Tasapaino ja rauha – niihin voit aina palata

Levollisuus, tasapaino ja rauha. Jo sanoistakin väreilee tilaa hengittää ja olla. Olla vain.

Lomalla moni on päässyt itsessään siihen levollisuuden ja rauhan tilaan, joka hoivaa ja antaa virtaa. Siihen, missä on hyvä olla. Missä tunnistaa itsensä. Tällainen minä olen, kun olen kunnolla palautunut ja voimissani! Tällainen juuri!

Hengitys virtaa. Tunteet ja ajatukset ovat selkeitä ja kirkkaita. Ja jos jokin heiluttaakin tasapainoa, omaan ytimeen pääsee taas hetken hengiteltyä.

Itseä voi reilusti ilmaista, koska omat tunteensa ja tarpeensa tunnistaa selkeämmin. Yhteys itseen on elävä ja vahva. Toisten tunteet eivät myöskään ui oman nahan alle, vaan ne pystyy nähdä erillisinä itsestä. Ai tuo kokee nyt tuollaista. Tuo toinen ihminen, erillinen minusta.

Näin zenimäinen olotila ei tietenkään ole mahdollista jatkuvasti, koska elämä. Ei edes kovimmalla tunnetaiturilla.

Sillä tunnetaituruus ei ole sitä, ettei mikään enää hetkauta tai että kaikkia tunteita nipsnaps vain säädellään pois häiritsemästä. Tunnetaituruus – jos sellaista voisi määritelläkään – on yhdeltä osaltaan sitä, että osaa, haluaa ja päättää palata aina uudelleen takaisin ytimeensä, itseensä.

Siihen osaan itseä, missä sama tasapaino, levollisuus ja rauha aina lepäävät, vaikka pinnalla kuohuisi kuinka.

Kun tasapainon ja rauhan on itsessään kerran tavoittanut, sinne voi palata aina uudestaan. Sukeltaa pinnan kuohuista, arjen melskeistä. Joka kerta askeleen helpommin, varmemmin ja tietävämmin.

Näin minä tämän teen. Näin minä palaudun yhteyteen. Minuun. Minuksi.

Miten sä sen teet? Mikä sua auttaa palaamaan ytimeesi – oman viisautesi, tasapainosi, tunteidesi ja tarpeidesi äärelle?