Ilta-Sanomat 21.6.2017: Vältä perheen kesälomaraivo – asiantuntijan 9 vinkkiä hyvään lomafiilikseen

Julkaistu Ilta-Sanomissa 21.6.2017 18:37

Kesäloman alkaessa erilaiset odotukset ja vuoden aikana kertyneet paineet voivat purkautua lomaraivona. Tilanteen voi välttää.

Tätä on odotettu: vihdoin perheen yhteinen loma! Mutta miksi kaikki ovat niin pahalla päällä? Lapset kiukuttelevat, teini raivoaa ja puolisokin tekee kaiken väärin. Miten tässä näin kävi?

– Lomapaine voi purkautua ärtymyksenä ja raivona. Kyse on siitä, että sisälle on jäänyt käsittelemättömiä tunteita eikä arjessa ole ehditty huomioida kaikkien tarpeita. Sitten lähdetään suorittamaan lomaa väkisin, ja se näyttäytyy kireänä ilmapiirinä, sanoo tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja Anne-Mari Jääskinen.

Jos vanhempi ei tunnista tunteita, omiaan eikä lasten, voivat kaikki huonosti.

– Pahimmillaan se on sitä, että vietetään mykkäkoulua eikä kukaan voi hyvin. Pidetään yllä illuusiokuvaa hyvästä lomasta, mutta perheenjäsenet etääntyvät tunnetasolla koko ajan kauemmaksi toisistaan, Jääskinen sanoo.

Tunnekouluttaja kertoo muutamia vinkkejä, joilla vanhemmat voivat kestää paremmin lomanaloitukseen liittyvät paineet ja estää vakavat ristiriidat.

1. Pidä ongelma- ja kasvatuspaasto jo ennen lomaa

Jo ennen lomaa voi alkaa tietoisesti laskeutua lomaan jättämällä naputtamiset ja epäkohtien kaivelut väliin.

– Suosittelen ehdottomasti ongelma- ja kasvatuspaastoa. Keskitytään tietoisesti vain hyviin asioihin. Vaikka kämppä olisi kaaoksessa ja kesäkukat hankkimatta, voi ajatella, että meillä on kuitenkin kivasti asiat.

– Kun huolimieli lähtee käyntiin, sen voi tietoisesti pistää hyllylle. Se ei tarkoita sitä, että ongelmat lakaistaan maton alle, vaan niihin voi palata sitten vaikka parin viikon päästä. Leppoisa ilmapiiri kannattelee perhettä.

2. Vanhempi: ota omaa aikaa

Vanhemman kannattaa heti loman alkajaisiksi tunnistaa oman tilan tarpeensa. Jos lapset kiukuttelevat, vanhemman on syytä katsoa peiliin. Lapsi purkaa käytöksellään kodin ilmapiirin kireyttä, koska ei muuta osaa.

– Vanhempien täytyy ottaa vastuu omasta tunnesaldostaan ja tehdä inventaario itsensä kanssa. Miten voin? Mitä tarvitsen? Mitä tapahtuu pinnan alla?

Oma aika voi olla vaikka metsäretki, lenkki, hieronta, ajatusten kirjoittelua tai jos lapset ovat aivan pieniä ja vapaa-aika kortilla, rentouttava, tietoinen hetki suihkussa voi riittää.

– Jotta pystyy olemaan hyvä vanhempi, pitää ottaa hetki itselle ja tankata voimia. Jos ei ole voimavaroja, ei pääse parhaimpaansa, vaan vanhemmuus on väkisin yrittämistä ja tekemistä.

Omasta ajasta ei kannata kantaa huonoa omaatuntoa vaan suhtautua siihenkin tarpeeseen myötätuntoisesti.

3. Sanoita tunteita, älä hauku

Jääskisen mukaan ei tarvitse kuin mennä kassajonoon tai puuhapuistoon, kun näkee, miten hurjilla sanavalinnoilla vanhemmat sabotoivat vuorovaikutusta lapsiinsa.

– Lasta haukutaan suoraan. Yleisin on varmaan se, että jos sä et nyt lopeta, me ei koskaan tulla tänne uudestaan tai että sun kanssa ei voi mennä mihinkään.

Parempi vaihtoehto olisi sanoittaa lapselle ääneen, mitä tunteita hänen käytöksensä taustalla kuulee ja aistii. Jos lapsi käyttäytyy vastoin vanhemman toivetta, vanhemman on autettava lasta myönteiseen toimintaan. Jääskinen antaa esimerkin: ”Oletko pettynyt, kun haluaisit itsekin vaikuttaa, että mitä me tehdään lomalla? Sua ärsyttää tehdä aina niin kuin muut sanoo?”

– Lapsi purkaa kaiken ulos, koska hänellä ei ole vielä keinoja muuhun. Lapsen tunnetta ei saa kieltää, sillä lapsi ei vielä osaa erottaa sitä, että vaikka käytös ei ole ok, tunne on.

4. Päätä olla raivoamatta

Myötätunnon lisäksi vanhempi tarvitsee päättäväisyyttä.

– Voi vain yksinkertaisesti päättää, että en nyt ala raivoamaan tässä tilanteessa.

Jos tunteet lyövät siitä huolimatta yli, on parempi kertoa siitä lapselle ja ilmoittaa, että menen hetkeksi pois rauhoittumaan ja palaan sitten asiaan. Aivan pientä lasta ei saa kuitenkaan jättää yksin.

– Jos toinen vanhempi on paikalla, hänelle voi sanoa, että hanskaa tämä hetki, minä kilahdan ihan kohta.

5. Älä ole väkisin positiivinen

Se, että tunteet loman alkaessa nousevat herkästi, on täysin normaali reaktio, kun pitkään jatkuneeseen kiireeseen ja kuormittavaan tilanteeseen tulee tauko. Sille pitää antaa oma tilansa.

– Ei tarvitse väkisin yrittää hymyillä vaan. Eikä ainakaan sanoa lapselle, että pitääkö sun pilata kiva loma.

Sen sijaan lapselta voi kysyä, että onko niin, ettet vaan kerta kaikkiaan nyt jaksa tätä ohjelmaa, joka tälle päivälle on. Silti aikuisen raja voi pysyä, ja sovittu homma tehdään. Lapselle tärkeintä on tulla kuulluksi.

6. Sanokaa odotukset ääneen

Isä saattaa kaivata omaa kalastusreissua, äiti matkaa ja teini nukkumista puoleenpäivään. Erilaiset odotukset täytyy puhua auki. Sitten voidaan miettiä, miten jokaisen toive voidaan vuorollaan toteuttaa.

– Kun tiedetään jokaisen tarpeet, ei tule sellaisia yllätyksiä, että äiti on suunnitellut tosi kivan reissun, josta muut eivät ole yhtään innostuneet.

7. Älä anna somelle liikaa aikaa

Lomalla perheenjäsenet voivat ajautua omien laitteidensa taikapiiriin ja oikea yhdessäolo kärsii. Silloinkin voi katsoa peiliin: kuinka paljon oma sosiaalisen median käyttö vie aikaa perheen yhteisestä ajasta?

– Se on surullista, miten katkonaista yhteinen aika voi olla. Jos puhelin piippaa, niin katson sitä vaikka toisella olisi juttu kesken.

Somelle voi päättää antaa oman tietyn hetkensä ja muu aika kuuluu perheelle.

8. Myötätuntoa myös vanhemmalle

Mä en jaksa! Taas tämä on tätä. Mitä kaikki muut vanhemmat ajattelevat? Kun lomaraivo velloo pahimmillaan, Jääskinen kehottaa olemaan myötätuntoinen itselleen.

– Voi hengittää ja lohduttaa itseään, että kyllä me selvitään. Me vanhemmat joudumme usein aika äärimmillemme, mutta vanhemman vastuu on ottaa itsensä pois raivon tunteesta ja toimia tunteidensa kanssa vastuullisesti.

– Kun akuutti tilanne on ohi, voi itseään vaikka silittää kämmenselästä ja sanoa, että voi vitsi mikä tilanne, ei ihme että hermostuin.

9. Vaali hyviä hetkiä

Jääskinen on kirjoittanut Mitä sä rageet -tunneoppaan nuorille ja nuorten kanssa toimiville. Hän sanoo, ettei murrosikänsä kanssa painivalta nuorelta kannata lähteä tivaamaan, mikä tällä on.

Vanhemman tehtävä on luoda kotiin mukava ilmapiiri oman olemuksensa, läsnäolon, rupattelun ja yhteisen, nuorelle sopivan puuhastelun kautta. Kun tunnelma on riittävän leppoisa, nuorelta voi irrota ilmoille isojakin asioita. Loma-aika kannattaa käyttää tässä hyödyksi, kun on rennompaa ilman arjen aikatauluja.

Jos hyvin käy, lomaan osuu hyviä hetkiä, joita voi vaalia arjen tullen. Moni tunnistaa lomalta tunteen, että tätä haluan elämältä lisää.

– Ne hetket eivät usein pelkästään tapahdu, vaan vaativat aikaa ja raivaamista.
Anu Karttunen

Lue myös nämä

Yle AamuTV 20.6.: Epämiellyttävätkin tunteet kuuluvat loman aloitukseen

Meistä mediassa

Yle AamuTV 20.6.: Epämiellyttävätkin tunteet kuuluvat loman aloitukseen

Sairaanhoitaja, LTTO Mari Holmberg: Tunteita sanoittamalla voi tukea koko perhettä kriisin kohtaamisessa

Artikkelit

Sairaanhoitaja, LTTO Mari Holmberg: Tunteita sanoittamalla voi tukea koko perhettä kriisin kohtaamisessa

Vaikeiden tunteiden hyväksyminen nopeuttaa olosi kohenemista

Artikkelit

Vaikeiden tunteiden hyväksyminen nopeuttaa olosi kohenemista