Tunteet kehossa ja hermoston vaikutus – näin neurotiede vahvistaa tunnetaitojen kehittymisen turvallisessa vuorovaikutuksessa

Laumaeläiminä tarpeemme on liittyä toisiimme

Emotionaalisen turvan merkitys on meissä vahva jo kohtulaisena. Kellumme lämmössä, johon läheisten äänet vaimeina kumisevat ja ravinnon- sekä hapensaantimme on fyysisesti napanuoralla varmistettu. Elämämme on kirjaimellisesti kannateltua.

Ihmisen laumaan liittymisen tarve jatkumona kohtukokemukselle on elintärkeä. Ainoastaan toisiin liittymällä – hoivatuksi tulemalla – selviämme hengissä. Sosiaalisen liittymisen tila onkin hermostomme levollisin tila. Silloin voimme turvallisesti kurottautua kontaktiin, ilmaista tarpeemme ja ihanteellisimmillaan ne tulevat riittävästi vastaanotetuiksi. Näin ketjuuntuessaan tämä turvallinen hermoston tila meissä pysyy aktiivisena, emmekä putoa alemmille aivoalueiden ohjauksille.

Jokainen meistä on emotionaalisesti liitetty laumaamme jollain tavalla. Toiset heikommin, toiset vankemmin.

Hermostomme perusvire rakentuu levolliseen tai reaktiiviseen suuntaan riippuen siitä, millainen on ympäristön tila ja lähi-ihmistemme kohtaamisen tavat. Tämä määrittelee pitkälti tulevaisuudessakin sen, miten tunnetilanteissa toimimme ja miten tunteet koemme niin kehossa kuin mielessä.

Esimerkiksi päihteitä käyttävässä, tunneilmaisultaan arvaamattomassa perheessä on tärkeääkin olla valppaana suojaamaan itseään tarvittaessa, mitä taas ei tarvita tunnesiteiltään turvallisessa ja sensitiivisessä kasvuperheessä. Myös synnynnäinen temperamenttimme ja mahdolliset neuropsykiatriset oirekirjot vaikuttavat osaltaan hermostomme reaktiotapaan.

Tunteet kehossa ja hermostomme kolme tilaa

Neurotiede on 2000-luvulla laajentanut autonomisen hermoston käsitettä. Nykyään tiedetään, että aktivoivan sympaattisen hermoston rinnalla toimiva rauhoittava parasympaattinen hermostomme jakaantuu kahteen vastakkaiseen – levollisen ja kontaktiin hakeutuvan sekä lamaannuttavan ja passivoivan toiminnan – haarakkeeseen.

Polyvagaalisen teorian kehittäneen neurofysiologi, tohtori Stephen Porgesin (2001) mukaan autonominen hermostomme koostuu siis kolmesta toisiinsa hierarkisesti liittyvästä tasosta, joita voidaan kuvata käänteisen liikennevalomallin mukaisesti näin:

• TURVA – Sosiaalisen liittymisen hermosto (parasympaattisen hermoston haarake), joka aktivoituu turvallisessa vuorovaikutuksessa. Tämä on kehittynein hermostomme osa, joka osaltaan vastaa rauhoittavasta tunnesäätelystämme. Olomme on levollinen ja luottavainen, ja voimme suunnata toisia kohti. Jos emme kuitenkaan pääse kokemaan turvallista liittymistä toisen ihmisen kanssa, tipahdamme hermostomme astetta kehittymättömämmälle tasolle myös tunnesäätelytaitojen kannalta:

• UHKA – Taistele ja pakene -hermoston (sympaattinen hermosto) toiminnan alaisuuteen. Tämä osa laittaa kehomme toimimaan ja aktivoitumaan puolustaaksemme itseämme uhkaavassa tai pelottavassa tilanteessa. Kehomme fysiologiset toiminnot kiihtyvät ja yliviritymme – valmistaudumme suojautumaan millisekunneissa. Aktiivisuutta tuntuu etenkin rintakehän alueella. Jos tämäkään toimintamalli ei tilanteessa toimi, pudottaudumme viimeiselle, alkukantaisimmalle tasolle:

• HENGENVAARA – Lamaannu ja jähmety -hermoston (parasympaattisen hermoston toinen haarake) toiminnan tasolle, mitä eläimillä kutsutaankin valekuoleman tilaksi. Tilanne tuntuu sisäisesti siltä, ettei ole enää mitään keinoja vaikuttaa tilanteeseen itse. On koitettava selviytyä tulemalla mahdollisimman näkymättömäksi, kuten voimakkaissa häpeän ja hämmennyksen hetkissä ja rajuissa henkisten ja fyysisten rajojen rikkomistilanteissa. Tästä puhutaan myös liskoaivojen toimintana. Tällöin kehomme toiminnot hidastuvat ja vaivumme alivireiseen, passivoituneeseen tilaan – ikäänkuin suljemme itsemme kontaktista. Tämän hermostosysteemin toiminta on aktiivinen Porgesin mukaan eritoten vatsan alueella. Ehkäpä ”kuin ilmat olisi lyöty pihalle” -olo kuvastaakin juuri tätä.

Tämä autonomisen hermostomme järjestelmä aktivoituu nopeasti ja automaattisesti – ennenkuin edes tiedostamme mitä meissä tapahtuu.

Kaikki hermoston tasot ovat evoluutiossamme merkittäviä. Myös kuolleeksi tekeytymisen taito on säilyttänyt meitä hengissä – se ei siis yksistään ole huono asia, vaan äärimmäisissä tilanteissa mielekäs selviytymiskeino. Emme siis ole hermostomme automaation uhreja vaan juuri se on tehnyt meistä selviytyjiä!

Ihmissuhteissa ei kuitenkaan päästä vuorovaikutukseen kuolleeksi jähmettymällä vaan juurikin kontaktiin kurottautumalla, vaikka sisällämme kuinka pelottaisi. 

Lohdullisesti hermostomme on koko elämämme ajan muovautuva ja voimme itsekin vaikuttaa sen tilaan niin kehon kuin mielenkin kautta. Psykofyysiset terapeuttiset lähestymistavat perustuvat juuri tähän muovautuvuuteen ja keho-mieliyhteyteen.

Kannatteleeko aikuinen minua ja tunteitani – onko tässä kehossani turvallista olla?

Jos turvallista vuorovaikutusta ei pääse kokemaan, eikä lähellä ole emotionaalisesti kannattelevia aikuisia, kyky olla levollisesti yhteydessä omiin tunteisiin, kehon tuntemuksiin ja toisiin ihmisiin kehittyy heikoksi ja puutteelliseksi. Tunnekehoyhteys haurastuu, eikä tunteita siten ole mahdollista tunnistaa. Tunteiden ilmaiseminen muuttuu enemmän tahdottomaksi reaktiivisuudeksi kuin tiedostavaksi tunteiden sanoittamiseksi.

Niin sanottu tunnetilojen sietoikkuna kapeutuu ja lapsi tipahtaa helposti pienemmästäkin ärsykkeestä sen ulkopuolelle. Varsinkaan aivojen kuormittuessa ongelmien ratkaiseminen ja tunteiden sääteleminen eivät onnistu. Käyttöenergian vähentyessä ohjaus siirtyy aivojen ja hermoston alempiin osiin ja käyttäytyminen muuttuu reaktiiviseksi. Silloin lapsi aktivoituu toimimaan voimakkaasti itsestään ulospäin tai passivoituu ja kääntyy sisäänpäin, tavoittamattomiin.

Sisäisesti nämä ovat hermoston selviytymiskeinoja lapselle liian uhkaavaksi tai kuormittavaksi koetusta tilanteesta.

Niin riittävän yhteyden vaille jääminen, hauras tunnekehoyhteys kuin hermoston tasoilla alemmas tipahtaminenkin näkyvät lapsista ja nuorista kullekin yksilöllisellä tavalla. Kuka vaikeissa tilanteissa vajoaa näkymättömän panssarilasin taakse, kuka syyttää muita, kuka paiskoo tavaroita, kuka valehtelee päästäkseen pälkähästä tai kohtelee ystäviään fyysisesti tai henkisesti väkivaltaisesti

Myös lapsen luontainen kehittymättömyys pudottaa lapsen hermostojärjestelmässään alemmalle tasolle tuon tuosta, kunnes säätelevä etuotsalohko pikkuhiljaa kypsyy – nuoreen aikuisuuteen saakka. Tulet siis tarvitsemaan kärsivällisyyttä lapsesi kanssa vielä pitkään.

Korjaavat turvan kokemukset hermoston kehitysmoottorina 

Neurotieteen tutkimukset antavat tuloksillaan selkeän suunnan aikuisille lisätä turvan kokemusta haastavissa vuorovaikutustilanteissa lasten kanssa uhan lisäämisen – tuomion, rangaistusten ja yksin jättämisen – sijaan. Näin tarjoamme korjaavia kokemuksia lapsen hätätoiminnossa olevalle hermostolle – olimme sitten vanhempia, sijaisvanhempia, opettajia tai terapiatyötä tarjoavia. Hätä kun ei poistu käskemällä, vaan turvaa riittävästi lisäämällä.

Voimme katsoa pinnalla näkyvän läpi ja nostaa lapsen hermoston aktivointitasoa hengitys kerrallaan takaisin sosiaalisen liittymisen tilaan.

Mitä alemmalla tasolla lapsi on, sitä enemmän hän sinua tarvitsee

Vanhempana on hyvä tiedostaa, että mitä alemmalle hermoston tasolle lapsi kussakin hetkessä on joutunut, sitä enemmän hän tarvitsee emotionaalisen turvan kokemusta sinulta, jotta voi nousta hermostojärjestelmässään ylöspäin. Kun hermoston taso muuttuu, myös kehon tuntemukset tilanteesta muuttuvat.

Ojenna siis kätesi ja kutsu lapsi takaisin sosiaalisen liittymisen tilaansa. Anna tilaa, kiireettömyyttä, syliä, silitystä, hyräilyä, hyväksyvää katsetta ja ilmettä, kosketusta olkapäälle, avointa kehosi asentoa, rauhallista hengitysrytmiä, lempeää ja kutsuvaa äänensävyä, kainaloon kaappaamista, yhdessä puuhastelua, käteen tarttumista, rohkaisua, olon ja sisäisen myllerryksen ymmärtävää sanoittamista. Välitä sitä turvallista olemusta, mikä sinulle on luontaista välittää.

Vasta ylimmälle portaalle päästyään lapsi on kykenevä keskustelemaan tilanteesta tai ylipäätään rauhoittumaan.

Ylöspäin kipuamaan ei pieni lapsi, eikä teini-ikäinenkään pääse vielä omin konstein – siihen hän tarvitsee sinua, turvallista aikuista.

Kun sosiaalisen liittymisen hermosto taas pikkuhiljaa aktivoituu, koko lapsen olemus vapautuu ja tunteet näkyvät myös kehossa. Kehon asento ja rintakehä avautuu, pään asento nousee, jännitys kehosta vapautuu ja lihakset rentoutuvat, katse avartuu kohtaamaan ja korvat ottamaan verbaalista viestiä vastaan – levollisuus alkaa välittyä pienen pienten kehollisten avautumisten myötä. Ehkä myös sanoja alkaa löytyä yhteiseen vuorovaikutukseen hengitettäväksi, vastaanotettavaksi ja ihmeteltäväksi.

Näin itsesäätely alkaa kokemus kokemukselta lapselle mahdollistua. Tunnetaidot saavat ensisiemeniään ja aikaa myöten idut alkavat kurottautua taivasta – ja muita kohti.

RENTOUTA KASVOSI – AKTIVOI LEVOLLISUUTESI

Sosiaalisen liittymisen hermosto on kytköksissä kasvojen lihaksistoon – katseeseen, puheeseen ja kuulemiseen sekä kehon avoimiin eleisiin. Turvallisessa tilanteessa ne avautuvat vastaanottamaan, uhkaavassa tilanteessa ne sulkeutuvat. Nämä lihakset säännöstelevät myös sydäntä ja sitä kautta kiihtymistämme tai rauhoittumistamme. Levollinen kasvojen ilme siis aktivoi rauhoittumista fysiologisesti – näin levollinen lapseen katsominen rauhoittaa myös sinua.

Kokeile kasvojesi ja hengityksesi rentouttamista näin:

• Sulje silmäsi ja anna hartioidesi valahtaa alaspäin.
• Kuvittele, että otsaasi koskettaa lempeät, lämpöiset sormenpäät, jotka kulkevat hitaasti kulmiesi yli toiselta puolelta toiselle rentouttaen koko otsasi, silmäkulmasi ja silmäsi.
• Anna kulmiesi laskeutua alaspäin ja silmiesi levätä kuopissaan.
• Anna kielen valahtaa rennoksi suussasi.
• Aisti hengitystäsi ja sen rytmiä. Anna sen keinuttaa ja hyväillä sinua sisäisesti.
• Kuvittele tuoksuttavasi nenäsi alla pientä herkkää kukkaa, josta juuri ja juuri saat hennon vienon tuoksun havaittavaksesi. Varo, ettei hento kukka taivu hengityksestäsi.
• Voit halutessasi vielä kokeilla, mitä silmät kiinni hymyileminen sinussa vaikuttaa – kun kukan tuoksu saa mielihyvähormonit sisälläsi pisaroimaan.

Mitä aistit kehossasi ja olossasi? Muuttuiko olotilasi? Millaisissa tilanteissa voisit käyttää tätä tukenasi?

Artikkelissa lähteinä käytetty:

Anssi Leikola, Jukka Mäkelä, Marko Punkanen: Polyvagaalinen teoria ja emotionaalinen trauma. Katsaus Duodecim-lehdessä 1/2016.

Stephen W. Porges: The Polyvagal Theory: New insights into adaptive reactions of the autonomic nervous system. US National Library on Medicine National Institutes of Health. 4/2009. Saatavilla: National Center for Biotechnology Information.

Kirsi Törmi: Miksi minulle aina käy näin? Autonomisen hermoston osuus vuorovaikutussuhteissamme. 5.10.2017 Uudistuva terveydenhoito.

”Vaikka tunnetaitoryhmä ei ole terapiaa, niillä on usein terapeuttinen vaikutus lapsiin ja nuoriin. Läsnä on koulutettu, myötätuntoinen ja itsekin tunteva ohjaaja. Kun lapsi saa tilaa ja konkreettisia keinoja ja väyliä ilmaista itseään, moni tunnemykkyrä avautuu ja hermosto rauhoittuu. Lapsi rohkaistuu enemmän olemaan se, joka on ja epämukavatkin tunteiden kokemiset normalisoituvat. Minä saankin olla minä – kaikkine väreineni! Näitä kokemuksia on joka kerta yhtä koskettava kuulla.”