Mikä ihmeen häpeä? Osa 1

Häpeä ei ole vain harmittavassa tai kaameassa tilanteessa syntyvä tunne vaan saattaa elää syvällä meissä iloamme syöden. Häpeä saa meidät tuntemaan, että pitäisi jotakin, nykytilanteeseen ja omaan itseen ei voi olla tyytyväinen. Voi olla myös vaikeaa kohdata ja tulla kohdatuksi ihmissuhteessa.

Mitä ihmettä häpeä sitten on?

Häpeä syntyy varhaisissa kiintymyssuhteissa jo alle kahden vuoden iässä. Voimme antaa lapselle vain sellaista, mitä olemme saaneet ja sallineet itsellemme. Vanhempana voimme kokea lapsen itkun vaatimuksena, jos emme ole saaneet omia tarpeitamme riittävästi tyydytettyä. Lapsen itku painelee silloin omia tunnenappejamme. Lapsen tarvetta ilmaiseva itku on silloin uhka omille voimavaroille.

Häpeä liittyy juuri tarpeiden kohtaamiseen: ovatko tarpeeni tyydyttyneet vai jääneet vaille varhaisissa vuorovaikutussuhteissani?

Ihmisen minäkuva alkaa kehittyä varhaisessa kiintymyssuhteessa. Ihminen oppii suhtautumaan itseensä ja muihin sen mallin mukaisesti, miten häneen varhaislapsuudessa suhtaudutaan.

Miten minua katsottiin, kuunneltiin, koskettiin? Vastattiinko katseeseeni,                         kuunneltiinko tarpeitani? Miten tunteisiini reagoitiin? Jos ilmaisin lapsena vihaa tai surua ja niihin reagoitiin jatkuvasti vihaisesti tai ärtyneesti sisälläni syntyi kaaosta. Opin jäsentymättömän kiintymysmallin. Jos aikuinen kannatteli ja sanoitti tunteitani silloin, kun itselläni ei vielä ollut tunteilleni sanoja: ”näen, että olet tosi surullinen”, opin, että olen turvassa ja että tunteideni ilmaisu on ok. Aloin itsekin ymmärtää tunteitani.

Kun käteeni ei tartuta

Häpeä syntyy kontaktittomuudessa: lapsi kurottaa kohti, ilmaisee tarvettaan, hakee katsekontaktia, kosketusta tai yhteyttä, mutta jos aikuinen ei näihin kykene vastaamaan, lapsi alkaa kääntyä itseään vastaan ja torjua tarpeitaan itsekin. Usein lapsen kohtaamattomuus ja tarpeiden täyttymättömyys näkyy kaaoksena hänen omassa olemisessaan.

Häpeän syntymistä lapsessa ei voi eikä tulekaan estää täysin; häpeä terveellä tavalla koettuna auttaa kasvamaan empatiaan ja hienotunteisuuteen. Se mahdollistaa toisen ihmisen näkyvyyden ja arvokkuuden kunnioittamisen ja auttaa ymmärtämään, miten toisten kanssa on ok toimia.

Häpeä syntyy kipeimmin silloin, kun innostus tapetaan. Suomessa lapset on sukupolvesta toiseen usein opetettu olemaan hillittyjä. Aikuisiässä häpeä saattaa näyttäytyä niin, että ulkoisesti kulissit ovat kunnossa ja kaiken pitäisi olla ihan jees, mutta mikään ei oikein tunnu innostavalta. Lapselle on olennaista opettaa vireyden säätelyä. Jos aikuinen jyrkästi kieltää lapsen innokkaan käyttäytymisen – hyppimisen, kiljumisen tai heilumisen, lapsi oppii, ettei saa innostua. Sen sijaan aikuinen voi omalla kehon kielellään ja äänenpainoillaan mallintaa lasta levollisuuteen: ”Oletpa innoissasi! Ihan niin, että koko kehon tekee mieli liikkua. Katsotaanpa mistä löydetään liikkumiselle sopiva paikka niin, että toisilla säilyy samalla keskustelurauha.”

Myös lapsen mitätöiminen ja nöyryyttäminen synnyttävät lapsessa sisäisesti itsen torjumista. Lapsi oppii itsekin mitätöimään omat tarpeensa ja pienenee. Silloin omista lahjoista, potentiaaleista ja unelmista voi olla vaikeaa aikuisenakaan saada kiinni. Ihminen kehittää tekominän; suorittaa, on olemassa muita varten kilttinä ja reippaana tai tuo itsestään esiin vain niitä puolia, joiden uskoo olevan hyväksyttäviä. Silloin häpeän vallassa eläminen saattaa tulla näkyväksi työuupumuksena, paniikkina tai ahdistuksena.

Parempi vai huonompi kuin muut?

Häpeä kääntyy joko ulos- tai sisäänpäin. Dynamiikat voivat vaihdella eri tilanteissa ja ihmissuhteissa. Ihminen voi olla itseä alistava tai toista kritisoiva ja tuomitseva. Sisäänpäinkääntynyt häpeä voi näkyä alakuloisuutena, vetäytymisenä, mökötyksenä, riittämättömyydentunteina, itsensä piilotteluna ja huonona itsetuntona. Kun häpeä kääntyy ulospäin se näyttäytyy arroganssina: itseä vertaillaan toisiin ja koetaan joko ylemmyyttä tai alemmuutta. Ihminen saattaa käyttäytyä itseriittoisesti, röyhkeästi tai häpeilemättömästi.

Jos mielessä pyörii jatkuvasti mitä minun pitäisi tai ei pitäisi, tai ei missään nimessä taas olisi pitänyt, sisällämme on huonouden ja riittämättömyydentunteita. Kestosyyllisyys kertoo usein häpeästä.

Elämässä voi myös olla paljon draamaa tai tupaten täydesti ohjelmaa, mielen jatkuvaa hälinää tai riippuvuuskäyttäytymistä. Itse häpeä herättää häpeää, koska se on syntynyt sellaisissa kokemuksissa, joissa tunnemme olevamme näkymättömiä, vääränlaisia tai arvottomia. Väistämme noita kohtaamattomia tunteita pitämällä itsemme kiireisinä velvollisuuksinemme ja riippuvuuksilla. Riippuvuuksien alla on aina uskomus siitä, että jos muut tietäisivät millainen todella olen, minua ei rakastettaisi. Kiellämme tarvitsevuuden ja ohjaamme sen riippuvuuden kohteeseen. Omien häpeänvälttelytapojen tiedostaminen on vapautumisen alku.

Seuraava osa käsittelee häpeän vallasta vapautumista ja häpeän sietokykyä. Lue toinen osa tästä.

Trauma- ja psykoterapeutti, hahmoterapeutti Heidi Valasti

Teksti on kirjoitettu trauma- ja hahmoterapeutti Heidi Valastin luennon pohjalta.  

Katso vielä Heidi Valastin 12 minuutin haastattelu alta.

Teemat: häpeä, häpeän syntyminen, lapsen häpeä, kontakti