Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Tunteiden alas painaminen vaatii meiltä valtavasti energiaa – on kuin ajaisi autoa käsijarru päällä
Me suomalaiset olemme eksperttejä tunteiden patoamisessa, kieltämisessä ja pois selittämisessä. Loputtoman suon äärellä on ollut vain jaksettava heiluttaa kuokkaa. Haastavat pohjoisen elinolot ovat kasvattaneet meistä sinnikkään kansan. Joskus liiankin sinnikkään.
Vaikka sinnikkyys on arvostettava asia ja auttaa menemään haasteiden läpi, se – kuten moni muukin taito ääreen vietynä – voi kääntyä myös itseään vastaan. Kun jaksamme aina vaan, vaikka sisällä tuntuisi miltä, joudumme puskemaan tunteet usein syrjään. Olemaan tuntematta väsymystä, pelkoa, yksinäisyyttä, haurautta. ”On vaan jaksettava”, sanomme itsellemme. ”Mitä tässä muukaan auttaa?”
Kun tunteet painetaan alas, tuntemattomiin, ne vaativat meiltä valtavasti energiaa alhaalla pitämiseen. Se on aina jostain muusta pois. Energiaa ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen, sillä sitä on kullakin meistä rajallinen määrä, vaikka kuinka haluaisimme muuta itsellemme uskotella.
Kun energia menee hankalien, kiusallisten ja epämiellyttävien tunteiden alhaalla pitämiseen, vaikka ne totta meissä ovatkin, ei energiaa enää riitä samalla lailla muuhun. Elämäniloiseen elämään, sosiaalisiin kontakteihin, oman potentiaalin käyttämiseen tai levollisena itsen kanssa olemiseen.
Tekemiseen ja olemiseen alkaa tulla hätä toimia ja touhuta, ettei alla huutelevaa kuulisi tai tuntisi. Toisaalta saatamme myös taustoistamme ja temperamentistamme riippuen vaipua alakuloon ja apatiaan, kun yhden tunteen peittäminen vie muutkin tunteet mukanaan.
Emme voi valita tuntevamme vain iloisia, kevyitä ja mukavia tunteita ja jättää hankalia tuntematta. Kun kiellämme yhden tai useamman ikävän tunteen nousemasta tuntuviin, käsittelemästä sitä, se vie mukanaan pikkuhiljaa myös mukavat tunteet mukanaan. Elämme kuin kalvon takaa käsin.
Ennen pitkää mikään ei oikein tunnu miltään. Siihen ei ole varaa.
Jonkin tuntumisen myötä muutkin pinnan alla olevat tunteet nousisivat tunnettavaksi.
Katsottavaksi totuutta silmiin.
Kalvon alta käsin on turvallisempaa, joskin uuvuttavampaa ja tunkkaisempaa. Elämän kokeminen kaikkineen meissä turtuu ja jotta jokin tuntuisi edes joltain, etsimme viboja shoppailusta, alkoholista, yltiöpäisestä extremestä, kuka mistäkin.
Sillä lopultakin, ihminen on tunteva ja kokeva olento, joka kaipaa yhteyttä itseen ja toisiin. Ilman tunteita se ei ole mahdollista.