Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Vaikeinta kuuntelussa on malttaminen – ihan vaan kuunteleminen
Me aikuiset niin kovin mielellämme tiedämme. Tiedämme tietävämme. Ja neuvomme.
Voi, miten me neuvomme. Ihan ilman pyytämistäkin.
Mutta kuka meistä haluaa neuvoja silloin, kun oma mieli myllertää ja eniten kaipaa vain tulevansa kuulluksi? Että joku näkee tämän näin suuren ahdistuksen sisälläni.
On viisautta avata silloin sylinsä ja kuunnella. Olla alkuun vain hiljaa ja kuunnella.
Hiljalleen heijastaa takaisin sitä, mitä kuulee toisen kokevan. Koetko näin? Onko sisälläsi siis tällaista? Kaipaisitkohan tätä? Olisiko ehkä tämä ollut sinulle tärkeää? Onpa kerrassaan voimallista tämä kaikki nyt. Onpa kerrassaan.
Pelkästään sillä, että tulee kokemuksessaan kuulluksi ihan sellaisenaan, ilman niitä mahdottoman hyviä neuvoja ja vinkkejä, joita mieleemme kuulijana pulpahtelee, annamme toiselle luvan olla sitä mitä on.
Ikäänkuin todennamme, että kyllä, tuo kaikki on sinulle totta nyt. Näin sinä koet.
Malta siis aikuisena neuvosi, omat kokemuksesi vastaavista tilanteista, kauhistelusi tai ne iänikuiset kysymykset siitä miksi nyt näin? Mitä tapahtui? Ja kuka teki ja mitä?
Keiku hetki lapsesi tarinassa kyydissä, anna hänen johtaa ja malta seurata niitä hentoisia airojen ohjauksia, mihin hän sinua tarinallaan kuljettaa.
Voi nimittäin olla, että tarinan sinullekin avautuessa, perillä saattaa odottaa jotain, mitä et arvannutkaan sieltä löytäväsi. Se, mistä tarina lähti liikkeelle, johtaakin johonkin syvempään – siihen, josta kaikki oikeastaan alkoi.
Kannattaa muuten testata parisuhteessakin.