Stoppaamisen taitoa tarvitaan tasapainon säilyttämiseen

Stopata. Ottaa taukoa tekemisestä ja hengähtää.
Ryhtyä. Stopata ajelehtiminen ja aloittaa.

Stoppaamisen taito on taito, jota tarvitaan tasapainon säilyttämiseen. Näinä aikoina osa tekee töitä niin, että tauon kohtaa on vaikea löytää ja päivät pyöristyvät pitkiksi tunneiksi. Osalla taas työt ovat loppuneet tai opiskelut siirtyneet kotiin omalle vastuulle ja olotila on ajelehtiva päivästä toiseen – on vaikea ryhtyä siihen pieneenkään.

Kummassakin ääripäässä tunnit seuraavat samanlaisina toisiaan. Alkaa tulla puuroinen olo. Kaikki on tasaisen harmaata tai samanlaista hengästyttävää tulipalojen sammuttelua. Rajat alkavat hälventyä, muuttua utuisiksi ja vuotaviksi. Lopulta millään ei ole väliä, antaa mennä vaan.

Ei enää nähdä metsää puilta, eikä puistakaan kauniita yksityiskohtia.

Antaa mennämisen taito on sekin arvokas ja palveleva tarpeellisissa tilanteissa. Kuten teinin kaoottisen huoneen oven sulkemisessa tai itselleen helpotuksen suomisessa liian korkean riman juurelta.

Digimaailmassa ei ulkopuolelta aseteta juurikaan aikarajoja. Kaikki on saatavilla ja mahdollista kellon ympäri. Voi jatkaa someilua tai elokuvamaratonia, ajelehtimista tunnista toiseen, stoppaamatta. Ryhtymättä, tarttumatta siihen tärkeään tai itseä paremmin palvelevaan, ehkä jopa hyvinvointia tukevaan. Kävelylenkkiin, ystävälle soittamiseen, töihin, tehtäviin.

Yhtälailla monen työ on siirtynyt verkkoon ja etäyhteyksien päähän, missä työtä voi jatkaa tauotta. Istua nököttää ruudun ääressä ja jatkaa vain, stoppaamatta. Tekemisen raamit voivat olla vähän liikaakin löystyneet. Moni on hetkellisesti joutunut venymään opetellessaan uusia työtapoja, välineitä, yhteensovittamista. Venyminen voi kuitenkin jäädä päälle. Se stopitta tekeminen.

Jos on pitkään ollut stoppaamatta itseään – mikä on vaikeakin itsesäätelyn muoto – voi sitä seurata toiseen ääripäähän meno. On vaikea siirtyä olemisesta tai tekemisestä toiseen, kun on niin utuisen turvallista vain jatkaa samaa tuttua, vaikka sitten itselle tuhoisampaakin toimintaa.

Ääripäissä ja niiden välillä kulkeminen kuuluu sekin ihmisyyteen. Sellaisia me olemme. Ääripäisiä.

Voi kuitenkin olla itseä palvelevaa havainnoida omia tekemisen ja olemisen tapoja ja sitä, mikä itseä on joskus tukenut stoppaamisessa, tauottamisessa tai ryhtymisessä? Mitä teit silloin? Mikä siinä oli merkittävää?

Mikä sulla mahdollistaa stoppaamisen? Muistutus puhelimeen? Timetimer tai muut aikarajoitteet? Pomodoro-tekniikka? Muistilaput? 

Miten voisit kopioida sitä tähän päivään tai viikkoon? Palvelemaan just sun hyvinvointia ja sitä kautta niitäkin rakkaita, jotka sun ympärillä on?

Stopin käytöllä saat tasapainoa – sopivasti kaasua ja jarrua!