Meistä jokainen tarvitsee toisinaan tukea ja kannattelua – myös tukija, auttaja, opettaja

Opettaja tietää, osaa ja pystyy. Auttaja tietää keinot. Asiantuntijalla on kukkuramäärin tietoa mihin nojata.

Kun asiantuntija, asioiden opettaja tai toisten auttaja, sparraaja ja inspiroija väsyy, ahdistuu, on neuvoton tai epävarma, sitä voi olla vaikea myöntää. Suostua omaan inhimillisyyteen.

Jos asioista puhuu ja neuvoo toisia, kuinka voisi itse olla omien asioiden kanssa neuvoton?

Auttajien ja asiantuntijoiden haasteeksi voi joskus nousta häpeä ja nolous omasta inhimillisestä tilasta. Omasta haavoittuneesta hetkestä tai mielestä, keikkuvasta elämäntilanteesta tai niistä lapsista, jotka sitten kuitenkaan ei toimi, niinkuin opetan ja puhun.

Miten minä, kun nämä asiat tiedän? Miten minun lapseni, kun näitä asioita opetan? Kyllähän minun pitäisi selvitä tästä, löytää tieni ulos, muistaa harjoitella, ajatella ja toimia niinkuin parhaaksi tiedän.

Toisten auttajan tai toisten silmissä asiantuntijana olijan voi olla vaikea myöntää tarvitsevuutensa samoissa asioissa, joissa tukee toisia.

Tunteiden ja itsestä huolehtimisen kanssa on kuitenkin niin, että me kaikki olemme ihmisiä. Ja silloin, kun putoamme omissa tunne- ja voimavaraportaissamme alimmalle tasolle, huppeluksiin, tarvitsemme toista, joka meitä nostaa, kiskoo, muistuttaa tai jopa kannattelee hauraassa hetkessämme. Oman inhimillisyytemme kanssa.

Vaikka olisit toisten auttaja, kouluttautunut tunteisiin, kirjoittanut kirjoja, opettanut ja opastanut, saat sinäkin olla tarvitseva ihan vaikka juuri keskellä niitä asioita, joita opetat.

Juuri sen kautta voit jälleen olla ihminen ihmiselle. Olemalla ihminen itsellesi.