Häpeän takaa löytyy todellinen minä Osa 2

Lapsen tunne viestii aina tarpeesta. Häpeä syntyy, kun tarpeemme jäävät tyydyttämättä varhaisissa vuorovaikutussuhteissa, emmekä tule kohdatuiksi niiden kanssa. Käännämme sisäisesti itsekin selkämme tarpeillemme, jos opimme ajattelemaan, etteivät ne ole tärkeitä.

Häpeä pitää yllä valheellista minäkuvaa: erilaisia uskomuksia ja käsityksiä omasta arvottomuudesta, riittämättömyydestä tai huonoudesta. Valheelliseen minäkuvaan kätkeytyy ajatus siitä, että jos muut tietäisivät mitä oikeasti ajattelen, tunnen tai olen, he hylkäisivät minut.

Valheellinen minä auttaa selviytymään. Opimme uskomaan, että valheellisen minän ja erilaisten roolien kautta saamme hyväksyntää. Toiselle rooli voi olla hoivaamista, jollekin suorittamista. Yhteys omiin haluihin, tarpeisiin ja autenttisuuteen on kadoksissa.

Häpeää peitetään usein muiden tunteiden tai tekemisen avulla; häpeän kohtaaminen voi olla liian kivuliasta. Kun jokin painaa ”häpeänappiamme” eli muistuttaa torjutusta häpeästä sisällämme, saatamme paeta roolien, muiden tunnereaktioiden tai jatkuvan puuhaamisen taakse. Suorittamiseen, ylikiltteyteen, raivoamiseen, addiktioihin, draamoihin tai kiireeseen.

Pakene tai taistele

Omat todelliset tunteet ja tarpeet löytyvät kehollisuuden kautta. Häpeä, kuten kaikki tunteet on psykofyysinen kokemus, johon liittyy hermoston toiminta eri tavoin. Lapsen kehittyvä hermosto tarvitsee tukea kontaktin, turvan ja rohkaisun kautta. Kontaktiin liittyy lapsen kuunteleminen, puoleen kääntyminen, kosketus ja katse. Kun lasta pelottaa, on olennaista rauhoittavan kosketuksen ja puheen kautta luoda turvaa. Rohkaisu ja kannustus puolestaan virittävät lapsen hermostoa.

Jos lapsi ei saa riittävästi kokemusta sosiaalisesta vastavuoroisuudesta, hänen sympaattinen hermostonsa yliaktivoituu. Lapsi ilmentää taistele tai pakene – tilan kautta huomion tarvettaan ”isommalla volyymilla”. Ellei sekään toimi, lapsen parasympaattisen hermoston toiminta laskee ja lapsesta tulee alakuloinen tai lamaantunut.

Lassi menee nurkkaan mököttämään – eli ilmaisee tarvetta yhteyteen, sosiaaliseen vastavuoroisuuteen. Kun Lassia pyydetään mukaan leikkiin, hän kieltäytyy: ”en tule”.

Paluu sosiaaliseen vastavuoroisuuteen tapahtuu taistele tai pakene -tilan kautta; kieltäytymällä ensin. Kieltäytymisen salliminen lapselle on valtavan tärkeää autonomian ja minuuden kehittymisen kannalta. Jos aikuinen tällaisessa tilanteessa vastaa reaktiivisesti: ”no jää sinne sitten”, lapsi oppii torjumaan tarvettaan omiin rajoihin.

Kun Lassi vetäytyy, hän tarvitsee kutsun takaisin kontaktiin ja tilan siihen takaisin palaamiseen. ”Katso vain sivusta rauhassa, olen tässä vierelläsi. Mennään ensin yhdessä ja liitytään sitten isompaan ryhmään.”

Häpeän vallasta häpeän sietämiseen

Häpeä sisältää tunteena kyvyn empatiaan, eikä siitä tarvitse päästä eroon. Häpeän vankina, valeminän takana ei myöskään tarvitse elää. Avain todellisen itsen löytämiseen ja ilmaisemiseen löytyy kehon kautta. Kehotietoisuus syntyy kehossa läsnäolemisen kautta, järkeilystä ja mielen myllystä kehoon laskeutumalla. Häpeän sietäminen mahdollistuu, kun tunteen kohtaa tunne-kehon tasolla: ”mitä aistin kehossani, mitä koen?”

Kehotietoisuus avautuu mm. tietoisen hengittämisen myötä. Syvään hengittäminen ja erityisesti pitkä uloshengitys aktivoi parasympaattista hermostoa. Keho ja mieli saavat viestin, ettei hätää ole. Silloin syntyy turvaa kohdata tunteita. Tunteen kohtaamisessa on kysymys tunteen sietämisestä, sen kanssa olemisesta.

Häpeä aiheuttaa kontaktista vetäytymistä ja juuri siksi häpeän sietämisessä on olennaista hakeutua kontaktiin juuri silloin kun tuntee häpeää. Kohti kääntyminen on ensin omien tunteiden puoleen kääntymistä, niille läsnäolemista. Se on myös oman häpeäkokemuksen jakamista sisäänpäinkääntymisen sijaan silloin kun tuntee häpeää. Luotettavan ystävän, läheisen tai terapeutin kanssa näkyväksi tulemista tunteensa kanssa.

Minuutta hoitava sisäinen puhe

Lempeä, rakastava puhe itselle hoitaa vaille jäänyttä minuuden osaa. Sen merkitys oman olotilan rauhoittamisessa tunteiden keskellä on suuri. Kun keho reagoi häpeäkokemuksen keskellä ja mieli myllertää, itselleen voi puhua rauhoittavasti ja myötätuntoisesti: ”Nyt koen kehossani näin. Silti ei ole hätää.”

Valeminän takana eläneen aikuisen hermosto alkaa muodostaa uusia yhteyksiä, kun hän palaa kehonsa tasolle kohtaamaan tunteitaan ja oppii puhumaan itselleen rauhoittavasti ja lempeästi. Lapsen hermosto kehittyy jatkuvasti ja sen tukemisessa on olennaista opettaa lapselle hyväksyvää sisäistä puhetta.

Myötätuntoinen asemoituminen itseen on oman keskeneräisyytensä hyväksymistä – sen lempeää ymmärtämistä, että meissä jokaisessa on pimeä puoli. Olemme silti myötätunnon, levollisuuden ja rakastetuksi tulemisen arvoisia.

Trauma- ja psykoterapeutti, hahmoterapeutti Heidi Valasti

Teksti on kirjoitettu trauma- ja hahmoterapeutti Heidi Valastin luennon pohjalta.

Lue myös jutun ensimmäinen osa Mikä ihmeen häpeä?

 Teemat: häpeä, häpeän sietäminen, lapsen häpeä, kontakti, häpeästä vapautuminen

Mikä ihmeen häpeä? Osa 1

Häpeä ei ole vain harmittavassa tai kaameassa tilanteessa syntyvä tunne vaan saattaa elää syvällä meissä iloamme syöden. Häpeä saa meidät tuntemaan, että pitäisi jotakin, nykytilanteeseen ja omaan itseen ei voi olla tyytyväinen. Voi olla myös vaikeaa kohdata ja tulla kohdatuksi ihmissuhteessa.

Mitä ihmettä häpeä sitten on?

Häpeä syntyy varhaisissa kiintymyssuhteissa jo alle kahden vuoden iässä. Voimme antaa lapselle vain sellaista, mitä olemme saaneet ja sallineet itsellemme. Vanhempana voimme kokea lapsen itkun vaatimuksena, jos emme ole saaneet omia tarpeitamme riittävästi tyydytettyä. Lapsen itku painelee silloin omia tunnenappejamme. Lapsen tarvetta ilmaiseva itku on silloin uhka omille voimavaroille.

Häpeä liittyy juuri tarpeiden kohtaamiseen: ovatko tarpeeni tyydyttyneet vai jääneet vaille varhaisissa vuorovaikutussuhteissani?

Ihmisen minäkuva alkaa kehittyä varhaisessa kiintymyssuhteessa. Ihminen oppii suhtautumaan itseensä ja muihin sen mallin mukaisesti, miten häneen varhaislapsuudessa suhtaudutaan.

Miten minua katsottiin, kuunneltiin, koskettiin? Vastattiinko katseeseeni,                         kuunneltiinko tarpeitani? Miten tunteisiini reagoitiin? Jos ilmaisin lapsena vihaa tai surua ja niihin reagoitiin jatkuvasti vihaisesti tai ärtyneesti sisälläni syntyi kaaosta. Opin jäsentymättömän kiintymysmallin. Jos aikuinen kannatteli ja sanoitti tunteitani silloin, kun itselläni ei vielä ollut tunteilleni sanoja: ”näen, että olet tosi surullinen”, opin, että olen turvassa ja että tunteideni ilmaisu on ok. Aloin itsekin ymmärtää tunteitani.

Kun käteeni ei tartuta

Häpeä syntyy kontaktittomuudessa: lapsi kurottaa kohti, ilmaisee tarvettaan, hakee katsekontaktia, kosketusta tai yhteyttä, mutta jos aikuinen ei näihin kykene vastaamaan, lapsi alkaa kääntyä itseään vastaan ja torjua tarpeitaan itsekin. Usein lapsen kohtaamattomuus ja tarpeiden täyttymättömyys näkyy kaaoksena hänen omassa olemisessaan.

Häpeän syntymistä lapsessa ei voi eikä tulekaan estää täysin; häpeä terveellä tavalla koettuna auttaa kasvamaan empatiaan ja hienotunteisuuteen. Se mahdollistaa toisen ihmisen näkyvyyden ja arvokkuuden kunnioittamisen ja auttaa ymmärtämään, miten toisten kanssa on ok toimia.

Häpeä syntyy kipeimmin silloin, kun innostus tapetaan. Suomessa lapset on sukupolvesta toiseen usein opetettu olemaan hillittyjä. Aikuisiässä häpeä saattaa näyttäytyä niin, että ulkoisesti kulissit ovat kunnossa ja kaiken pitäisi olla ihan jees, mutta mikään ei oikein tunnu innostavalta. Lapselle on olennaista opettaa vireyden säätelyä. Jos aikuinen jyrkästi kieltää lapsen innokkaan käyttäytymisen – hyppimisen, kiljumisen tai heilumisen, lapsi oppii, ettei saa innostua. Sen sijaan aikuinen voi omalla kehon kielellään ja äänenpainoillaan mallintaa lasta levollisuuteen: ”Oletpa innoissasi! Ihan niin, että koko kehon tekee mieli liikkua. Katsotaanpa mistä löydetään liikkumiselle sopiva paikka niin, että toisilla säilyy samalla keskustelurauha.”

Myös lapsen mitätöiminen ja nöyryyttäminen synnyttävät lapsessa sisäisesti itsen torjumista. Lapsi oppii itsekin mitätöimään omat tarpeensa ja pienenee. Silloin omista lahjoista, potentiaaleista ja unelmista voi olla vaikeaa aikuisenakaan saada kiinni. Ihminen kehittää tekominän; suorittaa, on olemassa muita varten kilttinä ja reippaana tai tuo itsestään esiin vain niitä puolia, joiden uskoo olevan hyväksyttäviä. Silloin häpeän vallassa eläminen saattaa tulla näkyväksi työuupumuksena, paniikkina tai ahdistuksena.

Parempi vai huonompi kuin muut?

Häpeä kääntyy joko ulos- tai sisäänpäin. Dynamiikat voivat vaihdella eri tilanteissa ja ihmissuhteissa. Ihminen voi olla itseä alistava tai toista kritisoiva ja tuomitseva. Sisäänpäinkääntynyt häpeä voi näkyä alakuloisuutena, vetäytymisenä, mökötyksenä, riittämättömyydentunteina, itsensä piilotteluna ja huonona itsetuntona. Kun häpeä kääntyy ulospäin se näyttäytyy arroganssina: itseä vertaillaan toisiin ja koetaan joko ylemmyyttä tai alemmuutta. Ihminen saattaa käyttäytyä itseriittoisesti, röyhkeästi tai häpeilemättömästi.

Jos mielessä pyörii jatkuvasti mitä minun pitäisi tai ei pitäisi, tai ei missään nimessä taas olisi pitänyt, sisällämme on huonouden ja riittämättömyydentunteita. Kestosyyllisyys kertoo usein häpeästä.

Elämässä voi myös olla paljon draamaa tai tupaten täydesti ohjelmaa, mielen jatkuvaa hälinää tai riippuvuuskäyttäytymistä. Itse häpeä herättää häpeää, koska se on syntynyt sellaisissa kokemuksissa, joissa tunnemme olevamme näkymättömiä, vääränlaisia tai arvottomia. Väistämme noita kohtaamattomia tunteita pitämällä itsemme kiireisinä velvollisuuksinemme ja riippuvuuksilla. Riippuvuuksien alla on aina uskomus siitä, että jos muut tietäisivät millainen todella olen, minua ei rakastettaisi. Kiellämme tarvitsevuuden ja ohjaamme sen riippuvuuden kohteeseen. Omien häpeänvälttelytapojen tiedostaminen on vapautumisen alku.

Seuraava osa käsittelee häpeän vallasta vapautumista ja häpeän sietokykyä. Lue toinen osa tästä.

Trauma- ja psykoterapeutti, hahmoterapeutti Heidi Valasti

Teksti on kirjoitettu trauma- ja hahmoterapeutti Heidi Valastin luennon pohjalta.  

Katso vielä Heidi Valastin 12 minuutin haastattelu alta.

Teemat: häpeä, häpeän syntyminen, lapsen häpeä, kontakti