Ovatko tunnetaidot loputonta säätelyä?

Hirveetä säätämistä?

Kun tunnetaidoista puhutaan, keskitytään usein säätelyn taitoihin. Sen ja tämän säätelyyn itseä ja toisia palvelevalle tasolle .

Joskus voi tuntua, että kaiken pitäisi olla yhtä säätelyä. Hillintää ja hallintaa. Kaiken pulppuavan hanskaamista .

Eihän se elämässä ihan niin toki mene. Jos jatkuvalla syötöllä vain tarkkailisimme ja säätelisimme itseämme, koko ihana spontaani elämä jäisi elämättä. Eikä tunteita voi edes täysin hallita, mutta sietää ja säädellä kyllä .

Tunteisiin kuuluu spontaanisuus, ihmisyyteen kuuluu keskeneräisyys ja kasvu, ja oppiminen on elinikäistä. Tunnetaidoissa varsinkin!

Tunne- ja säätelytaidoissa kehitytään pikkuhiljaa, eikä taitojen harjoittelullakaan voida lapsen ja nuoren säätelykeskuksen, etuotsalohkon kypsymistä vauhdittaa .

Tietoiseksi tuleminen omasta kehosta, sen vireys- ja tunnetiloista, stressiin reagoimisesta ja sisäisen puheen tavasta eri tilanteissa auttaa kuitenkin pitkällä aikavälillä rakentamaan pala palalta vahvistuvaa vankkaa perustaa. Sellaista perustaa, joka vahvemmin pysyy pystyssä, vaikka välillä myrskytuulet pintaa vähän riepottelisikin. Ja niinhän ne maailmassa välillä tekevät .

Kun tiedostaa, on helpompi säätääkin. Ja toistojen sekä arjessa koettujen onnistumisten kautta säätelytaidot vahvistuvat. Minulla aikuisena kuin lapsella ja nuorellakin .

Tunnetaitoja ja omia säätelytaitoja voi aina kehittää, oli lähtökohtamme mikä tahansa. Taitojen kehittäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meistä olisi tarkoitus tulla kaikkivoipaisen minäpystyviä. Ihmisinä tarvitsemme aina myös toisiamme. Siihen tunteidenkin säätelyyn välillä. Yksi tunnetaitojen osa onkin kyky ja rohkeus tulla kontaktiin myös hauraina hetkinä. Tarvita, pyytää, ilmaista, olla. Koska ihmisyys .

Mikä sua on tukenut säätelytaitojen kehittämisessä? Mikä on sun oma juttu, millä itseäsi kehität?