Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Opi perustunteista: Syyllisyys helpottaa, kun itselleen on ensin rehellinen
Syyllisyydentunne alkaa vapautua, kun rohkenee katsoa tekemäänsä tai tekemättä jättämäänsä ja ottaa siitä vastuun.
Syyllisyys myös kaivertaa eniten, kun tekonsa vielä itseltäänkin kieltää.
Varmasti jokainen on kokenut sen helpotuksen, mikä seuraa, kun vaikean asian saa myönnettyä ja kerrottua. Niin noloa ja kiusallista kuin se siinä hetkessä onkin.
Aikuisena koemme joskus piston sydämessämme siitä, miten paljon käytämme aikaa työhön tai laitteilla olemiseen, vaikka aistisimme lapsemme kaipaavan läsnäoloamme.
Terve syyllisyys auttaa silloin valitsemaan jatkossa toisin ja korjaamaan tilanteen.
Syyllisyys eroaa häpeästä ennenkaikkea siinä, että se kohdistuu tekoon tai tekemättä jättämiseen, kun taas häpeä on sidoksissa minuuteen ja olemisen tapaan.
Syyllisyys on siten helpommin sovitettavissa, kuten puhekielessä puhumme. Voimme omalla toiminnallamme hyvittää tekomme.
Korjata asioita tai käyttää kokemaamme toisten hyväksi.
Esimerkiksi päihtyneenä toista ihmistä vammauttanut voi haluta myöhemmin kiertää kouluja valistamassa omakohtaisesti päihteiden vaaroista.
Syyllisyys on silloin toiminut teon kautta muita palvelevasti, aiempaa tekoa hyvittäen.
Lue myös muut Opi perustunteista! -sarjan jutut täältä!