Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Tunne- ja läsnäolotaidot tarvitsevat kumppanikseen arkiset valinnat
Kun elämässä on stressiä ja kuormitusta, tunne- ja läsnäolotaidot ovat hyvä apu. Hengitys, itseen palaaminen ja omien tunteiden ilmaiseminen ja purkaminen helpottavat paineista oloa.
Pitkään jatkunutta stressiä pelkät taidot tunteiden ja stressinsäätelyyn eivät kuitenkaan poista. Et ole huono ihminen, jos taidoistasi huolimatta koet uupumusta, ärtymystä, ahdistusta tai innottomuutta. Ne ovat merkki liian pitkään jatkuneesta ylikuormitustilasta, jota ei taidoilla kuulukaan oppia aina vain kestämään.
Ne ovat merkki, joita kuuluu pysähtyä kuuntelemaan ja toimia.
Nälkäkään ei poistu sillä, että tulemme siitä tietoiseksi tai että aistimme, miltä se kehossamme tuntuu. Se poistuu toimimalla, antamalla keholle sen tarvitsemaa ravintoa.
Myöskään stressi ei poistu olemalla sille vain tietoisesti läsnä. Se poistuu, kun karsimme niitä kuormittavia tekijöitä elämästämme, joista se alunperinkin on syntynyt. Annamme keholle sen kaipaamaa lepoa, palautumista ja normalisoitumista. Aikaa hengittää ja olla. Sulatella tapahtunutta, jäsentää oppimaamme, palautua ponnistuksista.
Kuin luontokin, myös ihminen tarvitsee syklisyyttä. Kasvua ja lepoa. Kukoistusta ja lakastumista. Uuden synnyttämisen jälkeen ihminenkin tarvitsee symbolista kuolema-vaihetta, jotta voi hengähtää ennen uuden asian luomista, kypsyttämistä ja synnyttämistä.
Ahdistus on tärkeä, meitä toimeen puskeva tunne. Se huohottaa niskassamme, kunnes ymmärrämme, että jotain on muutettava. Ettei näin voi jatkua. On karsittava, yksinkertaistettava, ilmaistava rajansa. Eikä sellainen tapahdu sormia napsauttamalla vaan on usein pidempi, joskus kiusallinenkin harventamisprosessi. Toisaalta useinkaan ahdistuksen kasvaessa tarpeeksi suureksi, ei meillä enää ole muutakaan vaihtoehtoa. Kaikkea ei voi saada, joten jostain on luovuttava. Ehkä hetkellisesti, ehkä kokonaan.
Kun harventaa, voi jäljelle jäänyt paremmin kukoistaa ja kasvattaa satoaan. Sydän voi taas hykertää vähän vapaammin.