Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Marraskuun harmaus haastaa treenaamaan mielen kääntämisen taitoa!
Harmaa, pimeä, märkä. Marraskuu.
Mieli vetää maahan kuin sateen pisarat. Liiskautuu jalkoihin kuin lehtien riekaleet asfaltilla.
Tätä se on. Marraskuu.
Vaan mitäs jos. Mitäs jos oman fiiliksen ei tarvitsisikaan olla riippuvainen olosuhteista, säätiloista tai tilattomuuksista. Jos oman fiiliksen saisi nousuun ihan vain sisällään, ympärillään vallitsevasta huolimatta.
Mitäs jos harmaana riippuvan taivaan taivastelun sijaan ottaisikin tämän kuun treeninä? Sellaisena hardcore-meininkinä, että täältä tulee! Valoa sisältä samalla mitalla kuin ulkoa vihmoo pimeyttä vastaan.
Sillä vaikka pimeyttä ei voi poistaa, niin valoa voimme aina lisätä.
Mikä mahtava treenikuukausi ja vuodenaika! Pimeys kääntää katseen vähän väkisinkin sisäänpäin – mitäs kaikkea täältä löytyykään? Huolia, nurjamieliä, ohittamisia ja paaaaljon tarpeita, jotka on lyttääntyneet syvälle niinkuin ne lehtien riekaleetkin. Siellä asfaltilla.
Kattelisi niitä hetken, silittelisi mielessään, että joo, nämäkin täällä on. Ja saa ollakin. Hengittelisi ja sytyttäisi kynttilän. Tai vaikka sen hihaheijastimen. Toljottaisi hetken ja tuumaisi, että on tämä elämä silti aika hienoakin, vaikka moni juttu yhtä aikaa olisi vähän vinksallaan.
Listaisi mielessään ne jutut, mitkä on ihan lähes kohdillaankin. Sillain riittävästi. Kynttilät ja kaikki.
Ehkä joku marraskuun vihma aluksi voi puhaltaa kynttilän sammuksiinkin, mutta äkkiäkös sen uudelleen sytyttää. Ja ottaa vaikka saappaat jalkaan ja hyppää sateeseen. Ihan vaan koska marraskuu.
Treenaa mielen kääntämisen taitoa. Koska sekin meissä on. Marraskuussakin.