Sydän auki ihmisenä ihmiselle, Maaseudun Tulevaisuus 19.6.2017
Anne-Mari Jääskinen toivoo, että tunteiden kontrolloimisen sijaan opettelisimme kohtaamaan ne.
Järvenpää
Teksti: Lumi Nivaro
Kuvat: Jaana Kankaanpää
Mitä hyvää voi seurata burnoutista ja keskivaikeasta masennuksesta? Anne-Mari Jääskisen tapauksessa vaikka mitä. Hän tutustui tukahdutettuihin tunteisiinsa ja todellisiin tarpeisiinsa, mikä johdatti hänet unelmatyöhönsä.
Jääskinen on viimeiset kahdeksan vuotta toiminut tunne- ja vuorovaikutuskouluttajana. Hän on myös kehittänyt lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksen, ja nyt hän on kirjoittanut kirjan Mitä sä rageet? #tunteita sikanolosta sairaan siistiin. Se on erityisesti nuorille suunnattu tunnetaitojen opas. Miten burnout ja masennus johtivat naisen tähän pisteeseen?
”Burnout pakotti tutustumaan omiin tukahdutettuihin vihan tunteisiin” Jääskinen kertoo toimitilassaan Järvenpäässä.
”Olin kilttinä tyttönä aina suorittanut asiat niin kuin piti. Ajattelin, etten muuten riitä. Lopulta se johti siihen, että olin ihan solmussa. Rupesin kysymään, että pitääkö kaikkien ihmisten vasta aikuisina alkaa ymmärtää ja kohdata omia tunteitaan. Voisiko jo lapsia auttaa kehittämään terveen suhteen omiin tunteisiin?”
Jääskinen lähti kouluttautumaan lasten tunnekouluohjaajaksi, minkä jälkeen hän ryhtyi pitämään lapsille tunnetaitoryhmiä. Vanhemmat olivat niin vaikuttuneita ryhmien toiminnasta, että he tahtoivat Jääskisen opettavan heitäkin.
Jääskiselle tuskaa sydämeen tuottaa sukupolvelta toiselle siirtyvät tunnehaavat.
”Ne asiat, joita vanhempi ei itsessään käsittele, häpeät, vihat, surut kaatuu valitettavasti suoraan lapsen kannettavaksi”, Jääskinen huokaa. ”Vaikka sanottaisiin, että meidän perheessä voi kaikesta puhua, niin jos vanhempi ei ota jotain asiaa esille, niin ei se nuorikaan ota.”
Yhdessä vietetty aika ilman kännyköitä tai muita häiriötekijöitä on hyvä tapa luoda rento ilmapiiri keskustelulle.
”Kaikkien tunteiden käsittelyssä on tärkeää, että voi luottaa siihen, ettei toinen kohta ampaise muualle, tai vaadi tai odota mitään”, Jääskinen kertoo.
Vaikeita keskusteluista tulee, jos aikuinen ei itse ole kohdannut omia tunnehaavojaan.
”Ei voi viedä toista pidemmälle, kuin missä itse on ollut”, Jääskinen lausuu.
Tämän takia jokainen lasten tunnetaito-ohjaajakoulutukseen tulija käy läpi myös omaa lapsuuttaan ja omia tunteitaan.
”Kaikilla meillä on niitä tunteita ja kipuja, jotka on syystä tai toisesta painanut alas, usein siksi, ettei kukaan ole ollut kannattelemassa, tai auttamassa säätelemään niitä.”
Jääskinen puhuu tunne-kehoyhteydestä, jonka ihminen saattaa katkaista, kun tunteet käyvät liian tuskallisiksi.
”Ihminen voi tietää paljonkin asioita lapsuudestaan, voi puhua vaikeistakin asioista kuin vettä vaan, mutta hänellä ei ole mitään tunneyhteyttä asioihin”, Jääskinen selittää.
”Silloin ei kohtaa sitä, miltä oikeasti tuntui, kun mua vaikka rangaistiin.”
”Me ollaan aika kadoksissa tuntemiselta tänä päivänä. Me ollaan hyvin suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, joka on auki 24/7. Ei ole tilaa tuntemiselle. Aikuisen vastuu on järjettömän suuri; aikuinen raivaa sen tilan, että nyt vain ollaan, eikä ole mitään hätää.”
Jääskinen selittää, että tunnekuohutilanteessa ei tarvitsisi saada tunteita pois, vaan ihanteellisempi tapa toimia olisi seurata niitä ja kokea. Hänen mukaansa yksi kompastuskivi kasvatuksessa on opettaa lasta vain kontrolloimaan tunteitaan. Vaikka sopivan käyttäytymisen opettaminen on hyvä lähtökohta, voi lapsen käyttäytymisen takana oleva tunne jäädä silloin kohtaamatta.
”Parempia tuloksia tunne-elämän kannalta saadaan, kun aikuinen antaa lapsen tunteille tilaa ja esimerkiksi sanoittaa niitä sekä tarpeita niitten takana”, Jääskinen kertoo.
”Kun lapsi oppii tunnistamaan omat tunteensa ja tulee niiden kanssa kuulluksi, oppii hän helpommin myös lukemaan toisten tunnetiloja. Se vaikuttaa myös käytökseen.”
”Varsinkin pienellä lapsella käyttäytyminen ja tunnekokemus on kietoutunut yhdeksi ja samaksi. Se pieni lapsi ei pysty ymmärtämään, että kun hänen käyttäytyminen kielletään, niin se tunne kuitenkin saisi olla. Oikeastaan tämä pätee ihan kaikkiin. Tunnekokemuksessa pudotaan pienen lapsen tasolle. Silloin jokainen kaipaa toisen kanssa käsikkäin kulkemista.”
Jääskiselle itselleen haasteita ovat tuottaneet kahden kirjan kirjoittaminen, lasten tunnetaito-ohjaajakoulutusten suosio sekä ohjauksiin haluavat ihmiset. Muille työn ja perheen välillä tasapainotteleville Jääskinen haluaa muistuttaa oman inhimillisyyden näkemisestä.
”Täytyy muistaa, että minäkin mokaan”, hän naurahtaa. ”Se on oikeasti voimavara, että voi olla riittämätön.”
Jääskinen kehottaa jokaista miettimään, mitkä asiat itselle tuovat voimia ja mitkä vievät niitä.
”Jos en ole yhteydessä omiin tunteisiini, niin en myöskään pysty yhdistämään niitä siihen, mitä tarvitsen.”
”Ja sitten, kun en tiedä, mitä tarvitsen, niin en voi myöskään mennä sitä kohden. Niitä tarpeita ei voi silloin tyydyttää. Sitten tyytymätön elämä jatkaa etenemistään koko ajan siihen väärään suuntaan.”
”Kun tulee tietoiseksi asioista, mitä kaipaa, mitkä tuovat iloa ja auttavat jaksamaan, niin kannattaa miettiä, voiko niitä lisätä omaan arkeen”, Jääskinen sanoo.
”Mikä saa mun sydämen laulamaan?”
Yltiöpositiiviseen ajattelutapaan ammattilainen ei kannusta.
”Kipua on tärkeä katsoa silmästä silmään. Jos kääntää kaiken myönteiseksi, voi ohittaa oikean tunnekokemuksen.”
Niitä meistä, joilla on vielä omia tunteita ja kokemuksia läpikäytävänä, Jääskinen lohduttaa.
”Aivot on plastiset, eli ne muovautuvat sen mukaan mitä teemme. Toistamalla ja tekemällä aivoja voi treenata.”
Oli oma lähtökohta tunteisiinsa minkälainen tahansa, voi tunnetaitoja opetella ja oppia koko elämän ajan.
Mutta mitä kehitettävää Jääskisellä itsellään sitten vielä on?
”Minulle haastavaa on häpeän tunne. Se nousee helposti esiin sillä tavalla, että apua, kuka mä olen sanomaan, miten pitää toimia tai kasvattaa.”
”Törmään omien esiteini- ja teini-ikäisten lasteni kanssa tilanteisiin, että vaikka olen kuinka opettanut tunnetaidoista ja keskustellut, niin silti lapsi käyttäytyy jotenkin, mikä sitten onkin itselle vaikeaa. Niitten tilanteiden sietäminen on avain, että voi todeta, että näin ne asiat joskus menee ja jokainen hakee itse oman polkunsa.”
”Häpeää ei saa pois, mutta sitä voi oppia sietämään”, hän toteaa. ”Aina kun maltan olla sen häpeän kanssa, niin se taas hetkeksi puhdistuu musta. Maalaaminen on minulle tosi tärkeä purkukanava. Ja luonto.”
Jääskisen tunnetaito-ohjaajakoulutuksessa on kaksi päälinjaa: oma matka omiin kokemuksiin ja tunteisiin, sekä lapsen tunteiden ymmärtäminen ja tukeminen.
”Kukaan kasvattaja ei pysty tukemaan lapsen tai nuoren tunnetaitoja, jos ei ole itse kosketuksissa omiin tunteisiinsa. Muuten siitä tulee teoreettista sanahelinää, jossa kohtaamisissa ei oikeasti ole mitään. Nuori jos kuka vastustaa aikuisen teennäisyyttä ja sellaista kasvatushöpinää. Siksi juuri nuori saattaa toimia oikein radikaalisti, jotta saisi aikuisesta oikeasti jotain aitoa esiin.”
Jääskinen painottaa, että on tärkeätä voida kasvattajina tai ammattilaisina laittaa ”ammattilainen” välillä taka-alalle, ja olla ihan vain ihmisenä toiselle.
”Ammattilaisen keinoja voi ottaa käyttöön tarvittaessa, mutta tärkeintä on olla sydän auki ihmisenä ihmiselle.”
Faktaboksi:
Anne-Mari Jääskinen
Syntynyt 17.4.1973 Helsingissä.
Asuu Järvenpäässä.
Parisuhteessa, perheeseen kuuluu 11- ja 13-vuotiaat pojat.
Työskentelee tunne- ja vuorovaikutuskouluttajana sekä tunne- ja taideterapiaohjaajana. Kehittänyt lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksen. Toiminut aikaisemmin projektipäällikkönä markkinointialalla.
Kirjoittanut nuorten tunnetaito-oppaan Mitä sä rageet? #tunteita sikanolosta sairaan siistiin. Kirjalle valmistuu syksyllä myös vertaisteos, joka opastaa aikuisia lapsen ja nuoren tunteiden tukemisessa.
Linkki Maaseudun Tulevaisuuden verkkojuttuun ”Tunnekouluttaja: ”Ne kivuliaat asiat, joita vanhempi ei itsessään käsittele, kaatuu suoraan lapsen kannettavaksi” tässä.
Nuorille ja nuorten kanssa työskenteleville suunnattua Mitä sä rageet? #tunteita sikanolosta sairaan siistiin -kirjaa voi tilata Tunne&Taida -verkkokaupasta.