Mitä minussa tapahtuu juuri nyt? Keho kertoo tunteen ja antaa avaimia sen säätelyyn

Kuvat: Inkeri Meriluoto, Pixabay ja Ingimage

Tunteet tapahtuvat kehossamme, ja kehomme tarjoaa hyvän välineen niiden säätelyyn, muistuttaa psykoterapeutti, kouluttaja Laura Mannila.

Polttaa! Kutittaa! Kuristaa! Puristaa!

Tunteet tapahtuvat kehossamme, ja jokaiseen tunteeseen liittyy kehollisia aistimuksia.

Viha saa sykkeen kohoamaan, kasvot ja koko lihaksiston kiristymään. Suru laskee hartiat, hengityksen, tekee liikkeistä hitaita ja raskaita. Rakkaus lepattaa vatsassa, nostaa varpaille ja niidenkin yli, ilmaan!

Kaikki tämä tapahtuu meissä jokaisessa läpi koko elämämme.

Eroamme kuitenkin siinä, miten näitä tunnemuutoksia kehossamme huomaamme, havainnoimme ja hyödynnämme.

Tunnekehoyhteys on yhteyttä tuntevaan ja kokevaan itseen

Tunnekehoyhteyden vahvistaminen on yksi Lasten Tunnetaito-ohjausten kulmakivistä.

Tunnekehoyhteys on vähän kuin yhteyttä itseen; kun tunnistan, mitä minussa tapahtuu ja mitä tarvitsen, kuulen ja kuuntelen itseäni. Opin tuntemaan itseäni, suojelemaan rajojani ja täyttämään tarpeitani itseäni ja muita kunnioittaen.

Kaikki lähtee tunteen kehollisesta tunnistamisesta. Mitä aistimuksia minussa on elossa juuri nyt, mistä tunteesta ja tarpeesta ne minulle kertovat?

Jos tunnistaminen on vaikeaa, sitä voidaan tukea tarjoamalla erilaisia vaihtoehtoja tai sanallistamalla kehon ulospäin näkyviä muutoksia.

Miltä tunne tuntuu esimerkiksi rintakehässä – tunnetko painoa, puristusta tai liikettä? Huomaan, että puristat käsiäsi nyrkkiin – liittyykö siihen jokin tunne?

Psykoterapeutti, kouluttaja Laura Mannila muistuttaa, että tunteen kehollisen olemuksen tunnistaminen antaa avaimia myös tunteen säätelyyn.

Jos suru puristaa rintaa, mitä tapahtuu, jos koitat hengittää rauhallisesti surun kanssa tai sen läpi? Jos häpeä nostaa olkapäät korviin ja painaa pään kumaraan, mitä tapahtuu, jos lasket hartiat ja kokeiletkin suoristaa päätä ja selkärankaa?

Tai toisinpäin. Ihminen saattaa sanoa, ettei hän anna itsensä koskaan itkeä. Silloin ovea kohti tunteen sallimisen ja säätelyn taitoja voi raottaa kysymällä: Miten sinä sen teet, miten estät itseäsi itkemästä?

Kun löytyy kehollinen tapa estää tunnetta ilmenemästä, löytyy myös avaimia sen sallimiseen ja säätelyyn.

Ja aivan kuten tunnistamisessa tarvitaan aluksi apua, säätelyn oppimisessa tarvitaan turvallista kanssasäätelijää. Lapselle se on usein oma turvallinen aikuinen, aikuiselle toinen läheinen aikuinen tai terapeutti.

– Meille kaikille kehittyy lapsuusvuosien aikana tietty tunteiden säätelyn ja kehon järjestäytymisen ydinrepertuaari. Näihin sisäisiin malleihin vaikuttaa ympäristö, jossa kasvamme ja elämme. Tietyistä kehollisen järjestäytymisen malleista tulee ”ylikäytettyjä”, tietyistä ”alikäytettyjä”. Myöhemmin elämässämme joudumme uudelleen arvioimaan, toimivatko varhain oppimamme mallit myöhemmässä elinympäristössämme, Mannila kuvailee.

Mannila rohkaiseekin aikuisia sanoittamaan lasten tunteiden lisäksi myös kehollisia muutoksia.

– Lapselle kehon tuntemukset ovat usein hyvin konkreettisia ja niiden sanoittaminen auttaa lasta havaitsemaan kehossaan tapahtuvia muutoksia ja sitä kautta myös tunteita. Tunteita ja kehollisia muutoksia voi sanoittaa rinnakkain.

Lapset saavat usein kiinni myös sellaisista mielikuvista, jotka konkretisoivat tunnetta.

– Lapselta voi esimerkiksi kysyä, onko kiukku tällä hetkellä pieni kuten pingispallo, vai jalkapallon kokoinen, vai maapallon kokoinen? Sitten voidaan yhdessä miettiä, mikä voisi auttaa, että maapallon kokoisesta kiukusta saataisiin jalkapallon kokoinen, että sen kanssa olisi hiukan helpompi olla, Mannila havainnollistaa.

Tunteet tulevat ja menevät

Vielä viime vuosituhannella kehopsykoterapiassa haettiin katharsista. Tavoiteltiin tunteen kliimaksia, jonka ajateltiin johtavan helpotukseen, vapautumiseen tai elämänhalun voimistumiseen.

Eli ikään kuin haettiin sitä hetkeä, kun oli saatu itsestä kaikki raskaat ja elämänhalua syövät tunteet pois.

– Tämä ei ole enää kehopsykoterapian pyrkimys. On saatu tutkimusnäyttöä siitä, että esimerkiksi aggression hallitsematon ilmaisu vain vahvistaa hallitsemattoman aggression kokemusta, eikä edesauta säätelyä.

Toisekseen tunteet eivät tyhjene, vaan ne ovat osa elämää. Ne tulevat ja menevät, aina uudelleen, Mannila korostaa.

Puhdistautumisen sijaan tarvitaan taitoja ja uskallusta ottaa tunteita jatkuvasti eri tilanteissa vastaan, tunnistaa niitä, kannatella, säädellä, käsitellä ja ilmaista – tarvitaan siis arkisia tunnetaitoja.

Taitojen avulla voidaan myös tunnistaa tarpeet tunteiden takana.

– Jos häivytämme tunteen ottamatta sitä vastaan, emme kuule, mistä tarpeesta ne yrittävät meille kertoa.

Tunteen, kuten esimerkiksi vihan tai surun, kieltäminen myös kehittää kehoomme tapoja, joilla voimme estää tunteiden tuntemisen ja niiden ilmaisemisen.

Keho ikään kuin järjestyy ylläpitämään tilaa, jossa tunne ei pääse näkyviin tai edes tuntumaan.

– Keinona voi olla vaikka hengityksen katkaiseminen tai joidenkin lihasryhmien jatkuva jännitystila. Nämä voivat kroonistua, jolloin niistä syntyy kehoon fysiologinen blokki. Siksi esimerkiksi keholliset hoidot tai hieronta voivat nostaa pintaan myös tunteita: kun tunnetta pidätellyt lihasjännitys hellittää, saatamme alkaa jälleen tuntea niitä tunteita, joita olemme yrittäneet välttää.

Autonomisen hermoston normaalia toimintaa ja sen säätelyä

Miksei tätä ole kerrottu aikaisemmin!

Näin moni Mannilan asiakkaista toteaa kuultuaan, miten tunteisiin ja vireystiloihin liittyvät keholliset muutokset, kuten sykkeen nousu, aistihavaintojen muuttuminen tai tärinä liittyvät autonomisen hermoston normaaliin toimintaan.

Mannila uskoo, että tiedon lisääminen auttaa tekemään kehollisten muutosten havainnoimisesta vaarattomampaa ja helpommin vastaanotettavaa.

– Tunteen ilmeneminen kehossa voi tuntua aluksi epämiellyttävältä, uhkaavalta tai pelottavalta, ja halu kokea tai käsitellä asioita vain pään tasolla voi siksi tuntua turvallisemmalta.

Silloin kehollista kokemusta pilkotaan avustetusti niin pieniin palasiin, että sen vastaanottaminen tulee mahdolliseksi ja tunnekehoyhteyden vahvistuminen saa alkunsa.

Tieto voi myös vähentää koko tunteiden kehollisuuden hyväksymiseen liittyvää vastustusta.

– Tunteiden kehollisuuteen ei liity mitään mystiikkaa. Mitä enemmän sitä avaamme ja teemme läpinäkyväksi, sitä ymmärrettävämmäksi ja konkreettisemmaksi se usein tulee.


Tiesitkö?

Kehon järjestäytymisen mallit kehittyvät varhaislapsuudessa

Keho järjestäytyy kaiken aikaa vuorovaikutussuhteissa ja kaikessa toiminnassa. Kyse on pitkältä tiedostamattomasta toiminnasta, joka on kuitenkin mahdollista tuoda tietoisuuteen.

Kehon järjestäytymisen mallit syntyvät ja kehittyvät varhaislapsuudessa.

Aikuisuuteen mennessä tietyt mallit ovat usein ylikäytettyjä, toiset alikäytettyjä.

Omaksumamme mallit vaikuttavat siihen, miten reagoimme stressi- ja kriisitilanteissa, miten selviydymme ja miten palaudumme.

Mallit, jotka ovat olleet tarpeellisia varhaisemmassa elämänvaiheessa eivät välttämättä toimi enää – joskus on tarpeen oppia tämänhetkisen elämän kannalta tarkoituksenmukaisempia malleja.

Lähde: Laura Mannilan haastattelu Surukonferenssissa Tampereella 18.4.2018.


Kirjoittajasta

Kirjoittaja Inkeri Meriluoto on koulutukseltaan VTM, koulutettu hieroja, Lasten Tunnetaito-ohjaaja MM ja Toimiva Perhe –ohjaaja. Inkeri toimii Lasten Tunnetaito-ohjaajien kouluttajana osassa Etelä-Suomen koulutuksiamme.

“Tunnekehoyhteys on sanana monelle vieras, vaikka kyse on hyvin arkisesta ja meissä kaikissa väistämättä tapahtuvasta asiasta: tunteet tuntuvat ja tapahtuvat kehossamme jatkuvasti, vaikka tietoinen mielemme havaitsee niistä vain osan. Tunteet välittävät meille viestejä suhteestamme sisäiseen ja ulkoiseen ympäristöömme ja yrittävät ohjata toimintaamme.

Ei ole mielekästäkään yrittää tulla tietoiseksi kaikista meissä jatkuvasti tapahtuvista tunnekehomuutoksista, mutta herkkyyttä sen suhteen on usein varaa kasvattaa. Pieni pysähdys kesken päivää voi herättää huomaamaan, millaista tunnekuormaa kehossaan juuri sillä hetkellä kantaa. Se voi olla ahdistusta tai surua esimerkiksi aamuisen riidan takia tai kuplivaa riemua illalla odottavasta ihanasta tapahtumasta.  Tai se voi olla alkavaa kiukkua nälän takia. Hermostusta huonosti nukutusta yöstä.

Mitä varhemmin kuulemme meissä viriävän tunteen, sitä helpompaa sen kannattelu ja säätely usein on – ja sitä enemmän meille jää tilaa valita, miten toimimme kussakin hetkessä.”


Inkerin ruotsinkielinen haastattelu tunnetaidoista kuunneltavissa Ylen Vega Kväll -ohjelmasta täältä. Juttu alkaa kohdasta 9:30.

Inkerin kouluttamat Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutukset alkavat syksyllä Hämeenlinnassa ja keväällä Turussa. Haut suoraan ko. Kesäyliopistoihin linkkien kautta. Tiedustelut inkeri(at)tunnejataida.fi tai koulutus(at)tunnejataida.fi.

”Mun sisäinen möykky pääsi musta ulos!” Tunnekokemuksia voidaan käsitellä kuvallisen työskentelyn kautta

Tunteilla ei ole aikakäsitystä. Jo kauan aikaa sitten kokemasi tunne voi aktivoitua alkuperäisellä voimakkuudellaan tässä hetkessä. Siihen perustuu osaltaan myös tunnetyöskentelyn vaikuttavuus. Menneitä tunnekokemuksia voidaan käsitellä nykyhetkessä – purkaa ja eheyttää niitä.

Pelkästään verbaalisesti emme pääse tietoisen mielen alle – aitoon tunnekokemukseen käsiksi – sillä sanat pitävät meitä kiinni mielessä ja järjessä, missä itse tuntemista ei ole.

Mieli toimii sanojen kautta ja blokkaa siksi paljon tunnekokemuksen sanatonta kokemisen tilaa. Tunteilla itsellään ei ole sanoja, vaan ihminen luo kullekin kokemukselleen omat sanansa. Sanat siis saattavat luoda kokemuksestamme kapean tai laimean kuvan, tai värittää sitä alkuperäisestä poikkeavaksi, ellet todella ole harjoitellut tunnesanavarastosi rikastamista ja sen käyttöä. Moni meistä on tuskaillutkin sitä, ettei ”tähän oikein ole edes sanoja” tai ”miten mä nyt tämän oikein sanoisin?”

Miten sitten tunnekokemukseen, ehkä kauankin aikaa sitten alaspainettuun tai pitkän aikaa mieltä mustanneeseen, voi päästä käsiksi? Miten tunteitaan voi avata, jos oloilleen ei vielä edes ole sanoja? Miten voi avata jotain, mistä ei edes tiedä mitä se on?

Mieli arvioi ja analysoi, keho kokee

Avain tunteisiin on kehomme, omiin kehollisiin tuntemuksiin laskeutuminen. Analysoimatta, tietämättä, pohtimatta kokemusta järjellä puhki. Helpommin sanottu kuin tehty. Vasen aivopuoliskomme, tuo tietävä, suorittava ja kategorisoiva osa meistä, on tietoyhteiskunnassamme jatkuvasti jollei ylikierroksilla niin ainakin aktiivisessa toiminnassa. Vasemman aivopuoliskon ja ajattelemisen liika aktiivisuus vie meitä kuitenkin kauemmas tuntemiselta, aitoudeltamme.

Mieli on niin innokkaasti mukana kaikessa sanoineen, tuomitsemisineen ja arvottamisineen, että sen hiljentäminen vain päättämällä ei useimmilta meistä suoralta kädeltä onnistu. Sen suojamuurien läpi voidaan kuitenkin päästä aktivoimalla oikeaa, luovaa aivopuoliskoamme, missä sijaitsee oleminen, kokeminen, kuvat, luovuus, tunteminen ja antautuminen.

Oikeaa aivopuoliskoa voidaan aktivoida kaikella aistitoimintoja aktivoivalla toiminnalla.

Näitä ovat esimerkiksi hyväksyvä kosketus, tietoisen läsnäolon ja kehon aistimusten harjoitukset, hengitykseen keskittyminen, luova työskentely kuten maalaaminen, ympärillä olevan todellisuuden aistiminen tietoisesti jokaisen aistikanavan kautta, ja etenkin kaikki sellainen toiminta ja olemisen tapa, missä päästään kokemukselliseen flow-tilaan, jossa aikakin tuntuu häviävän. Koiranpentua silittäessäsi, puutarhaa kuokkiessasi, lapsesi kanssa peuhatessasi, rakastellessasi, neuloessasi, värittäessäsi tai piirustellessasi koukeroita toisensa perään.

Oikea aivopuolisko kokee ja kuvallistaa

Neurotieteilijöiden mukaan oikea aivopuolisko on vasenta kehittyneempi ja aktiivisempi ensimmäisten elinvuosiemme aikana, jolloin sanallinen ymmärryskykymme ei vielä ole kehittynyt. Oikea aivopuolisko siis kokee ilman sanoja. Siksi se tarjoaa suoremman kanavan kehon tuntemuksiin, tunteiden virtauksiin ja elettyjen kokemusten värikkääseen kuvastoon.

Oikea aivopuolisko on tunteidemme perusta. Arjessa tämä yksi monista oikean aivopuoliskon toiminnoista punoutuu vasemman aivopuoliskon hallitsemiin informaation ja sen rationaalisen päättelyn ja lokeroimisen virtauksiin. Näin voimme muun muassa muodostaa kokonaisuuksia ja tehdä päätöksiä, joihin tarvitaan sekä tunteita että analyyttista pohdintaa.

Oikea aivopuolisko käyttää sanattomia kuvia ja kielikuvia sekä koko kehon aisteja informaatiovälineinään. Siksi kuvallinen työskentely on tunteiden käsittelyssä tehokas väylä tunnekokemusten avaamiseen, niiden jäsentämiseen, purkamiseen ja käsittelyyn. Kuvallinen työskentely itsessäänkään ei tarvitse sanoja ollakseen kokijalleen vaikuttavaa.

Kuvalla, joka on sisäisyydestä kummunnut, on verbaaliterapiaa enemmän vaikutusta alitajuntaamme. Kuva, värit ja muoto puhuttelevat ja koskettavat sanoja syvemmälle.

”Jos ei ois sanoja, vois silti maalata.” Tunnetaitoryhmään osallistunut lapsi

Kuvallinen tunnetyöskentely kutsuu heittäytymään

Jokainen, joka on työstänyt tunteitaan paperille tai saveen, tietää omakohtaisesti, miten rentouttava ja vapauttava kokemus luova kuvallinen tunnetyöskentely on. Kuvallisesta työskentelystä on myös tutkimustuloksia. Erään tutkimuksen mukaan stressihormoni kortisolin tuotanto aleni selvästi aikuisilla taiteellisen työskentelyn aikana.

Jopa sosiaalisia taitoja voidaan paperilla harjoitella piirustellen, maalaten ja kokeillen uutta. Ryhmänä tehtävien yhteisten maalausten kautta voidaan tuottaa näkyville kohtaamisen ja rajojen laittamisen haasteita ja kokeilla uusia tapoja niihin. Miten kaksi väriä (ihmistä tai asiaa) kohtaavat paperilla? Mitä uutta syntyy, jos ne kohtaavat? Mitä jää syntymättä, jos ne eivät kohtaa?

Kuvallisen työskentelyn kautta paperille muodostuneesta voidaan esittää kysymyksiä ilman tietämisen pakkoa. Voidaan tutkia, ihmetellä ja pohtia. Ai tältäkö se näyttääkin. Näinkö kaukana nämä osat ovatkin toisistaan? Entä jos ne olisivat lähempänä? Mitä tämä mössö elämässäni on?

Kuva puhuu puolestaan, sillä se herättää tekijässään aina jotain – onhan se syntynytkin alitajunnan eli tuntevan osamme tuotoksena.

Kuvassa työstetty voi antaa mallin, mihin tarttua

Eteen piirrettyä voidaan muokata lähes loputtomasti. Sitä voidaan peittää, kasvattaa, korostaa tai siitä voidaan poistaa elementtejä. Joskus kuvan haluaa tuhota kokonaan ja alkaa luoda jotain ihan uutta. Tuhoamisen – pois pyyhkimisen tai päälle maalaamisen – merkitys luovassa työskentelyssä liittyy sekä vanhasta luopumiseen että jonkin uuden syntymisen mahdollisuuteen, uusiin näkökulmiin.

Ei voi syntyä uutta ennen kuin vanha on pois saateltu, käsitelty. Elämässäkin toistuu jatkuva muutos – luopumisen ja irtipäästämisen sekä uudelle antautumisen vaihtelu. Kuvassa ne voi työstää yhdeksi kokonaisuudeksi, nähdä irtipäästämisen merkitys ja kokea kehossa sen tuoma vapautus. Kuvakaan ei kuitenkaan pääty tuhoamiseen, vaan kuolemisesta syntyy aina jotain uutta, vähintään ihmisen mielessä ja näkökulmissa. Voidaan myös lähteä näkökulmasta, että tämä mitä nyt on on, mitä teen tällä kaikella – miten hyödynnän tämän uudeksi tuhoamatta vanhaa? Voidaan myös tutkia johonkin jumittamisen syitä – jumitanko säilyttämiseen, kaiken tuhoamiseen tai uuden jatkuvaan ahmimiseen? Miltä se näyttää, miten se vaikuttaa siihen, mitä paperille syntyy?

Mitä jos päästäisinkin irti kaikesta raskaasta paperillani (elämässäni)? Pyyhkisin sen mustalla alleen tai repisin palasiksi? Miltä tuntuisi päästää irti siitä, mitä olen vaivalla paperille (elämääni) tehnyt? Miten pelottavalta pelkästään tässä paperilla tuntuu se, ettei menneeseen kuvaan (elämään, ihmissuhteeseen, asiaan) olisikaan enää paluuta? Voisiko jotain uutta syntyä, voisinko antaa sille mahdollisuuden? Tässä paperilla vain?

Näin kuvallisen työskentelyn kautta voi saada ensimmäisen konkreettisen mallin uskallukselle uuden aloittamiseksi. Juuri tähän kokemukseen ja mieleen tallentuneeseen kuvaan voi palata arjen todellisissa tilanteissa. ”Silloinkin uskalsin. Siinä paperilla uskalsin.” Rohkeuden tai uuden näkökulman valitsemisen voi näin siirtää edessä olevaan oikeaan elämän- tai vuorovaikutuksen tilanteeseen. On jo jotain mallia, mihin tarttua.

Kiellänkö vai tuonko vihdoin näkyville?

”Kieltäytymällä näkemästä, kuulemasta, tuntemasta ja käsittelemästä epämiellyttäviä asioita voi ostaa aikaa – siirtää niiden käsittelyä myöhemmäksi ja kenties paremmaksi ajankohdaksi – mutta usein arvaamattoman kalliilla hinnalla. Energia sitoutuukin hetkessä elämisen sijaan asioiden ei-näkemiseen, ei-kuulemiseen, ei-tuntemiseen ja ei-ajattelemiseen.”

Mimmu Rankanen, Taideterapian perusteet, 2009

Itsensä ja todellisuutensa kieltäminen on yksi itsetuhoisen toiminnan ytimistä. Kieltämiseen ja ei-tuntemiseen, kaiken peittämiseen meneekin juuri se tunne-energia, minkä kuuluisi antaa meille voimaa ja potentiaalia kasvuumme. Alamme kääntyä yhä enemmän muuksi kuin omaksi aidoksi kuvaksemme, vääntäytyä suojaaviin rooleihin ja toimintapoihin, defensseihin. Ja niin alun perin suojaksemme tarkoitetusta tavasta olla ja reagoida kasvaakin aikaa myöten oman itsemme vankila.

Kuva antaa mahdollisuuden näyttää sisäinen kipumme, tuoda se päivänvaloon. Kun jonkin tuo päivänvaloon, se alkaa saada ympärilleen uutta tapaa katsoa sitä. Tulee uusia näkökulmia ja asiaa pystyy suhteuttamaan elämäänsä realistisemmin. Möykky ei olekaan enää sellainen, mikä imee syvemmälle, vaan siitä voidaan ponkaista eteenpäin, vähintäänkin valita asenne, jolla möykkyä katsoo. Usein möykystä myös löytyy toivoa, yksityiskohta, joka muistuttaakin valosta ja jota voi lähteä vahvistamaan. “Tätä valoa, tätä toivoa vahvistan!”

Ihminen ei voi muuttaa mitään ennen kuin tulee tietoiseksi siitä – näkee – mitä pitää muuttaa. Kuvan kautta näkyväksi tuleminen usein avaa ihmisessä jotain uutta.

”Kun mä katsoin sitä kuvaa siinä edessä, sitä hirveetä vihreää, mä niinku tajusin, etteihän se ole edes totta. Se, mitä mun mieli on siitä jutusta koko ajan sanonut. Mikä hillitön vapautus! Mä voinkin katsoa sitä ihan eri suunnasta ja ihan erilaisin ajatuksin! Mä halusin heti tuoda siihen keltaista, sellasta iloa ja valoa!”

Kun sisäinen kaaos saa muodon

Luovassa kuvallisessa tunnetyöskentelyssä sisäinen olotila pääsee siis käsien kautta ulos. Kaaos saa muodon – ja olo tulee konkreettisesti näkyviin eteemme. ”Näin minä tunnen, tällainen olen”. Oman itsensä, oman sisäisyyden näkemisen jälkeen, voi alkaa syvempi itsen välinen keskustelu. Kuva antaa usein uudenlaisia näkökulmia, erilaista etäisyyttä siihen, minkä alla on ehkä jo pitkäänkin ollut.

Kokemus alkaa muotojen ja värien kautta jäsentyä ja selkeytyä. Se alkaa saada pikkuhiljaa myös sanoja. Niitä, joita alussa ei ollut. Ensin itselle, ja aikaa myöten ehkä myös toisille. Terapeutille, ryhmälle tai läheiselle. Jotain yhteistä jaettavaa alkaa sanojen myötä syntyä, sillä ihmisten välinen ymmärrys tapahtuu pääosin kuitenkin sanojen, sen vasemman aivopuoliskon tuotosten kautta.

Kuvien kautta ymmärrys voi siis muodostua uudella tavalla. Vasemman ja oikean aivopuoliskon yhteistyö voi rakentua tasapainoisemmaksi, olematta kummankaan puolen valtapeliä. Kuvat ja kokemukset täydentyvät järjellisen ymmärryksen ja sanojen kautta.

Kuvallisessa tunnetyöskentelyssä edetään usein tyhjän paperin jumista (tunnetukoksesta) paperille kaiken oksentamiseen. Kaaoksen katsomisesta ahdistukseen. Hämmennyksestä asteittaiseen ymmärrykseen ja oivaltamiseen. Jäsennyksen ja selkeyden jälkeen voimaantumisen ja vapautumisen kokemukseen. Paperilla sisäistä kaaosta on lupa muuttaa. On lupa kokeilla erilaisia keinoja muutokselle. Kun käsillään muuttaa sisäisyyttään paperilla, se alkaa myös sisällä muuttua.

Luova kuvallinen tunnetyöskentely on näkyväksi tuottamista, itsensä ilmaisemista sekä uuteen astumisen ja uusien toimintatapojen harjoittelua turvallisesti paperilla ennen niiden oikeaan elämään käytäntöön ottamista. Kuva tosiaan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja usein avaa toisen tuhat lisää. Sellaisia tuhansia, joissa on toivoa ja valoa.

“Pimeyttä emme voi poistaa, mutta valoa voimme aina lisätä.” 


Kokeile kuvallista luovaa tunnetyöskentelyä!

  1. Ota eteesi tyhjä, mahdollisimman iso paperi. Voit käyttää värikyniä, väripastelleja tai mitä tahansa maaleja. Halutessasi voit laittaa taustalle kevyttä instrumenttaalimusiikkia soimaan.
  2. Sulje silmäsi ja keskity hetkeksi hengitykseesi. Tunne sen virtaus sisään ja ulos kehostasi. Tunne, miten rintakehäsi kohoaa ja laskee. Aisti, miten hengityksesi virtaa ja miltä se tuntuu kehossasi. Syvään virtaavalta? Kevyesti pyörteiseltä? Laajentuvalta usvalta?
  3. Anna tietoisuutesi mennä siihen osaan kehosi aistimuksia, mikä nyt tietoisuuttasi kutsuu. Tuntuuko jossain painon tunnetta? Puristusta? Pistelyä? Raskautta? Kapeutta? Vietä hetki tämän tuntemuksesi kanssa vain aistien, tekemättä aistimukselle mitään. Näetkö värejä tai muotoja tuossa aistimuksessasi?
  4. Avaa silmäsi ja anna käsiesi tunnustella paperia. Voit laittaa silmät kiinni ja antaa käsiesi vaeltaa hetken paperilla sen ääriviivoja tutkien, sen pinta-alaa ja pinnan tuntua maistellen. Näin maadoitat itsesi kuvatyöskentelyyn.
  5. Ala tuoda paperille kokemaasi aistimusta intuitiivisesti, tavoitteetta. Mistä väristä aloittaisit? Mistä kohtaa paperia? Millaista muotoa piirtäisit? Kulmikasta vai pyöreää? Abstraktia vai kuvaavaa? Voit antaa pensselin tai kynän vain kulkea paperilla silmät kiinni, irrottamatta kynää paperista.
  6. Maalaa/piirrä niin kauan, kuin haluat. Anna kuvan muuttua alkuperäisestä. On ok muuttaa mielipidettään, väriä ja suuntaa. On ok maalata tai piirtää aiemman päälle. On ok tehdä työstä kirjava tai kaikenpuhuvan musta. Kaikki, mitä paperilla teet on oikein. On vain sinun tapasi ja se on oikea juuri nyt. Suositeltavaa on maalata tai piirtää ainakin puolen tunnin ajan. Hyvä vinkki on laittaa puhelimeen ajastus, jolloin voit heittäytyä luomiseen ilman ajan katoamisen vaaraa, jos sinulla on vielä jotain aikataulutettua samalle päivälle.
  7. Katso kuvaasi ensin läheltä, sitten etäältä. Mitä näet? Mikä kiinnittää erityisesti huomiosi? Mistä työssäsi pidät, mistä et – miksi? Mitä värejä käytit? Mitä et? Miksi? Turhauttiko työskentelyssäsi jokin kohta – mikä? Miten pääsit turhautumisen yli? Jos katsot työtäsi eri kulmista, miten se muuttuu? Miltä kehossasi tuntuu katsoa kuvaa? Miten kuva tuntuu hengityksessäsi? Rintakehässäsi? Vatsassasi? Raajoissasi?
  8. Anna työstäsi nousta sanoja ja ominaisuuksia mieleesi. Kirjoita niitä ylös paperille. Anna niistä sitten muodostua jokin teksti tai loru. Mitä työsi haluaa sinulle kertoa? Miten otat sen vastaan?
  9. Jos haluat, voit vielä muuttaa kuvaa. Minkä kohdan siitä haluaisit muuttaa? Miten sen tekisit?
  10. Katso uutta syntynyttä kuvaa. Mitä se herättää sinussa nyt? Mitä se nyt sinulle kertoo? Miltä kehossasi tuntuu, kun katsot uutta kuvaa? Miten tämä uusi näkyisi elämässäsi? Millainen uudenlainen toiminta tämä paperille tekemäsi muutos sinun elämässäsi tai käsittelemässäsi asiassa olisi?

Harjoitus: ©Anne-Mari Jääskinen

Kirjoituksen lähteinä: Daniel Siegel, Mindsight. Muutoksen tiede. [2012] 2015. Mimmu Rankanen, Hanna Hentinen, Meri-Helga Mantere. Taideterapian perusteet. 2009.


Artikkelin kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen on tunne- ja taideterapiaohjaaja. Hän käyttää työssään niin kouluttajana kuin terapiaohjaajana luovan tunnetyöskentelyn menetelmiä, kuten kuvallista tai savityöskentelyä. Anne-Mari syventää parhaillaan taideterapian menetelmäosaamistaan ammatillisessa lisäkoulutuksessa.

”Olen kokenut vahvasti sekä omalla kohdallani, että asiakas- ja ryhmätyöskentelyissä, että keho ja kuva ovat sanoja huomattavasti aidompi ja syvempi ilmaisun väylä tunnekokemuksille. Etenkin kipeille ja jopa kielletyille tunteillemme.”

Luovaa tunnetyöskentelyä sisältyy myös Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutukseen, mikä on kasvatusalan ammattilaisille kehitetty vuoden pituinen ammatillinen täydennyskoulutus. Anne-Mari on koulutuksen pääkouluttaja ja kehittäjä.