Sinustako Lasten Tunnetaito-ohjaaja? Hae mukaan syksyn ryhmiin!

Tunnetaitoja tarvitaan ja niistä puhutaan, mutta miten saada kattava työkalupakki tunnetaitojen ohjaamiseen omaan työhön?

Tunne&Taida:n järjestämä Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksen mukaista tunnetaito-ohjaustyötä on ohjattu jo tuhansille lapsille Suomessa! Koulutus on poikkeuksetta saanut erinomaista palautetta opiskelijoilta eritoten sen käytännönläheisyydestä ja myönteisistä vaikutuksista myös opiskelijan omaan elämään.

Tunnetaito-ohjauksen myötä lapset rohkaistuvat ilmaisemaan itseään ja tunteitaan, oppivat myönteisiä sosiaalisia taitoja, kasvattavat itsetuntemustaan ja saavat keinoja toimia erilaisten tunteiden kanssa. Tunnetaitoja harjoitellaan koulutetun ohjaajan kanssa ja toistojen myötä uudet opit voivat siirtyä asteittain myös lapsen arkeen.

Lasten Tunnetaito-ohjaajille 11/2017 tehtyyn kyselyyn vastanneista 97% koki, että pystyy koulutuksen myötä tukemaan lasta paremmin.

Tunnetaitoryhmissä harjoitelluksi tulee tunnetaitoihin liittyen niin vahvistavan ajattelun taidot kuin sosiaalisetkin taidot. Haluaisitko sinä tukea lapsia ja oppia keinoja toimia hankalissa tunnetilanteissa lasten ja nuorten kanssa?

Hae nyt mukaan koulutukseen ja ammenna ammatillisen tietotaidon lisäksi käytännön työkaluja myös itsellesi omaan tunne-elämääsi.

Syksyllä 2018 koulutusryhmiä aloitetaan Oulussa, Ylivieskassa, Järvenpäässä ja Hämeenlinnassa. Haku ryhmiin on nyt käynnissä. Katso lisätietoa ja linkit järjestäviin opistoihin hakuohjeineen täältä.

Keväällä 2019 aloitamme ryhmät uusilla paikkakunnilla Turussa ja Kajaanissa sekä tuttuun tapaan myös Tampereella!

Paikkakuntakohtaiset aloituspäivät opistolinkkeineen löydät täältä.

Lue kokemuksia tunnetaito-ohjaajuudesta eri ammattilaisten kertomana.

Hae kasvavaan joukkoomme mukaan!

Lisätietoa ja kyselyt: koulutus (at) tunnejataida.fi

Kouluttajina Inkeri Meriluoto (Etelä-Suomi), koulutuksen kehittäjä Anne-Mari Jääskinen (Etelä-Suomi) sekä Titta Karanta (Pohjois-Suomi).