”Raivoavien teinien asiantuntija” Anne-Mari Jääskinen kertoo, miten arjen taisteluista selvitään – Ja miten se auttaa lapsia myös tulevaisuudessa. HS 23.1.2019

Järvenpääläinen tunnetaito-ohjaajien kouluttaja Anne-Mari Jääskinen oivalsi loppuunpalamisen ja masennuksen jälkeen, miksi tunteet on hyvä oppia käsittelemään.

Murrosikä on myrskyisää aikaa. Hormonit saavat nuoren tunteet käymään ylikierroksilla, mikä puolestaan voi kiristää vanhempien hermoja ja kodin tunnelmaa.

”Kun lapsi on 9–10-vuotias, hän on aika ihanassa iässä. Se on vanhemmille vähän kuin suvantovaihe. Siinä voidaan hetki lillua ennen kuin tulee esiteinivaihe, joka on vähän kuin traileri siitä mitä tuleman pitää”, sanoo järvenpääläinen tunnetaitokouluttaja Anne-Mari Jääskinen.

Jääskinen, 45, on raivoavien teinien asiantuntija. Hän kouluttaa lasten tunnetaito-ohjaajia viidettä vuotta, ja on 12- ja 14-vuotiaiden poikien äiti.

Jääskinen oivalsi, miksi tunteet on hyvä tunnistaa ja oppia käsittelemään, kun loppuunpalaminen laukaisi keskivaikean masennuksen 18 vuotta sitten.

”Lähdin miettimään, täytyykö tulla 30- tai 40-vuotiaaksi ennen kuin alkaa miettiä, mitä näiden tunteiden kanssa pitäisi tehdä. Oman terapiaprosessini päätteeksi mietin, että jos jo lapsille voisi opettaa näitä taitoja, niin ehkä ei aikuisena tarvitsisi käydä läpi niin syviä vesiä.”

EMME oikeastaan mahda mitään biologialle. Hormonit ja tunteet jylläävät, haluamme tai emme. Vanhemmilla on kuitenkin keinoja, joilla nuoren tunnemyrskyyn voi vastata, Jääskinen opastaa.

Ensinnäkin kannattaa tutustua omiin tunteisiin. Nuoret ovat hyviä painamaan juuri niitä nappeja, joista vanhemman tunteet kytkeytyvät päälle. Olisikin hyvä pohtia, miksi omat tunteet kuohahtavat aina tietyissä tilanteissa.

”Omaa pinnaa kannattaa oppia venyttämään, jotta omia tunteitaan ei heti oksenna nuoren päälle.”

Tämä on usein vaikeaa. Jääskinen sanoo, että esimerkiksi sietäminen on tunnetaidoista vaikein.

”Sitä täytyy harjoitella: miten annat tunteen nousta ilman, että teet sille impulssille mitään. Jos menetät koko ajan hermosi, peli on vähän niin kuin menetetty.”

Tunteiden säätelyssä voi käyttää apuna tunne-kehoyhteyden löytämistä. Tunteet tapahtuvat kehossa: pulssi kiihtyy, kädet menevät nyrkkiin, otsa kurtistuu. Kun fyysisistä reaktioista tulee tietoiseksi, tunteen voi tunnistaa ja tehdä vaikka vastaliikkeen. Sitten voi vetää henkeä.

”Vedä henkeä vaikka kolme kertaa ennen kuin sanot mitään. Jos lapsi kysyy, saako hän mennä bileisiin, älä vastaa heti. Voit sanoa, että minun täytyy hetki sulatella tätä ja miettiä, mitä mieltä olen.”

Aikuisen on myös tärkeää kertoa lapselle omista tunteistaan ja tarpeistaan. Kenenkään ei tarvitse olla ainoastaan sietävä likasanko, vaan vanhemman täytyy vetä raja sille, mitä ottaa vastaan ja sietää.

TOINEN keino helpottaa tilannetta on ymmärrys. Suhtautuminen nuoren käytökseen helpottuu, kun vanhempi ymmärtää, millainen vaikutus esimerkiksi hormoneilla on.

”Ailahtelevainen käyttäytyminen, uhoaminen tai omiin oloihin vetäytyminen on hirveän suurilta osin hormonien vaikutusta. Nuori ei aina käyttäydy tahallaan huonosti. Hän vain koittaa selviytyä tämän kaiken kanssa.”

Murrosiässä kiusaukset ohittavat kognitiivisen tiedon, koska kehittyvät aivot janoavat elämyksiä. Kaasu löytyy helposti, mutta jarrut ovat hakusessa.

”Nuoren säätelykeskus on vielä kypsymässä, ja se kypsyy vielä 25–30-vuotiaaksi asti. Vanhemman onkin hyvä olla nuoren säätelyn tukena, korvaavana säätelykeskuksena.”

Tunnekuohun hetkissä vanhempi voi esimerkiksi sanoittaa nuoren tunteita, eli kertoa ääneen omat tulkintansa siitä, mitä nuori sillä hetkellä ehkä tuntee ja tarvitsee. Tarvitseeko hän esimerkiksi ymmärrystä, miksi juuri häntä pyydetään tiskaamaan vai ärsyttääkö häntä, kun muut puuttuvat hänen elämäänsä?

”Olla hetken siinä nuoren kokemuksen aallolla. Me aikuiset olemme niin kovin taitavia neuvomisessa ja opastamisessa, mutta kuka oikeasti haluaa valmiita neuvoja siitä, miten elää.”

KOLMAS oppi on, että nalkuttaminen kannattaa lopettaa heti. Joskus asioita kannattaa katsoa läpi sormien.

”Mieti, mitkä asiat voi siirtää antaa olla -lokeroon. Nipotanko joka kerta levällään olevista kengistä tai jogurttipurkeista? Puuttumisen voimaa kannattaa säästää sellaisiin kohtiin, jotka ovat nuorelle tai ympäristölle vaarallisia”, Jääskinen sanoo.

Opit vaikuttavat hyödyllisiltä, mutta ne vaativat toimiakseen olemassa olevan keskusteluyhteyden. Miten sellainen luodaan?

”Voisi sanoa esiteinien ja ihan pientenkin lasten vanhemmille, että rakentakaa ja pitäkää keskusteluyhteyttä yllä keinolla millä hyvänsä. Voi miettiä, mikä on omassa perheessä luontevin tapa tai paikka puhua: yhdessä pizzan leipominen, saunominen, kaupassa käynti?”

Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä vähemmän tämä tavallisesti haluaa viettää aikaa vanhempiensa kanssa. Silloin aikuisen kannattaa vain malttaa, Jääskinen sanoo.

”Täytyy olla toistuvasti saatavilla. Tarjoa itseäsi, vaikka nuori toistuvasti hylkää tai torjuu. Nuori aina kuitenkin rekisteröi, että ahaa, sinä haluat silti viettää aikaa kanssani, vaikka olen ärsyttävä.”

TUNTEIDEN säätely on vaikeaa, ja moni kontrolloikin tunteitaan patoamalla. Se ei kuitenkaan Jääskisen mukaan kannata.

”Mikään tunne ei pysy suljettuna ikuisesti, jossain kohtaa se aina purskahtaa ulos.”

Jääskinen ottaa esimerkeiksi kaksi tunnetta, joiden avulla nuori irtaantuu vanhemmistaan: Häpeällä nuori kertoo maailmalle, ettei ole samanlainen kuin muut perheenjäsenensä vaan oma, yksilöllinen ihmisensä. Viha taas on väylä oman voiman löytämiseen.

Jääskisen mielestä Suomessa suhtaudutaan edelleen kielteisesti vihan tuntemiseen, vaikka kyseessä on myös suuri energian ja voiman lähde. Tärkeää vihan kanssa toimimisessa on se, mihin sen voima kohdistuu ja miten ymmärtää sen alla olevia tarpeita. Voiman voi käyttää hyviin asioihin, kuten maalaamiseen, punttisaliin tai tanssimiseen.

”On paljon rakentavampaa, että nuori saa huutaa kotona tai paiskoa ovia tai mikä nyt on perheessä sallittua. Vihaa ei kannata kieltää kokonaan, koska sitten se voi purkaantua esimerkiksi kaupungilla”, Jääskinen sanoo.

”Voi ajatella, että hienoa, olen niin turvallinen tyyppi, että nuori voi näyttää minulle kaiken.”

Alkuperäinen juttu on julkaistu Helsingin Sanomien -verkkolehdessä 23.1.2019