Opettajan kirje oppilaalleen: ”Minä ihailen sinun selviytymistäsi, sinun matkaasi”

”En voi sinulle sanoa, miksi olet kaiken kokenut, enkä voi viedä pahaa sinulta pois. Mutta tiedän, että olet nyt siinä ja minä näen sinut, kuulen sinua ja arvostan sinua juuri sinunlaisenasi lapsena”, kirjoittaa opettaja, LTTO Tiina Santos maahanmuuttajataustaiselle oppilaalleen.

”Jokainen meistä lähellä olevista aikuisista voi olla lapselle se henkilö, joka pysähtyy ja on läsnä. Ihminen, joka viestittää lapselle, että olet turvassa.”

Näin toteaa yli viisitoista vuotta suomea toisena kielenä etupäässä maahanmuuttajalapsille opettanut LTTO Tiina Santos.

– Se ei tarkoita sitä, että alamme terapeutiksi lapselle, vaan se tarkoittaa sitä, että tuomme lapselle läsnäoloa ja huomatuksi tulemista. Ikään kuin sanatonta yhteyttä siitä, että näen tarinasi ja ihailen sitä, miten olet selviytynyt tuosta kaikesta ja miten elämässäsi on nyt monia hyviä asioita.

Omille oppilailleen, heistä jokaiselle, hän kirjoitti tämän kirjeen:

”Sinä olet kaikki se, mitä olet kokenut.

En voi sinulle sanoa, miksi olet sen kaiken kokenut enkä voi viedä sitä pahaa sinulta pois, mutta tiedän, että olet nyt siinä ja minä näen sinut, kuulen sinua ja arvostan sinua juuri sinunlaisenasi lapsena.

Ei haittaa, vaikket vielä osaa kaikkea sitä, mitä muut osaavat. Ei haittaa, sillä olet nähnyt paljon sellaista, mitä muut eivät ole nähneet.

Minun ei tarvitse tietää tarkalleen, mitä olet kokenut.

Tiedän, mitä monet tänne tulleista ovat kokeneet kotimaassaan, merellä kumiveneessä, vastaanottokeskuksissa, uudessa ympäristössä kielitaidottomana tai huolen jatkuessa yhä edelleen vanhempien puheissa tai kotimaan televisiolähetyksissä.

Miten pelottavaa on selvitä siitä kaikesta.”

**

“Ehkä vasta vähitellen vuosien aikana alat ymmärtää, miten sinun polkusi on eronnut muista lapsista. Ehkä vasta turvan tilan kautta alat pystyä muistamaan kaikkea mitä on tapahtunut.

En kuitenkaan voi tietää, miten pysyvää sinun turvasi tila on. Onko sinulla varmuus tulevaisuudestasi?

Jos perheelläsi ei ole varmuutta, sinä kyllä sen aistit kotonasi. Ehkä vanhempasi ovat hermostuneita, suuttuvat pienistäkin asioista. Ehkä heillä ei ole voimia kohdata sinun huoltasi. Ehkä he eivät jaksa miettiä sitä, mitä sinä olet kokenut ja miltä se on sinusta tuntunut.

Voi olla, että he itkevät öisin, kun et näe. He itkevät, koska ovat itsekin rikkinäisiä lapsia eivätkä voi vielä rentoutua. Muistot mylläävät mielessä öisinä kuvina. Kurkkua kuristaa huoli kotimaahan jääneistä perheenjäsenistä. Suru myös kotimaan menettämisestä.

Kaikki piti jättää, mukaan tuli ehkä vain päällysvaatteet ja passi – tai nekin hukkuivat pitkällä matkalla.”

**

“Silti minä ihailen sinun selviytymistäsi, sinun matkaasi.

En tiedä, miten oma lapseni olisi selvinnyt tuosta kaikesta, enkä sitä, miten minä osaisin olla vanhempasi. Varsinkaan, jos en saisi apua itselleni menneen käsittelyssä ja eteenpäin menemisessä.

Vain anonyymina ilman turvaverkkoa ulkomailla elänyt voi tavoittaa sitä, miltä vanhemmistasi nyt tuntuu.

Miten haastavaa on käydä eri viranomaisten luona, yrittää löytää kaupoista ruoka-aineita, ymmärtää erilaisia laskuja ja lappuja, mitä kouluista ja toimistoista tulee, yrittää etsiä apua terveyshuoliin ja unettomuuteen.

Ovatko vaihtuvat viranomaiset oikeasti kohdanneet vanhempasi? Onko vanhemmillasi tunne, että he ovat tulleet ymmärretyksi ja kohdatuksi? Ovatko viranomaiset nähneet ne surun ja pelon täyttämät kyyneleet silmäkulmissa, kun vanhempasi häpeävät taas osaamattomuuttaan?”

**

“Tämän kaiken keskellä mietin vain, mitä sinä, pieni ihminen, ajattelet.

Kannatko ehkä syyllisyyttä siitä, että vene kaatui ja veljesi hukkui? Kannatko syyllisyyttä siitä, että äitisi on niin surullinen? Kannatko syyllisyyttä siitä, että vanhempasi joutuvat opettelemaan erilaisia uusia taitoja, kuten tietokoneen käyttämistä?

Kannatko syyllisyyttä siitä, ettet pärjää koulussa? Kannatko syyllisyyttä siitä, että jouduit tappeluun haluamattasi ja nyt hävettää? Kannatko syyllisyyttä siitä, että olet erilainen?

Miten sinä jaksat, pienoinen, kaiken tämän?”

**

“Mutta olen myös nähnyt sen, miten sinun voimaantumisesi kehon tunteiden tunnistamisessa ja niistä kertomisessa voi nostaa suuren puron, jonka valo loistaa myös perheeseesi.

Antaa valoa ja uskoa myös vanhemmillesi, että tunteet ovat meidän ja niitä voi puhallella pois. Niitä voi maalata pois. Niitä voi tanssia pois. Niihin voi tuoda rauhan hengittämällä.

Eivätkä tunteet ryöpsähdä hallitsemattomasti pintaan, kun vähän kantta avaa, sillä ne ovat olleet siinä jo pitkään. Ne ovat osa sinun elämääsi, ajatuksiasi ja sinua. Ne ovat sinun arjessasi ja juhlissasi. Ja kun saat niitä puhallettua pois, löydät vapautta, ja ilo alkaa nousta esiin varjoista.”

 

Kirjoittaja Tiina Santos opettaa suomea toisena kielenä ja kouluttautunut Lasten tunnetaito-ohjaajaksi.

Maahanmuuttajalasten kanssa työskentelevä opettaja: Vaikeat tunteet sallimalla oppiminen helpottuu

Traumat ja kauhut ovat arkea osalle maahanmuuttajalapsista ja vaikuttavat lapsiin ja heidän perheisiinsä monin tavoin, kertoo LTTO-koulutettu S2-opettaja Tiina Santos.

Lasten tunnetaito-ohjaaja, S2-opettaja Tiina Santos opettaa suomea toisena kielenä helsinkiläisessä peruskoulussa.

Hänen oppilaansa ovat maahanmuuttajataustaisia, ja osalla lapsista on takanaan myös traumaattisia kokemuksia kotimaastaan tai pakomatkasta Suomeen.

Santos on huomannut, miten monella lapsella turvattomuudesta ja huolesta on tullut normaali olotila.

– Se vaikuttaa merkittävästi lapseen ja oppimiseen, Santos toteaa.

Kotona vanhemmat saattavat murehtia kotimaahan jääneitä sukulaisistaan, olohuoneessa televisio välittää lohdutonta kuvaa ja uutisia kotimaan tapahtumista, Santos kuvaa.

– Jos lapsen perheellä ei ole varmuutta tulevasta, lapsi kyllä aistii sen. Vanhemmat voivat olla hermostuneita ja traumatisoituneitakin kaikesta tapahtuneesta, suuttua pienistäkin asioista. Voi olla, ettei heillä ole voimia kohdata lapsen huolta ja nähdä asioita lapsen kannalta, Santos kuvailee.

Hyväksyntä ja turva luovat oppimiselle tilaa

Santos muistuttaa, että lapsessa on kaikki se, mitä hän on kokenut. Koetut ja käsittelemättömät ylivoimaiset kokemukset voivat konkreettisesti olla uuden oppimisen tiellä – sille ei yksinkertaisesti ole tilaa.

"Voin nähdä, kuulla ja arvostaa lasta juuri sellaisena kuin hän on."

– Voin välittää lapselle, että ei haittaa, vaikkei hän vielä osaakaan kaikkea sitä, mitä muut osaavat. Hän on nähnyt paljon sellaista, mitä muut eivät ole eivätkä toivottavasti koskaan tulekaan näkemään.

Pikku hiljaa pienillä asioilla voi kuitenkin saada aikaan suuria muutoksia, Santos muistuttaa. Arkisilla kohtaamisilla koulussa. Kaikkien tunteiden ja kokemusten sallimisella ja niiden hyväksymisellä osaksi elämää.

– En voi selittää lapselle, miksi hän on kokenut sen kaiken enkä voi viedä häneltä pahaa oloa pois. Mutta tiedän, että voin nähdä, kuulla ja arvostaa lasta juuri sellaisena kuin hän on.

Näitä kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemuksia Santos on vahvistanut myös erillisillä tunnetaitoryhmillä. Kun yhteistä kieltä ei ole ollut, sitä suurempi merkitys on ollu kuvallisella ja kehollisella kommunikaatiolla ja ilmaisulla.

Niin paljon voi sanoa sanomatta mitään. Katseilla, kuvilla, eleillä, kehon asennoilla, väreillä, savella, musiikilla.

Hyväksynnän tuomat muutokset alkavat näkyä lapsissa pieninä häivähdyksinä arjen tohinoissa.

– Kun tällainen lapsi saa mahdollisuuden tulla kosketetuksi läsnäololla, huomatuksi lämmöllä ja turvatuksi rajoilla ja turvallisella kouluympäristöllä, hän alkaa voida paremmin.

Osa lapsista voi tarvita syvempää työskentelyä terapiassa, mutta läsnäolevalla turvallisella koulun arjella, jossa on sisäistä herkkyyttä omaavia opettajia, voi olla jo riittävästi avaimia hyvinvoinnin parantumiseen, Santos sanoo.

Tiukkojen resurssien koulumaailmassa tämä ei kuitenkaan aina toteudu. Santos myös näkee, että opettajan nykyinen työnkuva on jo niin laaja, ettei lasten voimaantuminen voi olla vain koulun vastuulla.

– Vaikka opettajan rooli on merkittävä, täytyy näiden lasten auttamiseen olla yhteiskunnassa riittävästi resursseja ja myös tukea siihen, että perheet rohkenisivat ottaa apua vastaan.  Jään usein pohtimaan sitä, kuinka paljon tulevaisuuden ongelmia voitaisiinkaan välttää sillä, että nämä nuoret ja lapset saisivat jo nuorena tukea. Jälkikäteen tehtävä korjaustyö tulee varmasti maksamaan enemmän!

Katso Tiinan haastattelu LTTO-koulutuksen merkityksestä hänen työlleen:

Lisää tietoa ja tukea pakolais- ja turvapaikanhakijalasten ja -nuorten oppimisen tueksi >

***************************************************************

Kohtaamisen ja tukemisen taitoja lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Moni lasten ja nuorten kanssa työskentelevä kaipaa lisää työkaluja ja taitoja tukea lasten tunnetaitoja ja kuulla tunnetilanteiden taakse.

Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksesta on valmistunut jo yli 300 lasten ja nuorten kanssa työskentelevää ammattilaista opetus- ja varhaiskasvatuksesta, kuntoutusterapiasta, lastensuojelusta, sosiaalityöstä sekä terveydenhuollosta. Kaikki tekevät arvokasta kohtaamistyötä omilla työkentillään ja moni ohjaa erillisiä tunnetaitohetkiä lapsille ja nuorille.

Koulutus on laajin ja perusteellisin Suomessa tarjolla oleva koulutus tunnetaitojen tukemiseen – se on myös omakohtainen ja kokemuksellinen.

Koulutus kestää vuoden ja vastaa työmäärältään 40 op.

Lue lisää Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksesta ja tule mukaan! 

Ehdit vielä ilmoittautua huhtikuussa Helsingissä alkavaan koulutusryhmäämme! Muut kevään koulutusryhmät ovat jo täynnä.

🌷 Helsinki 16.4. Haku 2.4. mennessä.

Syksyn ryhmät alkavat:
🌼 Tampereella 3.8.
🌼 Rovaniemellä 14.9.
🌼 Lisäksi Turkuun on suunnitteilla uusi ryhmä syksylle! Julkaisemme sen päivät piakkoin!

Tutustu myös muihin kevään koulutuksiimme! 

 

Vuoden koulutusvaikuttaja: Koulun näkymätön työ on usein se kaikkien tärkein

Se, että opettaja uskaltaa katsoa oppilaan tilannetta, hyväksyy ja elää rinnalla, voi olla koulun suurin anti, kasvatustieteen professori, aivotutkija Minna Huotilainen sanoo. Hänet palkittiin juuri Vuoden koulutusvaikuttajana.

“Se on isoin este, ettemme ymmärrä, että näitä taitoja voi edes oppia.”

Professori Minna Huotilainen istuu työpöytänsä ääreen ja laskee kädet alas. Ollaan korkealla Helsingin yliopiston Siltavuorenpenkereen kampuksella, jossa Huotilainen toimii kasvatustieteen professorina ja aivotutkijana.

Viikonloppuna hänet palkittiin Educa-messuilla Vuoden koulutusvaikuttajana.

Viereisestä tilasta kuuluu innostuneita ääniä, kun opiskelijat jatkavat matematiikan konkretisoinnin ja havainnollistamisen keinojen tutkimista.

– Tiedon ja taidon oppiminen on meille tuttua. Osaamme kuvata, mitä tiedämme ja mitä taidamme esimerkiksi motorisesti. Mutta sitten on paljon sellaista oppimista, joka on tiedon ja taidon välimaastossa, ja joka usein jää meiltä huomaamatta tai oivaltamatta.

Tällaiselle oppimiselle ei oikeastaan ole edes sanoja. Se on sitä, miten ihminen on itsensä kanssa ja vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.

Se on sitä, miten ihminen tunnistaa kehossaan tapahtuvaa, miten ilmaisee itseään myös sanattomasti, miten tuo itsestään ja omastaan jotakin yhteiseen todellisuuteen, rikastuttaa sitä, muokkaa sitä, ottaa siitä vastaan.

– Tämä on ihan erilainen oppimisen tapa. Se ei ole tietoa eikä taitoa, ja silti se on jotain, mitä me voimme opettaa ja oppia myös kouluissa. Isoin este tällaisen oppimiselle on se, ettemme ymmärrä, että tätä voi edes oppia.

Mitkä ovat lapselle tärkeimmät eväät elämään?

Ja silti, Huotilainen kertoo, opettajat opettavat näitä tunnetaitoja jo paljon. Osa tietoisesti, osa tiedostamattaan.

– Mitä pidemmälle opettajan ura kehittyy, sitä enemmän näiden taitojen merkitys usein itselle korostuu. Sen oivaltaminen, että mitä varten ja mitä täällä oikeastaan ollaan tekemässä. Että se, mitä eväitä lapsille antaa, ei ole tieto ulkoa opittu lista Suomen joista.

Huotilainen miettii hetken ja jakaa:

– Se, että opettaja uskaltaa katsoa oppilaan tilannetta, hyväksyy ja elää rinnalla, voi olla koulun suurin anti.

Sen oivaltaminen usein myös helpottaa. Asettaa asiat tärkeysjärjestykseen, luo opettajan työpäivään rajaa, jonka sisällä voi kokea riittävyyttä.

– Opettajat ovat usein kovin ankaria itselleen, vaativat itseltään paljon ja tahtovat antaa lapsille ja nuorille kaikkensa. Se on kova resepti, jolla on vaikea jaksaa.

Varsinaisten tietojen ja taitojen opettaminen on kuitenkin mahdotonta, kun lapsi tai nuori voi pahoin.

Mistä saisin apua tälle lapselle ja perheelle? Miten jaksan itse?

Moni opettaja kuvaa, että muutos kymmenen viime vuoden aikana on ollut raju. Yhtäkkiä oma työ on sosiaali- ja mielenterveystyötä, avun hakemista ja järjestämistä lapsille ja perheille ilman, että sille on varattu mitään aikaa tai siihen saisi itse tukea.

Työ on usein myös surun ja järkytyksen kantamista siitä, että apua ei ole saatavilla

– Opettaja huomaa syrjiviä rakenteita, mutta ei pysty muuttamaan niitä, Huotilainen pudistaa päätään.

Tämän lisäksi pitäisi tehdä itse päätyö, eli opettaa.

Tilanne on tuttu myös muualla maailmassa.

Isossa-Britanniassa keskustellaan parhaillaan siitä, miten lasten ja nuorten arkisten ympäristöjen – koulujen, päiväkotien – aikuiset voivat pienillä muutoksilla tukea merkittävällä tavalla särjetyn mielen hyvinvointia ja eheytymistä. 

Luota pienten tekojen voimaan

Vaikka muutos pelottaa, se on tarpeen ja helpottaa, brittiläiset asiantuntijat viestivät.

Usein pienikin pysähtyminen riittää. Ilahtuneen, arvostavan katseen välittäminen. Kokemusten – rajujen, karujen, riipivienkin – kuuleminen ilman arvostelua tai neuvontaa. Myötäeläminen. Rinnalle asettuminen. Yhdessä tekeminen. Pienen hyvän huomaaminen.

Siihen luottaminen, että mitä enemmän hätää ja vastustusta, sitä enemmän tarvitaan turvaa ja hyväksyntää, ja sitä vähemmän vaatimuksia ja ratkaisuja.

Siihen luottaminen, että mitä enemmän turvaa ja hyväksyntää, sitä enemmän on lopulta tilaa oppimiselle ja opettamiselle.

– Opettaja, joka yrittää pitää kiinni siitä, että nyt opetellaan ne Suomen joet, niin aika tahkoomista on se todellisuus, Huotilainen toteaa.


Kohtaamisen ja tukemisen taitoja lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Moni lasten ja nuorten kanssa työskentelevä kaipaa lisää työkaluja ja taitoja tukea lasten tunnetaitoja ja kuulla tunnetilanteiden taakse.

Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksesta on valmistunut jo yli 300 lasten ja nuorten kanssa työskentelevää ammattilaista opetus- ja varhaiskasvatuksesta, kuntoutusterapiasta, lastensuojelusta, sosiaalityöstä sekä terveydenhuollosta. Kaikki tekevät arvokasta kohtaamistyötä omilla työkentillään ja moni ohjaa erillisiä tunnetaitohetkiä lapsille ja nuorille.

Koulutus on laajin ja perusteellisin Suomessa tarjolla oleva koulutus tunnetaitojen tukemiseen – se on myös omakohtainen ja kokemuksellinen.

Koulutus kestää vuoden ja vastaa työmäärältään 40 op.

Lue lisää Lasten tunnetaito-ohjaajakoulutuksesta ja tule mukaan! 

Ehdit vielä ilmoittautua joihinkin keväällä alkaviin koulutusryhmiimme – osa ryhmistä on jo täynnä!

🌷 Kuopio 17.2. Haku 29.1. mennessä. Vielä muutama paikka vapaana!

🌷 Turku 12.3. Haku 31.1. mennessä. Vielä pari paikkaa vapaana!

🌷 Helsinki 16.4. Haku 2.4. mennessä.

Tampereen (28.1.) ja Oulun (12.3.) kevään ryhmät jo täynnä, mutta voit kysyä peruutuspaikkoja ja ilmoittautua Ouluun varasijalle.

Tutustu myös muihin kevään koulutuksiimme! 

 

Kasvatustieteen professori: Koulun tulisi näyttää lapselle hänen erityisyytensä

Erityisoppilas-termin ”kaappaaminen” on ollut aivotutkija, professori Minna Huotilaiselle tietoinen valinta.

Kasvatustieteen professori, aivotutkija Minna Huotilaisen silmissä me olemme kaikki erityisoppilaita.

Erityisiä oppijoita, joista kukin oppii parhaiten tavallaan.

Erityisoppilas-termin kaappaaminen toiseen merkitykseen on ollut Huotilaiselle tietoinen valinta.

– Ensinnäkin erityisoppilas on terminä hyvin leimaava. Toisekseen, leima on aikaan sidottu. Jos sama luokallinen oppilaita olisi ollut koulussa 1920-luvulla tai olisi oppimassa 2040-luvun koulussa, niin ”ongelmallisiksi” koetut oppilaat olisivat ihan eri oppilaita. Haasteellisuus on aina suhteessa ympäristöön ja sen vaatimuksiin.

Huotilainen peräänkuuluttaakin kaikilta lasten kanssa työskenteleviltä kykyä nähdä erilaisia ominaisuuksia arvokkaana.

– Yksi koulun tärkeimmistä tehtävistä on näyttää lapselle se, mikä hänessä on erityistä. Että jokainen lapsi saisi löytää itsestään sen erityisyyden, mistä hän voi antaa muille, koska heillä ei sitä samaa ole.

“Että jokainen lapsi saisi löytää itsestään
sen erityisyyden, mistä hän voi antaa muille,
koska heillä ei sitä samaa ole.”

Huotilainen korostaa, että vähemmistöasema on heti rikkaus, kun se ei ole heikkous.

– Me kaikki kuulumme useisiin erilaisiin vähemmistöihin, Huotilainen muistuttaa.

Erityisoppilaita ja turvapaikanhakijoita

Toisen sanonnan mukaan olemme kaikki myös emotionaalisen turvan turvapaikanhakijoita. Tarvitsemme emotionaalista turvaa voidaksemme oppia, voidaksemme luoda uutta, voidaksemme hyvin elämässämme.

– Jos lapsella on kotona turvapaikka, jossa hän voi saada myös ne raivarit turvallisesti, hänen on huomattavasti helpompi lähteä siitä koulun penkille kuin jos sellaista ei ole tai ehkä edes vanhemmatkaan eivät ole sellaista koskaan kokeneet.

Huotilaista harmittaa julkisuudessa usein esiintyvä oletus siitä, että luokassa on yksi tai korkeintaan kaksi erityistä tukea tarvitsevaa lasta, muut ikään kuin pärjäävät ilman.

– Tämähän ei ole ollenkaan todellinen tilanne, vaan meillähän on koko lapsiryhmä täynnä lapsia, jotka tarvitsevat tukea, ja jokainen heistä tarvitsisi niitä omia hetkiä opettajan tai varhaiskasvattajan kanssa.

“Meillähän on koko lapsiryhmä täynnä lapsia,
jotka tarvitsevat tukea, ja jokainen heistä
tarvitsisi niitä omia hetkiä opettajan tai

varhaiskasvattajan kanssa.”

 

Huotilainen kuvaa, miten kova paikka monelle opettajalle on tajuta, miten vähän päivässä lapsille ehtiikään antaa.

– Se on kamalaa, ei voi muuta sanoa. Ja se on resurssointikysymys.

Huotilainen heittää ajatusleikin siitä, miten erityisen tuen tarpeen kustannukset muuttuisivat, jos koulut olisivat lähtökohtaisesti paremmin resurssoituja.

– Kuinka paljon meille silloin edes syntyisi erityisen tuen tarvetta? hän kysyy.

Erityisen tuen tarve herkästi myös eristää oppilaan. Ryhmässä piilee kuitenkin koko ihmisyyden vahvuus.

– On hyvä muistaa, että ihminen on laumaeläin ja kasvu tapahtuu aina ryhmässä. Laumasta eristäminen käytännössä estää laumassa toimimisen taitojen kehittymisen, mutta myös itsensä kanssa olemisen taito on täysin kateissa. Sekin syntyy laumassa olemisesta.

“Myös itsensä kanssa olemisen taito
syntyy laumassa olemisesta.”

Opettaja, LTTO Minna Perkiö: Tunnetaidot ovat opettajalle jaksamisen edellytys

Luokanopettaja, LTTO Minna Perkiö aloittaa uutena kouluttajana Tunne & Taidassa. ”Tunnetaitojen ja ryhmänhallinnan kulmakivet ovat oikeastaan ihan samat”, hän toteaa.

Olenkohan mä nyt oikealla tiellä? Voinko tehdä näin?

Luokanopettaja, Lasten Tunnetaito-ohjaaja ja kouluttaja Minna Perkiö nostaa hienoisesti hartioita lähemmäs korvia.

Hän kuvaa parhaillaan niitä ajatuksia ja tuntemuksia, joiden kanssa hän kokeneenakin luokanopettajana pitkään eli.

– Nyt on helppo nähdä, että olisin tarvinnut lisää luottamusta ja myötätuntoa itseäni kohtaan, hän hymyilee ja laskee hartiat.

Perkiö nojaa eteenpäin ja jatkaa.

– Luottamuksen ja itsemyötätunnon puuttuminen vaikuttivat oikeastaan kaikkeen opettajan työssä. Syytin itseäni herkästi ja otin vanhempien viestit itseeni. Minulta puuttui terve erillisyys ja rajat.

Omasta ammattitaidosta ja kokemuksista tukea kollegoille

Perkiö oli toiminut 17 vuotta opettajana ja 3 vuotta apulaisrehtorina hakeutuessaan Lasten Tunnetaito-ohjaajan koulutukseen.

– Mulle isoin juttu Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksessa oli oppia huomaamaan, mitä mun sisällä erilaisissa tilanteissa tapahtuu. Löytää oma voima ja omat rajat. Samalla tulin myötätuntoisemmaksi sille, mitä kollegoiden ja oppilaiden sisällä erilaisissa tilanteissa tapahtuu.

Näitä kokemuksia, taitoja ja oivalluksia hän vie nykyisin myös eteenpäin Tunne & Taidan kouluttajana etenkin opettajille suunnatuissa koulutuksissa.

– Kaiken sen tiedostaminen, mistä tunnetaitokoulutuksissa puhutaan, voi avata uusia suhtautumistapoja ja näkökulmia oppilaiden, huoltajien, kollegoiden ja omaan käyttäytymiseen. Itselleni kävi juuri niin – välttämättä ei siis tarvita isoja toimintatapojen muutoksia, kun jo tosiaan asioiden tiedostaminen ja niiden pohtiminen, jäsentely, auttavat paljon arjen vuorovaikutustilanteissa.

Koulutus on antanut myös konkreettisia keinoja oman jaksamisen tukemiseen opettajan erittäin kiireisen, välillä kaaottisenkin ja yhä vain vaativamman työympäristön keskelle.

– Omien tunteiden ja tarpeiden tunnistaminen ja nimeäminen jäsentelee sopivasti omaa oloa silloin, kun kaikki tuntuu vähän kaoottiselta tai kiireiseltä.

Perkiö kertoo, että on aloittanut työt Tunne & Taidan kouluttajana innostuneena ja suurella mielenkiinnolla. Perkiö kouluttaa parhaillaan opettajia Vantaalla yhdessä Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksen kehittäjän, pääkouluttaja Anne-Mari Jääskisen kanssa (kuvassa oikealla, kuva koulutuksesta).

– Samalla olo on pieni; riitänkö ja osaanko? Itsemyötätunnon kättä siis tarvitaan!

 

Tunteiden ja ryhmänhallinnan yhteiset kulmakivet

Tietoisuus, myötätunto ja jämäkkyys ovat tunnetaitojen tärkeimmät työkalut. Perkiö toteaa, että samat elementit ovat myös ryhmänhallinnan tärkeimmät välineet.

– Jos opettaja ei saa ryhmää hallintaan, se on todella iso kuormittava tekijä. Silloinkin nämä kolme – parempi tietoisuus itsessä tapahtuvasta, myötätunto ja jämäkkyys niin itseä kuin muita kohtaan – ovat keinot lähteä sitä parantamaan.

Perkiö kuvaa, miten opettajan identiteettiin kuuluu jämäkkyys ja auktoriteetti, ja huoltajat usein myös arvostavat niin sanotusti tiukkaa opettajaa ja hyvää kuria.

– Olen kovasti pohtinut, mitä lapset oppivat, jos auktoriteetti on pelottava tai uhkaava. Myötätuntoinen ja lämmin kohtaaminen eivät poissulje hyvää, jämäkkää ryhmänhallintaa. Myös mahtikäskyjä tarvitaan välillä, mutta on eri asia olla jämäkkä kuin huutava tai uhkaava.

Konkreettisesti sisäisen ja ulkoisen säätelyn ero näkyy kouluissa esimerkiksi sijaistilanteissa – oma opettaja saakin ehkä luokan pidettyä hallinnassa, mutta sijaisen tullessa hallinta hajoaa täysin.

“Suostuminen tunteisiin ja
niiden keholliseen kokemiseen
on helpottanut ja vapauttanut myös itseäni,
ja näin voin toimia rehellisenä,
inhimillisenä mallina oppilailleni.”

 

Mikä kaikki viekään opettajan voimavaroja?

Perkiö tietää, että ulospäin kollegan epävarmuutta ja kokemusta riittämättömyydestä ei välttämättä huomaa – ei ehkä pystynyt huomaamaan hänestäkään.

Oman jaksamisen kannalta on kuitenkin merkittävä ero sillä, ettei vaativan työn lisäksi voimia vie vielä ulkoisen suojakuoren ylläpitäminen.

– Sanoisin, että tunnetaidot ovat opettajana jaksamisen edellytys.

Tunnetaitojen opettaminen oppilaille on myös tuonut uutta opettajan työhön. Tunnetaidot ovat osoittautuneet loistavaksi työkaluksi lasten ja heidän vanhempiensa kanssa työskentelyyn.

– On ollut kiehtovaa huomata, miten tunteet, tarpeet ja tunnetaidot liittyvät oikeastaan ihan kaikkeen, mitä vuorovaikutuksessa toisten kanssa tapahtuu. Olen saanut uusia eväitä kohdata lasten ristiriitatilanteita ja huoltajien tunteenpurkauksia.

Omassa luokanopettajan työssään Perkiö tukee lasten tunnetaitojen kehittymistä osana arkista koulutyötä.

– Nostan asioita esiin silloin, kun kohtaamme jonkun tunteikkaan tilanteen luokassa. Vaikkapa kun joku kertoo aamuriidasta äidin kanssa tai surusta koiran kuoltua. Tai kun oppilaat ovat riidelleet välitunnilla. Suostuminen tunteisiin ja niiden keholliseen kokemiseen on helpottanut ja vapauttanut myös itseäni ja näin voin toimia rehellisenä, inhimillisenä mallina oppilailleni.

Parhaillaan hän pitää lisäksi 4.-6. luokkalaisille Tunne- ja vuorovaikutustaitojen valinnaisaineryhmää, ja pian on tulossa myös kaksipäiväinen tunnetaitoleiri, jonne otettiin kahdeksan 5.-6. luokkalaista nuorta yhdessä huoltajansa kanssa. Leirin Perkiö järjestää yhdessä Lasten Tunnetaito-ohjaaja Minna Lahden kanssa.

– Leiri tuli täyteen ensimmäisen ilmoittautumispäivän aikana, Perkiö iloitsee.

Minna Perkiö rakensi yhdessä oppilaidensa kanssa luokan seinälle taulun, joka havainnollistaa ylöskohottavien ja alaspainavien ajatusten voimaa. Lauseet tulivat oppilailta itseltään, heidän kokemusmaailmastaan. Oppilaat kirjoittivat muun muassa seuraavanlaisia alaspainavia ajatuksia: “Mä oon ruma.” “Oon liian lapsellinen.” “Aina se syyllinen”. “Oon huono kaikessa.” Ylöskohottavia ajatuksia syntyi muun muassa tällaisia: “Kyl tää ny jotenkin toimii.” “Kyl mä pystyn tähän.” “Mä riitän.” “Oon tässä aika hyvä.”

Aivotutkija, kasvatustieteen professori: Opettajan omat tunnetaidot ovat opettamisen perusta

Opettajan tulisi aivan ensimmäiseksi pyrkiä vaikuttamaan oppimistilanteen tunnelmaan, Minna Huotilainen sanoo.

Mitä oppilaille kuuluu, miten he voivat?

Mitä heille on tapahtunut viime viikonloppuna? Ehkä pidemmän ajan kuluessa? Ehkä juuri hetki ennen koulun alkua?

Näitä kysymyksiä tuhannet opettajat pohtivat päivittäin, lukuvuoden ympäri.

Voi olla, että jotain on selvästi tapahtunut, sen kyllä aistii. Mutta mitä?

Ehkä jotain on tapahtunut juuri sille luokan hiljaiselle oppilaalle, joka ei ole ennenkään sanonut mitään eikä sano nytkään.

Opettaja miettii, pitäisikö tähän tarttua vai ei.

Aivotutkija, kasvatustieteen professori Minna Huotilainen nyökkää. Ollaan opettajantyön jokapäiväisessä avainhetkessä.

– Jos opettaja ei tätä huomaa, niin tuo oppilas ei tuolla tunnilla opi mitään eikä hän ehkä jatkossakaan opi, jos tälle asialle ei pystytä jotakin tekemään.

Oppiminen edellyttää turvaa ja hyväksyntää

Kyse on yksinkertaisesti aivoista. Ihminen ei voi oppia säätelemättömän stressin tai voimakkaan yli- tai alivireyden tilassa.

Jos oppilas kokee uhkaa tai turvattomuutta ja kehossa jyllää valmius joko taistella tai paeta, oppimiselle ei ole tilaa.

– Se, että me ylipäätään mahdollisestaan oppimismahdollisuus tarkoittaa sitä, että jokaisella luokassa pitää olla sellainen olo, että mä saan nyt olla tässä.

Huotilainen vetää henkeä ja jatkaa.

– Sitten pitää vielä muistaa se, että pienen lapsen tehtävänä ei ole osata itse korjata sitä tilannetta, vaan hän tarvitsee siihen apua. Voihan olla, että hän saa apua kavereilta tai vanhemmiltaan, mutta opettaja on kuitenkin se kaikkein keskeisin henkilö siinä tilanteessa.

“Se, miten opettaja siellä luokassa sitten opettaa,
on aivan toissijaista tähän verrattuna.”

Tunteet ja oppiminen ovat sidoksissa toisiinsa

Huotilainen on toiminut Helsingin yliopiston kasvatustieteen professorina vuodesta 2018 lähtien. Aivotutkimuksen parissa hän on työskennellyt yli parikymmentä vuotta.

Tunteiden merkitys oppimiselle on tuona aikana tullut tutkimuksissa vahvasti esiin.

Huotilaisen mukaan hyvän opettajan tulisi aivan ensimmäiseksi pyrkiä vaikuttamaan oppimistilanteen tunnelmaan. Luoda tunnelma siitä, että mä saan nyt olla tässä.

– Se, miten opettaja siellä luokassa sitten opettaa, on aivan toissijaista tähän verrattuna, Huotilainen painottaa.

Kehon kautta välittyvät
opettajan todelliset
tunteet ja asenteet
– sanat jäävät armottomasti toiselle sijalle.

Opettajan omat tunnetaidot ovat kaiken alku

Huotilainen pitääkin opettajan omia tunnetaitoja äärimmäisen tärkeinä. Ne ovat oikeastaan pohja koko opettamiselle.

– Jos opettaja ei tunnista tunteita itsessään, hän antaa lapsille herkästi ristiriitaista viestiä esimerkiksi puhumalla teennäisen rauhallisesti ollessaan hyvin hermostunut ja silloin myös hermostuttaa oppilaansa.

Tutkimusten mukaan näin tapahtuu usein: opettaja ei aina pysty tiedostamaan omaa kehoilmaisuaan keskittyessään opettamiseen.

Kuitenkin juuri kehon kautta välittyvät opettajan todelliset tunteet ja asenteet – sanat jäävät armottomasti toiselle sijalle.

Miten paljon opettajat ovat sitten saaneet koulutuksessaan tukea oman tunnekehoyhteyden ja tunnetaitojen kasvattamiseen?

– Niin, mitenköhän tämän diplomaattisesti sanoisin, Huotilainen aloittaa.

Huotilainen kertoo, että aiemmin opettajankoulutuksessa harjoiteltiin erilaisten soittimien soittamista, laulamista, tehtiin taidetta ja paljon draamaa, mitä Huotilainen pitää tunnetaitojen oppimisen kannalta ”ihan äärimmäisen tärkeänä”.

– Kokemuksellista, luovaa oppimista on karsittu taloudellisista ja käytännöllisistä syistä, ja tietopuolista sisältöä on tullut opintoihin paljon lisää, ja se on musta riski.

“Kirja ei voi opettaa sitä, miten
kukin omassa kehossaan tunteita havaitsee.
Se on taito, joka ei kirjasta löydy.”

Tunnetaitoja oman kehon, kokemuksellisuuden ja vuorovaikutuksen kautta

Aivotutkijana Huotilainen tietää, että tie omiin tunnetaitoihin käy oman kehon, kokemuksellisuuden ja vuorovaikutuksen kautta. Ne eivät kehity pelkästään tietoa lukemalla.

– Kirja ei voi opettaa sitä, että miten kukin omassa kehossaan tunteita havaitsee. Se on taito, joka ei kirjasta löydy.

Huotilainen pohtii, että opettajaksi opiskeleville voisi olla hyvä tehdä näkyväksi heidän omia tunnetaitojaan.

– Ja sitten herättää se kysymys, että ovatko nämä asiat sellaisia, että me haluttaisiin opettaa ja mitä meidän opiskelijat haluaisivat oppia.


Opettaja, oppiminen ja tunteet

  • Suomalaistutkimuksen mukaan opettajan ja oppilaan välinen lämmin ja sensitiivinen vuorovaikutussuhde vaikuttaa enemmän lukemaan oppimiseen kuin esimerkiksi ryhmäkoko, käytetty oppimateriaali tai opetusmenetelmät.
  • Opettajan antama tunnetuki edesauttoi myös koulumotivaation syntymistä.
  • Lämmin ja positiivinen kohtaaminen motivoi oppilaita työskentelemään ja sitoutti heidät tunnin aiheeseen ja vähensi näin myös häiriökäyttäytymisen määrää luokassa.
  • Hyvää opettajuutta tutkineen KTM Johanna Mäki-Havulinnan mukaan opettajan vuorovaikutustaito on jopa asiatietoa tärkeämpää: Laajakaan tietomäärä ei pelasta oppimistilannetta, jos opettajalta puuttuu vuorovaikutustaitoja.

Lisätietoja: Lerkkanen, M.-K., & Rasku-Puttonen, H. (2011). Vuorovaikutuksen laadun yhteys lasten oppimiseen ja motivaatioon: Alkuportaat-tutkimuksen esiopetusvuoden tuloksia. In A.-L. Välimäki (Ed.) Näkymätön näkyväksi. Varhaiskasvatustutkimuksen kutsuseminaari 2010 kooste. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2011:3. (pp. 25-28). Available online at: www.stm.fi/julkaisut

Muhonen, H., Vasalampi, K., Poikkeus, A.-M., Rasku-Puttonen, H., & Lerkkanen, M.-K. (2016). Lämmin opettaja-oppilassuhde edistää kouluun sitoutumista. Kasvatus 2, 112-124.

Mäki-Havulinna, Johanna (2018). Opettajan merkitys tukea tarvitsevan oppilaan koulupäivässä.

Lue aiheesta lisää!