä kotiin palatessa kompastuu eteisen kenkämereen.

Kuka perkele nää on tähän jättänyt! 

Pelko riittämättömyydestä kuormitti kohtaamisia

Holmberg alkoi opiskella tunnetaitoja syvemmin Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksessa.

Hän kertoo, että vaikeat kohtaamiset esimerkiksi lapsensa menettäneiden perheiden kanssa olivat sujuneet hyvin ja ammatillisesti aiemminkin, hän oli saanut niistä paljon perheiltä kiitosta.

– Olin aiemmin tällaisten kohtaamisten jälkeen kuitenkin aivan riekaleina itse. Koin ehkä alitajuntaisesti riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta, kun minulla ei ollut ratkaisua tai en voinut ottaa toisen tuskaa pois tai muuttaa tilannetta.

Myös omat lapset tulvahtivat mieleen.

– Herkästi tilannetta alkoi miettiä myös omien lasten kautta – entä jos joutuisimme itse vastaavaan tilanteeseen. Yhtäkkiä sitä kuormaa olikin itsellä sitten tosi paljon.

Tunteiden salliminen ja sanoittaminen helpottaa

Koulutuksen jälkeen oma jaksaminen kohtaamistilanteissa muuttui ratkaisevasti.

Holmberg kertoo esimerkin tilanteesta, jossa perheen lapsi joutui hankalaan leikkaukseen. Hän istui toisen vanhemman kanssa odottamassa, jutteli leikkauksesta ja toipumisesta.

Holmberg näki, miten paljon vanhempi pidätteli, vaikka toisteli rohkaisevia sanoja. Veti syvään henkeä. Istui jännittyneenä, kädet tiukasti sylissä.

”Sua varmaan pelottaa aika kovasti”, Holmberg kysyi.

Se avasi oven. Suru ja pelko saivat tulla esiin, lohduton itku. Entä jos menetämme hänet?

Holmberg oli rinnalla ja hengitteli. Oli vaan, läsnä ja lähellä, auttoi katsomaan ja kantamaan surua.

Nyt on näin ja saa olla.

Suru sai kestää niin kauan kuin se kesti. Sitten vanhempi itse totesi, että nyt hänellä on sellainen olo, että voisi lähteä syömään lounasta.

– Ilman Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajakoulutusta en olisi osannut sanoittaa vanhemman tunnetta enkä olisi ollut kykenevä ottamaan hänen tunnettaan vastaan. Itsellä säilyi tilanteessa turvallinen olo, että kyllä me pärjätään, vaikka toisen ahdistus oli kova.

”LTTO-koulutus on tuonut mulle turvaa olla omien tunteideni kanssa. Mun ei enää tarvitse pelätä reaktioitani tilanteissa, joissa perhe kokee surua, pelkoa tai ahdistusta. Tiedän, että mulla on keinoja kohdata omia tunteitani, myös tosi hankalia”, sairaanhoitaja Mari Holmberg kertoo.