Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Piilossa itseä itseltä, olemiselta
Ihminen on mestari pitämään itsensä irti itsestään. Vaikka samassa paketissa joka päivä itsemme kanssa kuljemme.
Olemme lähempänä itseämme kuin kukaan ja silti usein työnnämme itsemme kauas. Kuulumattomiin. Sen syvimmän ja aidoimman osan itsestämme.
Sen, missä lepäävät pelot, kivut, häpeät ja ihmisen hauraus. Sen, missä niiden alla lepäävät kauniit tarpeemme yhteyteen, nähdyksi tuloon, merkityksellisyyteen. Lepoon ja tasapainoon.
Touhotamme, huolehdimme, huolestumme, hoivaamme, suoritamme, skrollaamme. Pidämme itsemme täynnä ja vähintään mielen tasolla kiireisenä, jotta vältymme tyhjältä tilalta. Olemiselta.
Siltä, missä sisin alkaa kuiskia, kuplia ja poreilla. Paukkua, pamahdella ja puskea. Siltä, kun olo tulee levottomaksi, jalat heiluvat ja kädet hamuavat tartuttavaa. Mitä tässä nyt tekisi? Äh. Ja juuri siinä hetkessä tartumme puhelimeen, kaukosäätimeen, jääkaapin kahvaan, ostoskeskuksen oveen. Juuri siinä hetkessä täytämme itseämme lisää. Ulkopuoleltamme.
Ja juuri siinä hetkessä etäännytämme itseämme lisää.
Kasvatamme välimatkaa kuulla, välimatkaa nähdä, välimatkaa pysähtyä ja olla. Itsemme äärellä. Siinä, mitä juuri minulle kuuluu? Juuri nyt?
Ihmisyys kaipaa hiljaisuutta. Mitään tekemättömyyttä, tylsyyttä.
Tyhjyyteen tuijottamista. Tuulten tuiverrusten ja sadepisaroiden seuraamista. Juuri niissä hetkissä ihmisyys astuu ihmiseen. Hiljaa, itsestään numeroa tekemättä. Touhottamatta, puskematta.
Juuri niissä hetkissä yhteys itseen kasvaa. Välimatka lyhenee. Häviää. Pääset lähelle itseäsi. Itseesi. Sinä ja juuri sinun ihmisyytesi. Kaunis sisimpäsi kaikkine vivahteineen.
Kauniita, merkityksellisiä välimatkan lyhentämisiä tälle viikonlopulle! Itsesi ja sinun kanssa.