Mitä sä rageet? – teini katsoo maailmaa hormoniverhon läpi

Jos tuskailet, ettei teini enää katso silmiin, vastaa kysymyksiin tai sano edes moi, voi olla helpottavaa tietää, että se on täysin normaalia. Kun nuoren kommunikaatio lyhenee ja sanat vähenevät, hänen sisällään on meneillään valtavasti uutta. Nuori ei tiedä itsekään, haluaako lähelle vai kauas.

”Jokainen, jolla on murkkuikäinen pohtii mitä avoimelle, ihanalle ja keskustelevalle lapselle on tapahtunut. Nuori tuntuu olevan liimautunut puhelimeensa; hän pyörittelee silmiään, katoaa hupparinsa taakse ja kyselee, miksi ikinä on syntynyt tähän perheeseen”, tunnetaitokouluttaja Anne-Mari Jääskinen kuvailee luennollaan.”

Muutos lapsesta murkkuikäiseksi kestää yleensä yhdestä yöstä noin vuoteen.

Muutos entiseen hiljaiseen ja kilttiin lapseen voi olla raju. Vaiheen, jolloin nuori on etäisimmillään sanotaan kestävän noin kahdesta neljään vuotta. Tässä vaiheessa aikuisella voi olla isokin suru puserossa.

”Vanhemmalle tulee usein epätoivoinen olo: apua, mulla ei enää ole kontaktia lapseeni.” Pelottaa ja hämmentää. Huolettaa, mahtaako lapsella itselläänkään olla yhteyttä itseensä. Jos itsessään pystyy huomaamaan tuon surun ja antamaan sille tilaa, tilanne on hyvä. Silloin aitoa tunnettaan voi rauhassa kokea ja tutkia, eikä sen tarvitse muuntautua aikuisen turhautumiseksi tai omaksi kiukuksi nuoren päälle.

Nuorella on meneillään valtava määrä erilaisia tunteita, hämmennystä ja hormonimyrsky. Ajatus on, että pitäisi olla jo iso, mutta samalla sisällä tuntuu, ettei vielä ole. Jos aikuinen kykenee silloin laskeutumaan omaan suruunsa ja kohtaamaan sen, hän kykenee myös kohtaamaan lapsensa suuren turvattomuuden.

Turvattomassa tilassa tarvitaan turvaa. Sitä aikuinen ei voi välittää, jos katsoo vain nuoren tuomittavia tekoja ja tekemättä jättämisiä, räyhää ja alituiseen muistuttelee vastuista. On osattava relata ja luoda leppoisaa ilmapiiriä, missä nuori voi omaan tahtiinsa avautua ja tulla lähelle, kun aikuinen ensin tarjoaa itsensä liki, puuhastelee ja juttelee, muttei painosta. On hyvä muistella myös oman nuoruuden toilauksia. Silti sinustakin on tullut ihan kelpo aikuinen.

Välitä ja ole tarjolla

Nuori palaa aikanaan takaisin lähemmäs, mutta irtautumisvaihe on välttämätön. Silti aikuinen voi sopivalla hetkellä sanoittaa omaakin tunnetta lapselleen. Nuorelle voi vaatimatta kertoa kaipaavansa läheisyyttä hänen kanssaan. On toki mahdollista, että aikuinen tulee silloinkin torjutuksi – sekin on luonnollista. Sisällä nuori kuitenkin tiedostaa olevansa välitetty ja rakastettu. Jos välittämistä ei tee teoillaan ja olemuksellaan näkyväksi tai tuo sanallisesti esiin, sitä ei voi myöskään aistia.

”Kuulen usein vanhemmilta, että nuori ei ole puhunut jostakin asiasta tai että aikuinen itse ei ole saanut tilaisuutta ilmaista jotakin. On vanhemman tehtävä luoda tilaisuuksia, turvaa ja tilaa puhua. Sitä synnytetään omalla kiinnostuneisuudella nuorta kohtaan. Paikalla ja läsnä olemalla, nuoren kanssa utelematta puuhastelemalla, yhteisillä treeneihin kuskaamisreissuilla vaikka vain hiljaa autossa ajellen tai viikonloppuna lempipizzaa yhdessä tehden.”

Murrosiässä nuoren aivot järjestäytyvät uudelleen. Tytöillä käynnistyy estrogeenituotanto, pojilla testosteronituotanto. Pojat ovat murrosiässä kehon kemioiden vuoksi usein jatkuvassa pakene tai taistele -tilassa; siksi kohellus ja vauhti voi paikoin olla rajua. Säätelytaitojen kehittymiseen nuori tarvitsee aikuisen mallia. Aivojen stressin säätelystä vastaava etuotsalohko kypsyy ja kehittyy 25-30 vuotiaaksi asti. Jarrut siis ovat vielä pitkään hakusessa, vaikka kiihdytys nollasta sataan onnistuukin.

Koska mielihyvähormoni dopamiinia erittyy nuoren aivoissa purkauksittain, nuorella on jatkuva tarve toimintaan ja tapahtumiin. Dopamiinintuotanto liittyy uuden oppimiseen ja omaksumiseen: siksi nuorelle levolliset mökkiviikonloput viikoista puhumattakaan tylsien vanhempien seurassa ovat jo fysiologisesti haastavia.

Sen sijaan nuorta kiinnostaa, mitä tapahtuu jos vetää keskellä kaupunkia housut alas, huutelee aikuisille tai tekee muuta aikuisen mielestä arveluttavaa. Nuori tutkii jatkuvasti, mitä omasta toiminnasta seuraa ja laajentaa tuntemustaan maailmasta uutta kokeilemalla.

”Nuoren kanssa kannattaa ihmetellä asioita. Meillä aikuisilla on yleensä hirveä hinku tuoda valmiita neuvoja ja ratkaisuja, mutta ketä kiinnostaa valmiit vastaukset? Anna nuorelle mahdollisuus oivaltaa itse. Hänen oivalluksensa ei välttämättä ole sitä mitä itse haluaisit, mutta sinun tehtäväsi aikuisena on kärvistellä vieressä, kun nuori tutkii ja löytää uutta. Toki rajojakin tulee nuorelle ilmaista – kertoa miten tässä maailmassa on ok toimia. Miten itsen ja muiden kanssa tullaan parhaiten juttuun ja miten se myös pitkällä tähtäimellä palkitsee.”

Aikuisen tehtävä on zenittää ja olla rajapyykkinä

Aikuinen voisi kuulostella, millainen malli hän itse on lapselleen, eli kuinka hän kohtaa omia tunteitaan ja tarpeitaan. Millaisia rajoja itselleen asettaa vaikkapa somen ja älypuhelimen suhteen ja etenkin, miten itse niitä noudattaa. Lapsi ja nuori oppii hahmottamaan itseään, rajoja, maailmaa ja tunteitaan aikuisen mallin kautta.

”Vanhemmuus on zen-harjoitusta. Tehokas tapa tulla yhteyteen itseensä ja toiseen on rauhoittaa sydämen syke ja säädellä stressireaktiota, eli myös tunneraktioita, hengittämällä. Koska nuori ei osaa vielä täysin säädellä rauhoittumistaan, voi aikuinen omalla olemuksellaan ja hengityksellään rauhoittaa sekä itseään että nuorta.

Kun tiedät omat hälytysmerkkisi eli tunnistat, että kohta kilahtaa, keskity hengittämään syvään. Pohdi omaa toimintaasi eri tilanteissa: jos toimin nyt näin, viekö se etäämmäs vai lähemmäs nuorta? Pitääkö juuri tähän tilanteeseen puuttua? Uhkaako jokin lapseni terveyttä – vai voinko antaa asian olla, vaikka en pidäkään siitä tai se on arvojani vastaan?”

Jos aikuinen ei ole tunnekehoyhteydessä itsensä kanssa, hän vuorovaikuttaa rooliensa ja maskinsa kautta – silloin lapseen ei synny sydäntason tunneyhteyttä. Kun aikuinen suostuu omiin tunteisiinsa ja kuulee hengitykseen ja kehoonsa pysähtymällä itse omaa tarvettaan nalkutuksensa tai muun toiminnan alla, yhteys mahdollistuu. Silloin tunteitaan ja tarpeitaan voi sanoittaa nuorelle minä-muotoisesti – rehellisesti ja vaatimatta.

Nuoren kokeillessa maailmaa ja minäpystyvyyttään, rajojaan ja mahdollisuuksiaan, aikuinen näyttää, missä turvalliset, mutta ehdottomat rajat kulkevat. Aikuisen mahtikäsky on raja, jota ei ylitetä. Se nousee vanhemman omista tunteista ja tarpeista: tämä ei ole minulle ok. Olen todella pettynyt, koska haluan voida luottaa yhdessä sovittuihin asioihin ja tietää, että olet turvassa. Kun aikuinen ilmaisee lapselle mahtikäskynsä, hän voimaviestii syyttämättä. Se asettaa nuorelle turvallisen rajan.

Uskaltaudu ei-tietämisen tilaan  

”Kun aikuinen jaksaa muistaa lapsen ja nuoren tarpeet tämän käyttäytymisen alla, tilanteisiin syntyy hyväksyntää.” Vaikka aikuinen ei hyväksyisi nuoren käytöstä, hänen tarpeensa voi aina hyväksyä. Uskaltaudu nuoren kanssa ei-tietämisen tilaan, ihmettelemään tunteita, tilanteita ja maailmaa hyväksyvästi.

Hyväksyminen ei tarkoita, että siedät mitä tahansa vaan että viestität nuorelle, että näet hänet kaiken häsläyksenkin alla. Kun nuori sekoilee, on tärkeää muistuttaa, että hän selviää, riittää, pärjää ja pystyy. Ja että aikuiseksi kasvamiseen kuuluu myös omien valintojensa seurauksista vastaaminen.

Nuoren kanssa eläessäsi joudut jatkuvasti vastatuksin itsesi kanssa: nuori peilaa kuinka itse hyväksyt itseäsi ja mitä omassa tunne-elämässäsi on meneillään. Pohdi, onko nuoren sohellettua olennaista muistuttaa pelkästään hyvistä tavoista, mitkä sinällään toki auttavat sopeutumaan yhteiskuntaan, vai voisitko auttaa nuorta myös sietämään syyllisyyden- ja häpeäntunteitaan ja ottamaan niistä oppia?

Jos jätät nuoren vain yksin selviämään häpeän tunteistaan, hän todennäköisesti oppii nielemään niitä, koska häpeää on sietämätöntä kohdata yksin, ilman rakkautta vierellä. Pikkuhiljaa muitakin tunteita menee yhden mukana ja tunnekehoyhteys alkaa heikentyä. Nuoren naureskelu on usein häpeän tunteen peittämistä ylimielisyyden verhon alle.

Rakkaista irrottautumiseen tarvitaan voimaa

Kaiken kaikkiaan nuoruus on aina kokijansa näköinen, kokoinen ja vahvuinen. Koki sitä itse tai oli vieressä katsojana kokemassa. Kasvun ja itsenäistymisen mahdollistajana se on vertaansa vailla. On irrottauduttava niistä, jotka lähimpänä itseään ovat tähän saakka olleet – vaikka sitten vihan ja häpeämisen avulla.

Kun oikein rakkaista on irrottauduttava, se tekee kipeää ja harvoin tapahtuu lempeästi. Mutta kaiken rajuuden keskellä voi aikuisena kiinnittää itsensä ajatukseen: kyllä tästäkin nuoresta vielä kelvollinen aikuinen kasvaa! Ja muutaman vuoden päästä näitäkin aikoja voidaan yhdessä muistella, vaikka leppoisasti iltaa yhdessä vierekkäin istuen.

Teksti on kirjoitettu Anne-Mari Jääskisen keväiseltä ”Mitä sä rageet” -luennon pohjalta.

Lue blogistamme myös: Vanhempien syytä se on, että niiden kullannuput riehuu sekä Nuoren sisällä kuohuu – ole majakkana myrskyssä.

Jääskisen nuorille suunnattu kirja ”Mitä sä rageet? #tunteita sikanolosta sairaan” siistiin ilmestyi keväällä 2017. Kirjassa on 40 harjoitetta nuorelle itselleen.

”Mitä sä rageet? Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen” -kirja on vanhemmille ja kasvattajille suunnattu käytännönläheinen käsikirja, jossa tunteiden dynamiikkaa, lapsen tunnekehitystä, tunnetaitoja ja niiden tukemista käsitellään aikuisen näkökulmasta. Kirjassa on 50 harjoitetta tehtäväksi lasten ja nuorten kanssa.

Lisätietoa kirjoista.